2 vuotiaan kasvatus/kuri, en osaa...

en osaa pahemmin auttaa. tuo 2v. oli meillä tosi paha ikä, kun tahtoa oli jo vaikka muille jakaa, mutta järkeä ei niinkään.. ei ymmärtänyt perusteluja tai syy-seuraus suhteita yhtään.. meillä alkoi helpottaa 2,5v:nä kun lapsi alkoi ymmärtää enemmän. sitten tehosi jo uhkailu, lahjonta, kiristys, jäähyt ja ihan perustelut.. ennen sitä purin vain hammasta, ja suunnittelin esim. kauppareissut niin että kiukulta vältyttäisiin. jos kiukku kuitenkin tuli niin ei muuta kun rääkyvä lapsi kainaloon.

meillä aloitettiin jäähytuolirangaistus jo noin 1,5v ikäiselle. Eikä ollut yhtään liian nuori. Sitten 2-3v iässä riittikin jo usein pelkkä sanominen.

Uhmaikä on vaikeeta.



Oletko etukäteen puhunut lapsen läpi tilanteista? Säännöistä luovuttaminen on huono juttu, mutta onko lapselle aina selvää miten odotat hänen toimivan?

Noin pieni lapsi ei tajua itse miten kuuluu toimia ja aina kun annat periksi hän luulee, että niin kuuluu tehdäkin.

Elikkä ota komento takaisin ja ole sinä se joka määrää miten vaikka ruokaillaan.

Jos lähtee pöydästä, otat ruoan pois. jne.

Ei se lapsi nälkään kuole, mutta muutaman kerran kun huomaa, ettei tuo vaeltelu kannata, oppii kyllä.

KAupassa sama juttu, tiukka ote siihen miten käyttäydytään. Anna auttaa hakemaan tavaroita joita sinä pyydät. Saa osallistua kaupassa ollessa ostosten keräilyyn.

Eipä siinä oikein muu auta kuin sietää nuo raivarit, lähes kaikki lapset niitä joskus saa. Sinun lapsesi on jo varmasti tottunut että raivoamalla hän saa tahtonsa läpi ja totta kai siis käyttää sitä hyväkseen.



Jos päätät että ruoka syödään pöydän ääressä niin pidä siitä kiinni. Jos lapsi siitä huolimatta menee olohuoneeseen, mene perässä ja ota ruoka pois. Jos tulee keittiöön raivoamaan, älä välitä siitä vaan jatka syömistäsi. Ruokaa toki annat jos lopettaa riehumisen ja tulee pöydän ääreen syömään.



Myöskään kaupassa et anna periksi, vaan jos lapsi ei vielä osaa itse työntää nätisti pikkukärryjä niin laitat hänet isojen kärryjen istuimeen. Huutaa varmasti mutta anna huutaa.



Tahtojen taistoa ja ottaa varmasti koville, mutta kannattaa pitkällä tähtäimellä.

Kun lapsi on tarpeeksi iso uhmaillakseen, mutta liian pieni oikeasti oppimaan rangaistuksista.



Sen pystyn kuitenkin sanomaan heti, että tuolla sinun tyylilläsi lapsi oppii, että kun hän tekee itkupotkuraivarit, sinä annat hänet tehdä niin kuin hän haluaa. Ja juuri sitä ET halua hänelle opettaa! Joten sinun pitäisi lopettaa tuo periksi antaminen ja sietää niitä raivareita, tai muuten joudut vain syvemmälle suohon.



Jos teitä olisi kaupassa kaksi vanhempaa, on hyvä että jos lapsi ei tottele parista sanomisesta, hän joutuu loppukauppareissun ajaksi autoon odottamaan. Mikään jäähypenkki ei ole mun lapsilla tuossa iässä vielä toiminut. Ikä on ainoa, mikä kunnolla auttaa, kolmevuotiaana on jo iisimpää ja neljävuotiaana alkaa olla aika helppoa. Pahimmassa raivarivaiheessa ei kannata käydä kaupassa lapsen kanssa kaksistaan.

Ei 2-vuotiaan tarvitse osata auttaa ostoksissa.



Ruokailussa olet antanut lapsellesi vallan päättää. Haet vain sinnikkäästi takaisin olkkarista, etkä anna viedä leipää sinne. Jos tulee itkupotkuraivarit, niin sitten tulee. Ei lapsi niistä mitenkään kärsi. Jos annatlapselle periksi, niin hän saa vähitellen sellaisen mallin, että sinua ei tarvitse totella ja hänellä on valta. Isompana ongelmatkin ovat varmasti siompia kuin nyt, kun on kyse ruokailusta.



