Voiko suhde toimia jos ei ole juuri mitään yhteistä?

että jos löytyy keskinäistä kunnioitusta ja yhteenkuuluvaisuutta muuten, se riittää.

Miten sitten yhdessä voi viihtyä pariskunta, jonka miehellä on miehisiä harrastuksia ja naisella naisellisia?

siitä erilaisuudesta voi tulla jopa suhteen suola ja rikastuttaja!



Meillä sama tilanne, emme varmaan ikinä olisi yhteen menneetkään alun perin jos en olisi tullut vahingossa raskaaksi. Olemme tosi erilaisia ihmisiä eikä ole mitään samoja kiinnostuksen kohteita tai harrastuksia (no harrastuksia meillä ei ole kummallakaan mitään). Mutta miestä kiinnostaa jalkapallo ja jääkiekko, autot, tekniikka ja minua taas kulttuuri, kielet, lukeminen. Lisäksi ollaan ihmisinä tosi erilaisia, minä olen temperamntiltani nopea ja kiivas, hyvin suoraviivainen ja ratkaisukeskeinen, mies taas hidas ja rauhallinen, pohdiskeleva ja jahkailuun taipuvainen.



Mutta meillä tosiaan näistä eroista on tullut rikkaus, ja uskon että paljolti niiden takia meidän avioliittomme on vielä 13 vuoden jälkeen tosi onnellinen ja seksiäkin on lähes päivittäin :) On tosi kiinnostava projekti ollut molemmille oppia ymmärtämään ja arvostamaan aivan erilaista ihmistä, sellaista jota nuorempana olisi ehkä vähän ymmärtämättömyyttään jopa halveksinut (esim. itse ajattelin mieheni tapaisista että saamaton hidas nahjake, ja hän minun tapaisistani että ärsyttävä hosuva hätähousu).



Me emme ole ikinä kaivanneet erityistä yhteistä tekemistä - mihin sitä tarvisi? Yhteiseksi tekemiseksi riittää kyllä koti, arki ja lapset. Jos mies haluaa mennä jääkiekkomatsiin, en minä sinne mukaan lähde kun ei kiinnosta, eikä hän lähde katsomaan balettia tai jotain taidenäyttelyä jos minä lähden kun hän ei sellaisista välitä, mutta miksi pitäisikään? Ei kai nyt avioliitossakaan aina tarvi kaikkea yhdessä tehdä?

Tosi moni tälle naureskeleekin, että ainakin kasvamista ihmisenä tapahtuu kun toisen ajatustyyli + toimintatapa on vastakkainen omalle. Ja ihan tottahan se on! Jos arvomaailma on samankaltainen ja rakkautta riittää, väitän että erilaisuus voi olla jopa suhteen pelastava tekijä myöhemmin. Meillä on takanamme 10 vuotta ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että toisen erilaisuudet ovat ok ja suhde kukoistaa. Eli aikaa se kyllä ottaa, mutta väitän että myös palkinto tämmöisestä on suurempi kuin sellaisessa suhteessa, jossa ei suuria tunteita pääse kokemaan.

meillä toiminut 30 vuotta.

Olen itse mies ja olen ollut 15 v naimisissa naisen kanssa jonka kanssa ainoa yhteinen harrastus on kirjojen lukeminen. Ja voin sanoa että huonosti menee.



Vaimoni eroaa minusta siinä että hän on jotenkin pikkuvanha. Mä haluaisin vauhtia elämääni, haluaisin matkustaa ja urheilen silloin tällöin mutta joudun yksin harrastamaan sitä. Vaimo päivittelee mun rahankäyttöä kun hän on niin ja niin säästeliäs.



Kun olimme nuoria, ennenkuin menimme naimisiin matkustimme kanssa aika paljon yhdessä mutta nykyisin ei enää.

siis just ihanaa saada säilyttää oma identiteetti ja omat mielenkiinnonkohteet ja tehdä juttuja yksinkin ilman valittavaa miestä :) niinkuin joku sanoikin, niin kyllä se arki on ihan tarpeeks iso yhteinen nimittäjä jos muuten on rakkautta ja intohimoa... jos haluaisitte jotain yhteistä, niin ettekö voi keksiä jotain uutta, jotain mitä kumpikaan ei ole koskaan tehnyt!

"Pääsyy siihen miksi olemme yhdessä, on tosi vahva yhteenkuuluvuuden tunne, luottamus ja turvallisuus. Tiedän, ettei mieheni koskaan satuttaisi minua, ja tiedän että voin turvautua häneen aina. Ja samoin hän minuun."



Mitä muuta hyvä parisuhde vaatii kuin tuon yllä olevan? Tai siis vaatii tietenkin vähän jotain muutakin, mutta pohjaksi tuo? Jos harrastaisitte molemmat intohimoisesti (heh) postimerkkien keräilyä tai olisitte samalla alalla töissä tms. mutta TUO kaikki puuttuisi, niin mitä luulet että sitten miettisit?

