¤¤¤ KESÄKERTUT torstai päivää ¤¤¤

Ensiksi pari juttua joihin piti eiliseltä kommentoida:



Joulupukki: Meillä 6,5v, 4,5v, 1v4kk ikäiset lapset. Viime jouluna meillä kävi pukki joulusaunan aikaan tuomassa lahjat oven taakse, mutta tonttu muisti ilmoittaa asiasta vasta jouluruuan jälkeen. Vähän tuo esikoinen oli ensin myrtsinä kun ei pukki tuonutkaan lahjoja sisälle. Tänä vuonna on nyt tuo esikoinen pienemmälleen kertonut, ettei pukkia ole olemassa vaan joku aikuinen pukeutuu pukiksi ja esittää vaan ;-) On päässeet isommat koululaiset valaisemaan asiassa,mutta yritetään nyt tuo pukki-salaisuus vielä joulun yli säilyttää =)



Kohdun tuntuminen: Kyllä kohtu tuntuu painellessa aivan selvästi. Mutta ei se minullakaan kovin korkealle nouse. Taitaa riippua vähän kohdun muodosta yms. asioista,miten korkealla se tuntuu tässä " alkuvaiheessa" .



Oma napa: Etominen jatkuu lievänä, mutta ei oksutusta enää ole ollut! Täällä tuli eilen lunta ihan mukavasti ja nyt ulkona on oikein talvisen näköistäkin! Pakkasmittaria en ole vilkaissut, mutta jos ennustukset piti paikkansa, niin lähemmäksi -10 astetta pitäisi mittarin näyttää =)) Ihana lähteä kohta vähän kävelemään lasten kanssa ulos, kunhan tuolla vähän valoisampaa alkaa olla!



Ultraan olisi aikaa tasan viikko. Jännittää jo kovasti, vaikka sydänäänet neuvolassa kuuluivatkin! Sen jälkeen voikin alkaa laskemaan koska pääsee seuraavan kerran masuun kurkkaamaan, kun rakenneultra on täällä viikoilla 18 -20.



Nyt pyykit koneeseen ja entiset kaappiin silittämään!



Oikein mukavaa torstai päivää kaikille!!!



Hattara rv?? ja lapset 99, 01, 04

Niin, ystävä oli ostanut meidän esikoiselle kankaisen joulukalenterin ja täyttänyt pussukat pikku yllätyksillä. Tänään sai siis ensimmäisen. Kivaa kun joku ajatteli noin meidän 1,5 vuotiasta. Itse ajattelin tänään laittaa joulukoristeita, otin ne jo esillekkin, mutta tuli luovuuteen tauko. En oikein osaa mittään tehhä. Paha olo on vielä epämääräisesti läsnä, ei onneksi ihan niin kuin muutama viikko sitten. Eilen tuli hirveä himo syödä jotain, jossa olisi paljon etikkaa! Käytiin kylässä ja kylläpäs tyhjeni säilötty tomaattisalaattiastia kun pääsin sen viereen istumaan. Ja salaattiakin syön kun on paljon kotonatehtyä öljy-etikka-maustekastiketta päällä. Suklaata, vanhaa ystävää, ei taas tee mieli ollenkaan! (Sniff...). Onkohan se sitten pojan merkki? Mies toivoisi poikaa, minusta toinen tyttö olisi ihan yhtä tervetullut kuin poika. Nimiäkin olisi tytölle helpompi keksiä.

Noh, yritän lähteä jotakin tekemään, vaikka kauppalistaa... :)

Niin, joulukoristeita voisi pikkuhiljaa ryhtyä laittamaan, meillä ei ole vielä jouluvalojakaan ripustettu. No ehkä viikonloppuna. (meilläkin on joulukalenterit! Veikkauksen.. :)



Mies oli aivan ihana eilen, oli salaa imuroinut kun olin kansalaisopistolla! I-H-A-N-A!



Muuta.. Ööh, huomenna sinne vaateostoksille. Pakko ostaa uudet talvikengät, sen verran on turvotusta jaloissa, että vanhat talvisaapikkaat ei mene kunnolla kiinni, ainakaan enää päivällä. Niin ja niissä on kauheen korkea korko, haaveilen matalapohjaisista. Kun jotenkin tuntuu joskus vaappuvan tuo meno.. :P



No joo, muuten voidaan hyvin.





Mrs.Marple & tiitiäinen, rv 12+5

Aattelin ehtiä kävästä täällä ennen töihin ryhtymistä.



