Kutsumme ystäviä usein syömään ja vietämme yhdessä aikaa - naistenlehti klisee?

yhdessä syömiseen ja syömiseen ylipäänsä. Itse en ole ikinä erityisesti nauttinut yhdessä syömisestä (jos nyt yksinkään syömisestä). Se on minulle lähinnä nälän tyydyttämistä. Mulle kaikki ruuan ääressä iltaa istuminen, työporukan kanssa lounastamiset tms. on lähinnä osastoa "turhaa hässäkkää kun vähemmälläkin pääsisi" ja ajatus siitä että puoli päivää kokkailtaisiin kavereiden kanssa ei vaan oikein kolahda. Tykkään kyllä ihmisten seurasta, en vaan oikein ymmärrä miksi ruuan osuus on siinä pitäisi olla niin iso.

naistenlehtiä lukiessa saa sen käsityksen, että kaikilla on lapsuudesta asti kestäneitä, syviä ja merkityksellisiä ystävyyssuhteita, ja niitä on siis valtavasti. Milloin käydään katsomassa rakasta ystävää jenkkilässä, milloin Ranskassa - tai sitten kootaan kaikki rakkaat ystävät juomaan viiniä ja parantamaan maailmaa öbaut joka viikko. Ja tämä kaikki hekumallisen, nousujohteisen uran, vähintään kahden lapsen äitiyden, runsaiden harrastusten (ainakin joogaa ja juoksua sekä sienestystä harrastaa jokainen) ja loistavan parisuhteen lisäksi. Samalla sisutetaan kotia omintakeisen persoonallisesti ja innostutaan kauden väreistä yhä uudelleen ja uudelleen. Minä en ikinä pystyisi tuohon.

aivan, oma elämäni tuntuu todella pieneltä ja mitäänsanomattamolta tällaisten hengästyttävien juttujen jälkeen.

olen kai jotenkin "jakautunut persoona", koska mielikuvissani tuo yllmainittu kuullostaa tosi hienolta, mutta todellisuudessa pyrin kaikin tavoin välttämäään just tuollaista, esim. en koskaan kutsu ketään meille..

kutsutaan ihan erikseen ihmisiä meille kylään ja silloin tarjotaan myös ruokaa. Ei mitään illallista, mutta kuitenkin ihan lämmintä purtavaa ja salaattia.



Sitten lähes viikottain meillä käy päiväsaikaan joku äitikaveri lastensa kanssa kylässä jolloin myös syödään yhdessä.



Eli emme elä ihan tuota kuvalehti-ihannetta mutta kyllä meillä syödään ja kahvitellaan yhdessä ihmisten kanssa. Ja omalla porukalla tietenkin. Lasten kasvaessa tuo kaveriperheiden ja aikuisten kavereiden kutsuminen kylään varmasti yleistyy vähän.

Pidän yleensä kerran vuodessa isommat ruokajuhlat (siis yli 10 hlöä), rapujuhlat olleet viime vuosina. Joskus on ollut myös sadonkorjuujuhlat.



Näiden lisäksi on eräs ystäväpariskunta, jonka kanssa nähdään joka vuosi tiettynä päivänä vuorotellen kumpienkin kotona isomman illastamisen parissa.



Heidän ja parin muun pariskunnan sekä myös yksittäisten ystävien kanssa syömme meillä (tai heillä, yleensä meillä) pari kertaa vuodessa.



Tykkään kokata ja suunnitella ateriakokonaisuuksia ja kokeilla uusia ruokalajeja tai -aineita. Yleensä kyllä niin, että minä teen alku- ja pääruoat ja vieraat tuovat jälkkärin tms., harvemmin me yhdessä kokataan. Joskus toki. Meillä on pieni keittiö (ja koska asumme vuokralla, emme voi mitään seiniä kaadella), joten sinne ei mahdu hyvin kokkaamaan monta. Ruokapöytä on sitten 3 metrinen :)



Onhan tuo sellainen "hyvän elämän" klisee, mutta kyllä monet tekevät sitä koska ihan aidosti tykkäävät, eivät siksi, että pitää. Ja kaikkien ei suinkaan tarvitse pitää!