Mun kaksivuotias saa itkupotkuraivarit n. 3 krt päivässä vähintään. Rauhoittuminen vie oman aikansa, eikä rauhoittumista nopeuta esim. syliin ottaminen, koska haluaa pois. Pitää vain pysyä tiukkana, ja toisinaan antaa lapsen valita, jos mahdollista. Esikoisesta osaan sanoa, että 3-vuotiaana pahimmat itkupotkuraivarit helpottavat. Uhma muuttaa muotoaan toki jalostuneempaan suuntaan ja taitoa tarvitaan silloinkin.

JOHDONMUKAISUUS. Ei auta yhtään, jos joskus kiellät ja joskus et. Tai ensin kiellät ja sitten annat periksi. Tuonikäinen lapsi tuon jo osaa nähdä ja vetää sinua kyllä kuin pässiä narussa.



SÄÄNNÖT. Ota aikuisena itseäsi niskasta kiinni ja luo lapsellesi ne säännöt. JA SINUN TEHTÄVÄSI ON HUOLEHTIA ETTÄ NIISTÄ PIDETÄÄN KIINNI.



Mieti, haluatko mieluummin tapella 2-vuotiaan vai 16-vuotiaan kanssa? On aivan liian myöhäistä kymmenen vuoden päästä luoda niitä sääntöjä. Ne säännöt on luotava nyt.



VANHEMMUUS. Uskalla olla jämäkkä vanhempi. Se lapsi ei siitä mene pilalle jos hänen mielensä joudut joskus pahoittamaan, päinvastoin.



RAJAT. Niin klisee kuin se onkin, on täysin totta, että lapsesi tuntee olonsa turvalliseksi, kun tietää, että aikuinen pitää hänestä ja hänen tekemisistään huolta. Lapsi saa tiettyjen rajojen sisällä melskata miten vain, mutta kun ne rajat tulevat vastaan, ne pitävät ja lapsi sen tietää, ettei vahingossakaan pääse luiskahtamaan niiden rajojen ulkopuolelle, äiti pitää siitä huolen.



Mitä vaikeammassa iässä lapsi on, sen lujempi sinun pitää olla. Eikä se tarkoita tyrannimaista auktoriteettia, vaan ihan tavallista johdonmukaisuutta sääntöjen luomisessa ja niistä kiinnipitämisessä.



Jos jatkat noin, perheessäsi kasvaa tuleva ongelmalapsi.

Hei!

Aikuinen määrää rajat, ei pikkulapsi. Lapsesta tulee turvaton, ellei hän saa kokea turvallisia rajoja kotona. Jos ruoka syödään pöydän äärellä, niin silloin on KIELLETTYÄ kuljeskella leivän kanssa muualla. Aikuinen asettaa rajat. Kaksivuotiaan kuuluukin protestoida rajoja esim. itkulla. Se kuuluu siis asiaan. Ikävä kyllä vanhemman kuuluu kestää sitä itkua. Ja jos ei muka suostu syömään pöydän ääressä, niin lapsi ei kuole nälkään vaikka ateria jäisikin väliin. Tämä on osa kasvun tukena olemista. Lasta opetetaan pysymään pöydän ääressä ruokailun ajan. Sitten kun ei jaksa enää, voi nousta pöydästä, mutta ei voi enää palata näykkimään ruokaa. Tai ehkä voi kerran nostaa takaisin tuolille, mutta tehdään selväksi, että siinä pysytään. Jos taas lähteen, niin ruokaa saa seuraavan kerran seuraavan aterian/välipalan aikana.



Ja kaupassa: vain leffoissa lapset kuljeskelevat tyynesti kärryjensä kanssa vanhempiensa vierellä hyvinkäyttäytyvinä. Ei se oo todellista. Vaadit tässä asiassa liikaa häneltä (siis sitä rauhallista vierellä kävelyä, kun lapsen luonto on juoksennella ja touhuilla). Toisaalta myös kaupassa sinun kuuluu asettaa rajoja: kaupassa ei todellakaan saa tehdä mitä vaan. Jos on mahdotonta kävellä itse, niin ostosvaunuun istumaan ja tutkimaan vaikka jotain mukaan otettua lelua tai jotain.



Lapsi siis tarvitsee oman tahdon koettelua ja sinun sääntöjesi vastustamista. Sen avulla lapsi kasvaa. Lasta ei hyödytä periksi antaminen (vaikka juuri sitä siis huutamalla vaatii). Periksii antaminen on vain väsyneen/osaamattoman/laiskan vanhemman rimanalitus.



