Minkälaisessa tilanteessa pidät masturbaatiota hyväksyttävänä keinona hankkia seksuaalinen orgasmi?
Kommentit (12)
En edes ymmärrä kysymystä. Miksi masturbointi ei olisi hyväksyttävää? No, ei ehkä julkisesti, mutta muuten kyllä.
pitää purkaa paineita eikä jostain syystä seksi tulisi kyseeseen miehen kanssa (siinä tapauksessa että miehenkin kanssa voisi saada) niin silloinkin toki. Ehkä tietysti parisuhdetta ajatellen voi miettiä, milloin masturboi, jos se verottaa parisuhdeseksiä niin se on mielestäni ainoa rajoite. Eli kyllä se minusta aina hyväksyttävää on, kunhan ottaa toisenkin huomioon.
Mutta ei silloin, jos oisin ite vongannu ja mies menis salaa tekeen itekseen.
ihminen on seksuaalinen organismi.
jos bensan hinta kohoaa 4 euroa/litra. Silloin on kaikki keinot sallittuja jotta siitä ketutuksesta pääsee yli.
Kunhan sivulliset ei joudu todistamaan asiaa, eli käytännössä kotona ja yksin. Ellei puoliso halua sitten todistaa.
Komppaan aiempia eli julkisella tai lasten nähden paikalla ei, mutta muuten täysin hyväksyttävää. Jopa suositeltavaa.
ja kumppani ei ole paikalla,tai kumppania ei ole.Yksinkertaista :)
En edes ymmärrä kysymystä. Miksi masturbointi ei olisi hyväksyttävää? No, ei ehkä julkisesti, mutta muuten kyllä.
niissä tilateissa joissa ihminen on yksin/vapaaehtoisen kumppanin kanssa.
Hän kertoi, ettei ole saanut koskaan orgasmia, ainoastaan itse omin käsin. Hän oli siis nainen.
Hänen avoliittonsa oli juuri päättynyt ja olin ensimmäinen mies sen jälkeen.
Siinähän se aamuyö meni hänen kämpillään parisängyssä ja minä tulin hyvinkin tyydytetyksi.
Pienessä hiprakassa aloitin vielä suuseksin antamisen, eikä se ilman pientä känniä olisi onnstunutkaan, mutta niinpähän tyttö sai orgasminsa - ja aika rajun sellaisen. Itkukin taisi päästä.;)
Kaikkialla muualla kuin julkisella paikalla.