Miksi jostain lapsesta tulee kamala itkupilli?

Lapsi on aina saanut kaiken mitä haluaa ja on ollut näennäisen kiltti. Ei ole koskaan vaadittu mitään lapselta. Paha maailma sitten itkettää, kun pitäisikin itse tehdä jotain tai ei saa haluamaansa ihan vähän vaan vihjaisemalla. Miehen tytär on siitä syystä itkupilli.

Meillä on kaksoset ja toinen ei itke tai kiukkua juuri koskaan ja toinen taas itkee, kiljuu ja kiukuttelee 20 kertaa päivässä. Vähintään. Sama kasvatus ja säännöt molemmilla.

Lapsi on aina saanut kaiken mitä haluaa ja on ollut näennäisen kiltti. Ei ole koskaan vaadittu mitään lapselta. Paha maailma sitten itkettää, kun pitäisikin itse tehdä jotain tai ei saa haluamaansa ihan vähän vaan vihjaisemalla..

Mielestäni hänellä on hyvät vanhemmat eikä kasvatus ole ollut millään tavalla huonoa. Poikakin on kiva, herkkä ja hiukan itsekeskeinen vain. Iän myötä hän on kyllä tietysti kehittynyt, oppinut myös sopeutumaan enemmän ja olemaan itkemättä tai suuttumatta jokaisesta pikku asiasta.

lasisen lapsuuden elettyäni. Mutta aina olen ollut herkkä ja kyynel on tullut silmään herkästi.

Ehkä olisin tarvinnut vielä muutaman kerran hiuksista repimistä niin, että olisi tukkoja lähtenyt irti. Muutaman kerran lisää pakkasessa seisomista paljain jaloin ja odottamista, että poliisit vie isän.

Näin meitä itkupillejä kasvatetaan

Lapsi on aina saanut kaiken mitä haluaa ja on ollut näennäisen kiltti. Ei ole koskaan vaadittu mitään lapselta. Paha maailma sitten itkettää, kun pitäisikin itse tehdä jotain tai ei saa haluamaansa ihan vähän vaan vihjaisemalla. Miehen tytär on siitä syystä itkupilli.

Siitä on tullut tehokeino. Monet lapsetkin välttelevät näitä itkupillejä eikä ihme.

eikä kyse ole ollut mistään toisten manipuloimisesta tekoitkun säestyksellä.

Meillä on ei-itkupilli. En yritä ottaa kasvatuksellista kunniaa siitä. Tai jos haluatte jotain niin meillä ohjataan siihen parjattuun "harhauttamiseen", ainakin osin. Itku tunnistetaan mutta siihen ei jäädä kieriskelemään. Eli päivastoin kuin 2. Eli luonnekysymys lopulta.

Mulla ei varsinaisesti itkupilliä talossani ole, onhan vaan 5 v neiti, joka pahoittaa mielensä tai suuttuu ja alkaa kamala uikutus ja ulina.



Enkä kyllä todellakaan ole kasvattanut häntä ulvomaan koko ajan jokaisesta pikku asiasta.



Miten sen ulinan saa hiljenemään? Vinkkejä kiitos! Kun mikään kaunis puhe, suostuttelu tms. ei auta, mikään tiukka ärähdus eikä edes uhkaus, joka toteutetaan (jäähy, menettää etuuden) tepsi.



Seuraavalla kerralla on tasan sama ulina aivan yhtä mitättömästä asiasta.

Siis hänelle se asia ei ole mitätön, se on vain arjen asia, ei siis kyse mistään ns. suuresta.



Pitäisikö minun ihan asioikseen alkaa keksiä hänelle pettymyksiä? Lupaan karkkipäivän, ostakin pahoja karkkeja tai en ollenkaan. Tai vastaavaa. Ja sitten kun tulee itku, kiellän itkemästä.



No, pahimmillaan se itku menee sellaiseksi ulinaksi, että laitan käden suun eteen, koska - kuten täältäkin monesti saa lukea - jatkuvasti ulvova lapsi on naapureiden mielestä hakattu lapsi enkä halua lastens. ilmoitusta, koska mitä helvettiä minä sanon lapsille, kun meistä taas tehdään ilmoitus? "siksi, kun te ulvotte, itkette, huudatte ja kiukuttelette joka päivä, naapurit luulee että hakkaan tietä" No niin, on se sanottukin, ja käsi suun eteen.