Täällä Oulunseudullakin on mahtava pakkasaamu, -10astetta ja oikein kirkasta. Lunta on mukavasti, joten jouluiselta tuntuu. Jouluvalot oon saanu kaikki laitettua. Joulusiivousta aloitellaan vkonloppuna, joten enköhän samalla kaiva tiernapoika-asetelmat ja muut esille. Lapset oottaa ja toivoo hirveästi koristeita. Niitä tuntuu lohduttavan ajatus joulusta sukulaisten kanssa, vaikka mummu siitä joulusta nyt puuttuukin. Saa nähä, mikä on todellisuus. Onneksi silloin on hauta, missä käydä muistelemassa.



Masu ja vaate-keskusteluun: Kohtu tuntuu tuossa navan alla kiinteenä pallona ja näkyykin jo. Oon yrittäny ommella istuvia äitiysvaatteita. Yks hame (pitkä, kaunislinjainen farkkuhame) on jo valmis. Samalla kaavalla teen tekomokasta mustan hameen hautajaisiin. Ostin tummanruskeaa tekomokkaa ja tummaa savunharmaata farkkua mammahousuihin. Ja pisteeksi iin päälle löysin pehmoista samettia paitapuseroon, sekä suloista hiekanväristä mohairneulosta pitkään istutettuun neuleeseen. Ei siis mitään kauhtanoita tulossa, vaan istuvia, napakoita ja reippaita vetimiä. Hintaa koko satsille on kertynyt yhteensä nappeineen, lankoineen ja vetskareineen alle satanen. Oon ihan tyytyväinen itteeni. :)))



Sanokaa te, viisaat ihmiset, millä saisin kontaktia surevaan mieheeni. Päivät menevät puhumatta, omissa hommissa. Mies ei halua halauksia tai kosketuksia, ei puhua, ei edes itke. Mua hirvittää katella tuota mykkyyttä. Halkoja hakatessa takapihalla se pyyhkii vaivihkaa silmiä, siinä kaikki. Helpottaako tämä hautajaisten jälkeen? Järjestelyt hoidan yksin, joihinkin ratkaisuihin kommentoi jotain, useimmiten ei mitään. Olo on itellä avuton ja ulkopuolinen. Aikako vain parantaa?

Kirjoitelkaapa kokemuksianne, ajatuksianne, tuntemuksianne!



Eilinen meni suolistoa lepytellessä, joten tänään elellään banaanikuurilla ja paiskitaan töitä. Sitten onkin neljän päivän vapaa ja paljon jouluhommia lasten kanssa.

Ehkä se kakki touhu piristää...



M 13+1

Miona, miehestäsi kyselit, miten saisi kontaktia. Vaikea sanoa, kaikki surevat eritavalla. Itse ainakin halusin paljon olla yksin kun mummoni kuoli elokuussa. Ahdisti kun mies yritti halata ja lohduttaa, teki mieli vaan huutaa että sä et voi ymmärtää mitenkään mun surun määrää, ahdisti kun mies höpisi jotain että kyllä se tästä jne.! Itse asiassa hautajaisiin asti mulla meni yllättävän hyvin, itkin toki paljon mutta jotenkin olin helpottunut että se piina siellä sairaalassa saattotyössä oli nyt ohi ja mummolla hyvä olla taivaassa, mutta sitten hautajaisia edeltävänä päivänä mä jotenkin repesin, itkin niin etten saanut sitä enää loppumaan, hakeuduin myös lääkäriin ja sain pitkähkön sairausloman. Se teki todella terää! Sain olla päivät yksin kun muut oli koulussa ja mies töissä, itkin ja kävelin ja juttelin itsekseni ja mummon " kanssa" .



Meni yli kuukausi hautajaisista ennen kuin uskalsin mennä haudalle käymään ekan kerran, tuntui niin kamalan konkreettiselta nähdä se hauta ja mummon nimi siinä kivessä. Surulle pitää antaa aikaa ja eniten ehkä kaipasin mieheltä ihan vaan sitä että antaa mun olla ja että mies kävi paljon lasten kanssa ulkona että sain olla yksin, lasten kinastelut ym. kävi todella mun hermoille, raivosin niillekin että mulla on kuollut maailman rakkain ihminen ja te vaan tappelette....



