Miksi joidenkin lapset eivät saa mennä koulusta suoraan kaverille?

Viime vuonna annoin pojan mennä suoraan kaverille koulusta, samoin oli kaverin äiti antanut luvan omalle pojalleen tulla meille suoraan koulusta. No, pojat eivät tulleet meille, eivätkä meneet kaverille vaan kylille tyhmäilemään.



Lapsi tulee nyt suorinta tietä koulusta kotiin ja jos on viisikin minuuttia myöhässä niin on parasta olla hyvä syy, joka tarkistetaan. Oman asuntoalueen ulkopuolelle ei ole ilman lupaa mitään asiaa. Niille kavereille, ketkä asuvat tässä korttelissa saa mennä kun on välipala syöty ja läksyt tehty.

Ekaluokkalaiseni tulee suoraan koulusta kotiin, ja juttelemme päivän kuulumiset. Sitten hän tekee läksyt, joissa autan häntä. Läksyjen tekemistä heti koulun jälkeen on ihan koulusta suositeltu. Näin lapsen ilta jää vapaaksi leikille ja perheen kanssa yhdessäololle. Ja vaikka ne kaveritkin on tärkeitä niin oma perhe tulee aina ensin ja meillä onkin koko perheen kesken paljon mukavaa tekemistä. Kyläilemmekin mieluiten perheenä ystäviemme luona. Meillä on ystäväperheitä, joihin pidämme mieluiten yhteyttä ja nämä ystävät ovat meille tärkeämpiä, kuin lasten koulukaverit, koska olemme ystäviä pitkältä ajalta ja heillä on samanikäisiä lapsia, kuin meillä ja nämä ovat myös lastemme kanssa samanhenkisiä. Meillä on vain tietty päivä viikosta varattu koulukavereille. Kavereille lähdetään vasta välipalan jälkeen ja kotiin tullaan viimeistään klo 17 perheen yhteiselle aterialle, koska silloin isäkin on tullut töistä ja haluamme olla yhdessä kaikki. Loppuiltaa vietetään rauhallisessa merkeissä, että lapset rauhoittuu ja saa paremmin nukuttua. Sänkyyn lapset menee viim. Klo 20. Emme halua, että lapsistamme tulee joku "kyläluuta" joka ei ole koskaan kotona. Tietenkin lapsi saa kasvaessaan lisää vapautta, mutta haluan opettaa, että oma perhe on tärkein. Pidämme myös lastemme kanssa viestintäyhteydet avoimina, että he tuntevat aina voivansa kertoa kaikesta omille vanhemmilleen, ettei tarvitse etsiä kuuntelijaa ja ymmärtäjä muualta.

Hyvä kirjoitus. On kiva huomata, että muitakin samoin ajattelevia perheitä vielä löytyy. Välillä tuntee olevansa vähän outo kun useimmissa perheissä lapset luuhaavat kylillä eikä vanhemmilla ole hajuakaan missä tai kenen luona lapset milloinkin ovat.

Samaa mieltä täälläkin.

Tuosta kavereiden arvottamisesta olisin kuitenkin hieman eri mieltä. Minusta ei kuulosta oikein hyvältä, että sanot, että jotkut tietyt ystäväperheen lapset ovat parempia/läheisempiä kavereita, kuin luokkakaverit. Toki lasta voi neuvoa, esim. millaiset kaverit eivät ole hyviä kavereita. Älä kuitenkaan kategorisesti arvota joitain tiettyjä kavereita paremmiksi kavereiksi kuin toiset. Jokainen kaveri on yksilö, joka ansaistsee mahdollisuuden olla juuri niin hyvä kaveri kuin on.

Syödään välipalaa. Meillä tarjotaan ruokaa illemmalla niin kiva jos joku tämän tekee jo puolenpäivän aikaan!?



Meillä harrastetaan sitten alkuillasta niin tankkaus tarttee olla oikeanlaista.



Eikä joka paikassa tarjota välipalaa.



Läksyt meillä koitetaan tehdä heti päivällä. Jälleen perusteluna harrastukset: jos ei ehdi syömään ja tekemään läksyjä ennen harkkoja niin tarttee jaksaa ne ennenkö menee nukkumaan.



Eikä meillä valvotakaan kauaa. Se voi vaikuttaa jos jonkun perheessä valvotaan arkisin ysiin tai yli ysin niin he ei ymmärrä että meillä taas lapsi on väsynyt jo seitsemältä.



