Olen toisen naisen salattu lapsi

Musta olisi kummallista, että mulla olisi siskopuoli, jota mä en olisi koskaan tavannut. Meillähän voisi olla tosi kivaakin. Ja jos ei tuntuisi hyvältä, niin sitten en vaan olisi tekemisissä. Mut haluaisin siis tavata.

Joko salailu lopetetaan tai sitten välit poikki "isän" kanssa. On suorastaan törkeää, että hän ei tunnusta sinua lapsekseen virallisesti. Miten voit antaa itseäsi kohdeltavan noin?

Vanhempiesi sotkut eivät ole sinun sotkujasi. Sinun tehtäväsi ei ole osallistua salailuun ja peittelyyn.

Olen hävennyt taustaani niin paljon, etten ole uskaltanut ottaa itseäni niskasta kiinni. Ja kierolla tavalla rakastan molempia vanhempiani, enkä ole halunnut pahoittaa heidän mieltään :( terv. ap

21, erityisesti.

Ehkä sen takia ajatus on taas niin pinnalla, että olen itse aikuinen ja tiedän näiden puolisisrustenikin olevan. En enää rikkoisi lapsen perhettä.

En ole vaatimassa perintöä. Haluaisin vain olla oikeasti olemassa ja osa sukua.

Mutta pelkään todella vastaanottoa. Itseni ja tietenkin äitini puolesta. Kirje voisi olla hyvä.

Muista syistä johtuen isäsi pitäisi tunnustaa isyys, ja kun hän sen tekee, olet samassa asemassa muiden sisartesi suhteen perinnönjaossa sikäli kun isäsi perintöä jaetaan. Eri asia on ettet ole oikeutettu heidän äitinsä jälkeen jääneeseen perintöön joka voi olla jakamattomana samassa pesässä.

Pointti on siinä, ettei asiasta kannata puhua mitään. Ei pidä esitää luopuvansa sellaisesta josta et voi itse päättää. Isäsi ei taatusti halua että jäät perinnöttä, siihen ei kai kukaan usko. Ja jos itse sellaista puhut niin vähättelet itseäsi. Se mikä kuuluu sinulle kuuluu sinulle.

Olet vain kirjeitse yhteydessä, kirjoitat ja mietit vielä pari päivää ja korjailet tekstiä sen mukaan kun tuntuu hyvältä.

Olen elänyt valheessa, keksinyt tarinoita vanhempieni puolesta. Olen ollut ei kenenkään lapsi. Olen ollut rakastettu, mutta isätön. Olen vuosia miettinyt, miten tulisi toimia. Kerännyt rohkeutta toimia oikein, mutta en tiedä mikä on oikein.

Se on raskas taakka kantaa.

Se on hänen VELVOLLISUUTENSA sekä sinua että muitakin kohtaan. Se että asia vaivaa sinua on kohtuutonta sinua kohtaan. Nyt vaan toimeksi.

Ne ovat sinun vanhempasi.



Mutta tuo minuakin sinun tilanteessasi iljettää, että vanhemmat kaatavat lapsensa niskaan omien tekojensa seuraukset. On nimittäin olemassa sellainen ihan hyvä sääntö, että aikuisten ongelmat pidetään aikuisten ongelmina, lapsia ei sotketa niihin. Ja vaikka sinä nyt jo olet aikuinen, niin ymmärsin, että sinulle nuo aikuisten ongelmat on kipattu jo lapsena.



Eli tosiaan, tämä ongelma ei pitäisi olla sinun. Vanhempiesi olisi pitänyt suojella sinua paremmin. Heidän olisi pitänyt ratkoa ongelmansa keskenään sotkematta sinua niihin.



Kun sinä nyt kuitenkin olet sopassa korviasi myöten, niin sinun pitää opetella ajattelemaan niin, että ongelmahan ei ole sinun, joten sinun ei pitäisi joutua siitä kärsimään. Mietit mikä on se tie, millä sinä pääset kärsimyksestä pois. Sillä sinulla on oikeus päästä pois sellaisesta kärsimyksestä, jonne sinun ei olisi pitänyt edes joutua.



Ja kun sinua pelottaa muiden reaktiot, niin mietipä myös niin päin, että eihän tilanne nyt ole kovin ruusuinen. Joten vaikka sinut vastaanotettaisi karulla tavalla, niin voiko tilanne tuosta enää huonommaksi muuttua.

joista en tiedä mitään. Isälläni oli sivusuhteita koko avioliiton ajan aina 70-luvulta vuosituhannen vaihteeseen asti. Minulla ja siskollani voisi hyvinkin olla sisaruksia, joista emme tiedä mitään.