Ja tämä toiminto siis vasta sen jälkeen, kun ties kuinka mones ilmoitus oli sossulaan mennyt, ja piti sisällään jälleen kerran vakaan väittämän pelkästä oletuksesta (mitään ei kukaan ole nähnyt!) että hakkaan lapsiani ja oikein lujaa, ei kuritusta vaan väkivaltaa. Sen ilmoituksen jälkeen olen kieltänyt vinkumasta, parkumasta, ulvomasta ja tenava hiljenee vasta kun laitetaan käsi suun eteen.

Kivaa, eikö totta.

Eli liikaa höösätty ja lellitty. Usein ensimmäinen tai ainut lapsi.

Eli liikaa höösätty ja lellitty. Usein ensimmäinen tai ainut lapsi.

No ei todellakaan ole ! Ja ei ole edes esikoinen, eikä ainut!

Mutta olihan pakko aikoinaan mennä ja lujaa, kun huuto alkoi. Nykyään sanotaan, että huutajaa en ota syliin.

Kävisikö mielessä, että on luonnekysymys. Että tälle lapselle KAIKKI asiat ovat SUURIA! Ne ovat VALTAVIA. Ja sitten on herkkä mieli, tulee paha mieli, itkettää. Ja minun muksuni itkun sijaan alkaa parkumaan, ulvomaan ja huutamaan niin isoon ääneen, että joskus, kun ollaan oltu kodin ulkopuolella julkisilla paikoilla , ulkopuoliset tulevat huolestuneena kysymään, että sattuuko lapseen kovastikin tms. että onko loukannut itsensä.

Mutta ei. Tikkari putos ja meni rikki. Lapanen on huonosti. Rukkaset ON laitettava käteen. Ei osaa tai ei saa jotain asiaa, mitä yrittää, juttu ei mene kuten pitäisi, esim. haluaa laskea mäkeä mutta pulkka luisuu alta koko ajan ja sitten alkaa huuto.

- PYYDÄ apua äläkä HUUDA!

- LOPETA. Minä autan heti, kun PYYDÄT!

Mutta ei, huuto jatkuu. Ihmiset tuijottaa. Ei se ole, että "antaa tuijottaa" koska heidän mielestään kuisaan lasta ja olen sydämetön äiti kun lapsi itkee niiiin epätoivoisesti ja sillä on niiiin suuri hätä.

ja se vollotus on todella ärsyttävää. Luonnepiirre se kai on, en näe mitään outoa heidän kasvatuksessaan.



Narina alkaa useimmiten esimerkiksi vaatteista (sukkahousut menee ensin väärinpäin) tai vaikka takin väri ei sinä päivänä miellytä. Ulinaa parkua vinkumista esim tunnin. Omia vanhempia eivät usko millään, ei mitään vaikutusta.,



Vieraampi saa heidät joskus hiljenemään kun lapsi hämmentyy.



Jos ei lopeta senkään jälkeen kun asia on korjattu, niin käsken menemään esim saunaan ja laittamaan oven kiinni, ja ilmoitan että muut ei kuuntele enää ulinaa ja siellä saa vinkua. Jos ei saa kerrottua aikuiselle asiaa, niin sille ei voi mitään tehdä.

Lapsi on aina saanut kaiken mitä haluaa ja on ollut näennäisen kiltti. Ei ole koskaan vaadittu mitään lapselta. Paha maailma sitten itkettää, kun pitäisikin itse tehdä jotain tai ei saa haluamaansa ihan vähän vaan vihjaisemalla. Miehen tytär on siitä syystä itkupilli.

voi olla noinkin mutta ei välttämättä. Meillä tyttö itkeä pillittää joka kerta kun ei saa tahtoaan läpi tai ääntä pitää korottaa kun ei usko. Eli kymmeniä kertoja päivässä. On nyt 4-vuotias ja viime aikoina olen huomannut että on alkanut vähenemään, ilmeisesti on alkanut sietämään paremmin pettymyksiä. On vissiin saanut tarpeeksi harjoitusta sillä saralla. =)

Eivät osaa muuta kuin vonkua, marista tai vollottaa...Pihan muut lapset ovat jo tottuneet näihin itkupilleihin ja antavat olla rauhassa, mutta kukaan harvoin jaksaa leikkiä heidän kanssaan.

