Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Yksinäisyys parisuhteessa

Vierailija
02.11.2012 |

Alkaa olo olla epätoivoinen. Olen alle 30v nainen, ja ollut avomieheni kanssa yhdessä jo yli puolet elämästäni. Meillä on neljä lasta, ja olen kotona lasten kanssa, mies käy päivätyössä. Viikonloppuisin hän kokee ansainneensa lomaa (mm. kaverin kanssa juomista), rankan työviikkonsa päätteeksi, ja hänen mukaan minä olen jatkuvalla lomalla, kun olen päivät kotona. Käytännössä olen lasten kanssa 24h/vrk, 7pv/vk, ilman minkäänlaista omaa aikaa.

Mies lähtee aamulla aikaisin töihin, tulee iltapäivällä, ja alkaa lähes poikkeuksetta valittaa, ehkä jo tullessaan paiskoo ovia jne.. Syitä voi olla mm. muut törpöt liikenteessä, tylsä työpäivä, jos ei ole ruoka valmiina odottamassa, päivän postikasassa on lasku, kämppä sotkuinen, tms..

Minun tulisi toimia päivästä toiseen kuin robotti, siivota, hoitaa pyykit ja astiat, kokata, leipoa, mielellään remontoidakin, ja tietysti hoitaa lapsetkin. Hän voi kiukuspäissään heitellä tavaroita, levittää juuri pinoamani puhtaiden vaatteiden pinon pitkin lattioita, paiskoa ovia, huutaa ja nälviä, ja jälkeen selitellä, että kun töissä on rankkaa, ja hän on väsynyt. Ja hän ei saa nukuttua öisin, jos ei ole illalla harrastettu seksiä, mutta kun minua ei voisi seksi vähempää kiinnostaa, jos miehen asenne on jatkuvasti niin negatiivinen. Oravanpyörä on valmis.

Mies kärsii masennuksesta/loppuun palamisesta/työuupumuksesta tms., itsekin sen toisinaan myöntää, mutta apua ei suostu hakemaan, koska hän ei mitään lääkkeitä suostu syömään. Hänen masennuksensa on tarttumassa minuunkin, en tiedä miten jaksaa. Tätä on jatkunut jo pari vuotta.

Lasten takia/ansiosta olen tähän asti pysynyt järjissäni, mutta kauanko tällaista voi jaksaa. Turhan usein saa lapsetkin kokea negatiivista ilmapiiriä, todistaa vanhempien kinoja, ja ovatkin jo oireileet omalla käytöksellään. Lapsemme ovat minulle kaikki kaikessa, ja miestänikin edelleen rakastan, mutta miten ihmeessä elämä voi olla näin vaikeaa.

Minulla ei ole ketään, kenelle voisin avautua, ja tuntuukin siltä, että kohta tukehdun yksinäisyyteeni. Mies on jälleen kaverinsa luona juomassa, viettämässä mielestään ansaitsemaansa omaa aikaa, kun minä olen kotona yksin, lasten kanssa kuten aina. Ei minun viikonloppu eroa arjesta, samaa kaavaa mennään aamusta iltaan, päivästä toiseen.

Mies rypee itsesäälissä, ja voivottelee kun en arvosta hänen tekemisiään, mutta miten voisin, jos hän ei arvosta minun työtäni, sitä kaikkea mitä täällä kotona teen, vaan väittää minun vaan lomailevan.

Kommentit (54)

Vierailija
1/54 |
31.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="02.11.2012 klo 21:30"]