Tsemppiä! Tässä linkissä lisää luettavaa. Älä luovuta! Rakasta lapsellesi rajat!

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/

Ruokajuttu on ihan selvä, sinne olkkariin ei lähdetä syömään. Lapsi joko tulee pöytään syömään tai sitten ruokailu on ohitse ja otat leivän pois..älä päästä tilannetta edes siihen asti että lapsi nousee tuolistaa ja lähtee pöydästä. Kiellät heti ja laitat takaisin istumaan.

Kaupassa pitäisin noin pienen vielä kärryissä istumassa enkä edes antaisi työnnellä pikkukärryjä kuin sellaisilla kauppareissuilla joilla haetaan tyyliin purkki maitoa..silloin on aikaa ohjailla lasta pikkukärryineen.

Kyllä noin pienikin ymmärtää jo kiellot ja jäähytkin, mutta minusta se jäähy ei ole oikea ratkaisu esim tuohon ruokahommaan, siinä pöydästä ei ole lupa lähteä, piste ja ruokailu loppuu jos pöydästä lähtee. Jäähylle sitten silloin jos vaikkapa lapsi jatkaa tavaroiden heittelyä/lyömistä yms. Varoituksesta huolimatta.



Nyt sun pitää vaan pysyä johdonmukaisena äläkä pelkää niitä lapsen raivareita..oikeat toimintamallit tulee kohta itseltäsikin ihan selkärangasta kun vaan toistat niitä lapsen kanssa.

Mieti jo etukäteen valmiiksi miten toimit missäkin tilanteessa.

tyyni mutta jämkkä. Aluksi voi olla hankalaa ottaa vastaan se lapsen raivo, mutta älä luovuta, lapsi tottuu ja oppii, että sinä olet aikuinen kuten kuuluukin. Nyt lapsella on turvaton olo, koska hän on se joka teillä määrää. Jäähystä ei ole mitään kasvatuksellista hyötyä noin pienelle, eikä välttämättä isommallekaan, tätä mieltä ovat monet psykologit ja ammattikasvattajat.



Eli lapsen pitää oppia istumaan ruokapöydässä, se voi viedä pitkän aikaa ,mutta niin kauan kun hän lähtee hortoilemaan kesken ruoan pöydästä nostat hänet vana takaisin aloilleen, ja jos siitä tulee raivari, niin sitten tulee. annat lapsen raivota ja kun siitä tokenee - voi aluksi viedä tunnin parikin. Missään nimessä lapsen ei voi antaa lähteä syömään muualle, joko syö pöydän ääressä tai ei ollenkaan.

Ruokailun suhteen tekisin näin:

Ruoka syödään pöydän ääressä -> Sanoisin lapselle, että jos lähdet pois pöydästä, äiti laittaa ruuan pois. Hakisin myös leivän häneltä pois, enkä antaisi rampata edestakaisin pöydän ja olkkarin välillä. Säästäisin ruuan ja lämmittäisin uudelleen, kun lapsella seur. nälkä; syömätöntä ateriaa ei siis korvata välipaloilla!



Millaisessa tuolissa istuu? Syöttötuolista (ehkä) vaikeampi lähteä vilistämään.



Toisaalta älä myöskään pelkää raivareita! Et ole ollenkaan huono äiti, jos lapsesi kapinoi (= testaa omaa valtaansa) kiukkuamalla. Itse asiassa, jos vielä jaksat itse pysyä rauhallisena noissa tilanteissa, olet erittäin turvallinen äiti :)

tahtoa on vaikka muille jakaa, mutta tunteiden säätely ja itsekuri on vielä hakusessa.



Ihan ensimmäiseksi kuitenkin neuvoisin ap, että miksi se lapsen itku ja raivarit ovat sinulle niin kova paikka, että yrität vältellä niitä keinolla millä hyvänsä? Herättävätkö ne sinussa jotain ikäviä tunteita joita et halua kohdata, vai onko sinulle tärkeää, että lapsella ei olisi paha mieli. Ja jos näin, niin miksi?



Tuo leivänsyöntiesimerkki on ihan simppeli; haet vaan sen lapsen takaisin tai sitten ruokailutilanne on päättynyt. Itki lapsi tai ei. Jos lapsi ei malta syödä ruokaa, annan ruoka ensin ja leipä vasta, kun ruokaa on syöty (itse teen näin ja laitan niin vähän ruokaa, että lapsi varmasti sen kaksi teelusikallista jaksaa syödä).