Toisin kuin monet vastaajat, olen itse sitä mieltä, että kasvatuksella ON suuri vaikutus tähänkin. Jos vanhemmat keskittyvät lapsen itkiessä itse ongelmaan, eikä pelkkään itkuun, niin moni asia ratkeaisi helpommin.

ja se vollotus on todella ärsyttävää. Luonnepiirre se kai on, en näe mitään outoa heidän kasvatuksessaan.

Narina alkaa useimmiten esimerkiksi vaatteista (sukkahousut menee ensin väärinpäin) tai vaikka takin väri ei sinä päivänä miellytä. Ulinaa parkua vinkumista esim tunnin. Omia vanhempia eivät usko millään, ei mitään vaikutusta.,

Vieraampi saa heidät joskus hiljenemään kun lapsi hämmentyy.

Jos ei lopeta senkään jälkeen kun asia on korjattu, niin käsken menemään esim saunaan ja laittamaan oven kiinni, ja ilmoitan että muut ei kuuntele enää ulinaa ja siellä saa vinkua. Jos ei saa kerrottua aikuiselle asiaa, niin sille ei voi mitään tehdä.

En itse ole yhtään itkupilli, muistan kuinka lapsena inhosin leikkiä sellaisten kanssa, jotka itkivät jokaisesta pikkuasiasta.

Kas kummaa, yksi lapsistani on tällainen itkijä. Välillä en todellakaan tiedä, miten päin pitäisi olla. Lapsi on selvästi herkempi ja ajattelevaisempi, kuin muut lapsemme, mutta en mahda sille mitään, että se itkeminen suoraan sanoen ärsyttää toisinaan.

kyllähän monilla aikuisillakin on itku ja nauru herkässä ja luonteenpiirrehän se on. Kyllä tunteita saa näyttää eikä sitä voi kieltää.



Mutta itse en jaksa sellaista turhaa parkumista mistä lapsi ei meinaa päästä millään yli. Esim sukan hukkuminen aiheuttaa tunnin parkumisen - sille täytyy tehdä jotain. En osaa antaa neuvoja sillä itsellä ei ole ollut tuollaista lasta.

Meillä ei olla välitetty tytön jatkuvasta itkusta. Jos on ollut oikea syy (esim. kipeä) niin tottakai on lohdutettu ja otettu syliin. Sitten kun itku on alkanut muuttumaan kipuitkusta "turhan vänkymiseksi" on yritetty jollain keinolla kiinnittää lapsen huomio johonkin muuhun. Esim. mitähän se isoveli puuhaa tai tulepa auttamaan äitiä laittamaan ruokaa. Sama homma jos itku on alusta asti ollut "turhan vänkymistä".



Itkuun ei koskaan ole suhtauduttu Lopeta tuo märiseminen-tyylillä. Tuttavapiirissä eräs perhe tekee noin ja on huomattu että lapsi vain vänkyy enemmän ja pitempään.



Nyt tyttö tosiaan on 4-vuotias ja itkee harvemmin ja vähemmän aikaa kuin ennen. Eikä ole niin isoäänistä kuin ennen. Väsyneenä tai sairaana on taas itkuisempi. Mutta muuten on kyllä edennyt huomattavasti.

Meillä ei olla välitetty tytön jatkuvasta itkusta. Jos on ollut oikea syy (esim. kipeä) niin tottakai on lohdutettu ja otettu syliin. Sitten kun itku on alkanut muuttumaan kipuitkusta "turhan vänkymiseksi" on yritetty jollain keinolla kiinnittää lapsen huomio johonkin muuhun. Esim. mitähän se isoveli puuhaa tai tulepa auttamaan äitiä laittamaan ruokaa. Sama homma jos itku on alusta asti ollut "turhan vänkymistä".

Itkuun ei koskaan ole suhtauduttu Lopeta tuo märiseminen-tyylillä. Tuttavapiirissä eräs perhe tekee noin ja on huomattu että lapsi vain vänkyy enemmän ja pitempään.

