Isovanhemmista. 70-luvulla alettiin viemään lapsia ...!

kodin ulkopuolelle hoitoon ja nyt nämä viejät ovat isovanhempia! He eivät välitä siitä miten heidän lapsenlapset voivat, kasvavat ja kehittyvät! Tai kyllä se hymyilyttää, kun puhelimessa saavat harvakseltaan kuulla, että lapset tai lapsenlapset ovat menestyneet koulu- tai työurillaan, urheilussa, ulkonäkönsä puolesta, vaurastumisessa...pärjäävät ihan omillaan. Hienoa!



70-luvulla lapsia hoiti lomilla isovanhemmat enemmän kuin nykyisin. Tätejä ja setejäkin oli enemmän apuna, koska oli suurempia aikuisten ikäluokkia. Suuret ikäluokat saivat liian vähän lapsia, joten lapsille riitti enemmän aikuisia. Siltikin tai ehkä juuri siksi, koska vieraista lapsista ei oltu niin tarkkoja... lapset leikkivät enemmän ilman ohjausta ja valvontaa.



70-luvulla lapsensa saaneet ovat itsekkäitä suurin osa. Heille oli iso muutos, kun lämmintä vettä sai hanasta, pyykit pesi kone ja lapset hoiti yhteiskunta ja jos lapsista oli riesaa tässä uudessa onnelassa, niin olihan isovanhemmat. Se oli jotenkin niin luonnollista, koska isovanhemmat olivat vaatimattomia vanhan kansan ihmisiä! Hehän olivat itse menestyviä työelämässä!



Puuttuuko 70-luvun vanhemmilta kokemusta lastenhoidosta? Hoitiko isovanhemmat lapsia silloin niin, että he eivät osaa ottaa itse paikkaansa läsnäolevina isovanhempina? Oliko palkkatyö heille koko elämän sisältö? Menikö lasten kasvuaika rahaa tehdessä? Luulevatko he, että nykyvanhemmatkin arvostavat vain rahaa? Missä tunnesuhteet lasten ja lastenlasten kanssa?