Mä olen huonoimman mahdollisen aineksen jälkikasvua.
Perheestä, jossa oli alkoholi- ja huumeongelma, väkivaltaa. Kukaan ei tehnyt töitä, ei edes lähisuvussa, joissa jokaisella on alkoholiongelman lisäksi peliriippuvuutta ja muita mielenterveysongelmia. Kellään ei ole mitään koulutusta, ja jokaisen työvuodet on olleet melko vähäiset, sossunluukku on ollut kovassa käytössä. Lapsena mulle haettiin kaikki sossusta, suksia ja luistimia myöten, olin aina mukana kerjuureissuilla. Oppi kyllä iskettiin tajuntaani kovalla voimalla. Asenne oli yleensäkin se, että sossun kuuluu maksaa, ja virkailijoihin viitattiin lähinnä lehminä, jollei vieläkin törkeämmillä nimityksillä.
No, tänä päivänä olen työssäkäyvä, mulla on koulutus (tosin "vain" amk-tasoa) ja elän mieheni ja kahden kouluikäisen lapseni kanssa, jotka pärjäävät hyvin koulussa ja joiden koko lapsuus on ollut tasapainoinen ja onnellinen. Joo ja asutaan omakotitalossa ja on kaksi autoa ja koirakin vielä.
Että sitä mä vaan, että näinkin voi olla. Ei sossupummit kasvata aina sossupummeja, ei mikään ole niin mustavalkoista.
Kommentit (22)
molemmat tienasivat lapsuudessani huomattavia summia, mikään ei lapsuudessani ollut rahasta kiinni. Sain kaiken haluamani ja rakkauden puutetta korvattiin materialla.
Teininä päädyin huonoihin piireihin ja aloitin alkoholin ja huumeiden käytön, nyt olen täysin rappiolla ja yhteiskunnan elätti. Koko elämä pyörii sen varassa, milloin saan seuraavan piikin ja milloin sossusta tule rahaa.
Olen täysin samaa mieltä, ei vanhemmista aina automaattisesti näe, millaista jälkikasvusta tulee.
Tässä syyt
-en ole puhdasrotuinen, minussa on likaista saamelaisverta
-äitini on todella köyhästä perheestä
-isäni myös todella köyhästä, lisäksi hänen suvussaan masennusta
-isäni oli väkivaltainen
Kolme neljästä meistä on hyvin pärjännyt elämässään. Siis tavallisilla mittapuilla. Akatemmisia emme ole kukaan, joten se tietenkin olisi syy viedä meidät kaasukammioon.
Omista lapsista 2 on ylioppilasta ja kolmas lukiossa. Neljäs vielä peruskoulussa, mutta hänkin menee lukioon ja keskiarvo yli 9.
Mutta ehkä lapsemmekin olisi syytä kaasuttaa, koska heissäkin on sitä likaista saamelaisverta ja heidän isänsä on juopon yksinhuoltajan poika. Mutta ollut työelämässä 17 vuotiaasta. Duunari kyllä hänkin, että se ehkä ei ole syy saada elää.
Eli olemme aaveen mittapuun mukaan ihan luusereita ja meidät saisi kaasuttaa, koska olemme köyhistä perheistä ja kukaan ei ole akateeminen ja meillä on 4 lasta, kuten oli minun lapsuudenperheessänikin.
Loukkaavaa että kyseinen S.S ajattelee, ettei sinun olisi pitänyt syntyä. Ja miten lapsilisien poisto auttaisi "heikompaa ainesta" nousemaan tilanteestaan?
Miksei suoraan ehdottanut heikon aineksen pakkosterilointia?
Elänkö jotenkin tynnyrissä jos kysyn, että mitä likaista verta? Etelä-Suomessa saamelaisethan ovat kiinnostavia ja eksoottisia, onko Lapissa jotenkin toisin?
Itse uskon vanhempien vaikutusvaltaan (pakko uskoa tai tulee hulluksi kun yrittää kasvattaa lasta). Se, että on akateeminen koulutus ja rahaa ei tee hyvää vanhempaa. Läsnäolo, aito välittäminen ja puuttuminen ovat tärkeämpiä.
Uskon myös, että "syrjäytynyt" voi olla erinomainen vanhempi. Mutta jos lapsi kasvaa päihdeongelmaisessa perheessä, jossa sossun ihmisistä puhutaan kauneimmillaankin "lehminä" ja ei edes haluta ottaa itse vastuuta niin on mielestäni todella haastavaa pärjätä maailmassa.