Alkaa olo olla epätoivoinen. Olen alle 30v nainen, ja ollut avomieheni kanssa yhdessä jo yli puolet elämästäni. Meillä on neljä lasta, ja olen kotona lasten kanssa, mies käy päivätyössä. Viikonloppuisin hän kokee ansainneensa lomaa (mm. kaverin kanssa juomista), rankan työviikkonsa päätteeksi, ja hänen mukaan minä olen jatkuvalla lomalla, kun olen päivät kotona. Käytännössä olen lasten kanssa 24h/vrk, 7pv/vk, ilman minkäänlaista omaa aikaa.
Mies lähtee aamulla aikaisin töihin, tulee iltapäivällä, ja alkaa lähes poikkeuksetta valittaa, ehkä jo tullessaan paiskoo ovia jne.. Syitä voi olla mm. muut törpöt liikenteessä, tylsä työpäivä, jos ei ole ruoka valmiina odottamassa, päivän postikasassa on lasku, kämppä sotkuinen, tms..
Minun tulisi toimia päivästä toiseen kuin robotti, siivota, hoitaa pyykit ja astiat, kokata, leipoa, mielellään remontoidakin, ja tietysti hoitaa lapsetkin. Hän voi kiukuspäissään heitellä tavaroita, levittää juuri pinoamani puhtaiden vaatteiden pinon pitkin lattioita, paiskoa ovia, huutaa ja nälviä, ja jälkeen selitellä, että kun töissä on rankkaa, ja hän on väsynyt. Ja hän ei saa nukuttua öisin, jos ei ole illalla harrastettu seksiä, mutta kun minua ei voisi seksi vähempää kiinnostaa, jos miehen asenne on jatkuvasti niin negatiivinen. Oravanpyörä on valmis.
Mies kärsii masennuksesta/loppuun palamisesta/työuupumuksesta tms., itsekin sen toisinaan myöntää, mutta apua ei suostu hakemaan, koska hän ei mitään lääkkeitä suostu syömään. Hänen masennuksensa on tarttumassa minuunkin, en tiedä miten jaksaa. Tätä on jatkunut jo pari vuotta.
Lasten takia/ansiosta olen tähän asti pysynyt järjissäni, mutta kauanko tällaista voi jaksaa. Turhan usein saa lapsetkin kokea negatiivista ilmapiiriä, todistaa vanhempien kinoja, ja ovatkin jo oireileet omalla käytöksellään. Lapsemme ovat minulle kaikki kaikessa, ja miestänikin edelleen rakastan, mutta miten ihmeessä elämä voi olla näin vaikeaa.
Minulla ei ole ketään, kenelle voisin avautua, ja tuntuukin siltä, että kohta tukehdun yksinäisyyteeni. Mies on jälleen kaverinsa luona juomassa, viettämässä mielestään ansaitsemaansa omaa aikaa, kun minä olen kotona yksin, lasten kanssa kuten aina. Ei minun viikonloppu eroa arjesta, samaa kaavaa mennään aamusta iltaan, päivästä toiseen.
Mies rypee itsesäälissä, ja voivottelee kun en arvosta hänen tekemisiään, mutta miten voisin, jos hän ei arvosta minun työtäni, sitä kaikkea mitä täällä kotona teen, vaan väittää minun vaan lomailevan.

[/quote]

Vierailija
2/54 |
31.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvin tyypillistä Suomalaista perhe elämää tunnutte viettävän. Kun ollaan toisiinsa kyllästyneitä niin tälläiseksi menee. Minä olin silloin kun vaimo eli, niin toivoin pääseväni minne tahansa kunhan en olisi tarvinnut häntä katsella ja nähdä, minun mielen tilani meni ehkä jo sairauden puolelle, vihasin jopa minulle tuntemattomia ihmisiä. Minun teki mieli mennä lyömään ihan tuntematontakin, onneksi en lyönyt vaimoani kuitenkaan enkä muitakaan. Kun vaimo sitten sairastui, niin pidin hänestä sairaana enemmän kuin silloin kun hän oli terve Olin hänelle omaishoitajana noin kaksi vuotta, osan ajasta, minä hoidin piikitykset vaippojen vaihtamiset, suihkut ja yleensä häne hygieeniansa. en vihannut häntä kun hän oli sairas. Kun hän kuoli niin olisin valehdellut jos olisin sanonut että surin häntä, päin vastoin, elämän iloni palasi, olen ollut paljon terveempi nämä kuusi vuotta jotka olen leskenä ollut

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/54 |
31.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoitit kuin minun elämästäni, juuri tuollaista meillä oli! 

Meillä tilanne päätyi erillään asumiseen. Mies ensin vuokralle, ja hän ihastui omassa rauhassa olemiseen niin paljon että ostaa päräytti oman asunnon, ja nyt on ero vireillä. 

Ei tapaa lapsia, mielenterveytensä ei kestä. Minä teen pienipalkkaista työtä, mutta saan lisäksi asumitukea, lapsilisät yksinhuoltajakorotuksineen ja lisäksi elarit. Rahatilanne on sellainen että ei huolta pärjäämisestä.


Nyt olen 28v neljän lapsen yksinhuoltaja, eronnut 10v avioliitosta, ja arki yksin on rankkaa ja uuvuttavaa, mutta nyt minun ja lasten kodissa ei kenenkään tarvitse pelätä, olla varuillaan tai hyssytellä omaa olemassaoloaan. 

