voiko ekaluokkalaisen koulumenestyksestä päätellä jotain tulevasta opintomenestyksestä?
jos ekaluokalla oppiminen sujuu keskivertoa paremmin, jatkokin sujuu? tai päinvastoin?
Kommentit (17)
Omien lasten ekaluokan alkamisesta on jo 13 vuotta ja näin jälkikäteen voi sanoa, että aika selkeästi koulumenestys ensimmäisellä luokalla on korreloinut myöhemmän oppimisen ja osaamisen kanssa. Luokassa oli 15 oppilasta, joista 3 on nyt yliopistossa (ne silloisen luokan fiksuimmat), 3 AMK:ssa (ne "ihan tavalliset") ja 6 on hankkinut ammatillisen tutkinnon. Loput 3 osoittivat jo koulun alkaessa, että heidän taipaleensa tulee olemaan paljon mutkaisempi, yhdellä se on jo nyt käynyt vankilan kautta.
Olin itse huono ekoilla luokilla, tukiopetusta, omissa ajatuksissa vaeltelua, puhumattomuutta, arkuutta ja henkistä sulkeutuneisuutta ym. Olen nyt yliopistossa töissä (opettajana ja tutkijana, sain gradusta korkeimman mahdollisen arvosanan), ja olen nykyään puhelias ja avoin. Veljeni oli loistava ekoilla luokilla sekä akateemisesti että muilla mittareilla mitattuna (rohkea, avoin, puhelias, seuralinen, hauska), mutta pääti peruskouluun opinnot, erittäin heikoin arvosanoin. (Kiinnostuksen ja keskittymisen puute vaivasi.)
Itse opin lukemaan vasta ekan luokan puolivälissä eli olin todella jäljessä. Tokan luokan jälkeen keskiarvo nousi kasiin ja pysyi siinä lukion loppuun asti ja kirjoitin magnan paperit (aikana kun E.tä ei vielä ollut). Myöhemmin minut on todettu keskivertoa älykkäämmäksi (ihan kunnon psykologisilla testeillä ei nettihömpötyksillä). Koulumenestys ei mielestäni korreloi opinto -tai työelämämenestykseen mitenkään.
Oleellisempi mittari on se miten keskittyy, käyttäytyy ja toimii luokassa kuin se osaako lukea.
Oma ei osannut lukea ollenkaan ja yhä kakkosella tökkii lukeminen mutta niin tuo kantaa kotiin ihmisen anatomian kirjoja, on kiinnostunut fysiikasta ja matikasta.
On näppärä laskemaan ja tekee läksyjä. Harmittelee aidosti unohduksiaan. Koska lukeminen ei onnistu niin arvaa matikan tehtävän ja siksi tehtävä menee väärin. :)
Povaan lapselleni silti valoisan koulumenestyksen.
Eli meillä lapset eivät ole kovin paljoa oppineet kahdella ensimmäisellä luokalla, mutta arvioinnit olivat aina erittäin positiivisia (siis ne "kuuntelee tunnilla", "arvostaan muita", "on kiva kaveri", "osaa numerot ja kirjaimet" jne.). YO-todistusten yleisaarvosanat kaikilla laudatur ja kaikki opiskelemassa haluamaansa alaa.
ekaluokalla oppii jo hyvin. Mutta mikäli ei opi hyvin ei välttämättä todista huonoa oppimiskykyä tulevaisuudessa. Itse olin ekalla luokan huonompia ja neljännellä sitten jo toiseksi paras.
Mutta toisin päin ei voi päätellä. Vaikka enisi miten huonosti, voii myöhemmin herätä tai löytää oppimistapansa tai tulla parempi opettaja, joka osaa opastaa oikeaan oppimistapaan.
mutta yläkouluun siirryttäessä tilanne muuttui aika tavalla, kun opiskeluintoa vain ei tahtonut enää löytyä.
Vaikea se on ennustella tulevaisuutta ensimmäisen kouluvuoden menestyksen pohjalta.
Tyttöjen kohdalla enemmän kuin poikien. Jos tyttö on heikko ekalla, niin tuskin mitään hyvää koulun suhteen odotettavissa. Toisaalta 90% tytöistä on ekalla hyviä koulussa, joten takuuta hyvästä jatkosta se ei anna.
Pojilla taas toisinpäin: Ekalla hyvä poika tulee sitä olemaan jatkossa. Sitten taas heikommista pojista jotkut nousee.
Esikoinen nyt 5-luokalla ja 2x tullut kokeista alle 10 nro eli 9½.
Kuopus 3-luokalla ja sama tahti hällä, pisteet kokeista joko täysiä tai 1-2pist alle.
