Miksi suomalaisnaiset mulkkaavat vhaisesti lapsia rattaissa? Ettekö..

Veljeni perheineen tuli Suomeen käymään. Yhtenä iltana kävivät keskenään Helsingissä ihan hyvässä ravintolassa (mutta ei mikään michelintähtipaikka) klo 19 aikaan, mukana kaksi alle kouluikäistä lasta. Siellä oli alkanut joku yksin istunut nainen veljen vaimolle valistamaan, että tiedättehän että Suomessa lapsia ei ole soveliasta tuoda a la carte -ravintoloihin vaan lasten kanssa on ihan eri ravintolat, oli maininnut hampurilaispaikat, Raxin ja Chicosin. Hän oli sanonut että kun on maksanut paljon menustaan haluaa nautiskella ilman että lapset häiritsee. Oli myös kertonut että lasten kuuluisi olla jo nukkumassakin.



Ja ne lapset siis eivät olleet häirinneet vaan olleet ihan rauhassa. Minulta sitten kysyivät että tekikö he väärin kun menivät sinne syömään, että oikeastiko ei saisi mennä kuin hampurilaisravintolaan. Siinä olin vähän että voi huokaus tätä taas... Vähän melkein kiivaasti tuli sanottua että ei pidä paikkaansa, mutta valitettavasti viime vuosina täällä on joillain ihmisillä alkanut olla tuollaisia hyvin kielteisiä asenteita lapsiin, mutta että niille ei missään nimessä pidä antaa periksi.

Entäs sitten kun vieras ihminen hymyilee lapselle ja tervehtii... heilutin kerran kaupassa kättä vaunuissa istuvalle lapselle kun hän sieltä melkein maantasalta hihkui ja hymyili.

Olisittepa nähneet äidin ilmeen! Hänelle tuli kiire, katsoi ohitseni ja kiisi eteenpäin.

Taitaa olla niin, että joidenkin mielestä on oltava hullu ja/tai vaarallinen ottaakseen kontaktia vieraaseen ihmiseen.

Ei kannustanut jatkamaan, mutten ole silti lopettanut. Jos lapsi hymyilee ja heiluttaa, vastaan hänelle.

Eikös se ole vähintä mitä voi vieraan ihmisen eteen tehdä, huomioida ja kohdella vertaisenaan?

Stockan hissiin tuli äiti vaunussa pötköttävän vauvan kanssa. Kurkistin nähdäkseni vauvan naaman, hymyilin ja sanoin jotain pientä kehua tyyliin "onpa söpö". Äiti mulkaisi, pisti sideharson kuomunaukon eteen ja sanoi tiukasti, ettei halua vieraiden ihmisten levittävän flunssabasilleja vauvaan.

Että näin Helsingissä.

Minulla on 2v poika. En ole vuoteen, VUOTEEN, käynyt yhtään kauppa- tai muuta reisua ilman että poikaa tullaan ihastelemaan ääneen. Samalla sitten juttelen vieraiden ihmisten kanssa. Yleensä he ovat naisia, mutta joskus myös vanhempia miehiä.

Ne jotka eivät tule kommentoimaan poikaa, hymyilevättai ovat pilke silmäkulmassa. Osa ei toki vilkaise.

En ole siis koskaan kokenut ap:n kuvailemaa mulkkausta lastani kohtaan. Asumme siis ihan Suomessa!

Mun saman ikäiselle lapselle ei kyllä kukaan tule hymyilemään, saati ihastelemaan. Onko lapseni ruma tms???

Rasittavuuteen asti suomalaiset tulevat jututtamaan ystävällisesti tai vähintään neutraalisti. Aina on jotain taivasteltavaa ja ihailtavaa. No harvinaistahan se on tietty nähdä kolmoset, joista pojat on identtiset ja kaikki puettu kauniisti sekä osaavat käyttäytyä hienosti kaupassa

Lähes poikkeuksetta ulkomaalaisilla vanhemmilla on parempi auktoriteetti lastensa kanssa, ei tarvitse huutaa, vaan monesti jo merkitsevä katse riittää. Tällaisia perheitä on ilo katsella, kun vanhemmuus on hallussa ja lapsetkin onnellisia, kun tietävät tirvalliset rajansa. Kansallisuuteen katsomatta toki.

Lapsiani ihastellaan, heille jutellaan ja heidät otetaan huomioon pääsääntöisesti erittäin hyvin. Kun isompi (neljävuotias) lapseni istuu bussissa jonkun viereen, hänen kanssaan yleensä jutellaan. Kerran, kun lapsi oli nukahtanut, on tuntematon, nuori mies pitänyt häntä mutkissa kainalossa että lapsi on pysynyt penkillä. Kerran yksi näytti kännykästään koiravideoita ja mummot nyt on oma lukunsa. Heillä päivä suorastaan pelastuu, kun saa jutella lapsen kanssa. Pienempi (yksivuotias) lapsi yleensä vilkuttelee rattaistaan tai mun sylistä kaikille, ja tosi usein hänelle vilkutellaan takaisin. Viimeksi kiinalainen vaihtari puhui lapselleni kiinaa ja suomea sekaisin, ja heillä oli oikein onnistunut pieni kommunikaatiohetki.