Siskoni puolesta en osaa sanoa, mutta itse haluaisin tutustua sisko- tai velipuoleen. Äitini ei varmaaankaan suhtautuisi asiaan hyvin, mutta se ei hänelle kuulu, koska ovat jo eronneet isäni kanssa ja minäkin olen jo lähes 40. En tiedä, kertoisinko äidille ollenkaan - se olisi pikemminkin isän asia, ei minun.

Luen täällä kyyneleet silmissä teidän ihania ja rakentavia kommentteja. Kiitos, että sain jakaa tämän teidän kanssa.ap

Lastenvalvijalta tai asianajajalta saat varmastineuvoja.

Kaipaisin neuvoja arkaan aiheeseen. Isälläni ja äidilläni on ollut suhde pitkään ja tästä suhteesta olen minäkin siis syntynyt. Isäni on kuitenkin naimisissa toisen naisen kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksi lasta. Nämä ovat minua vanhempia.

Isäni on siis elänyt täyttä kaksoiselämää ja tunnen häntä kohtaan varsin ristiriitaisia tunteita. Mutta eniten olen viime aikoina miettinyt näitä sisarpuolia, jotka eivät tiedä minusta mitään.

Pitäisikö heihin olla yhteydessä? Uskovatko he minua? Vihaisivatko he minua?

Mä olen niin iloien, että mun siskopuoli tuli osaksi mun elämääni kun olin 30-vuotias. Ja niin on veljenikin. Lapset saivat lisää serkkuja ja ainoa asia mikä tässä harmittaa, on se että arasteltiin puolin ja toisin niin kauan, ettei uskallettu ottaa yhteyttä.

Onneksi on nyt tuollainen mörkö poissa kaapista.

Voimia!

Kaipaisin neuvoja arkaan aiheeseen. Isälläni ja äidilläni on ollut suhde pitkään ja tästä suhteesta olen minäkin siis syntynyt. Isäni on kuitenkin naimisissa toisen naisen kanssa, jonka kanssa hänellä on kaksi lasta. Nämä ovat minua vanhempia.

Isäni on siis elänyt täyttä kaksoiselämää ja tunnen häntä kohtaan varsin ristiriitaisia tunteita. Mutta eniten olen viime aikoina miettinyt näitä sisarpuolia, jotka eivät tiedä minusta mitään.

Pitäisikö heihin olla yhteydessä? Uskovatko he minua? Vihaisivatko he minua?

Mä olen niin iloien, että mun siskopuoli tuli osaksi mun elämääni kun olin 30-vuotias. Ja niin on veljenikin. Lapset saivat lisää serkkuja ja ainoa asia mikä tässä harmittaa, on se että arasteltiin puolin ja toisin niin kauan, ettei uskallettu ottaa yhteyttä.

Onneksi on nyt tuollainen mörkö poissa kaapista.

Kertoiko joku (kuka), ottiko sinuun joku yhteyttä vai saitko kirjeen? Miten totuus paljastui?

on salannut syntymäsi. Jos sisaruspuoltesi äiti olisi elossa, antaisin hänen kuulla totuuden, ellei isäsi sitä itse kertoisi. Hän olisi ansainnut kuulla totuuden jo eläissään. Kaikki arvo hänelle. Hän ei ole tehnyt mitään väärää. Isäsi on tehnyt väärin, kun ei ole kertonut.



Sinun täytyy enää kertoa vain sisaruspuolillesi:) Jos saat heiltä huonon vastaanoton, niin ajattele olevasi sen kaiken yläpuolella totuutta kertoessasi. Heille voi tulla shokkireaktio tai itsekkäitä tunteita tai helpoimmassa tapauksessa he hyväksyvät sinut muitta mutkitta. Et voi tietää, mutta valheet kyllä kuuluu paljastaa.

Ap:llä on täysi oikeus tulla isänsä tunnustetuksi lapseksi ja osalliseksi isänsä perinnöstä. Se ei tee hänestä yhtään sen "ahneempaa" kuin muistakaan isänsä lapsista. Eivät nämäkään varmaan ole vapaaehtoisesti luopumassa perinnöstään.

21, erityisesti.