...ettei likaista verta ole olemassakaan (jos kirjoituksestani jäi toisenlainen käsitys).
Enkä ole koskaan voinut kuvitellakaan eläväni samalla tavalla.
ap
En voi sanoa muuta kuin, että wau! Lähipiirissä on "selvinneitä", mutta heillä on ollut isovanhempia, jotka ovat käytännössä kasvattaneet, olleet läsnä ja tukeneet murrosiässä.
Ja sitten on ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti tiedä miten vastuuta otetaan.
Saamelaisia pakkosteriloitiin 1960-luvulle saakka etenkin Ruotsissa, sillä heidän ajateltiin kuuluvan alempaan ihmisrotuun.
molemmat tienasivat lapsuudessani huomattavia summia, mikään ei lapsuudessani ollut rahasta kiinni. Sain kaiken haluamani ja rakkauden puutetta korvattiin materialla.
Teininä päädyin huonoihin piireihin ja aloitin alkoholin ja huumeiden käytön, nyt olen täysin rappiolla ja yhteiskunnan elätti. Koko elämä pyörii sen varassa, milloin saan seuraavan piikin ja milloin sossusta tule rahaa.
Olen täysin samaa mieltä, ei vanhemmista aina automaattisesti näe, millaista jälkikasvusta tulee.
Jos eläpäsi pyörisi sen varasa, tuskin tänne kirjoittelisit.
Perheestä, jossa oli alkoholi- ja huumeongelma, väkivaltaa. Kukaan ei tehnyt töitä, ei edes lähisuvussa, joissa jokaisella on alkoholiongelman lisäksi peliriippuvuutta ja muita mielenterveysongelmia. Kellään ei ole mitään koulutusta, ja jokaisen työvuodet on olleet melko vähäiset, sossunluukku on ollut kovassa käytössä. Lapsena mulle haettiin kaikki sossusta, suksia ja luistimia myöten, olin aina mukana kerjuureissuilla. Oppi kyllä iskettiin tajuntaani kovalla voimalla. Asenne oli yleensäkin se, että sossun kuuluu maksaa, ja virkailijoihin viitattiin lähinnä lehminä, jollei vieläkin törkeämmillä nimityksillä.
No, tänä päivänä olen työssäkäyvä, mulla on koulutus (tosin "vain" amk-tasoa) ja elän mieheni ja kahden kouluikäisen lapseni kanssa, jotka pärjäävät hyvin koulussa ja joiden koko lapsuus on ollut tasapainoinen ja onnellinen. Joo ja asutaan omakotitalossa ja on kaksi autoa ja koirakin vielä.
Että sitä mä vaan, että näinkin voi olla. Ei sossupummit kasvata aina sossupummeja, ei mikään ole niin mustavalkoista.
Moni on toivonut että olisi jäänyt syntymättä, kun on ollut niin paska lapsuus. Itse pitäisin parempana, että olisin mennyt kesken kuten menasi käydä. On sen verran paljon sairauksia.
molemmat tienasivat lapsuudessani huomattavia summia, mikään ei lapsuudessani ollut rahasta kiinni. Sain kaiken haluamani ja rakkauden puutetta korvattiin materialla.
Teininä päädyin huonoihin piireihin ja aloitin alkoholin ja huumeiden käytön, nyt olen täysin rappiolla ja yhteiskunnan elätti. Koko elämä pyörii sen varassa, milloin saan seuraavan piikin ja milloin sossusta tule rahaa.
Olen täysin samaa mieltä, ei vanhemmista aina automaattisesti näe, millaista jälkikasvusta tulee.
Jos eläpäsi pyörisi sen varasa, tuskin tänne kirjoittelisit.
molemmat tienasivat lapsuudessani huomattavia summia, mikään ei lapsuudessani ollut rahasta kiinni. Sain kaiken haluamani ja rakkauden puutetta korvattiin materialla.
Teininä päädyin huonoihin piireihin ja aloitin alkoholin ja huumeiden käytön, nyt olen täysin rappiolla ja yhteiskunnan elätti. Koko elämä pyörii sen varassa, milloin saan seuraavan piikin ja milloin sossusta tule rahaa.
Olen täysin samaa mieltä, ei vanhemmista aina automaattisesti näe, millaista jälkikasvusta tulee.
Jos eläpäsi pyörisi sen varasa, tuskin tänne kirjoittelisit.
Mistä tulee ajatus, että päihdeongelmaiset eivät käytä tietokonetta?

