Tuliko elämästä kaaosta kun toinen lapsi syntyi?

Meillä esikoinen oli vaativa vauva ja hädin tuskin selvisin suunnilleen täysijärkisenä hänen vauvavuodestaan joten jännitin kuopuksen syntymää (3v ikäero) kovasti.



Kuopus paljastui helpoksi vauvaksi, joten meillä oli aivan ihanat seuraavat vuodet kotona. Elämäni parasta aikaa. Jopa nukuin enemmän kuin koskaan ennen mikä vauvan kanssa on aika hyvin.



Kaveri on kauheasti valitellut että kun kolmas lapsi syntyi heille pienellä ikäerolla niin kaaos hyökkäsi kylään.

Ikäeroa 1v3kk. Ekat kuukaudet olivat tosi helppoja, kun vauva vain söi ja nukkui mutta nyt kun ikää on 7,5kk, helvetti on valloillaan. En tiedä onko kyseessä eroahdistusta, uusien asioiden oppimista vai mitä kun vauva HUUTAA ihan koko hereilläoloaikansa aamusta lähtien ja yöt heräilee tississä roikkuen. On tyytyväinen ainoastaan silloin, jos pitelen pystyssä seisomassa. Esikoinen vuorostaan roikkuu jalassa kiinni ja itkee mukaansa leikkimään. Onneksi vauva sentään viihtyy hetken vaunuissa huutamatta että saadaan esikousen kanssa ulkoiltua (ja hermolepoa huudolta).

Meillä tosin isä kotona nyt, mut ei me saada koskaan lepoa tai rauhaa tai puhdasta kotia. Lasten rytmit ja luonteet ja tarpeet on niin erilaiset.. Ja pienempi koko ajan roikkuu isommassa ja isompi ei tästä tietenkään tykkää yhtään..sais edes joskus nukkua, mutta kun molemmat heräilee.. Ikä eroa vähän vajaa se kaks vuotta.



Mut kuten huomaa näistä vastauksista niin se riippuu tosi monesta asiasta. Ei kukaan voi sanoa mikä teidän kohdalla tilanne tulee olemaan. Toivottavasti parempi kun meillä! En kyllä silti kadu mitään, sydän palautuu ku näkee miten tärkeitä lapset toisilleen ovat! :')

Meillä ikäeroa tuli reilu 2 vuotta ja samaan kohtaan toisen syntymän kanssa tuli muutto. Pelkäsin etukäteen, et kuinka jaksan, mut meni helpommin ku kuvittelin. Oon sitä mieltä, et se suurempi asia oli sen 1. lapsen syntymä. Tää toinen sujahti samaan syssyyn ekan kanssa eli mentiin esikoisen päiväjärjestyksen mukaan ja vauva kulki mukana. Nukkui ja söi suht hyvin, ei allergioita, tosin heräili yöllä syömään ja nukkui vieressä.



Kyllähän sitä sen vauvan syntymän jälkeen tajusi, et voi ku oli jo helpompaa, se pieni vauva on eri asia ku taapero, jolla on jo jotain itsenäisiä juttuja mitä osaa tehdä.



Mä sain onneksi aika pian noi nukkumaan samaan aikaan päiväunia ja se aika on mun omaa aikaa. En tee mitään kotitöitä silloin. Saatan laittaa pesukoneen pyörimään ennen päiväunia, mut en päiväunien aikana. Se on aika pieni juttu, et siivoaa pöydän heti lounaan jälkeen ja menee sen jälkeen laittamaan muksun nukkumaan. On ihana olla se hetki rauhassa, kun ei tarvii siivota ensin pöytää. Sama juttu iltaisin eli iltapalan jälkeen pöytä siistiksi ja koneet pyörimään jos tarvitsee. Ku lapset nukkuu, ni ei tarvii siivota yhtään vaan voi olla rauhassa.



En jaksaisi näin hyvin ellei mies tekisi osaansa eli osallistuu kodinhoitoon. Ni ja sen vinkin annan eteenpäin, et tee sen esikoisen kanssa jotain kaksin. Ihan pienikin riittää eli käy vaikka kaupassa, mut tee jotain ihan kaksistaan ilman vauvaa.

meillä tosin ikäero oli n 3,5 vuotta.

ja tämä johtui siitä että kun on 2 lasta, on 2 aikuista eli kummallekin lapselle yksi käsipari. Sitten kun niitä on 3 (tai enemmän) niin aina joku on ilman syliä/huomiota ja parkuu ja huutaa, ja siis se tietenkin vaihtelee viiden minuutin välein kuka se parkuja on.



