Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
olen ollut naimisissa 14 vuotta. Tänä aikana meitä ei ole kutsuttu kertaakaan kylään anoppilaan.
12.11.2012 |
Onko tämä outoa vai kulttuurikysymys? Olemme toki näiden vuosien aikaan sillointällöin käyneet siellä kun itse soitamme ja pyydämme että saammeko tulla. Silloin yleensä sanotaan että saa (mutta ei mitenkään iloisesti yllättyen siis).
Tilanne on ollut sama aikana ennen lapsia ja lapsien jälkeen. Eli lapsenlapset eivät ole kiinnostusta lisänneet.
Koska mitään kutsuja tai yhteydenottoja ei koskaan tule, niin esim. kaikki joulut ja pyhät sun muut vietämme aina erikseen, isovanhemmat eivät ole halunneet tulla meille (kutsuttu on pari kertaa) mutta eivät sanallakaan siis kutsu sinnekään.
Ennenkuin joku vääräleuka taas informoi että "ap on paska miniä" niin kerron selvennyksenä että meno on ihan sama anopin _tyttären_ perhettä kohtaan. Siellä kyllä lapsenlapsia tavataan useammin kun asuvat lähekkäin mutta eivät omaa tytärtäkään kutsu kylään tai jouluksi.
Itse olen tarjonnut apuani usein, heiltä ei apua saa edes pyydettäessä, tai hätätilanteessa. Ilmeisesti tällainen lasten omilleenjättäminen kuuluu tähän perhekulttuuriin.
Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn että onko tämä tavallista vai ei?
Mulla on toki omat vanhemmat mutta he asuvat 800km päässä joten näemme heitä vain kerran vuodessa. Appivanhemmille 30km eli välimatka ei olisi este yhteydenpidolle.
Kommentit (22)
eristyneitä, eivät varmaan käy missään muuallakaan? Kotona napottavat ja ovat ehkä hiukan negatiivissävyisiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta luulin silti että OMAT lapset kiinnostaisivat ja haluaisivat pitää yhteyttä, kyläillä, vietää joulua ja niin edelleen.
Mutta meitä on näemmä moneen junaan.
t.ap
2-3 kertaa vuodessa vieraillaan 20 km päässä mekin. Mies käy toki useamman esim. auttamassa jossain hommassa.
Vaan lähinnä soitetaan, että me tultais nyt käymään, sopiiko. Aina sopii, jos vain ovat kotona. Varsinkin mun vanhempia nähdään tiiviisti, miehen vanhempia vähän harvemmin (tosin mies käy siellä lastensa kanssa pari kertaa kuussa). "Viralliset" kyläilykutsut tuntuisivat oudolta.
muttakun ne mun appikset eivät edes pidä sitä yhteyttä. Eivät ikinä soita. Ovat yhden ainoan kerran koko 14v aikana soittaneet. Se on aina lähdettävä meidän päästä se yhteydenotto. Ja kun tuntuma on se että heitä ei kiinnosta, niin ei viitsi stressata toisia soittelemalla liikaa tms.
Olisi kiva viettää joulua isommalla sakilla, mutta kunnioitan toki heidän valitsemaansa elämäntapaa.
Omilla vanhemmillani on vähän samaa "heittellejättökulttuuria" eli kun muutin kotoa niin yhteydenpito ja kiinnostus lopahti, mutta aina kuitenkin HE soittivat joulun alla ja kutsuivat jouluksi lapsuudenkotiin (vaikkei heitä muuten niin elämäni kiinnostanutkaan). Olen vain siis ehkä kasvanut suvussa jossa "jouluna pidetään yhtä" vaikkei muulloin pidettäisikään.
t.ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei edes silloin kun isä eli, ole koskaan KUTSUNUT meitä kylään synnyinkotiimme, kuten ei sisaruksiakaan.
Me olemme soittaneet ja ilmoitaneet, että jos ei ole muita suunnitelmia, tulemme käymään.
Huh huh, onneksi kyseessä on oma äiti. Muuten pitäisi haukkua jos olisi anoppi.
Eli äitini voi soittaa, että on käymässä täälläpäin huomenna, sopiiko tulla käymään (eli olemmeko kotona). Tai minä voin soittaa anopille, että lauantaina ollaan tulossa kenkäostoksille, onko hän maisemissa ja haluaako mukaan shoppailemaan vai sopiiko, että tullaan kahville.
Jouluna emme missään nimessä lähde mummoloihin, vaan silloin ollaan oman perheen kanssa kotona (näin oli omassa lapsuudessa ja näin oli miehellä aikoinaan), omille lapsille olen sanonut, että he ovat tervetulleita jouluksi kotiin yksinään, mutta kun on oma perhe perustettu / puoliso löydetty, on tapaninpäivä hyvä hetki vierailla. Aatto ja joulupäivä ovat lepoa ja rauhaa, eivät vieraiden passaamista (sillä se lapsen puoliso on minulle vieras, vaikka mitä väittäisitte).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta, jos olet miniä, niin sitten et voi olla hän!
