Onko järkeä mennä katsomaan muistisairasta mummoa?

Voitte ihan vain juoda kahvia ja jutella mukavia. Ei mitään syyllistämistä tyyliin "etkö sä nyt muista, mä oon sun tytär"

Jotenkin tuntuu kyllä, että toisen läsnäolo toisi turvallisuutta. Mitä jos veisit mukanasi esim. vanhoja valokuvia, tunnistaisiko niistä ihmisiä? Useinhan muistisairas pystyy palauttamaan mieleen hyvinkin vanhoja asioita, vaikka ei viime aikojen tapahtumia muistaisikaan.

Jospa mummolla sattuisi olemaan parempi päivä, kun menette. Lapsille riittää todennäköisesti yksi kerta, näin ainakin meidän perheessä. Rakkaan, lapselle turvaa tuoneen ihmisen näkeminen täysin pallo hukassa on heille rankkaa eivätkä he halua toistaa sitä kokemusta.

Olen mä tietty kanssa miettiny sitä että emmä haluaisi evätä omilta lapsiltani niitä viimesiä hetkiä varmaan kun on mahdollista nähdä mummoa elossa.



Mutta...



Miten sä juttelet vaan ihmisen kanssa niitä näitä mukavia, kun hän on ihan pihalla, kun ei tunnista ketään ja sitten et sinne tulee hänelle vaan ihan kaikkia tuntemattomia ihmisiä puhumaan ja hän on täysin sekavana tilanteesta.



Tavallaan aika kiusallista.



- ap.

kuin vaimonsa ja minun poikani. Minua ei tunnista eikä omia sisaruksiaan tai tätini sisaruksia. Eli ei ole minkäänlaista varmuutta, keitä äitisi tunnistaa. Voi siis hyvinkin olla, että lapsesi ovat äidillesi tuttuja.

Lapsesi ovat myös jo sen ikäisiä, että he ymmärtävät mummon sairauden ja varmastikin ymmärtävät myös sen, jos mummo ei heitä tunnista.

Itse siis ehdottomasti kävisin lasten kanssa mummoa katsomassa. Tosin juttelisimme asiasta ennen ja jälkeen vierailun.

Itse koetin tuota, että näytettiin vanhoja albumeja ja koetettiin virittää keskustelua sitä kautta. Aihe epäonnistui täysin. Muistisairasta ärsytti ja hämmensi, ettei hän muistanut kuvien ihmisiä. Hän ei tunnistanut edes omaa aviomiestään kuvasta, vaan kysyi, kuka tämä herrasmies on.



Samoin kävi, kun veimme koruja, joiden tarinan olisimme halunneet kuulla. Hän kyseli, kenen tavaroita ne ovat.



Oma sukulaiseni elää täysin tässä päivässä ja keskustelee mielellään parhaillaan meneillään olevista asioista, kuten säästä. Näytämme hänelle puhelimelta kuvia kukista, maisemista, autoista, eläimistä ja tutuista nykyhetken ihmisistä. Ihmisiä hän ei tosin aina tunnista.

Vaan se on pysyny tuossa samana jo ihan jonkun aikaa.



Et vaikka isäni on käynyt siellä useesti ja koittanut herätellä muistia kaikilla valokuvilla, missä on myöskin meitäkin.



NIIN EI SILTI YHTIKÄS MITÄÄN REAGOINTIA.

Ovat kuitenkin jo aika isoja, joten veisin heidät kyllä kymään, kun pyytävät. Juttelisin ennen ja jälkeen ja voihan olla, että vaikka mummi ei lapsia tunnistaisikaan, hän ei niin hätääntyisi lasten läsnäolosta.



Miten äitisi suhtautuu sitten, jos jäätte käymään, vaikka hän pyytää teitä poistumaan? Millä perustelette hänelle siinä tilanteessa, että olette siellä? Sanotko, että minä "Tiinahan" tässä olen, äiti, vai sanotko että tultiin vaan seuraksi ja haluaisitko jutella jostain tms.? Oletko koskaan vienyt vanhoja kuvia näytille?



Varmaan on rankkaa, voimia sinulle.

Esimerkiksi siitä, mitä olette viimeksi puuhanneet ja mitä aiotte tehdä seuraavaksi. Muistisairaalta voi kysyä, mitä mieltä hän on laitoksen ruoasta ja saamastaan hoidosta, onko hänellä kaikki hyvin. Jos viette kukkia ja/tai keksejä tai makeisia, kommentoitte niitä. Lemmikit ovat hyvä puheenaihe, nykyiset ja varauksella entiset. Mitä hassua kissa tai koira teki, kiinnostaa aina.

selitä lapsillesi, että he eivät ole menossa minnekään sirkukseen katsomaan mielenkiinnosta jotain friikkiä, vaan mummoaan joka on sairas, ja käyttäytyä pitää sen mukaan.

Sinuna veisin lapset mummoa katsomaan jos he sitä haluavat. Ettei tarvitse jälkeenpäin miettiä miksi ei käyty.



Keskusteluvinkkinä sanoisin, että usein dementikot muistavat niitä vanhoja asioita. Pitkäaikaismuisti säilyy kauemmin kuin lähimuisti. Luultavasti pitää mennä ihan sinne mummon lapsuuteen. Eli kysellä esim muistatkos kun lapsena kävitte joulusaunassa ja joulukirkossa. Ja minkäslaisia navettatöitä teit lapsena. jne.