 

Teitä samantapaista kokeneita tuntuu olevan sen verran paljon, että olisi kiva vaihtaa ajatuksia enemmänkin. Uskaltaisiko AP paljastaa sähköpostiosoitteensa?

Vierailija
4/54 |
31.08.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hei te molemmat puolisot!

 

Suhteessanne ei ole väkivaltaa, eikä ole mikään automaatio että sellaista joskus tulisi olemaankaan.

Lasten aika on nyt, erota ehtii myöhemminkin. Toivottavasti sille ei ole tarvetta, sillä olette olleet yhdessä pitkään ja teillä on kaikki mahdollisuudet onnistua.

Yhteisessä kodissanne riidellään paljon, ja se on haitaksi jokaiselle perheenjäsenelle, etenkin lapsille. 

 

Koittakaapa tällaista: 

Kirjoittakaa kumpikin paperille kymmenen sellaista asiaa joihin haluatte muutoksen. Sitten kun kummankin lista on valmis, istutte pöydän ääreen ja otatte avuksi puheenvuorokapulan, jota ojennatte toisillenne. Toista ei saa keskeyttää vaikka kuinka haluaisi. Kumpikin saa kertoa ne omat asiansa joihin haluaa muutosta, halutessaan perustella. Sitten pohditte jokaisen asian yksitellen, onko muutos mahdollinen, mitä vaikutusta sillä olisi, mitä pitää tehdä että saisitte asiaan muutoksen. Muistakaa että hitaasti hyvä tulee.

Jos mahdollista, merkitkää kalenteriin myös yksi ilta jolloin lasten nukkumaanmentyä olette kaksin. Ilman tietokonetta tai telkkaria, ihan läsnä toistenne seurassa. Menkää saunaan ja jutelkaa, pelatkaa lautapeli tai leipokaa yhdessä suklaakakku, lojukaa sohvalla ja opetelkaa nauttimaan toistenne seurasta.

 

Kumpikin saa valita kymmenen asiaa joista saa "nalkuttaa". Ne voivat olla kotitöitä tai puolison tapoja jotka ottavat päähän. Ne kerrotaan toiselle, ja käydään läpi. Niistä saatte vapaasti toiselle nalkuttaa ja jankuttaa, mutta muista asioista ei.

 

Sopikaa kalenteriin kummallekin yksi lapsivastuuilta viikossa, ja kummallekin yksi kotoa pois-ilta viikossa. Se joka on vastuussa lapsista, pitää heidät hengissä ja hyvinvoivana, eikä toinen saa valittaa siitä syövätkö normaalia epäterveellisemmän iltaruoan tai onko body puettu sukkahousujen päälle tms. Kunhan lapsilla on turvallinen olo ja heistä pidetään huolta. Lapsia hoitavan työsuoritusta ei saa arvostella negatiivisesti, ei tehdä siihen parannusehdotuksia tai kuittailla. 

 

Viimeinen tehtävä on keksiä joka päivä kolme hyvää asiaa puolisostaan. Ne olisi hyvä kirjoittaa ylös, ja ne kerrotaan puolisolle. 

Esim. "Olit todella kultainen kun korjasit autoani, se kertoo minulle että välität" tai "Hoidit lapsia koko illan kun huomasit että olin liian väsynyt hoitamaan heitä."

 

Tsemppiä!

terveisin Keittiöpsykologi

Vierailija
5/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän että kun on 4 lasta ei ero ole kovin houkuttava vaihtoehto, lasten kanssa yksin jääminne. Mutta mitä hyötyä tuommoisesta äijästä sitten on joka pilaa kotinne henkisen ilmapiirin, stressaa sinua, vaatii seksiä...



Mutta jos sinä tuossa aiot jatkaa niin ihmisseuraa sinä ainakin tarvitset. Olisiko lähiseudun toisista äideistä sinulle seuraa, jota voisit tavata kodeissa ihan, lasten ollessa mukana kuvioissa? Kun ilmeisesti et ole kovin vapaa ilman lapsia minnekään lähtemään.

Vierailija
6/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kurjalta.

Ikävää, että miehesi ei arvosta sinun panostasi perheenne ja kotinne eteen. Ja vielä käyttäytyy tuolla tavalla.