Nyt tyttö tosiaan on 4-vuotias ja itkee harvemmin ja vähemmän aikaa kuin ennen. Eikä ole niin isoäänistä kuin ennen. Väsyneenä tai sairaana on taas itkuisempi. Mutta muuten on kyllä edennyt huomattavasti.

että vänkymällä ei ole saanut periksi mitään. Ei vaikka huutaisi koko kauppareissun ajan täysiä tikkaria jonka jo ehdin kieltää. On monesti itkenytkin. =) Kyllä se vaatii vanhemmilta paksun nahkan kasvattamista, ettei hävetä ihmettelevät katseet kauppareissuilla.

Ei lapsi sille itse mitään voi, ja aika hukassa näyttävät vanhemmatkin olevan.



Kai tunnistatte aikuisissakin ärtyvyyden eroja. Joillakin on kiljuva nälkä joka kolmas tunti, toiset ovat kuin kameleita: riittää, kun saa syödäkseen joka toinen päivä. Lapsilla tuo on vain korostetumpaa.



Kyse on vissiin ihan hermojen rakenteesta. Siis solutasolla, välittäjäaineiden toiminnasta yms.

Ihan hyvä neuvo. Siis lapsella on sukka huonosti tai tikkari putosi lattialle ja meni kahtia halki ja aiheuttaa ison ulinan.

Aikuinen kyykistyy ja puhuu rauhallisesti: laitetaan se sukka nyt hyvin, katso nyt se on..

Ei se tikkari haittaa, otetaan kotona paperista pois ja syöt palasina, se on ihan yhtä hyvää.. tai: ostetaanko uusi.. siellä on 3 km:n jono, pakasteet ja jäätelö sulaa kassiin jos jonotamme.. jne jne.

Tiedätkö, kun se ei auta. Kun se vollotus jää päälle, ja sitä ulvotaan puoli tuntia vaikka ongelma olisi korjattukin.

Toinen "ongelma" on se, että ainakaan minun ulisijani ei sano mistä on kysymys. No, näenhän minä, mutta miten opetan ja kasvatan siihen, että tulisi sanomaan mistä kiikastaa, kun hän vain huutaa ja ulvoo ja vollottaa. Eikä kerro, vaikka miten keskustelen.

Ja oikeasti - kun sitä on aina ja joka päivä ja joka asiasta, sitä ei vaan jaksa. En ole mikään terapeutti, olen äiti. Ihminen minäkin,

Ja se, että annetaan ulvoa. Hohhoijaa. Justhan täällä on ketju, jossa lapsiperheestä aiotaan tehdä lastens.ilmoitus, kun siellä itketään ja huudetaan ja ulvotaan kaiken aikaa. Ja se ei ole mikään av-palstan juttu,vaan ihan tosi.

Nämä ovat syitä miksi tehdä ls-ilmo. Joten ihan varmasti ei ulvo, vaan ensireaktio on, että HILJAA.

Eivät osaa muuta kuin vonkua, marista tai vollottaa...Pihan muut lapset ovat jo tottuneet näihin itkupilleihin ja antavat olla rauhassa, mutta kukaan harvoin jaksaa leikkiä heidän kanssaan. Toisin kuin monet vastaajat, olen itse sitä mieltä, että kasvatuksella ON suuri vaikutus tähänkin. Jos vanhemmat keskittyvät lapsen itkiessä itse ongelmaan, eikä pelkkään itkuun, niin moni asia ratkeaisi helpommin.

ja se vollotus on todella ärsyttävää. Luonnepiirre se kai on, en näe mitään outoa heidän kasvatuksessaan. Narina alkaa useimmiten esimerkiksi vaatteista (sukkahousut menee ensin väärinpäin) tai vaikka takin väri ei sinä päivänä miellytä. Ulinaa parkua vinkumista esim tunnin. Omia vanhempia eivät usko millään, ei mitään vaikutusta., Vieraampi saa heidät joskus hiljenemään kun lapsi hämmentyy. Jos ei lopeta senkään jälkeen kun asia on korjattu, niin käsken menemään esim saunaan ja laittamaan oven kiinni, ja ilmoitan että muut ei kuuntele enää ulinaa ja siellä saa vinkua. Jos ei saa kerrottua aikuiselle asiaa, niin sille ei voi mitään tehdä.