Läheisen ihmisen kuolema on hurja kasvun paikka, en ollut aiemmin menettänyt NIIN läheistä ihmistä, joten todella vaikeaa se oli. Siinä samassa mulle tuli valtava kuoleman pelko ihan yleisesti, pelkäsin ihan hullun lailla että mies tai lapset kuolee, kun kerran mummokin kuoli. Miehelläsi varmasti lisää asian vaikeutta se että kaikki kävi niin äkkiä. Parasta mitä voit miehellesi tehdä/auttaa on siis antaa aikaa ja surra mukana, eli siis ettet missään nimessä vähättele surun määrää. Surutyö kestää pitkään vaikka se toisinaan helpottaa mutta sitten yllättäen se taas iskee kovalla voimalla ja mullakin on vieläkin päiviä jolloin vaan itken ja suren epäreilua maailmaa! Vaikka siis mun mummo oli jo " vanha" ja monen kommentin mukaan johan sen olikin aika kuolla kun oli ikää...Sellaiset tuntui kaikista kauhemmilta kuulla!



Voimia teidän perheelle!



Omassa navassa ei mitään ihmeitä. Väsymys on pois, pelottaa taas että jotain on vialla, on tämä ahdistavaa aikaa! Rinnat sentäs on arat ja tuo kohtukin siis tuntuu kasvaneelta, mutta silti hirvittää onko kaikki ok? Mutta niinhän se tuntuu meillä kaikilla olevan sama ajatus...



Kävin aamulla tunnin kävelylenkin, oli niin ihana keli , pakkasta ja luminen maisema. Teki hyvää kävellä yksin ja ajatella maailman menoa. Kohta lapsia sitten hakemaan ja illaksi vielä töihin...



t. mariadee 9+6

Mionalle, suru on vaikea asia ja meistä jokainen suree surunsa omalla tavallaan. Jotkut itkevät ja haluavat läheisyyttää toiset taas eristäyvät käsittelemään asiaa itsekseen. Suotakoon se heille. Oma isäni kuoli syksyllä ja minä olin/olen tuollainen läheisyyttä, hellyyttä ja juttukumppania kaipaava surija. Minua puhuminen helpottaa - naiselliseen tapaan. Sanoisin, että anna miehellesi aikaa käsitellä asiaa omalla tavallaan, itkeä halkoja hakatessa, miehiseen tyyliin. Meidän juro suomalainen kulttuurihan ' ei suosi' itkeviä ja herkkiä miehiä, joten ehkei hän halua ' heikkoa' kohtaansa tuoda julki. Ajan kanssa helpottaa varmasti ja hän ehkä haluaa aiheesta puhuakin. Minä varmaan puhuisin miehen parhaalle kaverille huolestani - josko miesten kesken saunassa / kaljalla avautuminen auttaisi. JOkatapauksessa, jaksamista teidän perheelle.



Oma napa. Kävin antamassa toisen virtsanäytteen labraan, kun siitä ekasta löyty jotain bakteereja. Luojan kiitos tämä oli täysin puhdas ja todennäköinen syy siihen edelliseeen tulokseen oli mun osaamattomuus.. Nyt jännitän ihan kauheasti ensi viikon np-ultraa, kun tuntuu jotekin oudolta. Koko vkonlopun näin keskenmenounia ton bakteerijutskan takia ja sitten vielä tuli se oksu/mahatauti.



G: tuntuuko teistä toista/kolmatta/neljättä odottajista ikinä siltä, että tämä esikoisen jälkeinen raskaus on jotenkin ihan erilainen? Ekalla kerralla sitä oli sellasessa vaaleanpunaisessa hörhelössä onnellisen tietämätön synnytyksestä ja lapsen kanssa elämisestä ja nyt mulle ainakin iskee enemmän kaikki vaarat/sairaudet/kauhukuvat päälle yms?

Kuten pari edellistäkin on todennut, jokainen suree omalla tavallaan. Et voi tuputtaa itseäsi, mutta ole saatavilla. Kun isäni kuoli, kaikkein ärsyttävimpiä olivat ihmiset jotka yrittivät sanoilla lohduttaa, " kyllä se siitä" " aika parantaa haavat" , ajattelin vain että olisivat hiljaa. Itse halusin jutella ja kaipasin lähinnä kuuntelevia korvia ja olkapäätä jota vasten itkeä. En neuvoja enkä fraaseja.



Hautajaisten jälkeen alkaa todennäköisesti helpottamaan, eli se fraasi on totta, aika parantaa, jollain nopeammin ja jollain hitaammin. Voimia teille.