Väkisinkin tulee mieleen, että kannattaa miettiä onko ilmapiiri kotona sellainen, että lasten on mukava kasvaa ja olla vai olisiko yhden vanhemman koti kuitenkin ilmapiiriltään parempi?



Kuulostaa siinä mielessä tutulta, että minunkin mieheni mielestä olen jatkuvalla lomalla (olen hoitovapaalla), joten ei minulla luulisi olevan tarvetta nukkua edes joskus aamulla niin pitkään kuin nukuttaa tai saada hetki omaa aikaa. Jumpan jälkeenkin pitää äkkiä käydä suihkussa, kun tietokoneella pitää tehdä vielä monta juttua (niinpä, mutta kuinka tärkeitä ne oikeesti on?).

Ja sama, et uni ei maita, jos ei seksiä harrasteta. Ihmettelee, kun en ole kovin innostunut. Esileikit on ihan tuntematon käsite.

Tarinaa voisi jatkaa pitkäänkin...

Plaah.



Tuli vähän omanapaista tekstiä, mistä ei sulle varmaan ole mitään apua, mutta tiedät, ettet ole ainoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

.. jos järkipuhe ei mieheen uppoa. Tai muuttakaa ainakin erilleen.



Mietippäs sitten kun asutte lasten kanssa viidestään; kukaan ei tule kotiinne riehumaan ja purkamaan omaa paskaa oloaan. Saatat saada joskus jopa omaa aikaa, jos/kun lapset ovat miehen luona. Tilanne siis paranisi jo sillä.



Minä erosin, kun mies oli aina töissä, hommasi jopa oman asunnon lähempää työpaikkaansa. Vallitseva fiilis oli yksinäisyys ja ketutus siitä, kuinka epätasapuolista elämä on kun toinen on ties missä ja yksin joutuu pyörittämään arjen AINA, toinen käy vain vähän kuin "kylässä", vaikka yhdessä on lapset tehty. Heti helpotti, vaikka mikään muu ei ole vielä muuttunut kuin vain se, että äijä ei käy täällä enää. Eipä tarvi turhaa odottaa muutosta/kivempaa huomista tai ensi vuotta tai eläkeikää...

Vierailija
8/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kolmonen pääsee sentään jumpille, AP ei taida päästä, eikä olis päässyt nelonenkaan, jos olis äijästä ollut kiinni. Ei nämä meidän miehet paljon ajattele. Sitten tietty itketään perään, kun muija on pakannut lapset ja lähtenyt..



-4-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin silloin valitettavasti ero on ainoa vaihtoehto. Muuten sairastutte henkisesti kaikki.



Ei lastenkaan pidä kasvaa niin, että saavat naisen/miehen asemasta tuollaisen mallin.



Miehelläsi on pahoja ongelmia, eikä silloin tuo juominen mitenkään rentouta häntä, vaan kärjistää ja pahentaa ongelmia entisestään.

Vierailija
10/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että otsikkosi ei ole oikein. Sinun ongelmasi ei ole yksinäisyys parisuhteessa, vaan alistetuksi ja hyväksikäytetyksi tuleminen. Se on se suurin ongelma, yksinäisyys tulee sivutuotteena.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eroa en tahtoisi ajatella, vaikka en suhdetta myöskään pelkästään lasten takia jatkaisi, mutta kun edelleen miestä rakastan (ja hän minua). Hän vaan on niin omistushaluinen, ja mielestäni myös harhaluuloinen, koska kuvittelee minun haikailevan muiden miesten perään, samalla kuitenkin tietäen, että sellaiset puheet ja epäilykset saavat minut raivon partaalle, eikä kuitenkaan edes itse niihin kuvitelmiinsa tosissaan usko.

En ole koskaan päässyt kavereitteni kanssa, ilman häntä, viettämään iltaa, niin suuri on luottamuspula. Hän kyllä käy yksin kaverillaan. Ei minulla (ymmärrettävistä syistä) enää kavereita olekaan. Joskus riidan jälkeen olen voinut esim. äitini luona olla, lasten kanssa, ja kotiin tultua mies voi tivata epäluuloisena, että missä olen ollut, kenen kanssa (ihan niinkuin olisin lapset mukana lähtenyt vieraisiin), ja mitä olin sanonut (meidän asioista kun ei ulkopuolisille puhuta). Olen sanonut, että tarvitsisin kaverin, mutta on kuulemma omaa syytäni, ettei minulla niitä ole, eikä kuulemma ole hänelläkään (paitsi se ja se, mutta useimmiten saan kuulla kiroamista kun hänen puhelin soi, ja joku soittaa, varsinkin jos se joku on kaveri, jolla on useampi vapaa päivä, ja mieheni joutuu käymään töissä, voivottelua taas).