TOiset harrastaa yhdessä ja vietää vapaa-ajan käytännössä yhdessä.



Toisilla on omat harrastukset ja omat kaverit ja suhde voi silti toimia.



Jos asia sinua häiritsee ja mietityttää, se voi olla jonkinlainen ongelma.



Jos teillä luottamusta on ja mikään ei ole huonosti, niin kyllä se voi toimia. Itse kuitenkin katsoisin, että yhteistäkin aikaa täytyy olla. Jos lapsettomina ollaan kumpikin aina menossa, niin osataanko sitten vauvan tullessa karsia menoja ja jäädä kotiin? Vai käykö niin, että äiti hoitaa ja vauvaa ja isä menee ja tulee entiseen malliin? Jos niin käy, niin asia alkaa yleensä hiertämään.

Voihan toi aiheuttaa jotain erimielisyyksiä mutei ei toi ainaka musta pahalta kuulosta, ainaka juttu mut erimielisyydet voi erottaa, jos

sisukset pelaa tai toimii ni se voi olla pysyvä suhde mut jos ei ni suurella todennäköisyydellä ero tulee, ei jutut erota vaan sisus..

Voi se toimia, kunhan molemmat hyväksyy että vietetään vapaa-aikaa melkoisen erillään. 

Mä en itse nauttisi sellaisesta elämästä. Tykkään siitä, että meillä on muutakin juteltavaa kuin arkiset puuhat, yhteistä tekemistä, joka kiinnostaa molempia. Ja vaikka matkoilla, ei tarvitse koko ajan tehdä kompromissejä mihin mennään ja mitä tehdään, tai mennä joka paikkaan yksinään. Mulla olisi matka pilalla, jos pitäisi joka toinen päivä kökkiä jossain formularadalla, enkä kyllä tykkäisi mennä taidemuseoonkaan, jos puoliso lompsisi pitkin hampain huokailemassa siinä vieressä.

Aika paljon riippuu siitä mitä itse haluaa suhteelta, toki myös siitä mitä kumppani haluaa. Jos haluat että teillä on yhteisiä juttuja mutta et halua että sellaisia tulee kumppanillesi tärkeistä asioista (tai kumppani halua että joistakin sinulle tärkeistä asioista tulisi niitä yhteisiä), en usko että suhde voi toimia.

Minä en ymmärrä, miksi suhteessa pitäisi olla yhteiset mielenkiinnon kohteet. Rakkautta on se, että kumpikin antaa olla toisen oma itsensä. Sisältää myös mielenkiinnon kohteet.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä, miksi suhteessa pitäisi olla yhteiset mielenkiinnon kohteet. Rakkautta on se, että kumpikin antaa olla toisen oma itsensä. Sisältää myös mielenkiinnon kohteet.

Minä taas en ymmärrä, miten ylipäänsä joutuu suhteeseen sellaisen kanssa, jonka kanssa ei ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Mistä se kiinnostus toiseen yleensä syntyy, jos ei yhteisistä keskusteluista? Mitä siinä jutellaan kun suhdetta aloitetaan, jos mikään sama ei kiinnosta?

Jos mä tapaan jonkun vieraan ihmisen, alan jutella sen kanssa, ja huomaan, ettei meitä kiinnosta mitkään samat asiat, ei mua huvita ainakaan jutella kovin kauaa sen kanssa. Miksi huvittaisi, mikä siinä kiinnostaisi? Kivoja keskusteluja tyyliin "Mä tykkään käydä salilla. Ai jaa, mä en. Mä tykkään lukea. Jaa, mä en lue koskaan. No okei, mennään naimisiin."

Meillä on suhde toiminut jo 18v oikein hyvin, vaikka miehellä ja minulla ei ole laisinkaan samoja kiinnostuksenkohteita. Hän on kiinnostunut minun mielestäni erittäin tylsistä asioista, joista en itse tiedä mitään. Minun kiinnostuksenkohteistani taas mies ei tajua mitään. Tämä ei ole haitannut meitä. Miksi pitäisi olla yhteiset harrastukset ja kiinnostukset? Meillä on suurinpiirtein yhteinen arvomaailma ja se on riittänyt hyvin. Ja arvomaailmassakin on aika isoja eroavaisuuksia oikeastaan: mies on uskovainen konservatiivi, minä olen liberaali ateisti. Tämäkään ei haittaa, koska pystymme keskustelemaan ja kompromissaamaan lasten kasvatusasioista. Mutta sellainen "perusarvomaailma", eli mikä on sallittua käytöstä ja mikä ei, saako olla epärehellinen vai ei jne. on meillä sama.

Ja näin on meilläkin kuten teillä: "Pääsyy siihen miksi olemme yhdessä, on tosi vahva yhteenkuuluvuuden tunne, luottamus ja turvallisuus. Tiedän, ettei mieheni koskaan satuttaisi minua, ja tiedän että voin turvautua häneen aina. Ja samoin hän minuun."