Että anteeksi nyt kamalasti kun meillä on omat rutiinit.

mutta on sitten vain muutaman tunnin kylässä ja aika harvoin.

Monet ei halua lapsi kylään koulun jälkeen, koska

eivät halua tarjota sitä välipalaa.

Eikä sitä yleensäkään tarjota.

Meillä lapsen kaverit ei asu naapurissa ja välimatkaa on.

Tuntuu että kaverikyläilyt ei oikein onnistu ruuan takia, kun joustoa ei ole.

Itse tarjoan syötävää, jos kaveri tulee meille, mutta muilta sitä on turha toivoa.

Oma perhe tärkeä ja muista ei väliä paitsi jos on ystäväperhe.

Hei yöks mitä juttua.

Tosin olen onnellinen ettei lapseni ole lapsesi kaveri.

Kavereita pitää olla ja ei niitä tarvi tavata päivittäin. Ei siis voi puhua mistään kyläluudasta, jos kavereita tapaa.

Mulla nousee kyllä karvat pystyyn noista kyläluuta niomityksistä, kun kaveeraminen on niin normaali asia kuin voi olla.

tyhmä Hesalainen, kun ei tajua että kaikilla ne kaverit ei asu siinä vieressä.

Meidän 3.luokkalainen saa mennä kavereille suoraan koulusta kuten kaikki kaverinsakin.

Täällä ainakin on yleisin tapa se, että koulusta kavereille missä syödään välipala ja ehkä päivällinenkin ja illat jokainen on omassa kodissaan.



Lapset EIVÄT ole kyläluutia (käsittämätöntä että tästä voidaan vetää sellaisiakin johtopäätöksiä) vaan meillä ainakin poika soittaa joka päivä kun koulu loppuu. Tiedän aina missä lapsi on ja kenen kanssa. Usein myös kyyditsen lasta ja kavereita kun olen iltapäivisin ajoissa kotona.

lapsen kylään heti koulun jälkeen tai myöhemmin on huono. Asumme stadilaisessa lähiössä, jossa joillekin kavereille on 1,5 kilometriä, jossa monta hurjaa tienylitystä. Ei kaikki lähiöt tarkoita sitä, että kaverit on 2 - 500 metrin päässä.

Ekaluokkalaiseni tulee suoraan koulusta kotiin, ja juttelemme päivän kuulumiset. Sitten hän tekee läksyt, joissa autan häntä. Läksyjen tekemistä heti koulun jälkeen on ihan koulusta suositeltu. Näin lapsen ilta jää vapaaksi leikille ja perheen kanssa yhdessäololle.

Ja vaikka ne kaveritkin on tärkeitä niin oma perhe tulee aina ensin ja meillä onkin koko perheen kesken paljon mukavaa tekemistä. Kyläilemmekin mieluiten perheenä ystäviemme luona. Meillä on ystäväperheitä, joihin pidämme mieluiten yhteyttä ja nämä ystävät ovat meille tärkeämpiä, kuin lasten koulukaverit, koska olemme ystäviä pitkältä ajalta ja heillä on samanikäisiä lapsia, kuin meillä ja nämä ovat myös lastemme kanssa samanhenkisiä.

Meillä on vain tietty päivä viikosta varattu koulukavereille. Kavereille lähdetään vasta välipalan jälkeen ja kotiin tullaan viimeistään klo 17 perheen yhteiselle aterialle, koska silloin isäkin on tullut töistä ja haluamme olla yhdessä kaikki. Loppuiltaa vietetään rauhallisessa merkeissä, että lapset rauhoittuu ja saa paremmin nukuttua. Sänkyyn lapset menee viim. Klo 20.

Emme halua, että lapsistamme tulee joku "kyläluuta" joka ei ole koskaan kotona. Tietenkin lapsi saa kasvaessaan lisää vapautta, mutta haluan opettaa, että oma perhe on tärkein. Pidämme myös lastemme kanssa viestintäyhteydet avoimina, että he tuntevat aina voivansa kertoa kaikesta omille vanhemmilleen, ettei tarvitse etsiä kuuntelijaa ja ymmärtäjä muualta.

Haluatte opettaa lapselle, että perhe on tärkein? Entäpä, jos se ei lapselle olekaan, ainakaan ajanvieton kannalta, vaan haluaisi ennemmin viettää aikaa _omien_ kavereiden kanssa, eikä joidenkin perhetuttujen....