Ilman lapsia en tosiaan pääse minnekään. Joskus olen vienyt lapset mummolle kaupparessun ajaksi, ne reissu kun ei ole mitään herkkua neljän lapsen kanssa, niin mies saa siitäkin valituksen aihetta, että otan itselleni omaa aikaa, lapset on hoidossa. Ja näin hän voi vuorostaan lähteä viikonlopun viettoon kaverilleen, koska minäkin olen ollut "luuhaamassa". Tämä todella syö sisintäni, ja ihmettelen, että mikä kumma saa mieheni ajattelemaan noin, uskooko hän itsekään perusteluitaan.

Vierailija
12/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei tuo ole rakkautta.



Luuletko että miehen mustasukkaisuus helpottaa ajan myötä? Ja voisiko olla mahdollista että mies projisoi, eli syyttää sinua siitä mitä itse tekee? Tyypillistä vieraissa juoksevan miehen touhua.. been there done that..



Lähde nyt hyvä tyttö ennen kuin sinusta ei ole lähtemään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies on vainoharhainen ja omistushaluinen juurikin masennuksen ja työuupumuksen takia. Hän potee jatkuvaa huonoa omaatuntoa kun on niin vähän vaimonsa ja perheensä kanssa, mutta silti olisi pakko käydä töissä. Voisiko teillä olla osittain sama syy?

Onko jotain läheistä/kummia/sukulaista joka voisi olla vaikka viikon tai edes viikonlopun lasenne kanssa, jotta voisitte lähteä kahdestaan johonkin? Puhutte tilanteesta, kerrot omat fiilikset mahdollisimman vähän syyllistäen. Kerro että elämä neljän lapsen kanssa on ympärivuorokautista työtä, johon ei kuulu lakisääteisiä taukoja. Minun miehelläni auttoi vain terapia ja masennuslääkitys, burn out oli todella paha.

Jos oikeasti rakastatte toisianne ja päätätte pysyä yhdessä, niin tehkää siitä voimavara, eikä yhtä lisäestettä jaksamiseen.

Vierailija
14/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

lue tämä:



Why Does He Do That? Inside the Minds Of Angry and Controlling Men

kirjoittanut: lundy bancroft



pelastat elämäsi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja hommaat itsellesi työpaikan ja sitä kautta saat uutta sisältöä myös omaan elämääsi. Mieskin alkaa varmasti huomata, että kotihommat täytyy sitten hoitaa yhdessä.

Vierailija
16/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kurjalta.

Ikävää, että miehesi ei arvosta sinun panostasi perheenne ja kotinne eteen. Ja vielä käyttäytyy tuolla tavalla.

Väkisinkin tulee mieleen, että kannattaa miettiä onko ilmapiiri kotona sellainen, että lasten on mukava kasvaa ja olla vai olisiko yhden vanhemman koti kuitenkin ilmapiiriltään parempi?

Kuulostaa siinä mielessä tutulta, että minunkin mieheni mielestä olen jatkuvalla lomalla (olen hoitovapaalla), joten ei minulla luulisi olevan tarvetta nukkua edes joskus aamulla niin pitkään kuin nukuttaa tai saada hetki omaa aikaa. Jumpan jälkeenkin pitää äkkiä käydä suihkussa, kun tietokoneella pitää tehdä vielä monta juttua (niinpä, mutta kuinka tärkeitä ne oikeesti on?).

Ja sama, et uni ei maita, jos ei seksiä harrasteta. Ihmettelee, kun en ole kovin innostunut. Esileikit on ihan tuntematon käsite.

Tarinaa voisi jatkaa pitkäänkin...

Plaah.

Tuli vähän omanapaista tekstiä, mistä ei sulle varmaan ole mitään apua, mutta tiedät, ettet ole ainoa.


Ei haittaa omanapaisuus yhtään, mielelläni kuulisin, että miten muilla menee samantapaisessa tilanteessa. Onneksi sinä pääset edes jumppaan, minä en voisi kuvitellakaan pääseväni. Sen ajan voisin yhtä hyvin vaikka siivota kotia.

