Diabeetikon jalkahoito?
Olen suht tuore diabeetikko ja hoitaja mainitsi, että jaloista on pidettävä huolta. Samaten diabeteslääkärini sanoi samaa. En vaan saanut mitään ohjeita, nyt olen googletellut ja seuraava lääkäri on keskiviikkona jolloin kysyn tarkemmin.
Näyttää todella tarkalta tuo hoito, se yllätti minut! Pienistäkin haavoista pitäisi ilmoittaa. Miksi? Aloin miettiä kun sain kantapäihini rakot elokuun puolivälissä eikä ne ole vieläkään oikein parantunut. Hoidin ne mielestäni ihan hyvin, putsasin, puhkaisin steriilillä neulalla ja laitoin laastarit rakkojen päälle. Laastarit oli muutaman päivän kunnes ne irtosivat. Nyt olen jalkoja rasvannut päivittäin.
Kommentit (6)
aiheuttaa ääreisverenkirron häiriöitä, jolloin haavat eivät parane. Toinen merkittävä asia on se, että diabetes aiheuttaa myös tuntopuutoksia, eli et välttämättä huomaa/tiedä jos olet saanut vaikka haavan tai joku haava on tulehtunut.
juuri siksi ettei ne kunnolla parane heikentyneen verenkierron vuoksi.
ei sinun tarvi jokaista tikkua tai rakkoa ilmoittaa mihinkään. Omanhoidon ohjauksessa voisit käydä esimerkikis jalkaterapeutilla.
Älä enää tee niin. Tärkeää on hoitaa sokeritauti kunnolla. Jalkoja pitäisi tarkistella säännöllisesti esim. peilin avulla tai pyydä jotain läheistä tarkastamaan, ettei sinne tule huomaamattomia haavaumia. Mene näyttämään jalkoja terkkariin sairaanhoitajalle, jos eivät ole vieläkään parantuneet. On aika yleistä vanhemmilla diabeetikoilla, että jalkoihin tulee haavaumia joita ei huomata.
äitini on jo yli 60v ja jalkojen haavat ovat hankalia, ne parantuvat hitaasti. Jaloissa tunto alkaa pikkuhiljaa huonontua ja siksi niitä jalkojen haavoja on joskus vaikea huomata.
Kävipä niin että äitini hoiti laastarilla haavaa jalassa ja laastarista tuli toinen haava jalkaan... eli herkässä on.
Äitini on hoitanut jalkojaan TODELLA hyvin. Hän rasvaa ne joka päivä ja tarkistaa jalkansa aina. Tietysti pohjaa on vaikea nähdä koska ei ole enää kovin notkea.
Suosittelen lämpimästi hoitamaan jalkoja hyvin ja jumppamaan niitä. Niin turvaat pitkälle vanhuuteen hyvät jalat. Mun äidin isoin pelko on että jalat jouduttaisiin amputoimaan jossain vaiheessa.
En tiedä miksi diabeetikon on erittäin tärkeää pitää huolta jaloistaan.
Mutta sen olen myöskin kuullut että jos ei pidä se voi helposti johtaa jalan/jalkojen AMPUTOINTIIN...