Esimerkkejä on lukemattomia. En muista yhtäkään aidosti lapsiin kohdistuvaa tekoa. Kerran joku on tönäissyt lapsen pois tieltään, mutta se on todella pieni prosentti ottaen huomioon, että ollaan neljän vuoden ajan melkein joka päivä kuljettu julkisilla ja kaupungilla.



Itse olen myös aina ottanut lapset ja pienten lasten äidit erityisesti huomioon, auttanut aina jos vain olen voinut ja pitänyt huolen että kyselen naapurienkin lasten kuulumisia tms. Minusta se on ehkäpä tärkeintä, mitä aikuinen ihminen voi arkipäivän elämässään tehdä.

Jos juttelisin näiden vieraiden mulkkajien kanssa niin olen varma, että suurin osa heistä olisi ihan mukavia.



Tuijottaminen suu viivana vain on suomalaisessa kulttuurissa saman tasoinen huomionosoitus kuin täällä keski-euroopassa hymyileminen vastaantulijalle.



Tässä kohtaa voisi harjoittaa sitä kuuluisaa mitä ne muut ajattelee -mallia ihan luvan kanssa!



ap

Lapsiani ihastellaan, heille jutellaan ja heidät otetaan huomioon pääsääntöisesti erittäin hyvin. Kun isompi (neljävuotias) lapseni istuu bussissa jonkun viereen, hänen kanssaan yleensä jutellaan. Kerran, kun lapsi oli nukahtanut, on tuntematon, nuori mies pitänyt häntä mutkissa kainalossa että lapsi on pysynyt penkillä. Kerran yksi näytti kännykästään koiravideoita ja mummot nyt on oma lukunsa. Heillä päivä suorastaan pelastuu, kun saa jutella lapsen kanssa. Pienempi (yksivuotias) lapsi yleensä vilkuttelee rattaistaan tai mun sylistä kaikille, ja tosi usein hänelle vilkutellaan takaisin. Viimeksi kiinalainen vaihtari puhui lapselleni kiinaa ja suomea sekaisin, ja heillä oli oikein onnistunut pieni kommunikaatiohetki. Esimerkkejä on lukemattomia. En muista yhtäkään aidosti lapsiin kohdistuvaa tekoa. Kerran joku on tönäissyt lapsen pois tieltään, mutta se on todella pieni prosentti ottaen huomioon, että ollaan neljän vuoden ajan melkein joka päivä kuljettu julkisilla ja kaupungilla. Itse olen myös aina ottanut lapset ja pienten lasten äidit erityisesti huomioon, auttanut aina jos vain olen voinut ja pitänyt huolen että kyselen naapurienkin lasten kuulumisia tms. Minusta se on ehkäpä tärkeintä, mitä aikuinen ihminen voi arkipäivän elämässään tehdä.

Joskus toki näinkin, mutta ei aina, ei sinullekaan. :)

ap

Mulle ei oikein selvinnyt sun huokailujen syy. Oliko väärä vastaus kertoa omista positiivisista kokemuksista? Minä selvästi elän eri maailmassa kuin sinä, ja siinä maailmassa lapsia ei vihata, heille ei mulkoilla eikä heitä edes arastella. Nekin jotka eivät lapsista pidä antavat lasten olla rauhassa. Mä toivon, että sinäkin alat saamaan positiivisempia kokemuksia noiden kurjien sijasta.

Lähes poikkeuksetta ulkomaalaisilla vanhemmilla on parempi auktoriteetti lastensa kanssa, ei tarvitse huutaa, vaan monesti jo merkitsevä katse riittää. Tällaisia perheitä on ilo katsella, kun vanhemmuus on hallussa ja lapsetkin onnellisia, kun tietävät tirvalliset rajansa. Kansallisuuteen katsomatta toki.

Etelä-Euroopan menoa jossa ihmiset vaan hymyilee suomalaisittain jopa törkeän huonosti käyttäytyville lapsille, koska hehän ovat lapsia, saavat rauhassa juoksennella ja vähän kiljuakin.

Itse tosin vasta odotan esikoistani, mutta mulla on ollut aina tapana hymyillä vauvoille ja pikkulapsille. Koskaan en ole huomannut, että kukaan vanhempi olisi siitä järkyttynyt.

Siihen ei olla niin totaalisen kyllästyneitä kuin Suomessa.



Suomessa varmaan yksi iso ongelma on se, että täällä lapset totutetaan siihen, että koko maailma on lasten temmellyskenttää. Etelän maissa on kuitenkin myös sellaisia paikkoja joihin lapset eivät yksinään mene. Siellä voi sitten olla paremmin omissa oloissaan, jos haluaa olla rauhassa.

Ihme kysymyksiä täällä. Mulkkaavat? Siis onko mulkkaamista jos sattuu katsomaan johonkin? Kuulostaa ihan vainoharhaiselta tuommoinen teksti, voi hyvää päivää taasen.

Meidän poika on alkanu sanoo heii tai vilkuttaa kaikille jotka tulee vastaan, harvat edes hymilee takas.. :/ Kai tää on tämmöistä suomessa