Missä tilanteessa olet ollut mahdollisimman ali- tai ylipukeutunut?
Kommentit (42)
oletin, että ovat vähän kuin ristiäiset. Ehei, koko muulla porukalla oli farkut ja mainosT-paidat, minulla ainoana siisti mekko. Lapsikin oli puettu tavisbodyyn ja potkuhousuihin. Luulin koko ajan, että siltä unohtui päälihousut johonkin.
joihin valmistuva soitti kutsun minulle esittäen asian tyyliin" joitain ystäviä tulee käväseen kun sain nuo maisterin paperit". No, minähän menin ja luulin että paikalla on pari parasta kaveria. Mutta siellä oli vastassa koko suku jakkupuvuissaan. Omassa neulepuserossa ja tuliaisena värikkäitä kynttilöitä oli todella nolo olo. Hyviä ystäviä ollaan edelleen, mutta muistan kyllä tapauksen ja ihmettelen suuresti edelleen. Minua nolotti, mutta kutsujan mokahan tuo on!
kaverini siis on viitomakielen tulkki ja oli saanut keikan: kuurosokea mies haluaa ravintolaan, joten hänet on sinne vietävä ja asia hoidettava ja tilanteet tulkattava. Normitilanne, paitsi että kukaan ei kertonut kaverilleni että kyseessä on hääparin juhlalounas.
Kaverini oli siellä kaikkien hameiden ja pukujen keskellä farkuissa ja T-paidassa.
kahdeksannen luokan kevätjuhlissa ja viidennen luokan itsenäisyyspäiväjuhlissa olin suoraan sanottuna rääsyissä samalla ko muut olivat juhlamekoissa. kyllä hävetti.
sit joskus oon menny jossai juhlamekossa rentoihin illanistujaisiin jossa kaikki muut olivat jossain t-paita/farkut- combolla. samoiten oon joskus ollu baarissa sellaisessa juhlamekossa samaan aikaan ko muilla oli perus baarirytkyt päällä...
Menin yrityksen jouluaterialle tummassa puvussa.
Kaikilla oli tavalliset arkivaatteet.
Vierailija kirjoitti:
paljonko alipukeutunut olin, mielestäni aika lailla. Tilanne meni siis näin: olin viikonlopun vietossa silloisen miesystäväni luona ja oma synttärini osui just siihen viikonloppuun. Mies oli saanut sinänsä hienon ja minulle mieluisen idean viedä minut katsomaan lähikaupungissa menevää operettia ja sitten syömään laaturavintolaan. Yllätys vain oli sikäli täydellinen, että olin kuvitellut meidän viettävän illat ja synttärinkin kahdestaan, ehkä lähiravintolassa syöden ja elokuvissa käyden. Mulla ei ollut mukana kuin farkkuja ja neuleita yms. ja niillä mentiin. Muulla yleisöllä oli loppusyksyiseen lauantai-iltaan sopivasti (joillakuilla ehkä jo pientä pikkujouluakin menossa) hameet yms. siistit vaatteet. Ja niin vai veti mieskin suorat housut ja irtotakin päälleen. Tosi ikävä olo.... Enkä ollut enää kovin nuori nainen, lähellä 40v jo tuolloin. Piiiikkuisen oli pitkät katseet esim. vessajonossa.
Olisi yllätyksen järjestäjä saanut sisällyttää yllätykseen myös sinulle tilaisuuteen sopivan asun. Aika ajattelematonta.
Menin alasti naapurin synttäreille, olin tosin kännissä.
Viime joulukuussa lapsen joulujuhlassa. Muut saapastelivat paikalle kelkkahaalareissa, Fjällräveneissä, talvicrocseissa ja ties missä.
Itselläni oli saappaat, mustat housut ja musta jakku.
Olin yleinen nähtävyys
Assburger kirjoitti:
Menin yrityksen jouluaterialle tummassa puvussa.
Kaikilla oli tavalliset arkivaatteet.
Jos ateria oli illalla työajan jälkeen olit pukeutunut oikein, muut olivat yllättäen juntteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
paljonko alipukeutunut olin, mielestäni aika lailla. Tilanne meni siis näin: olin viikonlopun vietossa silloisen miesystäväni luona ja oma synttärini osui just siihen viikonloppuun. Mies oli saanut sinänsä hienon ja minulle mieluisen idean viedä minut katsomaan lähikaupungissa menevää operettia ja sitten syömään laaturavintolaan. Yllätys vain oli sikäli täydellinen, että olin kuvitellut meidän viettävän illat ja synttärinkin kahdestaan, ehkä lähiravintolassa syöden ja elokuvissa käyden. Mulla ei ollut mukana kuin farkkuja ja neuleita yms. ja niillä mentiin. Muulla yleisöllä oli loppusyksyiseen lauantai-iltaan sopivasti (joillakuilla ehkä jo pientä pikkujouluakin menossa) hameet yms. siistit vaatteet. Ja niin vai veti mieskin suorat housut ja irtotakin päälleen. Tosi ikävä olo.... Enkä ollut enää kovin nuori nainen, lähellä 40v jo tuolloin. Piiiikkuisen oli pitkät katseet esim. vessajonossa.
Olisi yllätyksen järjestäjä saanut sisällyttää yllätykseen myös sinulle tilaisuuteen sopivan asun. Aika ajattelematonta.
