Miten aktiivisia teidän 8v pojat ovat?
Meillä poika käy kerran viikossa pelaamassa salibandya mutta muuten ei oikein huvittaisi tehdä ja liikkua juuri ollenkaan :(
Tykkää kyllä salibandysta ja olen miettinyt sen lisäämistä. Silti olen huolissani kun muuten poika vaan istuisi tietokoneella tai pelaamassa Wiitä tai sitten töllöttäisi telkkaria.
Kavereita on mutta hyvin usein tuntuu että häntä täytyy patistaa heidän kanssa leikkimään esim ulos.Lelut eivät tunnu enää kiinnostavan juurikaan.
Miten voisin vähän herätellä tota poikaa?
Kommentit (32)
Onko tosiaan ainoa asia, mitä jotkut tekevät kotona, pelaaminen. Ja sen lisäksi käydään jonkin lajin treeneissä.
Minusta tuollainen elämä on aika suppeaa. Enkä usko, että lapsetkaan siitä nauttii, että niiden elämässä on koulun lisäksi ainoastaan kahta tekemistä.
Kotona ollessa meidän 8-vuotias leikkii, lukee, harjoittelee kärrynpyörää, pyöräilee, pelaa jonkun kanssa softballia, on piilosta, jotain juoksukisasysteemiä, ihan vain pomppii sohvalla, trampoliinilla, kiikkuu, tekee majan, kantaa tavaroita sinne majaan, kantaa muuten vain tavaroita jonnekin nurkkaan minne kehittelee jonkin mielikuvitusmaailman, jossa on autoja, ukkoja, rakennuksia, esineitä, eläimiä. Poika myös askartelee sinne niitä rakennuksia ja äiti on laittanut jemmaan kaikenlaisia pahveja, pikkulaatikoita ja teippiä.
tajuta että lapsen on erilaisia. Toiset rakentaa majaa ja lukee kirjaa kun toiset taas tykkää pelailla kaikenlaisia pelejä ja pyöräillä, kolmas tykkää tehdä jotain ihan muuta tai joskus ihan vaan levätä...so what?
enää kiinnostuisi ulkoleikeistä yhteispihalla. Meillä päin nimittäin juuri tuon ikäiset pojat kiinnostuvat siitä :D
Kyse ei ole nyt siitä mitä tekee kotona ollessa vaan kavereiden kanssa.
Sanoin myös että ulkoilu vähentyy yhteispihalla verrattuna siihen, kun lapset oli esim. 4-7v.
Ei mun pojan elämä ole suppeaa. Hän tekee kaikkea laidasta laitaan, mutta se ei ollut tämän aloituksen aihe.
Nyt oli tosiaan kyse siitä mitä tehdään kavereiden kanssa ja suurin osa mun pojan kavereista ei leiki.Ovat sen mulle sanoneet ihan itse ja tunnen poikani kaverit.
Ulkona ovat ja leikkivät pistettä, mutta ulkoulua ei ole riittävän paljon.
Opetelkaa ymmärtämään lukemaanne.
Meidän 8 vuotias poika ulkoilee joka pv säässä kuin säässä vähintään 2 tuntia, yleensä enemmänkin. Ja kaikki ulkoilu tapahtuu omasta halusta!
Välillä joudun kieltämään ulos menemisen esim. sairastelun jälkeen, jos on vaikkapa erityisen huono keli.
Kavereiden kanssa pelaavat paritaloyhtiön pihapiirissä futista tai sählyä tai piilosta tai sotaa jne. Menee välillä yksinkin ulos puuhailemaan esim. hiekkalaatikolle tekemään pikkusotilaille linnoituksia jne. jos ei ole kavereita saatavilla.
Lisäksi harrastaa kesällä futista ja talvella futsalia 2-3 krt vkossa.
Pelaamista meillä on selkeästi rajoitettu. Pelipäiviä meillä on viikossa 2 ja pelikerralla peliaika on puolituntia.
Kannattaisi teidänkin rajoittaa heti tuota pelaamista ja tv:n katselua! Ehdottomasti liian paljon tuon ikäiselle!
Liika pelaaminenhan tutkitusti passivoittaa...
aina yksin vaan! Jos pelataan niin vallan hyvin mieluusti sekin tehdään kaverin kanssa...
ohis
Meidän lasten kavereilla on kaikilla sisaruksia. Joten ei kukaan pelaa yksin, vaan sisarusten kanssa. Tuo pelaaminen kun on sellaista tekemistä, että se toimii myös eri ikäisten sisarusten kesken. Kavereiden kanssa on sitten kivempi tehdä jotain muuta. Ja koska meillä kavereiden näkeminen ei ole jokapäiväistä, kun matkat on pitkiä, niin se arvokas kaveriaika käytetään johonkin aktiivisempaan kuin pelaamiseen.
eikä tule koskaan saamaankaan.
koska pojat ovat luonnostaan aktiivisia. Jos kotona ei saa tehdä mitään aktiivista, niin pian ne pojat siihen oppivat ja istuvat vain tietsikan ja telkan ääressä. Ja sitten äiti ihmettelee miksi ne ei tee mitään...
Koska meillä ei ole sisätrampoliinia eikä painitatamia, niin meillä saa pomppia sohvalla ja sängyllä ja tehdä vanhempien sängyssä kuperkeikkoja. Jotainhan lasten on saatava tehdä! Tietenkin se joskus ottaa päähän, että sänkyyn saa pedata joka ilta lakanat uudelleen. Mutta ainakin meillä on osattu tehdä kuperkeikat etu- ja takaperin jo pienestä pitäen.
ei vain kavereiden kanssa olemisesta:
Tykkää kyllä salibandysta ja olen miettinyt sen lisäämistä. Silti olen huolissani kun muuten poika vaan istuisi tietokoneella tai pelaamassa Wiitä tai sitten töllöttäisi telkkaria.
Oletko sinä sitten ap vai joku muu?
Kyse ei ole nyt siitä mitä tekee kotona ollessa vaan kavereiden kanssa.
Minä tarkoitin kommentoida koko ketjua, en nimenomaan sinun viestiäsi. Anteeksi hämmennyksen aiheuttaminen.
pitää kuntoa yllä ja saa hyvän kropan ja lihakset.
Sekä ne kivat treenikaverit.
Lasten kavereita ei voi pakottaa leikkimään, koska oman 8v. pojan kaverit on sanoneet etteivät leiki enään.
Vain muutama leikkii ja omani sit leikkii veljensä kanssa ja siivoaa mun kanssa, kun tykkää siivota.
Pojalla 2 kertaa viikossa treenit, mutta ne lisääntyy, kun ikää tulee lisää ja hyvä niin.
Kivoja kavereita pojalla on myös harrastuksen parissa.
T. Kilpauimarin äiti.