Jos juttelu ei suju niin juokaa yhdessä kahvia ja vaikka ottakaa mukaan pikkustereot tai läppäri josta soitatte vanhanajan iskelmiä tai virsiä tai muuta musiikkia sieltä mummon lapsuudesta. Yllättäen yleensä musiikki muistuu dementikkojen mieleen esim suvivirren sanat saattavat muistua.

minä kävisin, ehdottomasti. Mutta jättäisin kaiken sen pakkomuistelun pois. Puhuisin ihan vain tästä hetkestä yhtään odottamatta, että mummo muistaisi mitään yhteisiä hetkiä. Puhuisin samaan tapaan kuin saatan jutella ystävälliselle mummolle junassa - vaikka säästä tai mistä tahansa sillä hetkellä mieleen juolahtavasta. Mutta en tosiaan yhtään yrittäisi painostaa mummoa muistamaan mitään, kunhan saisi vain jutella niitä näitä ns. omilla ehdoillaan. Kai hän kuitenkin seurasta pitää?

ei varmaan lapset toista kertaa halua.



Minun mieheni mummo oli myös ihan pihalla eikä tunnistanut ketään, mutta anoppi halusi että mummon luona käydään, ettei hoitajat aattele että ollaan huonoja ja sydämettömiä kun ei kukaan omainen käy... No me käytiin pari kertaa mut ihan viimeisen kertana meidän lapset jo vähän pelkäsi koko paikkaa. No, parempikuntoiset vanhukset tykkäsi jutella meidän ja lasten kanssa, että voihan sitä käyntiä aatella siltä kantilta.

isoisäämme. Luuli minua omaksi äidikseen, vaikka olin 18v. Siskoni oli hänen oma siskonsa ja veljeni vanhin poikansa. Eli ap:n lapset saattavat jopa tuoda muistoja.

ei tunnistanut omaa lastaan, mutta minut lapsenlapsen tunnisti. Ei välttämättä voi tietää etukäteen.

Ja menkää katsomaan minkä pystytte, koska minulle mummon kuolema oli niin kova paikka etten sitä voinut hänen vielä eläessään tajuta.

että jos dementikko ei tunnista omaisiaan, niin tuskin hän sitten tunnistaa hoitohenkilökuntaa tai muita asukkaitakaan, vaan kaikki ovat hänelle yhtälailla vieraita. Joten mitä se välttämättä haittaa, vaikka hän ei teitä tunnistaisi (kunhan nyt ei mene ihan tolaltaan vieraista), kun ap kirjoitti että on jotenkin kiusallista olla siellä "vierasta" ihmistä häiritsemässä.



Jos on oletettavaa, ettei hän teitä tunnista, niin voittehan tosiaan suhtautua kuin menisitte tapaamaan vierasta ihmistä, esittäydytte vaikka sitten vain nimillänne ja kerrotte että tulitte häntä tervehtimään ja juttelemaan, tai että tulitte tuomaan hänelle kukkia viikonlopuksi tms. Jos kunto sallii niin ehkä häntä voi viedä ulos tai tehdä jotain muuta sellaista, mitä normaaliin arkipäivään ei kuulu. Tai juuri jutella vaikka hänen päivittäisistä asioistaan. Vaikka ei muista, se ei tarkoita etteikö sosiaalisesta kanssakäymisestä voisi olla vanhukselle hyötyä ja iloakin.

Ja rupatelkaa niitä näitä, ilmoista ja kukkasista ja ikkunaverhoista.



Minusta tuntuu, että etsit tekosyitä, joiden varjolla pysytellä poissa. Se on sinun äitisi! Haluatko itse 20 vuoden kuluttua saman kohtalon?

Olemme oppineet sen kantapään kautta. Muistisairasta hämmentää ja voi jopa suututtaa, kun hän ei muista sisään punkeavia ihmisiä, jotka käyttäytyvät kuin läheiset. Eli ensin kätellään ja sanotaan: Minä olen tyttäresi ja nimeni on x. Tässä on lapsenlapsesi ja hänen nimensä on y.

Ja puhuisin lapsille kunnioituksesta, sillä vähän sellainen sirkuseläin-fiilis minullekin tuli. Toki lapset käsittelevät asiaa tavallaan, mutta silti.

että jos dementikko ei tunnista omaisiaan, niin tuskin hän sitten tunnistaa hoitohenkilökuntaa tai muita asukkaitakaan, vaan kaikki ovat hänelle yhtälailla vieraita. Joten mitä se välttämättä haittaa, vaikka hän ei teitä tunnistaisi (kunhan nyt ei mene ihan tolaltaan vieraista), kun ap kirjoitti että on jotenkin kiusallista olla siellä "vierasta" ihmistä häiritsemässä.

Jos on oletettavaa, ettei hän teitä tunnista, niin voittehan tosiaan suhtautua kuin menisitte tapaamaan vierasta ihmistä, esittäydytte vaikka sitten vain nimillänne ja kerrotte että tulitte häntä tervehtimään ja juttelemaan, tai että tulitte tuomaan hänelle kukkia viikonlopuksi tms. Jos kunto sallii niin ehkä häntä voi viedä ulos tai tehdä jotain muuta sellaista, mitä normaaliin arkipäivään ei kuulu. Tai juuri jutella vaikka hänen päivittäisistä asioistaan. Vaikka ei muista, se ei tarkoita etteikö sosiaalisesta kanssakäymisestä voisi olla vanhukselle hyötyä ja iloakin.

Mutta minäkään en kannata valokuvien viemistä ja muistamiseen painostamista. Jutelkaa niitä näitä, syksyn ja joulun tulosta, säästä ja kelistä jne. Juokaa kahvia, viekää mummon lempipullaa (mutta älkää pakottako muistamaan että tämä on nyt se lempipulla).



Ja lapsille pitää painottaa, että kyse on heidän sairaasta mummostaan ja sama on todnäk heillä itselläänkin edessä, ei olla menossa katsomaan hulluja huutavaa vanhusta vain.