Yllätysjuhlissa on aina riski kumpaankin suuntaan. Alipukeutumista silloin, kun ei edes tiedä olevansa menossa juhlaan vieraana, ja ylipukeutumista silloin, kun yllätysjuhlaan tuleva sankari on itse arkivaatteissa. Jälkimmäisessä muistutettiin erikseen, että ei saa pukeutua liian hienosti ja niinpä vain yksi vanhempi pariskunta oli mekossa, puvussa ja kravatissa.
No siis ihan vaan työpaikalla uudessa firmassa.
Olin aiemmin töissä pääkaupunkiseudulla clobalissa pörssiyhtiössä jossa työssäni jouduin jonkin verran esiintymään, tapaamaan paljonkin asiakkaita ja muita sidosryhmien edustajia. Meillä oli ihan pukeutumisohje, eli casual taityylinen puleutuminen ja huoliteltu ulkoasu muutenkin.
Muutin ja vaihdoin työpaikkaa.
Olin jo haastattelussa varmasti ylipukeutunut, sain kuitenkin työn ja ekana päivänä kipitän tyylikkäässä villakangasyakissa, jakkupuvussa ja sisäkengissä joissa korkoa, työpaikalleni ja saman tien tajuan että ei hemmetti, kellä on se post it lappu otsassa "en kuulu joukkoon". No seuraava päivä ja siitä eteenpäin onkin mennyt farkuissa, matalissa kengissä ja marketin neuletakissa. Muutoin huolitellusta ulkoasusta en tingi.
En voi mennä töihin tukka likaisena tai kampaamattomana vain nutturalle sutaistuna, meikittömänä tai jossain "tuulipuvun tapaisessa" ulkoilupusakassa.
Minulla on tapana olla ihan ylipukeutunut, sillä rakastan hienoja vaatteita, koruja ja tilpehööriä.
En enää välitä mitä muut minusta ajattelevat, joskus painelen täydessä tällingissä vaikka ruokaostoksille.
Koska mä voin.

Olin aikoinaan isossa suomalaisessa elektroniikkafirmassa töissä. Meillä kävi paljon vieraita esim. UK:n tehtaalta. Nuoret miehet tulivat aina ensimmäisenä päivänä töihin puvut päällä. Katselivat päivän meidän suomalaisten rentoa työvaatetusta ja seuraavana päivänä saapuivat työpaikalle farkuissa ja t-paidoissa/paitapuseroissa.
Joskus teininä mentiin teinikavereiden kanssa luokkakaverin häihin pitkissä farkkuhameissa, taisi olla vielä sämpyläkengät ja säärystimet jalassa. Ne oli muotia silloin.
Miehen sukujuhlissa ollaan aina vähän ylipukeutuneita verrattuna muuhun juhlaväkeen. Ollaan oltu sukulaistytön synttäreillä, joissa päivänsankarin isällä ja sedällä on reikäiset t-paidat ja työhousut, ja yhdellä vieraalla näkyy farkkujen yläreunasta puolikas persvakoa. Siinä tulee kesämekolla ja kauluspaidalla vähän ylipukeutunut olo.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tapana olla ihan ylipukeutunut, sillä rakastan hienoja vaatteita, koruja ja tilpehööriä.
En enää välitä mitä muut minusta ajattelevat, joskus painelen täydessä tällingissä vaikka ruokaostoksille.
Koska mä voin.
Teen samaa, puku päällä ruokaostoksille :)
Ystävän kihlajaisiin menin ihan vain vähän paremmissa arkivaatteissa, kun kysyin etukäteen, sain vastauksen, mutten tiennyt mikä on "tanttu", tms, Etelä-Pohjanmaalla. Suku oli paikalla juhlapuheissa, samoin tietysti kihlapari.
Opiskeluaikana mokasin kahdesti ainejärjestön pikkujoulut. Ekana vuonna olin farkuissa, kun muilla pitkät mekot. Seuraavana vuonna sit itselläni varman päälle iltapuku, muut farkuissa... Ja ihan vain baarissa oltiin molemmat kerrat.
Niin se maailma muuttuu, kun näin 10 vuoden jälkeen mikään noista 2012-vuoden "mokista" ei haittaisi ketään, koska etiketti ei ole enää voimassa.
Vierailija kirjoitti:
Niin se maailma muuttuu, kun näin 10 vuoden jälkeen mikään noista 2012-vuoden "mokista" ei haittaisi ketään, koska etiketti ei ole enää voimassa.
On se voimassa, juntteja vaan on paljon enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Niin se maailma muuttuu, kun näin 10 vuoden jälkeen mikään noista 2012-vuoden "mokista" ei haittaisi ketään, koska etiketti ei ole enää voimassa.
Joo, todellakin on voimassa, ja todennäköisesti koko suku häpeää sinua silmät päästään, jos et sitä ymmärrä
Ne ei yleensä ole mitenkään juhlavia tilaisuuksia, mutta tätä seminaaria kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti ja pääministeri. Kaikki muut olivat puvuissa ja pikkumustissa.
Mä olin vanhoissa farkuissa ja virttyneessä äidin kutomassa villapaidassa. Onneksi olen toimittaja, ja meille sallitaan nukkavieru vaatetus;)
Viimeksi olin alipukeutunut kaverin häissä. Mies sai jostain päähänsä, että tilaisuus on jotenkin epämuodollinen, kun pari oli vihitty jo aiemmin ja kyseessä oli "vain" vastaanotto. Mä tyhmä uskoin miestä, ja pukeuduin semihienoihin vaatteisiin, samoin mies, joka jätti kravatin pois. Nolotti, ja vika kerta, kun uskon miestä missään vaateasioissa.