Lue keskustelun säännöt.
Olen viimeisilläni raskaana enkä odota vauvan tuloa yhtään
09.11.2012 |
Vauva oli puoliksi vahinko, sillä miehen kanssa oli silloin jo mennyt aika huonosti jonkun aikaa. En osannut iloita plussasta moneen viikkoon yhtään. Nyt koko raskausajan olen ollut niin väsynyt kehnon parisuhteen, vastuun kasautumisen ja töiden takia, ett pelkkä ajatus vauvasta pelottaa. Entä jos en jaksa? Nyt kun laskettuun aikaan on vain muutama viikko, en edelleenkään odota vauvan syntymistä. Tai siis, odotan synnyttämistä, että pääsen tästä mahasta eroon, mutten sitä, että meille tulee vauva. En odota imettämistä ja vauvan kanniskelua, en todellakaan vaunuissa lykkimistä ja ulos nukuttamista, en sitä vaippashowta ja iltaitkuja... Pelkään, että olen niin väsynyt, että jos vauva ei ole ns. helppo vauva niin kuin esikoinen oli, alan oikeasti inhota vauvaa. Ja pelkään kostavani väsymykseni vauvalle ja esikoiselle, jolla alkaa ensimmäinen uhmaikä olla vauhdissa. Koen kauheaa syyllisyyttä näistä tunteista, mutta tuntuu ettei minulla ole voimia käsitelläkään niitä. Mies ei ymmärrä eikä tunnu olevan kiinnostunut. Neuvolassa terkkari kuuntelee ja tukee ja on ohjannut meidät perheneuvolaan, mutta siellä taas kaikki on minusta vaan turhaa jaarittelua ja lässyttämistä. Välillä ajattelen, että vauvalle parasta olisi, että se kuolisi ennen kuin ehtisi syntyä, sillä en ole varma pystynkö rakastamaan sitä oikeasti ja pystynkö huolehtimaan siitä ja olemaan sille hyvä äiti.
Kommentit (8)
tai halua...jos todella menee siihen ettet rakasta ja jaksa kunnolla hoitaa vauvaa joka on siis syytön sun paskaan elämääsi niin anna se pois! Suomi on täynnä pariskuntia joilla riittää voimia ja rakkautta.
Hoida itsesi ja elämäsi kuntoon!
Vauvan tai esikoisen ei tule kärsiä teidän huonosta parisuhteesta, kun vaihtoehtojakin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ole lapsen vika, että olen tälläisessä tilanteessa. Ei kummankaan lapsen. Siitähän minä sitä syyllisyyttä podenkin. En koe ansaitsevani lapsiani. Ehkä olette oikeassa... Lapsieni olisi parasta ilman minua. Ja jos en pysty lapsistani pitämään huolta ja heitä rakastamaan niin kuin kuuluisi, mitä virkaa minullakaan on olla täällä. Voimat ei riitä yksin taistella kaikkea tätä vastaan ja avun ja empatian määrä on olematon. Enkä ehkä kumpaakaan edes ansaitsisikaan... Miksi taistella jos taistelu on jo hävitty?
Vauvasta kasvaa koululainen, sitten teini ja viimein aikuinen. Nyt ei ole kysymys mistään vauvasta vaan kokonaan uudesta ihmissuhteesta johon sinun on syytä panostaa. Heti.
Tavalla tai toisella joudut homman kuitenkin hoitamaan. Sinä valitset.
Hyvä, että olet yrittänyt hakea apua. Otathan sen myös vastaan. Onko parisuhde todella toivoton vai vain ongelmainen? Toivon sinulle ja lapsillesi - ja miehellesi - kaikkea hyvää.
Hoida itsesi kuntoon.
Sinänsä voin samastua sinuun jollain tavalla, sillä miun on hyin vaikea innostua tulevasta vauvasta. Esikoista odottaessa olin onneni kukkuloilla ja odotin hänen tapaamistaan innokkaana. Nyt tuntuu, ettem jaksa, kun uhmaikäinen imee kaikki voimat. Töissä rankkaa, kotona rankkaa ja lisäksi olen koko ajan aivan järkyttävän väsynyt. Uskon ja toivon, että rakastun kuopukseenkin aikanaan, mutta on kyllä totisesti erilaiset nämä raskausajat. Minäkin yritän ajatella niin, ettei tässä olla vauvaa tekemässä, vaan uutta ihmistä, jonka kanssa toivottavasti yhteys ja rakkaus kantaa läpi elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun saat sen viattoman ja tuhisevan nyytin syliisi, niin itket vielä sitä, että koskaan edes ajattelit tällaista.
Siihen on oltava isän suostumus. Et aika turha huudella äidille "anna pois".
tai halua...jos todella menee siihen ettet rakasta ja jaksa kunnolla hoitaa vauvaa joka on siis syytön sun paskaan elämääsi niin anna se pois! Suomi on täynnä pariskuntia joilla riittää voimia ja rakkautta.
Hoida itsesi ja elämäsi kuntoon!