Täälä yksi kerttu joka poistuu riveistä. Eilen neuvolalääkäri antoi lähetteen kätilö-opiston naisten klinikalle jossa ultrattiin ja todettiin ettei kohtu vastannut viikkoja vaan masusta löytyi vain ruskuaispussi.. ei alkiota edes.. joten huomenna lääkkeellinen keskeytys vaikka vuotoa onki viikonlopusta ollut ... haikeena toivottelen teille muille mukavaa odotusta ja mahankasvatusta. Nyt ei ollut mun vuoro, ja ehkä hyvä niin. Aavistin tämän kyllä kun oireita oli niin vähän ja tuntemukset sekavat.



Mutta aurinkoista torstaita ja jos myöhemmin törmätään täälä palstoilla niin moikataan kuka sitten muistaa :)



Kesä06

päiviä!



kesä06: voi itku :(

pahoittelut ettei nyt vaavia sitten vielä tullutkään (paino sanalla vielä). kuulostit kuiten ottavan asian aika hyvin, pärjäile, ja toivottavasti nähdään sua pian täällä uudestaan :)



miona:mun miehen isä kuoli n. 5vuotta sitten...oli hänelle tosi kova paikka! ukkoni on sellainen perus suomalainen joka ei todellakaan näytä tunteitaan oikein milloinkaan (varsinkaan surullisia).

noin 1 1/2 vuotta sitten humalaspäissään hän sitten ensimmäistä kertaa puhui isästään ja isän kuolemasta mulle... ja itkikin jopa...

sanoi että hänellä on ikävä...

puhuimme ainakin 2-3tuntia miehestä ja miehen isästä ja kaikesta muustakin...tämän jälkeen ei ole taas puhuttu aiheesta oikeastaan sanaakaan (muuta kuin ollaan haudalla käyty)

enkä ole yrittänytkään puhua asiasta koska tiedän miten vaikea asia se on miehelleni.

anna miehellesi hieman aikaa! kyllä te kerkeätte vielä ne asiat yhdessäkin käsittelemään.



nyt omaan napaan:olo on mainio! tänään oli neuvola lääkäri aamulla ja kaikki oli oikein hyvin :) sydän pampatti pikkuisella lujaa ja kuuluvasti :))

oli tullut viime käynnistä (3viikkoa sitten) painoakin lisää 1kilo jee :D

olen niin mielettömän laiha että kaikki kilot on tervetulleita! pituutta mulla semmoset 155cm ja paino on nyt 45.9kg

ja vaikka syönkin aina reippaasti ei tuo paino oikeen nouse...oon tämmönen ihme mamma kuka saa syödä mitä vaan :)



rocco: olikohan se rocco kuka kyseli että tuntuuko muista erilaiselta kuin esikoisen kanssa...

-no tuntuu! kaikki on jo periaatteessa niin tuttua...ekaa odottaessa tosin pelkäsin enemmän kun ei tietänyt miltä minkäkin kivun pitäisi tuntua, ja aina jos vähänkin jonnekkin vihlaisi niin heti ajatteli että joku on vialla...

nyt taas tietää että nuo pikkusäryt ja vihlaisut on ihan asiaan kuuluvaa.

ja ihanaa kun tietää miltä supistus tuntuu! ei tarvii sitäkään pähkäillä että miltä se nyt tuntuu, ja onko tämä nyt supistelua.



noni, kattokaa nyt mikä romaani.

kahtellaan taas myöhemmin lissää, moro!



krisse ja tytöt -02 ja -04 +masuasukki (ei vieläkään työnimeä) rv11+5

kesä06: surku puolestasi. Koita pärjätä!

Milloinkohan tämä olo alkaisi kääntyä paremmaksi? Tuntuu, että väsymys ja kuvotus vain pahenee. Nyt voisi ihan oikeesti nukkua koko ajan, jos vain olisi siihen mahdollisuus.

Etenkin alkuillat tuosta viidestä eteenpäin ovat todella vaikeita. Niin kauan on hyvä, kun pysyy liikkeessä ja touhuaa jotakin, mutta heti kun erehtyy istahtamaan paikallaan, niin siihen jää. Ylös ei jaksaisi nousta millään.... No ehkä viimeistää kesäkuussa helpottaa....

Ja hyvän asian puolesta tässä tosiaankin " kärsitään " .Se täytyy aina muistaa.

Maanantaina olisi sitten np-ultra. Jänskättää!

Palailen sitten viimeistään asiaan.

Iloista loppuviikkoa kaikille!



bombo rv 11 tasan ja tyttö 11/01

onko joka puolella niin kaunis ilma että kaikki ovat ulkoilemassa?



tuun taas myöhemmin katsastamaan kuulumisia :)



krisse rv11+5

Täällä taas eilen illalla tuli pyttyä halattua kahteen kertaan, yök.