että elämä pyörii seuraavan piikin metsästyksessä, tuskin on kiinnostusta tai mahdollisuuksia surffailla vauvapalstalla. Kyllä aika menee huumehuurussa tai sitä rahaa raapimassa kasaan.
molemmat tienasivat lapsuudessani huomattavia summia, mikään ei lapsuudessani ollut rahasta kiinni. Sain kaiken haluamani ja rakkauden puutetta korvattiin materialla.
Teininä päädyin huonoihin piireihin ja aloitin alkoholin ja huumeiden käytön, nyt olen täysin rappiolla ja yhteiskunnan elätti. Koko elämä pyörii sen varassa, milloin saan seuraavan piikin ja milloin sossusta tule rahaa.
Olen täysin samaa mieltä, ei vanhemmista aina automaattisesti näe, millaista jälkikasvusta tulee.
akateemisuudestaan huolimatta vanhempasi eivät äänestäneet Kokoomusta tai olleet Kokoomuksen jäseniä.
Oikeasti toivon, että saat elämäsi järjestykseen. Kaikkea hyvää sinulle :)
molemmat tienasivat lapsuudessani huomattavia summia, mikään ei lapsuudessani ollut rahasta kiinni. Sain kaiken haluamani ja rakkauden puutetta korvattiin materialla.
Teininä päädyin huonoihin piireihin ja aloitin alkoholin ja huumeiden käytön, nyt olen täysin rappiolla ja yhteiskunnan elätti. Koko elämä pyörii sen varassa, milloin saan seuraavan piikin ja milloin sossusta tule rahaa.
Olen täysin samaa mieltä, ei vanhemmista aina automaattisesti näe, millaista jälkikasvusta tulee.
Hyvätkin lähtökohdat voi halutessaan heittää hukkaan.
Perheestä, jossa oli alkoholi- ja huumeongelma, väkivaltaa. Kukaan ei tehnyt töitä, ei edes lähisuvussa, joissa jokaisella on alkoholiongelman lisäksi peliriippuvuutta ja muita mielenterveysongelmia. Kellään ei ole mitään koulutusta, ja jokaisen työvuodet on olleet melko vähäiset, sossunluukku on ollut kovassa käytössä. Lapsena mulle haettiin kaikki sossusta, suksia ja luistimia myöten, olin aina mukana kerjuureissuilla. Oppi kyllä iskettiin tajuntaani kovalla voimalla. Asenne oli yleensäkin se, että sossun kuuluu maksaa, ja virkailijoihin viitattiin lähinnä lehminä, jollei vieläkin törkeämmillä nimityksillä.
No, tänä päivänä olen työssäkäyvä, mulla on koulutus (tosin "vain" amk-tasoa) ja elän mieheni ja kahden kouluikäisen lapseni kanssa, jotka pärjäävät hyvin koulussa ja joiden koko lapsuus on ollut tasapainoinen ja onnellinen. Joo ja asutaan omakotitalossa ja on kaksi autoa ja koirakin vielä.
Että sitä mä vaan, että näinkin voi olla. Ei sossupummit kasvata aina sossupummeja, ei mikään ole niin mustavalkoista.
en usko että kukaan on niin tyhmä, että kuvittelisi, että rikkaiden lapsista tulisi aina rikkaita ja menestyviä ja köyhän sossupummin lapsista pelkkää paskaa.
Varsinkin suomen kaltaisessa yhteiskunnassa on täydin mahdollista nousta vaikka millaisista lähtökohdista hyvään elämään. Siihen ei tarvita rahaa, mutta älyä tarvitaan. Tiedän sen, kun olen itse ap. vastaavista oloista, ja aina tehnyt itse kuitenkin töitä ja tällä hetkellä mulla on oikein hyvä elintaso, ihana perhe jne.
Kuitekin on tilastollinen fakta että pummius periytyy voimakkaasti. Mä en edes halua käyttää termiä "sosiaalinen huono-osaisuus", koska se on niin imelä ja typerä ja uhriuttava. Ihmisillä on kuitenkin paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä, ja uhriutuminen ei ikinä auta siinä.
Mistä tulee ajatus, että päihdeongelmaiset eivät käytä tietokonetta?että elämä pyörii seuraavan piikin metsästyksessä, tuskin on kiinnostusta tai mahdollisuuksia surffailla vauvapalstalla. Kyllä aika menee huumehuurussa tai sitä rahaa raapimassa kasaan.
