Onko lapsesi kaunis?

Ei vain minun mielestä, vaan myös monien muiden. Itse olen tienannut merkittävän osan tuloista mallina.

yksi 1-vuotias poika ja hän on kyllä tosi kaunis. Aluksi ajattelin, että hän on vain mun mielestä kaunis, mutta sen verran moni on jo ehtinyt huomioida hänen ulkonäköään, että ilmeisesti hän on myös muiden silmissä nätti.



Tässä vaiheessa ei kyllä vielä voi sanoa mitään siitä, miltä hän aikuisena tai edes isompana lapsena näyttää.

Olisin toivonut toisin päin mutta niin se on mennyt. Poika on tumma, isot mustanruskeat silmät, kulmikkaat kasvot, nyt jo pieni hurmuri jota ihmiset ihailee. Tytär on tavallisennäköinen punakkakasvoinen maantienvärinen suomalaisnaisen alku, joka valitettavasti on huomannut kuinka ihmiset ihailee hänen veljeään ja tuntee siitä alemmuutta.

Siskoni oli tumma ja erittäin kaunis. Lisäksi hän oli pitkä, hoikka, liikunnallinen ja taitava laulamaan. Minä vaalea, pisamainen, pyöreähkö, keskimittainen. Ja aina kuuntelin vierestä, kun siskoni kauneutta päiviteltiin. Jopa koulussa opettajat hämmästelivät, että olenko sen "kauniin" Liisan sisko??

Vanhin, poika, (jo murrosikäinen) tulee olemaan hyvännäköinen. En tiedä voiko pojasta sanoa että tulee olemaan kaunis, vaikka hänellä onkin kauniita piirteitä. Kasvojen luusto ei kuitenkaan ole kauniin siro, vaan poikamainen.



Keskimmäinen, tyttö, (myös murrosiän kynnyksellä) on ok näköinen, mutta ei tule olemaan kaunis. Onneksi tyyli ja olemus korvaa, sekä myös hyvä kasvojen luusto.



Nuorin, tyttö, tulee olemaan kaunis. Erottuu nyt jo ala-asteella ikäisistään, mutta ei ole ihan ainoa, on niitä kauniita lapsia muitakin. Hiukset vain eivät tule olemaan yhtä paksut kuin sisaruksillaan, eli täydellistä ei tule hänestäkään:)



Yleensä lapsina moni on kauniimpi ja murrosiässä ne ominaiset piirteet sitten korostuvat. Jotenkin lapsessa kasvaa kaikki, paitsi ne silmät. Eli nenä saa muotonsa ja kasvot muuttuvat eri mallisiksi. Monesta nätistä pikkulapsesta tuleekin vähemmän nätti ja toisaalta ne jotka eivät ehkä erottuneet aina edukseen, saattavat kaunistua silmissä.



Itse osaan arvioida omien lasteni tulevaa ulkomuotoa, koska tiedän suvut ja kun on useampi ei enää niin pieni lapsi, niin voi vetää jo jotain johtopäätöksiä tulevaisuudesta. Toisten lapsia ei osaa arvioida läheskään samalla lailla minkänäköisiä heistä tulee. Heistä näkee vain sen hetkisen tilanteen, ei tulevaisuutta.

Olisin toivonut toisin päin mutta niin se on mennyt. Poika on tumma, isot mustanruskeat silmät, kulmikkaat kasvot, nyt jo pieni hurmuri jota ihmiset ihailee. Tytär on tavallisennäköinen punakkakasvoinen maantienvärinen suomalaisnaisen alku, joka valitettavasti on huomannut kuinka ihmiset ihailee hänen veljeään ja tuntee siitä alemmuutta.

Siskoni oli tumma ja erittäin kaunis. Lisäksi hän oli pitkä, hoikka, liikunnallinen ja taitava laulamaan. Minä vaalea, pisamainen, pyöreähkö, keskimittainen. Ja aina kuuntelin vierestä, kun siskoni kauneutta päiviteltiin. Jopa koulussa opettajat hämmästelivät, että olenko sen "kauniin" Liisan sisko??

Itse muistan kun erityisesti mummoni tuttavapiiri kehui ulkonäköäni. Jonkun muistan sanoneen että tuo tyttä om niin kaunis että siitä tulee vielä missi (silloin se instituutti oli vielä arvossaan). Mutta samalla muistan että paikalla oli myös lähes samanikäiset tyttöserkkuni ja mietin miltä se heistä tuntui, koska he eivät saaneet kehuja ulkonäöstään.

Yleensä sain positiivista palautetta ulkonäöstäni. Siskoni ei taas saanut sitä koskaan. Moni ei uskonut että olemme sisaruksia (meillä tosin eri isä) ja en tiedä mitä siskoni sai kuulla vielä minua vanhempana.

Eli aikuiset kyllä kommentoivat ulkonäköä ja eivät huomioineet muiden lasten tunteita. Alle murrosikäisenä sain silmälasit ja silloin se ei ollut yleistä ja mallitkin vähemmän imartelevia, joten kasvojen ulkonäkööni ei kiinnitettykään sitten niin paljoa enää aikuisten suunnasta huomiota.