Ahdistaa jo ajatuskin, että vanhempani olisivat valinneet lapsena kaverini puolestani. Ne vanhempien mielestä samanhenkiset ei välttämättä ollenkaan ole lapsen mielestä kivoimpia kavereita :/

No, mä olin lapsena juuri sellainen "joku kyläluuta". Aikuisena ystäviä on paljon ja lapsuudenperheeseen sekä omiin lapsiin läheiset välit.

- Onko vanhempi kotona

- Kuinka pitkä koulumatka on

- Asuvatko kaverit vieressä vai kaukana/eripuolella koulua

- Miten lapsi jaksaa tehdä läksyjä ja tarvitseeko aikuisen tukea niissä

- Tarjotaanko kaverilla välipalaa

- Viihtyykö lapsi yksin kotona

- Onko lapsi luotettava ja menot pysyvät hanskassa ja lapsi tavoitettavissa

- Minkälaisia kaverit ovat



Eli on se ihme että aikuinen ihminen ei tajua että perheissä on erilaisia tilanteita ja eri lapsille eri asiat ovat vaikeita/helppoja...



Meillä ollut eri käytäntö eri lasten kohdalla!

Äiti määrää ja vastaan ei mutista, mutta voit tulla aina keskustelemaan asioistasi, niin äiti voi taas määrätä mitä sinun pitää ajatella!?



Tuollaisten perheiden lapset on usen yksinäisiä ja valehtelevat vanhemmilleen minkä kerkiävät. Yksi parhaista kavereistani oli aikoinaan sellainen. Vanhemmat eivät keskustelleet vaan kertoivat miten asiat on ja se siitä sitten.



Kontrollifriikkien lapsilla on keinonsa ottaa etäisyyttä. Vaikenemalla ja tekemällä asiat salaa.

sehän on kiva jos lapsella tai aikuisella on paljon tuttuja ja kutsutaan eri paikkoihin jne. Meilläkin on usein yksi lapsi kylässä enkä koe sitä mitenkään pahana asiana.



Mutta aina se "kyläluuta" ei tarkoita pelkästään hyvää. Olen huomannut että on lapsia jotka vaan änkevät mukaan ja toisen kotiin ja käyttävät hyväkseen sellaista kaveria joka ei osaa sanoa ei. Meillekin on usein tulossa yksi lapsi, joka käyttää sellaista ovelaa lyöttäytymistekniikkaa että tulee vaan ilman kenenkään toivetta tai jopa pujahtaa ovesta sisään kun se on jo menossa kiinni... Ja vanhempien mielestä on niin avoin ja sosiaalinen vaikka toiset on kyllä ihan muuta mieltä.

7-vuotias ei tunne vielä seutua eikä kavereita kunnolla. Todellakin tulee kotiin ensin ja haluan tietää missä lapsi on. Osa kavereista on tullut meille suoraan koulusta ja heille olen tarjonnut ruokaa, jos ovat pyytäneet.

että joku niin vahvasti valitsee lapsen kaverit lapsen puolesta! Koulukaverit ei ole mitään mutta sunvalitsemat vanhat ystävät sitten kelpaavat? Huh huh. Mitäsm sitten iun vanhat ystäväsi muuttavat muualle, eroavat tai he antavatkin omien lastensa olla kavereita myös koulukavereidensa kanssa ja sinun lapsesi jääkin yhtäkkiä täysin yksin? Hellitä jo!

7-vuotias ei tunne vielä seutua eikä kavereita kunnolla. Todellakin tulee kotiin ensin ja haluan tietää missä lapsi on. Osa kavereista on tullut meille suoraan koulusta ja heille olen tarjonnut ruokaa, jos ovat pyytäneet.

Ekaluokkalaisesta siis kyse. Sovimme etukäteen koska kaveri tulee meille tai toisinpäin, ja välipalaa tarjoamme tietenkin vuorollamme. Lapsista on kiva tehdä läksyt yhdessä ja minä haen sitten töistä tullessani, jos välimatkaa on vaikka pari km eikä lapsi osaa sitä vielä itse kulkea.

Lasten ollessa 1. ja 2. luokalla he viettivät laatuaikaa iltapäiväkerhossa jossa heidän kaverinsakin olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Vasta isompina ovat sitten joko ensin kaverillaan tai kaverit meillä. Ruoka-ajaksi jokainen vekara sitten omaan kotiinsa jollei poikkeustapaus. Näin ollaan sovittu ja toiminut hyvin.