Muutamassa vastauksessa tässäkin ketjussa oli hirveää itsensäkorostamista, ei se että jostain tykkää tai jotain tekee, tarkoita, että on jotenkin "hyvää elämää" elävä "hieno ihminen". Sekin on vaan hyvä, jos ymmärtää, että ei ole pakko tykätä illanistujaisista ja kokkailuista tai ylipäätään mahtua johonkin muottiin vaan tehdä ihan niitä asioita, joista itse tykkää.

Minulla on yksi ystävä, jonka kanssa teemme säännöllisesti ruokakokeiluja n. kerran kuussa - joskus haastavampia ja joskus taas todella helposti. Eli lähinnä minä kaverini kanssa häärätään kokeiluja ja kummankin loppuperhe on sitten koekaniinina.



Meillä on niin pieni keittiö, ettei siellä mahdu isosti kokkailemaan. Silloin tällöin tehdään isommalla porukalla, mutta kun oikeasti ruuanlaitosta kiinnostuneita on lähinnä minä ja tämä yksi ystäväni, niin lopulle keittiöporukalle jää sitten pilkkojan tai paistajan roolit.



Itse en kaipaa isompaa keittiötä yhdessä kokkailuun tai syömiseen, ihan kiva tiivis tunnelma yhdessä tekemisen merkeissä onnistuu näinkin. Itse koen tämän kyllä ihan arkiseksi, mutta mukavaksi harrastukseksi ja tavaksi nähdä ystäviä. Minusta tässä ei ole mitään "parasta elämää"-hohdokkuutta - niinkuin ei muussakaan elämässäni.



Se on vain ihan tavallista elämää. Kaikestahan nyt pystyy maalailemaan vaikka miten glamouria mielikuvia - vaikka sonnan ajamisesta: "Perheen äiti huolehtii eläinten hyvinvoinnista ja siisteydestä, se on hänelle sydämen asia!"

Tehdään ja syödään ruokaa paljonkin ystävien ja sukulaisten kanssa, usean kerran vuodessa meillä on myös illallisia, joihin on kutsuttu väkeä välillä enemmän, välillä vähemmän.



Meillä iso osa ystäväporukasta (ja myös lähisukulaisista) on tosi kiinnostunut ruoanlaitosta, on kiva kokata yhdessä ja nauttia kokkaamisen jälkeen hyvistä sapuskoista!

että tässä yksinäinen Pirkko syö mikrohampurilaista ja tarjousolutta särpimeksi.

Mutta ystävien kestitseminen onnistuu varsin hyvin pienelläkin keittiöllä.

meillä ei ole oikeastaan koskaan ole ollut tuollaista "yhdessä kokkailua". Joskus nuorena ennen lapsia jollain mökillä kyllä, mutta ei viimeisimpään 10 vuoteen.



Kaveripiirikin suht suppea ja porukat toisistaan erillään, ts. ei tulisi mieleen kutsua samaan aikaan ihmisiä, jotka eivät tunne toisiaan.



Kotiäitivuosina oli tuollaista vuorotettelua muutaman "kollegan" kanssa, syötiin porukalla eri paikoissa ja se oli kyllä kivaa. Nykyisin oikeastaan vain yhden ystäväperheen kanssa vieraillaan toistemme luona ihan syömässä lasten kera. Naapuriporukan kanssa ollaan muutaman kerran juhlittu nyyttärimeiningillä ja sekin on tosi kivaa.



Joo, välillä kyllä pikkuisen kadehdin ihmisiä, joilla on suuret ja tiiviit ystäväpiirit ja aina jotain kiva juhlia ja illallisia.

Mutta ruokavieraita meillä kyllä käy ja meitä kutsutaan myös syömään. Luulin, että se on ihan normaalia...

En oikein tunne ketään, joka oikeasti tuota harrastaa. Vanhempani nyt ehkä kutsuvat aika usein ihmisiä syömään, mutta eivät he kyllä yhdessä kokkaa, vaan vieraat tulevat valmiiseen pöytään.

Kivaa illanviettoa. Tykätään molemmat kokata, ja avokeittiössä voi puuhailla koko illan ja samalla jutella. Tehdään monen ruokalajin aterioita, joskus noutopöytä, grillausta, fondueta, sushi-illallinen, jotain mihin vieraatkin voi osallistua.