Mutta pääsääntöisesti kyllä helpottamaan päin... Väsymys tulossa voimakkaasti tilalle. Joku mainitsikin et tuosta klo. 17 eteenpäin on jo niin väsynyt et jos istahtaa, ei ylös enään pääse. Juuri sellaiselta mustakin tuntuu ;/



Rocco, mä ajattelen myös ihan samoin näin kolmatta oottaes et eka tosiaan meni vaalenapunaisetlasit silmillä oottaes -> ei mitään pelkoja vaan autuasta odotusta pelkästään. Toisen ja nyt kolmannes odotuksessa tietää jo mitä menettää jos jotakin kävis, ja selisää sitä tuskaa ja pelkoa. Tavallaan harmittavaa kun ei sillai " nauti" samala lailla kuin ekasta, vaikka ihanaahan tämä on mutta niiiiiiin erilaista, todella :/



Miona, tuo suru on todella yksilöllistä. Vaikea sanoa mikä saisi sua lähemmäs miestä suremaan/jakamaan surua/miehen surua. Luultavasti se aika (fraasi) kun mies itse antaa tulla lähelle. Voihan sitä toki sanoa että tunnet itsesi niin ulkopuoliseksi ja haluisit niin kovin jakaa surun, mutta jos mies ei siihen vastaa niin luultavasti se on merkki ettei hän ole siihen valmis/tai halua. Voi kunpa tällaisiin olisikin ratkaisu olemassa. Kovasti voimia sinne toivon ja ajan nopeaa kulua eteenpäin jotta suru hieman antaisi myöten, teille kaikille:)



Lunta juu viimein, huomiseksi lupailivatkin jo lämpöasteita ja vesisadetta, vaihteeks :((((((((((



Nyt hommiin :)



Marieela ja Paapero 10+4

Itse tuulimunan kokeneena, minua lohdutti ettei menetys ollut kuitenkaan vauva, vaan ne muut. Kuulostit minunkin " korviini" kuitenkin aika reippaalta? Toivotaan että uusi tärppi odottaa jo kulman takana ja saatte pian oman pienen nyytin syliinne :)

Kesä06; jaksamista sinulle.



Kaikille, jotka vielä yökkäilevät. Täältä lohdutuksen sanoja. Itellä nyt suunnilleen viikko parempaa aikaa, eli kyllä se olo siinä 12 viikon kohdalla helpottuu uskokaa pois!



Ihana kuulla, kun jossain on lunta ja talviset maisemat. Täällä Helsingissä vain hieman lunta maassa ja kadut niin mielettömän liukkaat ( eilen sato vettä ja yöllä pakkanen), että kävelylenkit jää odottamaan aikaa parempaa.



Ite kävin toissapäivänä ultrassa ja kyllä se vaan mielen herkisti, ku näki pikkuisen sielä masussa kovasti potkiskelevan ja vilkuttelevan. LA pysyi samana eli 8.6. Tänään oli sitten eka neuvolalääkäri ja sain vielä kuunnella sydänääniäkin. Seuraava suuri etappi onkin sitten se kun tuntee ensimmäiset liikkeet!



Tyttökin jo tervehtyi kuumeilustaan. Nyt täytyy lähteä viemään poikaa kaverinsa synttäreille, joten palaillaan asiaan!

Kesä06: jaksamista sinne päin.



Oma napa: Me käytiin sitten eilen siellä ultrassa, siellä se pikkuinen kääntyili ja vääntyili, ja vilkutteli. Kätilö sai hyvät kuvat otettua. Pituutta oli n.54mm.Minkäs pituisia muilla ollut tässä vaiheessa? Nyt ois menossa niinku rv 11 + 6, mutta meidän maapähkinä (mikskä kutsumme sitä) vastasi viikkoa 12 + 3. Mut ei se kätilö sitä LA vaihtanu, sano vaa että hämeessä kun asutaan ni... :) Eniten mua nauratti ku se kätilökin kutsui sitä maapähkinäks myös :) Tammikuussa pääsen ylimääräiseen ultraan, kun se kätilö opiskelee jotain uutta juttua tai mitä ny olikaan niin se on vähän niinku opintotilaisuus tai paikal mun lisäks lääkäri ja 2 kätilöä, suostuin tietenkin tuohon tulemaan että pääsee taas kurkkaamaan sinne masuun. Ai kun kaikki menisi nyt vain hyvin. Sitä tässä eniten ajattelen. Ja odottelen uusia neuvola aikoja, no ensi viikolla se ois taas neuvola.

