Miksi jotkut ei kaipaa mitään muutosta elämäänsä vaan kaikki pysyy samana?
Asutaan samalla paikkakunnalla, samassa asunnossa, saman kumppanin kanssa, otetaan aina saman rotuinen koira, työt samassa työpaikassa, syödään samoja ruokia, kaverit on samoja, harrastukset on samoja, pukeutumistyyli ja jopa hiusmalli on lapsuudesta lähtien sama.
En voi käsittää.
Kommentit (43)
Silloin kun elämässä on riittävästi säpinää ihan tahtomattakin, niin on hyvä että edes tietyt asiat ovat pysyviä.
Tuskin tiedät kaikkea näistä ihmisistä.
Minä taas ajattelen, että elämän täytyy olla aika perinpohjaisen tylsää, jos ihan vaan vaihtelua saadakseen vaihdetaan asuntoa tai työpaikkaa.
Pidän muuttumattomuudesta. On miellyttävää, kun asiat sujuvat vuodesta toiseen samalla tavalla. Tietenkin aina jotain uutta tulee ja vanhaa häviää, mutta tämä tapahtuu niin vähitellen ja pieninä annoksina, että kaiken kaikkiaan elämän voi sanoa olevan muuttumatonta.
Osa on tehnyt nuorena ne muutokset ja muuttelut. Henkisesti osa saa uusia viboja ja tietoja. Jos olisi rahaa, varmaan ihmiset ostaisivat sen sopivan asunnon eri paikasta. Riippuu mihin mahdollisuus ja mikä toimii käytännössä. Moni asia vaatii rahaa.
Jos on elänyt pumpulissa koko elämänsä, voi tuntua tuolta.
Tämä saattaa tulla aloittajalle täytenä yllätyksenä, mutta ihmiset ovat erilaisia. Hyväksihavaittua ei ole tarvetta muuttaa pelkän muutoksen ilosta.
Onko sinulla muutenkin vaikeaa käsittää erilaisuutta ja asioita yleisemminkin?
Jos ne samat jutut on hyviä? Ootko itse tyytymätön luonne, ootko löytäny elämääsi juttuja joiden parissa viihdyt?
Vierailija kirjoitti:
Minä taas ajattelen, että elämän täytyy olla aika perinpohjaisen tylsää, jos ihan vaan vaihtelua saadakseen vaihdetaan asuntoa tai työpaikkaa.
Me aikoinaan naljailtiin yhdelle työkaverille, miksi sen pitää joka vuosi muuttaa, vaihtaa autoa tai naisystävää. Levoton sielu. 😂
Moni lapsuudessaan vaillejäänyt persoonallisuushäiriöinen ahdistuu jos elämä onkin vakaata.
Ehkä he ovat tyytyväisiä elämäänsä.
Olet siis itse leviton ja tyytymätön. Olet aina menossa ja pelkäät olla rauhassa, ihan paikoillasi ja yksin.
Vierailija kirjoitti:
Olet siis itse leviton ja tyytymätön. Olet aina menossa ja pelkäät olla rauhassa, ihan paikoillasi ja yksin.
Levoton ja rauhaton. Ei pääse perille.
Toiset osaavat sitoutua eivätkä vaihda kumppania kuin sukkia.
Uskoisin, että ulkoisia muutoksia kaipaava ihminen on sisäiseltä maailmaltaan aika tasainen. Jos mielessä tapahtuu paljon ja kiinnittää ympäristössä huomiota vivahteisiin ja yksityiskohtiin, ei kaipaa enää ylimääräisiä muutoksia.
Vierailija kirjoitti:
Toiset osaavat sitoutua eivätkä vaihda kumppania kuin sukkia.
Muutama avioero per vuosikymmen on näiden tahti
Se on normaalia. Suurin osa maailman ihmisistä asuu koko ikänsä alle 100 km säteellä omasta syntymäkodistaan.
Miksi jotkut ei voi käsittää ?