Meidän kaveriporukassa hyvin suosittu illanviettotapa, harva se viikonloppu joku pyytää syömään.

muistan, että joskus 7 vuotta sitten jossain erään ystävän järjestämissä kotibileissä tehtiin ja syötiin porukalla tortilloja :D



Eilen äitini sattui olemaan kylässä, kun tein ruokaa, hän söi meillä siis siinä samalla.



Ja joskus kun eräs kaukana asuva ystäväni tulee harvakseltaan käymään, on yleensä koko päivän tai jopa yökylässäkin, joten hänen kanssaan tehdään sitten ruokaakin tietysti.



Muuten ei kyllä harrasteta ruokakutsuja ystäväpiirissä. Meillä se ei kyllä oikein olisi mahdollistakaan (ainakaan kovin kätevää), koska keittiömme on tosi pieni ja ruokapöytä samaten, hyvä jos oma perhe pöytään mahtuu (keittiössä ei tilaa isommalle pöydälle).

Ehkä vähän vähemmän hienosti kuin sisustuslehdissä ja harvemmin, koska meidän sellaiset kaverit asuu kauempana. Meillä on pieni ja ruma keittiö, valitettavasti, mutta tykkään laittaa ruokaa kavereille. Tosin se on yleensä aika arkista ruokaa.

Alkujaan varmaan siitä syystä, että aina ei ollut rahaa ruokaan, niin toinen sitten pyysi kokkailemaan. Nykyään ei ole enää rahasta kiinni vaan siksi, että se on hauskaa. Lapset tykkäävät myös kovasti.

mutta me kutsumme tuolloin tällöin ystäviä syömään. Tykkään laittaa ruokaa, samoin ystävät, eli saatamme jakaa hommat että joku tekee alkuruuan, minä pääruuan, joku toinen jälkiruuan. Kestitsemme myös sukulaisia.

Koska en lue naistenlehtiä en onneksi tiedä olevani klisee. :)

Meillä ei oo koskaan ollu ketään perheen ulkopuolista syömässä, kaikki asuu tosi lähellä ja voi mennä omaan kotiin syömään. Mekään ei olla oltu kuin anoppilassa joskus syömässä, ei siis todellakaan harrasteta kavereiden kans tollasta. Mä en vois koskaan luottaa mun kokkaustaitoihin niin paljon, et kehtaisin sapuskaani tarjota vieraille, vaikken ihan surkein mahdollinen kokki olekaan, ihan syötävää ruokaa teen joka päivä perheelleni, mut silti ei mun mielestä niin erikoista et kehtaisin kelleen tarjota.

naistenlehdissä tuo joulukliseekin, valkoiseen puettu normiperhe, vanhemmat, poika, tytär, nuorekkaat isovanhemmat, turkista tuoleilla, angoraa shaaleissa, siemaillaan höyryävää juomaa totilaseista. Ärsyttää, eikö ne muuta keksi.

Totta kyllä on että harvemmin tehdään yhdessä ruokaa, yleensä me ollaan jo pitkälti kokkailtu kun vieraat tulee. Mutta ollaan toki kokkailtu yhdessäkin useasti.



Kotimme on melko pieni joten kun vieraita on enemmän niin kannetaan keittiön pöytä olohuoneeseen jotta mahdutaan kaikki saman pöydän ääreen. Lapsille on usein oma "lasten pöytä" niin mahdutaan paremmin.





Mä olen aina luullut että kaikki mutsuu ystäviään koteihinsa syömään ja iltaa istumaan. Just eilen meillä oli naisporukka illastamassa (loppuperhe oli muualla niin heti käytin tilaisuuden hyväksi ja kutsuin ystäviä).

jotka harrastaa tuota yhdessä kokkailua, ja onhan se hauskaa silloin tällöin. Nuorempana ja lapsettomana se oli suorastaan loistava tapa viettää aikaa.



Nykyään en koe kokkaamista mitenkään rentouttavana; kotiäitinä tarjoilen kuitenkin joka päivä kaksi lämmintä ateriaa lapsille ja teen ne yleensä itse. Kesällä meillä on sattuneesta syystä enemmänkin porukkaa, ja varsinkin kesäisin olen täysi kyllästynyt keittiössä pyörimiseen. Mulle se salaatin pilkkominen ja mausteiden tupsuttelu ei anna enää minkäänlaisia elämyksiä, teki sitä kenen kanssa tahansa. Se on mulle vaan kotityö, enkä halua tehdä kotitöitä kun meillä on vieraita. ;)