Kaupassa annat lapselle jo ennen kauppaan menoa oman ostoslistan siitä mitä lapsi saa hakea. Et jää sinne itse miettimään ja haahuilemaan, vaan teette kauppareissun nopeasti, ostoslistan mukaan. Usein kauppareissu menee pipariksi jo siinä vaiheessa, kun äiti seisoo leipähyllyn edessä miettimässä mitä leipää ottaisi. Sellaiseen tuumailuun on varaa sitten kun lapsi kasvaa. Sitä ennen mennän vaan pisteestä a pisteeseen b tiukassa ohjauksessa ja kehumisten saattelemana. Jos tämä ei tehoa, niin lapsi ei ole vielä riittävän kypsä ottamaan omia kärryjä ja silloin pitää vain odottaa.



Minulla on pienempi lapsi voimakastahtoinen ja voin sanoa, että jos esikoinen olisi ollut samanlainen, olisin ollut väsynyt. Nyt pienemmän kanssa sitä tietää, että useimmat ongelmat ratkeavat ajan kanssa vaan jo pelkästään sillä, että pitää kiinni muutamasta perussäännöstä. Lapsi kasvaa ja ymmärtää enemmän ja enemmän koko ajan. Tsemppiä vaan, ei se ole helppoa, kun haluaisi että kaikilla ois edes kohtuullisen mukavaa, muta uhmis tekee sen kaikkien elämän joskus niin hankalaksi. :)

Haluamasi asiat voivat vaatia runsaasti toistoja. Kannattaa myös puhua selvästi. -Me syömme tässä. Ei saa lähteä.



Jos siitä huolimatta lapsi lähtee, haet takaisin pöydän ääreen, ja sanot, että: -Tässä yödään.



Kun sitten kuitenkin lähtee vielä kolmannen kerran, et sano mitään, haet vain takaisin.



En antaisi missään nimessä mitään ruokaa mukaan, jos tuolla tavalla pelleilee.



Myös lahjonta ja kiristys voivat tehota.

-Syöpä nämä kiltisti tässä, niin saat keksin jälkkäriksi.

tai

-Jos et syö kiltisti, ei katsota sun lempidvd:tä tms.



Kyllä uhmis pikkuhiljaa alkaa tajuta, että kannattaa totella kun siitä seuraa kivoja asioita ja tottelemattomuudesta ikäviä.



Ei meilläkään toiminut jäähy tuon ikäisenä.



Kaupassa annan mahdollisuuden työntää kärryjä ja "auttaa", mutta jos menee hösellykseksi, annan yhden varoituksen ja sen jälkeen laitan kärryihin. Siis omiin lastenrattaisiinsa, sillä niissä on valjaat. Huutaa aikansa, mutta rauhoittuu melko pian kohtaloonsa.



Sun pitää olla päättäväinen. Jos et pärjää 2-vuotiaalle, miten pärjäät 13-vuotiaalle raivopääteinille?

Kaikilla on varmaan homma välillä hukassa 2-vuotiaiden kanssa kun uhmis raivoaa. Mutta jokainen jolla on lapsia, ymmärtää ne itkupotkuraivarit.



Itse tein ruokatemppuilulla että ilmotin että ruoka lähtee jos ei tule syömään, ja seuraavaksi tulee sitten se välipala joskus. Ja jouduin kyllä tekemään, mutta ainakin pahin pompotus loppui. Ja leipä meillä tuli/tulee vasta ruoan jälkeen, koska sitä syötäisiin enemmän kuin ruokaa. Ja kun aikaa rupesi kulumaan syömiseen kohtuuttoman kauan, ostin munakellon ja laitettiin aika jonka jälkeen ruoka lähtee. Ja nyt haluan painottaa, että sitä aikaa laitetaan ihan reippaasti. Tehosi, niin että saa jopa syötyä inhimillisessä ajassa.



Kauppareissuihin, olin enemmän tyytyväinen kun sai vielä teilattua kärryihin, ettei tosiaan vedä hyllyjä alas. Sitten kun se kärryn kanssa kulkeminen alkoi sujumaan, alkoi olla järkeäkin päässä sen verran että otti mitä sanottiin, eikä mitä tahansa.



Meillä taisi olla tuossa iässä käytössä oma muotoiset jäähyt, eli ei pidetty tiukasti 2 min. Vaan pistin samaan paikkaan aina "jäähylle", ja seisoin lähellä valvomassa. Toinen tapa oli ja on edelleen että jos tavaroita heitellään tai niitä käytetään muuten "väärin", niin se tavara menee jäähylle. Yleensä päiväksi, tai siihen kun äiti muistaa taas sen jostain kaivaa.