... voi helvetti kuinka mua ärsyttää nämä " jos olisit sitä ja tätä ja tota, et varmasti kirjoittaisi vauva-palstalla..." MITÄ SITÄ SITTEN PITÄISI IHMISEN TEHDÄ?????
Eiköhän tämä ole monelle arkinen rutiini ja paikka tuulettua riippumatta elämäntilanteesta. JOs ihmiselle tapahtuu jotain järkyttävää, kuinka kauan sitä pitäisi istua pimeässä nurkassa itkemässä, koska saa tulla vauvapalstalle?
Tässä syyt
-en ole puhdasrotuinen, minussa on likaista saamelaisverta
-äitini on todella köyhästä perheestä
-isäni myös todella köyhästä, lisäksi hänen suvussaan masennusta
-isäni oli väkivaltainenKolme neljästä meistä on hyvin pärjännyt elämässään. Siis tavallisilla mittapuilla. Akatemmisia emme ole kukaan, joten se tietenkin olisi syy viedä meidät kaasukammioon.
Omista lapsista 2 on ylioppilasta ja kolmas lukiossa. Neljäs vielä peruskoulussa, mutta hänkin menee lukioon ja keskiarvo yli 9.
Mutta ehkä lapsemmekin olisi syytä kaasuttaa, koska heissäkin on sitä likaista saamelaisverta ja heidän isänsä on juopon yksinhuoltajan poika. Mutta ollut työelämässä 17 vuotiaasta. Duunari kyllä hänkin, että se ehkä ei ole syy saada elää.Eli olemme aaveen mittapuun mukaan ihan luusereita ja meidät saisi kaasuttaa, koska olemme köyhistä perheistä ja kukaan ei ole akateeminen ja meillä on 4 lasta, kuten oli minun lapsuudenperheessänikin.
Kyllä jaksa tällaisia marttyyrihenkisiä lässytyksiä. Mä en ole IKINÄ nähnyt tällä palstalla, että joku sanoisi, että saamelaissukuiset olisivat likaisia ja pitäisi kaasuttaa.
Mutta sä taidat nauttia tuosta marttyyrimeiningistäsi, joten anna palaa vaan.
Niin ja kyllä mä suon ihmisille oikeuden lisääntyä. Mutta ei loputtomasti ajatuksella kyllä sossu maksaa. Kyllä se on ihan normaalia oman elämän ja perheen suunnittelua, että ottaa huomioon lisääntymisvimmassaan kykynsä huolehtia myös taloudellisesti jälkikasvustaan. Olisi minustakin 5 lasta ihan kiva juttu, mutta kolmeen on oikeasti varaa, joten 3 meillä on.
Perheestä, jossa oli alkoholi- ja huumeongelma, väkivaltaa. Kukaan ei tehnyt töitä, ei edes lähisuvussa, joissa jokaisella on alkoholiongelman lisäksi peliriippuvuutta ja muita mielenterveysongelmia. Kellään ei ole mitään koulutusta, ja jokaisen työvuodet on olleet melko vähäiset, sossunluukku on ollut kovassa käytössä. Lapsena mulle haettiin kaikki sossusta, suksia ja luistimia myöten, olin aina mukana kerjuureissuilla. Oppi kyllä iskettiin tajuntaani kovalla voimalla. Asenne oli yleensäkin se, että sossun kuuluu maksaa, ja virkailijoihin viitattiin lähinnä lehminä, jollei vieläkin törkeämmillä nimityksillä.
No, tänä päivänä olen työssäkäyvä, mulla on koulutus (tosin "vain" amk-tasoa) ja elän mieheni ja kahden kouluikäisen lapseni kanssa, jotka pärjäävät hyvin koulussa ja joiden koko lapsuus on ollut tasapainoinen ja onnellinen. Joo ja asutaan omakotitalossa ja on kaksi autoa ja koirakin vielä.
Että sitä mä vaan, että näinkin voi olla. Ei sossupummit kasvata aina sossupummeja, ei mikään ole niin mustavalkoista.
Nostan hattua! Älä sano olevasi "vain amk" edes leikilläsi!
Vain koska 1% alaluokan ihmisistä nousee ylempään kastiin, ei se tarkoita sitä, että rahaa ja resursseja pitäisi surutta syytää heihin päin, tai sitä että etteikö alempien kastien syntyvyyttä tulisi yrittää hillitä.
niin nostan todellakin hattua!
Mistä sait mallin siihen miten haluat elää?
Olen nähnyt fiksuja ihmisiä, jotka tekevät paskoja ratkaisuja elämässään vain siksi, etteivät tiedä paremmasta :(