Yleensä tuo repun kotiin, syö ja tekee osan läksyistä, joskus kaikki ja joskus harvoin ei tee vielä läksyjä. Sit menee kaverin luo. En halua kaveria suoraan meille (paitsi jos kyse kauempana asuvasta kaverista, ja näitä ei meillä juuri näy), koska kaikki asuvat lähellä ja voivat minun mielestäni kukin sinne kotiin sen reppunsa viedä ja syödäkin siellä. Täällä kaikki syövät kotonaan. Asutaan siis sen verran lähekkäin, että ei tuota vaikeuksia kipaista kotiin ruoka-ajaksi. Tykkään ottaa oman lapseni vastaan koulusta. Juttelemme ja juuri silloin lapsi innokkaimmin kertoo päivänsä tapahtumista. Jos kaveri tulee, ei ole minun ja lapseni välistä yhteistä hetkeä ollenkaan. Se hetki on lyhyt mutta tärkeä, sit lapsi liitää jo kavereidensa luo tai kaveri tänne.

Ekaluokkalaiseni tulee suoraan koulusta kotiin, ja juttelemme päivän kuulumiset. Sitten hän tekee läksyt, joissa autan häntä. Läksyjen tekemistä heti koulun jälkeen on ihan koulusta suositeltu. Näin lapsen ilta jää vapaaksi leikille ja perheen kanssa yhdessäololle.

Ja vaikka ne kaveritkin on tärkeitä niin oma perhe tulee aina ensin ja meillä onkin koko perheen kesken paljon mukavaa tekemistä. Kyläilemmekin mieluiten perheenä ystäviemme luona. Meillä on ystäväperheitä, joihin pidämme mieluiten yhteyttä ja nämä ystävät ovat meille tärkeämpiä, kuin lasten koulukaverit, koska olemme ystäviä pitkältä ajalta ja heillä on samanikäisiä lapsia, kuin meillä ja nämä ovat myös lastemme kanssa samanhenkisiä.

Meillä on vain tietty päivä viikosta varattu koulukavereille. Kavereille lähdetään vasta välipalan jälkeen ja kotiin tullaan viimeistään klo 17 perheen yhteiselle aterialle, koska silloin isäkin on tullut töistä ja haluamme olla yhdessä kaikki. Loppuiltaa vietetään rauhallisessa merkeissä, että lapset rauhoittuu ja saa paremmin nukuttua. Sänkyyn lapset menee viim. Klo 20.

Emme halua, että lapsistamme tulee joku "kyläluuta" joka ei ole koskaan kotona. Tietenkin lapsi saa kasvaessaan lisää vapautta, mutta haluan opettaa, että oma perhe on tärkein. Pidämme myös lastemme kanssa viestintäyhteydet avoimina, että he tuntevat aina voivansa kertoa kaikesta omille vanhemmilleen, ettei tarvitse etsiä kuuntelijaa ja ymmärtäjä muualta.

Tämä on jotenkin se niin "perisuomalainen" ajattelutapa, jota karsastan. Illalla laitetaan töistä tultua verhot kiinni ja ollaan oman perheen kanssa.

Minusta on ihanaa, kun meidän lapsilla ja minulla itselläkin on paljon kavereita, joita nähdään meillä tai niiden kavereiden luona. monesti soi ovikello ja kylään piipahtaa yllätysvieraita - joko lasten tai äidin.

Iltapäivät esikoinen on yksin kotosalla ja monesti kaveri tulee meille, ottavat sitten välipalaa jääkaapista. Ja jos ovat kaverin luona, välipala syödään siellä.

Kun tulen töistä kotiin, meillä on monesti joku kaveri ja sillekin tarjotaan sitten iltaruoka. Ja tiedän, että kaveripiirissä toimitaan samalla tavalla.

Vaikka lapsi onkin paljon kavereiden luona, meillä on SILTI läheiset välit. Eihän se sitä poissulje. Poika tietää, että voi tukeutua minuun asiassa kuin asiassa ja monta kertaa tukeutuvat myös hänen kaverinsa.

Ahdistavaa ajatella, että se OMA NAPA on niin tärkeä, että koko perheen pitää pyöriä siinä ympärillä. Sopiva vapaus kaikille perheenjäsenille ja paljon kaveriverkostoja, niin ihmisestä kasvaa sosiaalinen aikuinen, joka välittää niin omasta perheestä kuin muista ihmisistä.