Toisen lapsen tulo ei vauvavaiheessa ole vielä mikään iso juttu (pientä alkumustasukkaisuutta lukuuottamatta). Mahdolliset vaikeudet alkavat enimmäkseen sitten kun vauva oppii liikkumaan itse ja alkaa "pilaamaan" isomman leikkejä. Eli haluamaan samaa lelua, kaatamaan palikkatornin, kilpailemaan samoista asioista.



Sitten aikuisen näkökulmasta se toinen lapsi on siinä mielessä mullistava että yhden lapsen kanssa sai hetken vapaata kun antoi lapsen puolisolle (eli puoliso oli vastuussa lapsesta). Nyt se ei enää ihan samalla tavalla onnistu koska lapsia on kaksi ja omaa aikaa ei enää oikeastaan ole. Toki sitten on jos puoliso vie lapset ulos tai muuta vastaavaa mutta kotona, sisällä, siis arkitilanteissa, ei enää voi tehdä itsekseen tai yksin mitään.



Mutta ainakin meillä toinen lapsi oli vain hyvä asia ja kaikki meni hyvin. Siitä kolmannesta ei sitten voi ihan samaa sanoakaan :)

Meillä on nyt 3,5 kk vanha vauva, esikoinen 2,5 v. Itsekin pelkäsin kaaosta, mutta toisin kävi. Meillä onneksi kylläkin vauva on ollut sillä tavalla armollinen, että on alusta asti antanut minun nukkua täydet yöt.

Päivät sujuvat kivasti: vauva nukkuu vielä, kun syömme aamupuurot, valvoo hetken kun siivoillaan, sitten lähdetään yleensä puistoon jolloin vauva nukkuu. Valvoo taas sen hetken kun lounastamme ja yleensä nukkuu ainakin osittain samaan aikaan esikoisen kanssa päiväunia. Illallakin menevät suht samaan aikaan nukkumaan klo 20:30 eli aikuisillekin jää omaa aikaa. Päivä jäsenyys siis ainakin meillä hyvin: minulle jää päikkäriaikaan aikaa hoitaa kotihommia ja lasten kanssa ehtii siten olla kun ovat hereillä.



Sitten tällaisia periaatteellisia joustoja mitä olen tehnyt: esikoinen on 2 päivänä viikossa ryhmäperhepäiväkodissa 6-7 tuntia (ja viihtyy hyvin), jolloin saan tehtyä isompia siivouksia, hoidettua asioita ja oltua vähän enemmän vauvan kanssa kahdestaan. Esikoisella on myös lupa pelata lastenpelejä Wiillä yhteensä n. 30 min. päivässä niinä aikoina, kun joudun nukuttamaan vauvaa ja tarvitsen hetken hiljaisuuden (ei katso vielä muuten telkkaria, eli tässä koko päivän ruutuaika).



Itsekään en ole kauhean hyvä organisoija, mutta olen oppimaansa paremmaksi pakon sanelemana :D

Aivan rehellisesti ja liioittelematta voin sanoa, että alku oli hyvin hankalaa. Mutta, nopeasti se lähti sitten helpottamaan. Eka vuosi oli vähän hankala, mutta nykyään on niin helppoa ja ihanaa ettei uskoisikaan. Hauska katsella kuinka rakkaita lapset ovat toisilleen, ja epäjärjestys alkaa pikkuhiljaa helpottaa kun pienempi (1,5) ei enää sotke ja riko kaikkea ihan päätoimisesti.

Onnea vauvasta ap!

Mukava kuulla toivorikkaita kommentteja

musta tuntuu, että kaikki palaset loksahti paikoilleen, perheestä tuli kokonainen.

Toinen oli helppo hymyvauva ja isosisko reipas avustaja. Kaikki oli niin suurta idylliä, että erehdyttiin tekemään kolmaskin pienellä ikäerolla. Noh, minkäs sitä ihminen tyhmyydelleen voi.

meillä esikoinen 1v9kk ja kuopis 2,5kk. Eli suht pienellä ikäerolla syntyneet. Ei se arki musta pahemmin muuttunut, tai sitten tähän tilanteeseen ollaan jo niin totuttu :D Tottakai se vauvan kanssa oleminen on ihan erilaista kuin esikoisen kanssa oli.. Mutta meillä esikoinen on jo hyvin omatoiminen, päiväkuiva ym, jotka tietysti vähän helpottavat. Kunhan saatte arjen rullaamaan, niin kyllä se siitä. Pitää vaan muistaa, että uusi lapsi tulee osaksi teidän arkea :)

Ikäeroa juuri tuo kaksi vuotta ja sen verran hyvin meni, että "tehtiin" kolmonen perään ( ikäeroa tuli siihenkin väliin kaksi vuotta, vähemmänkin olisi tullut jos olisi heti tärpännyt).

koska tarkoituksella oli pitempi ikäero 4,5v ja kaikki meni ok koska esikoinen oli jo omatoiminen ja joka 2.päivä hän oli jo päiväkodissa. (ti+to tai ma+ke+pe) Sopivasti siis esikoisella äiti-vauva-arkea ja päiväkoti-kaverit-elämää.