Ja toinen ero on se, että vanhempani asuvat reilun 10km päässä!
Kutsu tulee postissa.
Miksi pitäisi kutsua?! Lapset on kasvatettu itsenäisyyteen ja aikuisuuteen, eikö meillä nyt ole oikeus olla väsyneitä ja ottaa aikaa lepäämiseen ja elää omaa elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja sitä olette tehneetkin kun ette ole viitsineet käydä kertaakaan lastenlasten synttäreillä.
Levätkää vaan ja jatketaan tätä kerran vuodessa pikakahveilla tapaamista.
Sitten kun te olette vanhoja ja raihnaisia niin minä haluan myös levätä, enkä ole teitä auttamassa.
t. miniä
ja sitä olette tehneetkin kun ette ole viitsineet käydä kertaakaan lastenlasten synttäreillä. Levätkää vaan ja jatketaan tätä kerran vuodessa pikakahveilla tapaamista. Sitten kun te olette vanhoja ja raihnaisia niin minä haluan myös levätä, enkä ole teitä auttamassa. t. miniä
meillä on varattuna paikat kalliissa yksityisessä hoitokodissa, sinne menevät perinnöksi havittelemasi kesämökki ja hiihtokeskuksen vieressä oleva kelohuvila sekä asunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mahtaa kyrsiä kun muilla vanhuksilla käy lapsenlapset ja lapset tapaamassa mutta teitä ei käy kukaan.
t. sivukommentoija
ihan vakavasti ottaen MIKÄÄN ei ole tärkeämpää kuin ihmissuhteet, en ymmärrä tunnevammaisia isovanhempia ollenkaan!
lapsenvahdiksi, vaikka miniä niin haluaisi. Samoin en ole taannut heidän asuntolainaansa, enkä maksanut kuluja ja antanut miniälle taskurahaa.
Ja paikat on varattu ja omaisuus käytetään meidän vanhuudenpäiviin.
Uskon, että tulemme miniä-rakas pärjäämään ilman sinua.
Ps. poikamme eli miehesi pitää lastan kanssa salaa sinun selän takana yhteyttä meihin. Ei vain uskalla sinulle sanoa sitä.
ja sitä olette tehneetkin kun ette ole viitsineet käydä kertaakaan lastenlasten synttäreillä. Levätkää vaan ja jatketaan tätä kerran vuodessa pikakahveilla tapaamista. Sitten kun te olette vanhoja ja raihnaisia niin minä haluan myös levätä, enkä ole teitä auttamassa. t. miniä
meillä on varattuna paikat kalliissa yksityisessä hoitokodissa, sinne menevät perinnöksi havittelemasi kesämökki ja hiihtokeskuksen vieressä oleva kelohuvila sekä asunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mummeleita, vaikka mummelit olisi uhranneet koko elämänsä lapsenlapsien hoitoon.
Siellä makaavat yksin kun ei muka ole aikuisilla lapsilla ja lapsenlapsilla aikaa käydä katsomassa.
Vanhustenhoitaja
ps. eli ihmiset, satsatkaa siis niihin kaverisuhteisiin ja luokaa se turvaverkko naapureista ja kavereista. Harvalla välittää lapset, vaikka kuinka uhrautuisitte
mahtaa kyrsiä kun muilla vanhuksilla käy lapsenlapset ja lapset tapaamassa mutta teitä ei käy kukaan.
t. sivukommentoija
ihan vakavasti ottaen MIKÄÄN ei ole tärkeämpää kuin ihmissuhteet, en ymmärrä tunnevammaisia isovanhempia ollenkaan!
enkä puhu materiasta!
Kun minä synnyin, oli isoäitini kuuskymppinen ja isoisäni puolessa välissä kaheksaakymppiä.
Ikansä ruumiillista työtä tehneet, maa-/metsätilaa sekä karjaa pitäneet, kahdeksan lasta kasvattaneet.
Vanhempani hoidattivat minut ja veljeni heillä 12vuotta!
Hyvin jaksoivat vaikka ikää oli (tai ei sitä kukaan kysynyt, että haluavatko tai jaksavatko)
Kertoivat satuja ja tarinoita, kertoivat menneistä ajoista, työtavoista ja muistakin tavoista, ihmisistä ja tapahtumista. Yhdessä tehtiin käsitöitä ja askarreltiin, leivottiin, käytiin retkillä jnejne. Minulla on arvokas perintö!
Isäni on kuollut.
Minun äitini oli 42-vuotias tullessaan isoäidiksi...ehhehheh.., ei jaksa, ei ehdi, ei muista, ei viitsi, ei huvita eikä kehtaa edes tavata lapsenlapsiaan, joihinkin ristiäisiin on tullut, joihinkin syntymäpäiväjuhliin on tullut...kaksikymmentä vuotta isoäitiyttä mistä ei jää mitään perintöä lastenlapsille!
Hän käy töissä, risteilee ja viettää viini-iltoja eli laatuaikaa itselleen, onhan hän sen ansainnut?