Vierailija
17/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta yleensä nuo mustasukkaisesti toista kontrolloivat ovat niitä, joitten omat puuhat ei todellakaan kestä valoa, ja siksi kuvittelevat kaikkien muidenkin käyttävän jokaisen tilaisuuden hyväkseen.



Sun jutuista huomaa jo kauas, että olette olleet tosi nuoresta yhdessä, etkä ole ikinä itse noussut jaloillesi ja itsenäistynyt. Et osaa olla yksin, vaan tarvitset edes sen huonon suhteen, koska et luota itseesi ja pärjäämiseesi. Sun pitäis nyt kasvaa itse aikuiseksi ja ottaa vastuu omasta elämästäsi.



Teidän juttu ei kyllä pelaa, eikä tule pelaamaan. Olen nähnyt läheltä näitä tyyppejä, jotka järjestelmällisesti ajavat puolison ystävät pois kontrolloinnillaan, pitävät huolen, että toinen on täysin riippuvainen itsestä ja sen jälkeen tekevät mitä haluavat tietäen, että puoliso on aikalailla pihdeissä.



Nuo masennuksetkin ovat pitkälle tekosyitä - narsistista lie enemmän kyse.

Vierailija
18/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

.. jos järkipuhe ei mieheen uppoa. Tai muuttakaa ainakin erilleen.

Mietippäs sitten kun asutte lasten kanssa viidestään; kukaan ei tule kotiinne riehumaan ja purkamaan omaa paskaa oloaan. Saatat saada joskus jopa omaa aikaa, jos/kun lapset ovat miehen luona. Tilanne siis paranisi jo sillä.

Minä erosin, kun mies oli aina töissä, hommasi jopa oman asunnon lähempää työpaikkaansa. Vallitseva fiilis oli yksinäisyys ja ketutus siitä, kuinka epätasapuolista elämä on kun toinen on ties missä ja yksin joutuu pyörittämään arjen AINA, toinen käy vain vähän kuin "kylässä", vaikka yhdessä on lapset tehty. Heti helpotti, vaikka mikään muu ei ole vielä muuttunut kuin vain se, että äijä ei käy täällä enää. Eipä tarvi turhaa odottaa muutosta/kivempaa huomista tai ensi vuotta tai eläkeikää...


Sepä se ainut positiiviselta nyt tuntuva asia olisikin, että erossa ei tarvitsisi lasten olla negatiivisessa ilmapiirissä.

Vierailija
19/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kolmonen pääsee sentään jumpille, AP ei taida päästä, eikä olis päässyt nelonenkaan, jos olis äijästä ollut kiinni. Ei nämä meidän miehet paljon ajattele. Sitten tietty itketään perään, kun muija on pakannut lapset ja lähtenyt..

-4-


Pari kertaa on ollu kamppeet pakattuna ja lähtö lähellä, mut aina on kuitenki selitykset taas käytökselle löytyny, anteekskin pyydelty, itketty, jne., mut mihin se koira karvoistaan pääsisi, aina se sama tilanne vaan toistuu.

Vierailija
20/54 |
02.11.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin silloin valitettavasti ero on ainoa vaihtoehto. Muuten sairastutte henkisesti kaikki.

Ei lastenkaan pidä kasvaa niin, että saavat naisen/miehen asemasta tuollaisen mallin.

Miehelläsi on pahoja ongelmia, eikä silloin tuo juominen mitenkään rentouta häntä, vaan kärjistää ja pahentaa ongelmia entisestään.


Hän ei halua hakea apua, koska ei tiedä mitä lääkärille sanoisi. Ja lääkkeitä hän suorastaan kammoaa, läheisen lääkeriippuvuuden takia. Useimmiten hän on sitä mieltä, että syy on vain seksin puutteessa. Jos vaan olis seksiä, niin kaikki olis kuulemma hyvin. (Olen yrittänyt, mutta todennut, että ei apua.) Iltaisin on kuulemma pakko ottaa olut tai pari, ettei haluta niin paljoa, eli juominenkin johtuu vaan seksin puutteesta. Ja minä en niitä haluja saa mistään väkisin kaivettua, jos toinen käytöksellään aiheuttaa minulle haluttomuutta. Ei hän kuitenkaan ole mikään alkoholisti. Silloin kun juo useamman, en halua olla lasten kanssa lähellä, koska kavereiden ollessa läsnä osaa kyllä käyttäytyä, mutta kun jäämme kahden, alkaa naljailu ja etukäteen kiukuttelu kun ei saa seksiä.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi viisi kahdeksan