Meillä esikoinen tosin oli jo 3 v 4 kk kun toinen syntyi.



Mitä on kavereitten tilannetta seuraillu, niin aika rankkaa kyllä on, jos on kaksi noin pienellä ikäerolla. Jotkut pukaa siihen vielä kolmannenkin ja ihmettelee, kun ei jaksa.

Mua jännittää hirveesti toisen lapsen tulo, perinteinen 2 vuoden ikäero tulossa. Oon aika huono organisoimaan mitään, toisaalta en kestä sotkua ja epäjärjestystä. Pelottaa että vauva "räjäyttää" elämän ihan sekaisin, just kun alkaa olla taas helpompaa. Miten teillä on käynyt ja miten olette selvinneet?

Ensimmäinen vuosi aika lailla kaaosta, enemmän tai vähemmän. Nyt vauvakin jo 1,5 v ja elämä leppoisaa. Lasten ikäero on 2 v 3 kk.

Sotkua ja epäjärjestystä joudut sietämään, kaksi lasta sotkee enemmän kuin yksi ja kotitöiden määrä lisääntyy.

Ja asiat sujuvat siksikin hieman helpommin. Tottakai kakkonen voi olla ns. Vaikea vauva, kärsiä koliikista, nukkua huonosti, tms. Mutta silti olet kokenut jo vauvan saannin tuomat suuret mullistukset ja kaikki ei ole niin uutta. On paljon voimia kuluttavampaa tehdä asioita ensimmäistä kertaa ja pähkäillä meneekö kaikki niin kuin pitää.

Vauva oli itkuinen ja allerginen, en saanut juuri nukuttua ja arki tuntui miljoona kertaa työläämmältä. sanotaanko, että ekat kaksi vuotta kuopuksen jälkeen oli yhtä kaaosta, nyt vasta alkaa ehkä vähän helpottaa. Oli todella iso muutos.



Esikoisen kanssa olin itsevarma jne. vauva ei itkeny juuri koskaan, oli tyytyväinen ja helppo. Kakkonen olikin sitten jotain ihan muuta.



Se, minkä opin, oli se, että täydellisyyteen pyrkivä himosiivous jäi. Enää en vain jaksa välittää sotkusta.

musta tuntuu, että kaikki palaset loksahti paikoilleen, perheestä tuli kokonainen.

Näin minäkin koin vaikka alku (eka vuosi) rankkaa olikin. Ja organisoimaan oppi kyllä pakon edessä. :)

Nyt olen jo erittäin tyytyväinen, että teimme pienemmällä ikäerolla kuin esim 4-5 vuotta.

Omaa aikaa ei ekana vuonna ollut (reissuleski): päiväunet olivat aina eri aikoina, kunnes molemmat nukkuivat vain yhdet unet. Samasta syystä myös liikkuminen kahden pienen kanssa oli hiukan työlästä (vauvallakin oli kuitenkin tosi selvä rytmi, joten kunnioitin sitä aika paljon ja annoin nukkua rauhassa eikä niin, että aina kun vauva nukkuu, ollaan menossa). Vauvan rytmit syntyi helposti 2-vuotiaan rytmien mukaan. Hetken ehdin iloita kun oppivat leikkimään vastavuoroisesti yhdessä n. 1 ja 3-v, mutta eipä mennyt kauaa kun oppivat myös julmasti tappelemaan keskenään. En silti tekisi toisin. Nyt haaveissa kolmas (isommat 3 ja 5v) ja hyvin voisin haluta neljännen samalla 2v ikäerolla kolmanteen :-) Armollisuutta itseäni kohtaan ja sotkun sietämistä olen oppinut hiljalleen, hyvä en siinä ole vieläkään mutta ihan täysjärkinen yhä vähistä unista ja työn määrästä huolimatta. Töihin olen palannut lasten ollessa vuoden, pelkkää lasten kanssa oloa ei pää kestänyt, kun mies on vallan reissussa. nyt voisin kuvitella viihtyväni kotonakin paremmin, kun isommista lapsista on toisella tavalla seuraa ja voi puhua ja tehdä jo ihan järkeviäkin.