Itkupotkuraivareilta tuskin vaan voi välttyä kun komentaa uhmista. Mutta ei muuta kuin pitkää pinnaa niihin kiukkuhetkiin. Ja sitten kun alat komentamaan, niin tuntuu että komennat kokoajan, ihan kuin muulla tavalla ei osaisi kommunikoida. Mutta kyllä se joskus helpottaa. Tai ainakin elän toivossa että lapseni osaavat aikuisena edes jotenkin käyttäytyä ja huomioida muita.

Aivan ihanaa lukea täällä KASVATUKSEEN liittyvää ketjua. Pisteet ap:lle avun pyytämisestä!

Täälläkin syöminen on aika samanlaista esim. kyläillessä kun ei ole syöttötuolia. Kotona meillä on hyvä syöttis josta lapsi ei pääse yhtään mihinkään vaikka mitä tekisi, se kummasti helpottaa syömistä. En tiedä kyllä kannattaako tai voiko 2-vuotiasta enää totutella syöttikseen jos on tottunut istumaan muulla tuolilla.



Kaupassa meidän poika istuu aina kärryjen istuimessa. Pari kertaa on päässyt autokärryyn ja samantien lähtenyt sieltä haahuilemaan pois joten toistaiseksi ei oteta autokärryä vaikka välillä sitä huutaen haluaa. Mitään omaa työnnettävää pikkukärryä en ole vielä harkinnutkaan, ei noin pienen voi kuvitellakaan kävelevän nätisti haahuilematta.



Sulla on ehkä vähän liian suuret odotukset pikkuiselta. Parempi vaan hyväksyä, että ihan vielä se ei osaa käyttäytyä ja olla niin nätisti eikä hillitä mielihalujaan. Esim. itseäni harmitti todella paljon kun laitoin lastenhuoneen ikkunaan ihania sisustustarroja ja lapsi repi ne vähitellen kaikki irti pöydän päälle kiipeillen. Kyllä ketutti mutta pakkohan minun oli tajuta, ettei se lapsi vaan pysty olemaan raaputtamatta ja repimättä niitä tarroja heti kun niihin ylettää, eikä ymmärrä että niitä ei saa enää takaisin. Samoin joitain tavaroita ja leluja on suosiolla laitettu pois näkyvistä kaappiin kun on vaan todettu, ettei lapsi vielä osaa niillä nätisti leikkiä.



Kaiken kaikkiaan selvät säännöt ovat tärkeitä. Meillä esim. lapsi tietää, että vessaan, parvekkeelle ja vanhempien huoneeseen ei tuoda mitään leluja. Kerralla uskoo joka kerta kun käännytän ovelta ja pyydän viemään lelun omaan huoneeseen. Uskoo myös melko hyvin, että tiettyihin kaappeihin ja laatikoihin ei kosketa. Aina välillä niitä kahvoja pitää vähän kokeilla, ja joka kerta kiellän heti tiukasti.

Rankaisut ei ole noin pienellä niin hyviä, isommalla vo toimiakin. Sen sijaan ennakointi ja ohjaaminen toimii paremmin.



Ruokailua ennen puhut miten pöydässä ollaan. Peppu penkissä, lautanen pöydällä, ruoka syödään pöydässä ja kun on syöty, niin kiitos ja pastillit.



Ruokailun aikana pyydät lasta ensin yrittämään osaako istua pöydässä, sitten kehut. Sitten sovitte, että jos ruokailu menee hyvin, niin äiti lukee sadun tai vaikka askartelette tms. Jotain ihan arkista, joka tapahtuu välittömästi ruoan jälkeen. Muistutat lasta koko ajan jos hän pysyy pöydässä, niin sitten teette yhdessä jotain. Huomio siis koko ajan ohjaamisessa, ei kieltämisessä.



Jos sitten lähtee vaeltamaan, niin ruokailu oäättyy. Mä käyttäisin jotain varoitusmenetelmää eli kun lapsi vaikka seisoo nousee ylös lähteäkseen, niin sitten varoitay että jos nyt lähdet, niin äiti ottaa ruoan pois eikä tehdä sitä kivaa juttua.



Jos lapsi istuu, niin ohjaa lapsi keskusteluun. Jos itse luet tai teet jotain muuta aterian aikana, se on lapselle merkki että hänkin saa tehdä niin. Esimerkkiä pitää siis näyttää itsekin.



Kaupassa: samaa mieltä kuin muutkin. Vaadit aika paljon pieneltä. Mä istuttaisin rattaissa tai ostoskärryissä. Pikkukärryjä voi alkaa opettelemaan kun on tiedossa hyvin lyhyt kauppareissu ja säännöt opeteltu etukäteen.