Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miten olla suojelematta liikaa lasta?
14.11.2012 |
Kyseessä 6v. lapsi jolla on puheen kehityksessä viivästymää (eli sanat voivat olla tosi hassuja eivätkä välttämättä kovin loogisessa järjestyksessä tai ne muuten vain kuulostavat hassuilta) sekä kuullun ymmärtämisen vaikeutta(lapsi antaa välillä "tyhmän" vaikutelman koska ei ymmärrä, mitä muut sanovat. Ei ainakaan heti).
Lasta kiusattiin sanojen takia hänen ollessaan noin 3v. jonka seurauksena poika ei suostunut puhumaan yli puoleen vuoteen muiden kuin perheenjäsenten kanssa. Kiusaajina oli tuolloin 6-10-vuotiaita lapsia. Tähän puutuin aina heti (leikkipuistossa siis tapahtui).
Tämän kiusaamisen myötä minusta on tullu aivan liian suojelevainen. Olen yleensä mukana leikkipuistossa, koska mukana on myös pikkusisko, joka ei voi olla vielä yksin. Seuraan todella tarkasti, mitä lapset puuhaavat ja olen huomannut, että olisin joka käänteessä puuttumassa lasten leikkihin/juttuihin, koska kokemuksesta tiedän, että muut lapset alkavat härnätä poikaa, joka ei aina edes tajua, miksi muut nauravat hänelle tai juoksevat karkuun. Yleensä olen myös ensimmäisenä vastaamassa, miksi lapsi sanoo hassuja sanoja kun muut lapset tätä kysyvät.
Miten päästä eroon tästä? Haluan toki suojella lasta ja varjella mielipahalta. Olen jo tarpeeksi kuunnellut, kuinka poika itkee, miten hänellä on "hassu ääni" (hänen oma nimityksensä oudoille sanoille) ja kuinka muut nauravat sille. Se on useasti särkenyt myös minun sydämeni.
Mitään ongelmia ei ole viedä eskariin (ja aikaisemmin päiväkotiin puolipäiväisenä) koska tiedän, että siellä on ammattitaitoinen henkilökunta, joka puuttuu pienimpäänkin kiusaamiseen heti.
Koulu tulee olemaan erityiskoulu joten siltäkään osin en huolissani. Vain siitä, mitä tapahtuu vapaa-ajalla jos en ole silottamassa tietä selityksiä tai sillä, että yritän kiinnittää lapsen huomion toisaalle.
Kommentit (2)
No tässä on vähän kulttuuristakin vääristymää. Lapsikeskeisissä kulttuureissa pidetään täysin vastuuttomana vanhempia, jotka jättäisivät 6-vuotiaan yksin leikkipuistoon tai kavereiden kanssa selviämään.
Suomessa pitää vaan itsenäistyä niin tavattoman varhain, samoin vanhemmat ohjaavat ja auttavat lapsia todella vähän kaveriasioissa, joka sitten näkyy vähän puutteellisia taitoina niin kuin AP:n lapsi on saanut karvaasti kokea.
Mä en kyllä näkee tuossa juuri mitään ongelmaa. Koulu ja harrastukset tarjoavat ihan luonnostaan niitä itsenäistymusmahdollusuuksia. Pieni poikahan sulla ap on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Tilanteenne kuulostaa kyllä raskaalta. On enemmän kuin inhimillistä, että suojelet lastasi kiusaamiselta. Ymmärrän, että repisit vaikka sydämen rinnastasi voidaksesi estää lasta enää tuntemasta tuskaa erilaisuudestaan.
Olet varmaan jo pohtinut kovasti mikä suojeleminen on liikaa ja mikä asiaankuuluvaa. Eräs pointti olisi mielestäni se, että tajuat, että jos aina teet lapsen eteen senkin, mistä hän itse selviäisi, hän ei vahvistu vaan tavallaan taantuu. Lapsen suojelemista kehittyvänä ja oppivana olentona voikin siis olla joskus se, että ei puutu tilanteeseen.
Miten hän osaa jo nyt puolustaa itseään, esim. ottaako takaisin tai omalla kielellään kieltää jos joku vie häneltä lelun kädestä? Jos edes jotenkin, niin tätä piirrettä voinette vahvistaa. Opettelette etukäteen lapsen tasolla, että hän voi itse rajata/estää toisten huonoa käytöstä omalle kohdalleen sanomalla ei tai pitämällä lujemmin kiinni omasta tahdostaan (esim ei luovuta keinuvuoroaan heti muille vaan vasta kohtuullisen ajan päästä). Tähän varmaan saat tukea myös esim päiväkodin erityislastentarhanopettajalta tai muilta ammattilaislta, joiden luona käytte.
Toinen aspekti on, että voisit käydä läpi omia sisäisiä suojattomuuden tunteitasi, joita olet esim. lapsena kokenut. Sinua tuntematta en tietenkään tiedä tarinaasi. Mutta on mahdollista, että siirrät jotain omaa käsittelemätöntä turvattomuuttasi tähän lapsesi tilanteeseen, projisoit omat tunteesi häneen. Silloin auttaa oman historian läpikäyminen sekä se, että muistat aktiivisesti, että te olette erillisiä ihmisiä. Lapsesi ei ole sinä.
Miltä nämä näkökulmat sinusta kuulostivat ja miten olet niitä pohtinut aiemmin?