Ehkä sen takia ajatus on taas niin pinnalla, että olen itse aikuinen ja tiedän näiden puolisisrustenikin olevan. En enää rikkoisi lapsen perhettä.

En ole vaatimassa perintöä. Haluaisin vain olla oikeasti olemassa ja osa sukua.

Mutta pelkään todella vastaanottoa. Itseni ja tietenkin äitini puolesta. Kirje voisi olla hyvä.

Muista syistä johtuen isäsi pitäisi tunnustaa isyys, ja kun hän sen tekee, olet samassa asemassa muiden sisartesi suhteen perinnönjaossa sikäli kun isäsi perintöä jaetaan. Eri asia on ettet ole oikeutettu heidän äitinsä jälkeen jääneeseen perintöön joka voi olla jakamattomana samassa pesässä.

Pointti on siinä, ettei asiasta kannata puhua mitään. Ei pidä esitää luopuvansa sellaisesta josta et voi itse päättää. Isäsi ei taatusti halua että jäät perinnöttä, siihen ei kai kukaan usko. Ja jos itse sellaista puhut niin vähättelet itseäsi. Se mikä kuuluu sinulle kuuluu sinulle.

Olet vain kirjeitse yhteydessä, kirjoitat ja mietit vielä pari päivää ja korjailet tekstiä sen mukaan kun tuntuu hyvältä.

En tiedä kuinka paljon meitä on, mutta virallisesti ainakin me 4, kahdelle eri naiselle.



On myös viides sisarus, joka on erään tuttavaperheen lapsi. Asia selvisi vasta aikuisena minulle ja siskolleni. Haluaisimme kovasti tavata tuon siskomme, jonka olemme viimeksi lapsena nähneet. Emme silti uskalla ottaa yhteyttä, kun hän ei varmaankaan tiedä olevansa siskomme. Ei toisen maailmaa voi särkeä niin...



Jos paljastuisi vielä lisää sisaruksia, ottaisin heidät ilomielin vastaan!



T: nainen 37v

niin on suojannut omaisuutensa, esim. siirtänyt kaiken vaimon nimiin. Näinhän esim. Kari Tapio teki.

lutkan äpärä. Toivottavasti et ole sukua.

niin on suojannut omaisuutensa, esim. siirtänyt kaiken vaimon nimiin. Näinhän esim. Kari Tapio teki.

Just tuo homma laski Kari Tapion osakkeita mielessäni tosi paljon. Käsittämättömän törkeää suojella omaisuutensa omalta lapseltaan, varsinkin jos tämä ei ole mitään pahaa itse tehnyt, vain sattunut syntymään isänsä edesvastuuttomien seikkailujen tuloksena.

Ainut reilu peli on se, että isä kantaa vastuunsa lapsistaan: tunnustaa heidät ja asettaa perinnön suhteen tasaveroiseen asemaan. Omien lasten syrjiminen on kuvottavaa.

Ei se tee ihmistä kiinnostavaksi, että meillä ehkä on sama isä, mutta hän on elänyt ja kasvanut aivan muiden vaikutuspiirissä elämänsä. Eli kovin suurta painoa en panisi biologisille vanhemmuudelle silloin kun minkäänlaista muuta vanhemmuutta suhteessa ei ole ollut. Vähän kuin antaisi lapsensa adoptioon... paitsi että adoptio lapsilla on paremmat olosuhteet näihin hyljeksyttyihin äpäriin nähden.

Vaikka tutustuin sisarpuoleeni vasta aikuisena, meistä tuli tosi läheisiä ystäviä. Olen kasvanut ainoana lapsena ja kaivannut aina sisaruksia. Oli ihanaa saada sisko! Meissä on jotain hyvin samanlaista hengenheimolaisuutta.

... paitsi että adoptio lapsilla on paremmat olosuhteet näihin hyljeksyttyihin äpäriin nähden.

Oletko oikeasti sitä mieltä, että avioliiton ulkopuolella syntyneet lapset ovat hyljeksittyjä äpäriä? Huh huh.

Minä ainakin haluaisin tutustua sisaruspuoliini jos sellaisia olisi. En usko että tuntisin heitä kohtaan mitään negatiivista, uteliaisuutta vain. Syytönhän se lapsi siihen tilanteeseen on. Aikuisten pitää kohdata totuus. Mutta anna isällesi tilaisuus kertoa itse (voi kyllä olla ettei uskalla, jolloin voit kirjoittaa kirjeen).