Kesä06: voi surku, olen tosi pahoillani puolestasi :(



Itellä nyt ei ole tässä mitään " merkkipaaluja" tiedossa ennen kuin 13.12. on neuvolalääkäri. Meidän kunnassa käynnit neuvolassa on leikattu niin että ekan käynnin (vko 10) jälkeen seuraava on viikolla 22. Tässä välissä on kyllä nämä ultrat ja lääkärikäynti, mutta aika vähältä tuntuu sittenkin.



Mulla ero ekaan raskauteen tuntuu eritoten siinä mielessä että tähän vauvaan ei ole pystynyt vielä oikein mitenkään keskittymään. Päiväkirjaakaan en ole jaksanut pitää, tänne just ja just saan välillä näitä ajatuksiani. Mietinkin, että jos keväällä olisi sellainen synnytyslaulukurssi jossain niin menisin. Saisin edes muutaman lyhyen hetken keskittyä ihan vaan tähän raskauteen ja tulevaan synnytykseen yms. Muuten olen varmaan yhtäkkiä synnyttämässä ilman että ymmärrys on tullut edes perässä.



Välillä on tullut myös yöllä valvoessa mieleen, että ymmärränkö yhtään mitä tästä seuraa? Hirmuinen hinku oli kaveri esikoiselle saada, mutta mitä se KONKREETTISESTI tarkoittaa. En tietenkään voi sitä edes ihan ymmärtää ennen kuin siinä tilanteessa olen, mutta on varmaan kädet aika täynnä :)

No, saa ne täynnä ollakin. Mutta on se silti jännittävää kun tavallaan koko perhedynamiikka muuttuu, yhden lapsen kanssa kuvio on aikastes selvä.



Nyt poitsu heräilee päiväuniltaan joten hei!



äitimiia rv 13+4

Kesä06: Pahoittelut ja paljon jaksamissäteitä sinne! Toivotaan että pian teillekin oma nyytti suotaisiin.



Miona: Suru taitaa olla jokaiselle niin yksilöllinen asia ettei oikein tiedä miten missäkin tapauksessa kukin suhtautuu: oma mieheni sulkeutui täysin kun hänen oma isänsä kuoli. Mä olin tavallaan huono lohduttaja koska en kauheen hyvin tullut toimeen miehen isän kanssa, joten mies koki etten tiedä miltä hänestä tuntuu. Jossain vaiheessa sitten tajusi etten kuitenkaan kuolemaa toivonut vaikkei juttuun tultukaan.... ja mies laski minut lähelleen ja kaipasi ja sai silityksiä. Aika kai on ainoa ratkaisu. Annahan myös tilaa omalle surullesi kun pääset hautajaisten jälkeen rauhoittumaan. Voimia paljon sinne!!



Omassa masussa ei uutta erikoista: eilen ja tänään on ollut väsymyksetön päivä: näinkös tää alkaa jo helpottamaan vai onko vaan tullut nukuttua monen päivän tarpeet vapaapäivillä?? tiedä sitä sitten.



nyt jatkan lässymusan kuuntelua ja keittelen glögiä iltajuomaksi ja nautin vapaasta illasta...



Miitsu ja tyyppi 11+5

Vielä se suru jossain vaiheessa iloksi muuttuu.



Hitsi kun huomenna ois miehen firman pikkujoulut ja rupesin kokeilee suoria housuja. Pannahinen kun ne ei mahtunut kiinni. Sit mulla on vaan joku lyhyt mekko ja täällä on aika kylmä, joten se ei oikein houkuttele. Pitää vissiin lähtee huomenna ostamaan jotkut siistit mammahousut joita voi käyttää sekä juhlana, että arkena. Vois vaikka jouluna laittaa ne päälle. Huomatkaa, IHAN PAKKO. (miestä aina huvittaa kun on ihan pakko ostaa uusia vaatteita.)



Jossain keskustelussa mainitsin, että turvotus alkaa pikkuhiljaa laskea ja vauvamaha tulee tilalle. Ei sitä hirveästi ajattele kuinka iso se maha on, mutta housut ei kyllä tosiaan mene kiinni. Toisaalta tuntuu niin hölmöltä pitää mammahousuja, jotka lerpsottaa päällä. Mut ne on aikakin mukavat.



Tässäpä taas tämän päivän kuulumiset

T: Tytteli-83 rv 12+1