Tyttäreni 15 vuotta tuli uskoon. Miten suhtautua?

Se ei ole sinulta mitenkään pois. Päinvastoin.

Hienoa jos on noin omapäinen ja rohkea usko. Paaaljon mielummin noin, kuin että olisi vaikkapa löytänyt huumeet tai prostituution tms :)



Voin myös kertoa, että sellainen naureskelu ja uskonnon typeränä pitäminen ei kovasti loukkaa uskovia. Vaikka tietenkin omalta perheeltä on tärkeää saada tukea omisa päätöksissään vaikka ne eivät ensisijaisesti miellyttäisikään. Miksei uskonto kuuluisi näihin asioihin myös.

kun sanot että pelkäät satuttavasti häntä, eli selvästi et HALUA satuttaa :)



Itse tulin helluntaiseurakunnan telttakokouksessa uskoon 10-vuotiaana, ja meillä oli meno vähän eri kun asiasta vanhemmille kerroin. Vanhempani ovat ateisteja ja tiedeihmisiä, ja sain kokea ihan valtavasti pilkkaa ja nälvintää uskostani. Jouduin esim. valehtelemaan meneväni kaverin luo kun menin seurakunnan kokoukseen, koska vanhemmat eivät olisi päästäneet seurakuntaan. Heistä uskonto on mielisairaus, se että tällä vuosituhannella jotkut kuvittleevat jotain henkiolentoja ja jumalia. Mitäänhän vanhempien pilkka ei uskooni vaikuttanut paitsi ehkä vahvisti sitä, sillä niinhän Raamattu sanookin että maailma vainoaa uskovia.



Mutta suhtaudu sinä ap vaan rehellisesti. Ei sun tarvitse toki teeskennellä että itse uskot, mutta vältä pilkkaavaa sävyä. Jos et jostain aiheesta voi sanoa muuta kuin satuttavaa, kannattaa miettiä onko siitä pakko puhua ollenkaan.

HIENOA, NUORESI ON LÖYTÄNYT JUMALAN, SOVITTANUT SYNTINSÄ. HÄN PÄÄSEE TAIVAASEEN, ISÄN LUO.

kotona siipeili läjä näitä uskovaisia retkuja syömässä ja elämässä muutenkin...

vain joku nopeasti ohimenevä itsensäetsimisaika. Olen kyllä tietoisesti kasvattanut lapsen niin, että hänellä on vapaus itse päättää uskonasioista, kuitenkin toivon, että hän lopulta päättää ajattelevansa asioista samalla tavalla kuin minä. On ollut vaikeuksia suhtautua asiaan.

sille joululahjaksi Enqvistiä

(ja luet itsekin jos uskallat)



Uskomaton matka on uskomattoman hyvä.

Usko on jokaisen henkilökohtainen asia eikä kuulu muille. Ei tyttäresi usko ole sinulta pois. Voithan sinä sunnuntaiaamuisin kysäistä, jos tyttö on lähdössä kirkkoon, että onko kolikoita. On noloa kun kolehtihaavi kiertää eikä ole mitään antaa. Usko tekee lapsesi onnelliseksi ja saa hänet luottamaan elämään ja toimimaan yhteisön hyväksi. Eikö se ole parasta, mitä hänelle voi tapahtua?

Usko on jokaisen henkilökohtainen asia eikä kuulu muille. Ei tyttäresi usko ole sinulta pois. Voithan sinä sunnuntaiaamuisin kysäistä, jos tyttö on lähdössä kirkkoon, että onko kolikoita. On noloa kun kolehtihaavi kiertää eikä ole mitään antaa. Usko tekee lapsesi onnelliseksi ja saa hänet luottamaan elämään ja toimimaan yhteisön hyväksi. Eikö se ole parasta, mitä hänelle voi tapahtua?

satuihin uskominen on paradta mitä voi tapahtua?

Ei siis todellakaan.

HIENOA, NUORESI ON LÖYTÄNYT JUMALAN, SOVITTANUT SYNTINSÄ. HÄN PÄÄSEE TAIVAASEEN, ISÄN LUO.

ole hyvä ja kerro, miten hän on ne syntinsä sovittanut?? Niitä ei kuule ketään muu voi sun puolesta tehdä, tulet itse seisomaan tekojesi ja sanojesi takana viimeisenä päivänä, ja silloin se todellinen Totuus nähdään, joka ei ole kristinusko. Ja sinäkö olet Jumala, joka päättää/tietää ketä pääsee taivaaseen ja ketä ei ?

Itse olen täysin uskonnottomaton kasvatuksen saanut kotona ja tulin uskoon 15 vee. Sepä oli varsinkin isälleni todella kova paikka ja ajoittain ei malttanut olla nälvimättä asiasta.Onneksi kuitenki suhtautuivat asiaan enimmäkseen rauhallisesti koska negatiivisuus olisi varmaankin ajanut kapinoivat murkun jonkin hyvin hihhulin suuntauksen syliin.



Vuodet ovat vierineet ja edelleen olen uskossa. Vanhempanikin ovat sen 20 vuodessa hyväksyneet.



Anna siis lapsellesi uskon rauha. Mitä pahaa uskossa on?