Ei se pidä paikkaansa. Hyvä oppilas voi turhautua ja huono pudota kyydistä entisestään mutta molemmat tarvitsee koulussa huomioida.
Oma lapsi tarvitsee lukemisessa tukiopetusta, on ollut pienenä puheopetuksessakin josta kuitenkin selvittiin opettelun jälkeen ja lukeminenkin edistyy.
Olen sanonut lapselle että lukemista pitää harjoitella kuten hän on opetellut tekemään voltin, niin äiti ei sitä osaa koska ei ole opetellut! Äiti silti osaa lukea ja lapsikin sen oppii. Näin ne matikan virheetkin kokeissa loppuu kun lapsi osaa lukea kysymyksen ja ymmärtää tehtävän.
Lapset tarvitsevat läsnäoloa ja tukea. Itse hoksasin vasta myöhemmin miten mukavaa opiskelu oikeastaan on. Kotona vanhemmat eivät tukeneet vaan pitivät opiskelua minun ja koulun välisenä asiana. Että sen puolesta kyllä oppii myöheminkin mutta kyllä vanhemman kannattaa tasoittaa lapsensa koulupolkua. ;)
Oman lapsen kohdalla siis ollaan huomattu että heikko lukutaito heijastuu myös matematiikassa näin. Sen sanominen lapselle on ollut hänelle helpotus koska hän tietää olevansa hyvä matikassa mutta ihmettelee miksi ei aina onnistu.
2
No ei pidä paikkansa. Mieheni oli huonohko koulussa, tai siis ehkä enemmänkin koulu ei kiinnostanut esim. ala-asteella, lukemaankin oppi vasta juuri ekaluokan lopussa. Tällä hetkellä hän on työelämässä menestynyt tekniikan tohtori. Itse osasin lukea ja kirjoittaa sujuvasti ennen koulun aloitusta, mutta en silti ollut "huippuoppilas", vaan sellainen keskinkertainen, keskiarvo yleensä 8.4.
Nyt olen kyllä menestynyt ihan mukavasti työelämässä ja suoritin myös korkeakoulututkinnon, keskinkertaisilla arvosanoilla.
Olin tosi huono koulussa ekalla luokalla ja muutenkin ala-aste ei kummoisemmin mennyt. Yläasteella vähän aloin petraamaan ja keski-arvo riitti sitten juuri ja juuri lukioon. Lukiosta kirjoitin kaikkien yllätykseksi laudaturin paperit. Myöhemmin yliopistossa ja muussa koulutuksessa olen pärjännyt hyvin, olen erittäin nopea oppimaan ja omaksumaan asioita. Nykyisin vaativissa asiantuntijatehtävissä. Ja olen siis nainen.
Opin lukemaan 4-vuotiaana ja olin siinä todella hyvä. No kouluun kun menin, niin opettaja moitti vanhempiani siitä, että olivat opettaneet minut lukemaan. Jouduin sitten kuuntelemaan muiden tavaamista koko kouluvuoden. Enää en häpeä, mutta sepä siitä innostuneesta koulunkäynnistä sitten. Ehkäpä nykyään ei enää ole tuollaista.
Lukihäiriöiset alisuoriutuvat alakoulussa. Itselläni äidinkieli ja matikka tökkivät alakoulussa, mutta lukion laaja matikka olikin sitten ihan kiitettävällä tasolla.
Itse myöskin olin tukiopetettavana ensimmäisellä luokalla, koska kaksoisvokaalit ja -konsonantit tuottivat ongelmia. Ilmeisesti epäiltiin, että minulla olisi ollut lukuhäiriö. Ei ollut (vaikkakin tunnen hyvää suomea tuottavia lukihäiriöisiä ihmisiä, ei sen puoleen...), jotain vain tapahtui aivoissani tokaluokan keväällä, koska sen jälkeen lukemisesta ja kirjoittamisesta tuli vahvuuteni. Yläkoulun ja lukion päästötodistuksiin tuli äidinkielennumeroksi 10. Yo-kirjoituksissa äidinkielestä tuli myös vahva laudatur.
Samoin koulurytmiin ja -kuriin tottuminen olivat minulle ongelmia. Opettajat mm. antoivat enemmän tai vähemmän suorasti ymmärtää, että tyttönä minun pitäisi olla hiljaisempi ja huolellisempi. Ajan kanssa opin kyllä sitten keskittymään paremmin, sen "huolellisuuden" kanssa olen joutunut tekemään todella paljon töitä näin aikuisenakin. Ajatukseni kun pysyvät kasassa ihan hyvin, tavarat eivät.