Sen verran tuo kaikki vaikutti käsitykseeni ulkonäöstäni että pidän itseäni kivannäköisenä ja nättinä (vaikka ikä tehnyt tosin tehtävänsä). Ulkonäköni ei vaivaa minua, vaikka en minä täydellinen ole ollutkaan. Mutta se huomio ja hyväksyntä minkä olen saanut ulkonäköni vuoksi on auttanut minua. Toivon todellakin että osaan antaa lapsilleni saman kokemuksen riippumatta siitä kuinka kauniita he oikeasti ovat.

Uskon että hän tulee turvautumaan isompana samoihin keinoihin kuin minäkin: meikkiin, hiusväriin ja muotoilutuotteisiin.



Poika on tosi suloinen mutta aivan liian pieni että siitä pystyisi sanomaan tuleeko siitä komea mies. Aikuisella miehellä esim. tuo pikku nykerönenä olisi aika hassun näköinen.

Oikein komea poika, maailman suloisin hymy. Enkä ole ainoa, joka näin ajattelee. Poikani hymy vie nyt jo tien suoraan toisten sydämiin, ikää 2,5v. Moni tulee sanomaan, että todella suloinen/komea poika. Kaikki ihastuvat heti poikaani, kun tämä vain vähän hymyilee. Päiväkodissa hoitajien suosikki ja kaikkien kaveri.

Päättelepä siitä.

Vitun pinnallinen paska olet.

Osaatko jo kuvitella, tuleeko hänestä kaunis aikuinen?

silloin helposti lapsi laittaa korttinsa sen varaan. Ja kauneushan ei ole ikuista.

Tuo riski on tosiaan oelmassa. Mulla on tapana sanoa enemmän tai vähemmän leikilläni, että onneksi olin lapsena niin ruma kuin olin, En olisi saanut mitään silmiä räpsyttelemällä, jouduin kehittämään muita vahvuuksia.

Omaa lastani on kutsuttu "söpöksi" kuten minuakin lapsena eli ei kaunis, mutta söpö. No siihen meidän tyytyminen:)

mutta rehellisesti kun asiaa ajattelee niin ainakin pojasta tulee luultavasti aika peruspulliaisen näköinen.



Tytöllä on hyvinkin kauniita piirteitä, mutta nykyihanteiden mukaista bambimaisen siroa hänestä ei tule koskaan. Jos saa kilot pysymään kurissa niin erittäin kaunis voi kyllä olla tiimalasivartaloineen.

Poika on tavallisen näköinen vaaleaverikkö. Kivan näköinen, muttei mitenkään erikoinen tai keskiverto suomipojasta eroava.



Tytär taas on luku sinänsä. En käsitä mistä hän on piirteensä perinyt, mutta on kyllä erityisen kaunis. Kaikki, jopa pomoni, tuttavapiiristä ovat päivitelleet kuinka erityisen kaunis tyttö minulla on.

Tytöllä on vaalean ruskea, paksu ja hieman kihartuva pitkä tukka. Suuret silmät upeilla ripsillä ja kulmakarvoilla. Huulet myös täyteläisen kauniit. Iho on tosi vaalea, jotenkin sellainen "hehkuva".

Tyttö on luonteeltaan myös aivan ihastuttava. Sosiaalinen, asettaa aina muiden tarpeet etusijalle. On sosiaalisesti älykäs, hämmästyn aina hänen tilannetaju taitojaan., Miten tulkitsee toisia ihmisiä.



Olen toki ylpeä tytöstäni :) Mutta yhtälailla pojasta, joka on pitkä, urheilullinen. Motorisesti erittäin taitava. Peli kuin peli sujuu.



Kaikkihan voi kääntyä vielä päälaelleen. Lapset vasta 7 ja 8. En siis vetele missään aallonharjalla lapsineni.

Osaatko jo kuvitella, tuleeko hänestä kaunis aikuinen?

silloin helposti lapsi laittaa korttinsa sen varaan. Ja kauneushan ei ole ikuista.

Minulla on aikuinen tytär ja poika, tässä järjestyksessä syntyneet. Tyttäreni on ollut aina kaunis, rehellisesti, vaikka olen ylpeä äiti kummastakin, eikä ulkonäkö tietenkään merkitse mitenkään äidillisiin tunteisiin. Tyttäreni on ollut vauvana äärettömän söpö, en tarkoita sitä kaikkien äitien omaan lapseen tuntemaa söpöyttä, vaan muittenkin mielipide on aina ollut myös tämä. Koskaan en vaan ole huomannut minkäänlaista etua siitä hänelle, oikeasti päinvastoin, kaikki täytyy tehdä ylimalkaisen hyvin, että olisi uskottava.

Olisin toivonut toisin päin mutta niin se on mennyt. Poika on tumma, isot mustanruskeat silmät, kulmikkaat kasvot, nyt jo pieni hurmuri jota ihmiset ihailee. Tytär on tavallisennäköinen punakkakasvoinen maantienvärinen suomalaisnaisen alku, joka valitettavasti on huomannut kuinka ihmiset ihailee hänen veljeään ja tuntee siitä alemmuutta.