Sanoi jo hyvin että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin kata sanomatta. Kaverini perhe on ateistinen ja kaverini uskossa. Usein itkee sitä miten esim. Jouluna jossain vaiheessa joku perheestä alkaa väheksymään uskoaan. Kyllä se sattuu, jos oma äiti ei hyväksy omia valintoja niihin kuuluu niin poikaystävät, usko, koulutus ja ammatti.

uskoon riparilla. Kesti sitä sellaiset vuoden päivät, ja unohtui sitten koko uskominen :)

Usko on jokaisen henkilökohtainen asia eikä kuulu muille. Ei tyttäresi usko ole sinulta pois. Voithan sinä sunnuntaiaamuisin kysäistä, jos tyttö on lähdössä kirkkoon, että onko kolikoita. On noloa kun kolehtihaavi kiertää eikä ole mitään antaa. Usko tekee lapsesi onnelliseksi ja saa hänet luottamaan elämään ja toimimaan yhteisön hyväksi. Eikö se ole parasta, mitä hänelle voi tapahtua?

satuihin uskominen on paradta mitä voi tapahtua?

Ei siis todellakaan.

Eikö se ole äidinkin onni, että lapsi tuntee olonsa onnelliseksi ja turvatuksi? Lapsi ei syrjäydy vaan on osa yhteisöä, meni hän minne tahansa elämässään - kohtahan hän jo muuttaa pois kotoa, ehkä kauaskin.

Uskonto voi olla sinusta satua, mutta se ei ole satua kaikille. Sinä olet idiootti, joka haluat tahallasi pilkata uskovia ihmisiä, vaikka muiden ihmisten usko ei mitenkään vaikuta sinuun ja sinun elämääsi. Saat siitä varmasti todella hyvän mielen, kun pahoitat toisten mielen. Uskovat ihmiset taas pyrkivät täysin päinvastaiseen: levittämään hyvää mieltä ja rauhaa ympärilleen.

Lapsi tulee kyllä järkiinsä jossain vaiheessa. Mulle kävi myös niin.

Tämä tauti tarttuu hyvin usein loppuelämäksi joten sikäli ennuste on huono. Vaivana usko on kuitenkin aika harmiton. Kantajaa ei välttämättä edes huomaa jos ei ole pahemman luokan hihhuli. Minä antaisin asian olla.

Uskovat ihmiset taas pyrkivät täysin päinvastaiseen: levittämään hyvää mieltä ja rauhaa ympärilleen.

Ahdasmielisempää, tuomitsevampaa ja pedofiilisempaa porukkaa sa etsiä kuin uskovaiset.

Muiden ihmisten usko vaikuttaa elämääni sen verran että jossain päin maapalloa minut tapetaan jos tuon julki ajatuksiani.

hieno juttu :) minä huokaisisin helpotuksesta, jos omat lapseni tuossa iässä valitsisivat uskon. Kun lapsesi kulkee kirkossa nuortenilloissa pitämässä päihteetöntä hauskaa, niin on hyvässä seurassa. Näissä "piireissä" myös opiskelua, hyviä tapoja jne pidetään arvossa.



kauheata olisi olla sellaisen nuoren vanhempi joka juoksisi ilta-aikoihin tuolla ulkona kaljakassinuorten kanssa. Saisi pelätä milloin raiskataan, sekaantuuko huumeisiin jne muuta kamalaa.

Miten suhtautua? Ala valmistelemaan itseäsi siihen, että tyttärellä ei ole kaikki inkkarit kanootissa. Uskontoon hurahtaminen tuollaisessa tilanteessa kertoo siitä, että tyttäresi on hyväuskoinen hölmö joka ei osaa itse ajatella asioita.

Paras tapa suhtautua tyttäreesi on antaa hänen nyt olla ja läpikäydä rauhassa omia juttujaan ja tuntemuksiaan. Hän etsii itseään ja arvomaailmaansa, joka saattaa olla hyvinkin erilainen kuin se, mitä lapsuudenkoti tarjoaa. Älä lyttää, älä tuomitse, ole edelleen se sama äiti mikä olet hänelle aina ollut.



Tulin itse klassisesti uskoon riparilla ja sitä kautta ajauduin myös MN-festareille. Vieläkin tuntuu, että kaikesta myllerryksestä huolimatta elin silloin elämäni parasta aikaa... Sain tukun upeita ystäviä, joista moni on kulkenut rinnalla aikuisuuteen saakka. Sain myös uskoa todeksi asioita, jotka ovat estäneet minua hajoamasta palasiksi elämäni raskaimpina hetkinä - enkä olisi silloin 15-vuotiaana voinut uskoa, mitä kaikkea elämä eteen heittääkään! En ole nykyään mikään kiihkeä julkiuskova, mutta jokin perustus jäi kuitenkin sisimpääni noilta vuosilta ja olen siitä kiitollinen. Olen myös kiitollinen vanhemmilleni, jotka eivät puuttuneet henkilökohtaisiin ratkaisuihini, vaikka eivät itse "kirkollisia" ihmisiä olekaan.

VApautta olisi oikesti vain olla uskomatta, ei uskoa. Just just. Ja uskovia haukutaan ahdasmielisiksi.

Olen kyllä tietoisesti kasvattanut lapsen niin, että hänellä on vapaus itse päättää uskonasioista, kuitenkin toivon, että hän lopulta päättää ajattelevansa asioista samalla tavalla kuin minä. On ollut vaikeuksia suhtautua asiaan.