Vaikka hän on äitisi, et pysty määräämään, miten hän saa elää.
42 vuotiaana on vielä nuori ja minusta on hienoa, että kulkee ja nauttii elämästään. Niin minä olen sanonut omalle äidillenikin. Ja kyllä he ovatkin matkustaneet. Ovat joka talvi asuneet 5 kuukautta ulkomailla. Aivan ihanaa kun nyt reissaavat ja matkustavat.
Minä kyllä saan mieheni kanssa omat lapsemme hoidettua ihan keveästi.
enkä puhu materiasta!
Kun minä synnyin, oli isoäitini kuuskymppinen ja isoisäni puolessa välissä kaheksaakymppiä.
Ikansä ruumiillista työtä tehneet, maa-/metsätilaa sekä karjaa pitäneet, kahdeksan lasta kasvattaneet.Vanhempani hoidattivat minut ja veljeni heillä 12vuotta!
Hyvin jaksoivat vaikka ikää oli (tai ei sitä kukaan kysynyt, että haluavatko tai jaksavatko)
Kertoivat satuja ja tarinoita, kertoivat menneistä ajoista, työtavoista ja muistakin tavoista, ihmisistä ja tapahtumista. Yhdessä tehtiin käsitöitä ja askarreltiin, leivottiin, käytiin retkillä jnejne. Minulla on arvokas perintö!Isäni on kuollut.
Minun äitini oli 42-vuotias tullessaan isoäidiksi...ehhehheh.., ei jaksa, ei ehdi, ei muista, ei viitsi, ei huvita eikä kehtaa edes tavata lapsenlapsiaan, joihinkin ristiäisiin on tullut, joihinkin syntymäpäiväjuhliin on tullut...kaksikymmentä vuotta isoäitiyttä mistä ei jää mitään perintöä lastenlapsille!
Hän käy töissä, risteilee ja viettää viini-iltoja eli laatuaikaa itselleen, onhan hän sen ansainnut?
Sillä erotuksellaan ettei ole kertaakaan tullut ainoiden lastenlastensa ristiäisiin tai synttäreille...tai muutenkaan tapaamaan.on nähnyt lapseni ksi kertaa kuudessa vuodessa. Itse hoidatti meitä mummoilla, eli sai lastenhoitoapua monta kertaa viikossa.
Lakkasin kutsumasta ko henkilöä mummoksi, enkä edes puhu hänestä lapsilleni. Äiiltäni ei jää mitään "rakkauden perintöä" omille lapsilleen saati lapsenlapsilleen.
Meillä asuu mun vanhemmat 50m päässä (eli naapurissa). Eivät ole vahtineet meidän poikaa kuin kaksi kertaa 3.5 vuoden aikana. Eikä pyydetä kylään - moikataan vain jos pihalla nähdään.
Olen jopa huomannut, että mun vanhemmat eivät tule ulos pihalle, jos poika on ulkona, koska silloin poika tulee heti kyselemään kaikkea, eikä saa rauhassa tehdä puutarhahommia. Kun poika nukkuu päiväunta, niin ovat saman tien ulkona.
Hassuinta tässä on, että tavallaan ymmärrän tämän asian. Oma vaimo on kärsinyt masennuksesta ja olen tietysti itsekin nähnyt, kuinka raskasta voi olla hoitaa vain yhtä lasta. Omat vanhemmat ovat hoitaneet kolme lasta, joista viimeinen iltatähti ja meitä muita 10 vuotta nuorempi, niin en moiti hetkeäkään kun eivät enää jaksa. He ovat urakkansa tehneet ja nyt on heidän aika nauttia elämästä.
Meillä ei ole sellaista suhdetta että ilmassa olisi jotain kränää. He eivät vain halua osallistua kuin ehkä prosentilla voimavaroistaan ja kuka minä olen vaatimaan muilta ihmisiltä tietyntapaista osallistumista?
mahtaa kyrsiä kun muilla vanhuksilla käy lapsenlapset ja lapset tapaamassa mutta teitä ei käy kukaan. t. sivukommentoija ihan vakavasti ottaen MIKÄÄN ei ole tärkeämpää kuin ihmissuhteet, en ymmärrä tunnevammaisia isovanhempia ollenkaan!
pysyvät ystävinä. Ei siellä hoivakodissa lapsia ja lapsenlapsia näy vaan entisiä naapureita ja harrastepiirien kautta saatuja ystäviä. Yksinäisimpiä ovat ne vanhukset, jotka uhrasivat eläkepäivät lastenlapsien hoitamiseen ja unohtivat parisuhteen ja ystävät.
Alue: Aihe vapaa
Meidän suvussa mummola on ollut semmoinen paikka että sinne voi poiketa viikonloppuisin kun tahtoo, ja aina toivotaan että edes jotain lapsista lapsineen poikkeaa, mutta ei sinne erikseen ketään pyydellä.
Samoin he eivät halua maatilaltaan mihinkään lasten "nurkkiin" kaupunkiin lähteä vaan aina kieltäytyvät kutsusta.