Vierailija kirjoitti:

Meillä on suhde toiminut jo 18v oikein hyvin, vaikka miehellä ja minulla ei ole laisinkaan samoja kiinnostuksenkohteita. Hän on kiinnostunut minun mielestäni erittäin tylsistä asioista, joista en itse tiedä mitään. Minun kiinnostuksenkohteistani taas mies ei tajua mitään. Tämä ei ole haitannut meitä. Miksi pitäisi olla yhteiset harrastukset ja kiinnostukset? Meillä on suurinpiirtein yhteinen arvomaailma ja se on riittänyt hyvin. Ja arvomaailmassakin on aika isoja eroavaisuuksia oikeastaan: mies on uskovainen konservatiivi, minä olen liberaali ateisti. Tämäkään ei haittaa, koska pystymme keskustelemaan ja kompromissaamaan lasten kasvatusasioista. Mutta sellainen "perusarvomaailma", eli mikä on sallittua käytöstä ja mikä ei, saako olla epärehellinen vai ei jne. on meillä sama.

Ja näin on meilläkin kuten teillä: "Pääsyy siihen miksi olemme yhdessä, on tosi vahva yhteenkuuluvuuden tunne, luottamus ja turvallisuus. Tiedän, ettei mieheni koskaan satuttaisi minua, ja tiedän että voin turvautua häneen aina. Ja samoin hän minuun."

Ja mistä muusta te keskustelette kuin lasten kasvatusasioista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on suhde toiminut jo 18v oikein hyvin, vaikka miehellä ja minulla ei ole laisinkaan samoja kiinnostuksenkohteita. Hän on kiinnostunut minun mielestäni erittäin tylsistä asioista, joista en itse tiedä mitään. Minun kiinnostuksenkohteistani taas mies ei tajua mitään. Tämä ei ole haitannut meitä. Miksi pitäisi olla yhteiset harrastukset ja kiinnostukset? Meillä on suurinpiirtein yhteinen arvomaailma ja se on riittänyt hyvin. Ja arvomaailmassakin on aika isoja eroavaisuuksia oikeastaan: mies on uskovainen konservatiivi, minä olen liberaali ateisti. Tämäkään ei haittaa, koska pystymme keskustelemaan ja kompromissaamaan lasten kasvatusasioista. Mutta sellainen "perusarvomaailma", eli mikä on sallittua käytöstä ja mikä ei, saako olla epärehellinen vai ei jne. on meillä sama.

Ja näin on meilläkin kuten teillä: "Pääsyy siihen miksi olemme yhdessä, on tosi vahva yhteenkuuluvuuden tunne, luottamus ja turvallisuus. Tiedän, ettei mieheni koskaan satuttaisi minua, ja tiedän että voin turvautua häneen aina. Ja samoin hän minuun."

Ja mistä muusta te keskustelette kuin lasten kasvatusasioista?

En oikein ymmärrä tuota luuloa, että jos on eri harrastukset ja kiinnostuksenkohteet, niin sitten ei voi keskustella yhtään mistään. Kyllä meillä oli jo heti tapaamisiltana ja on edelleen pitkiä, hyviä keskusteluja eri aiheista, kaikenlaisesta maan ja taivaan väliltä. Siinä on enemmänkin kyse henkilökemioista kuin siitä, onko yhteisiä harrastuksia. Vai väitätkö, ettet voisi uppoutua syvälliseen keskusteluun jonkun täysin toisesta maailman kolkasta, täysin eri oloista ja elämästä kotoisin olevan ihmisen kanssa? Vaikka hän oliskin esim. intohimoisen kiinnostunut vuohien paimentamisesta ja sinä golffaamisesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on suhde toiminut jo 18v oikein hyvin, vaikka miehellä ja minulla ei ole laisinkaan samoja kiinnostuksenkohteita. Hän on kiinnostunut minun mielestäni erittäin tylsistä asioista, joista en itse tiedä mitään. Minun kiinnostuksenkohteistani taas mies ei tajua mitään. Tämä ei ole haitannut meitä. Miksi pitäisi olla yhteiset harrastukset ja kiinnostukset? Meillä on suurinpiirtein yhteinen arvomaailma ja se on riittänyt hyvin. Ja arvomaailmassakin on aika isoja eroavaisuuksia oikeastaan: mies on uskovainen konservatiivi, minä olen liberaali ateisti. Tämäkään ei haittaa, koska pystymme keskustelemaan ja kompromissaamaan lasten kasvatusasioista. Mutta sellainen "perusarvomaailma", eli mikä on sallittua käytöstä ja mikä ei, saako olla epärehellinen vai ei jne. on meillä sama.

Ja näin on meilläkin kuten teillä: "Pääsyy siihen miksi olemme yhdessä, on tosi vahva yhteenkuuluvuuden tunne, luottamus ja turvallisuus. Tiedän, ettei mieheni koskaan satuttaisi minua, ja tiedän että voin turvautua häneen aina. Ja samoin hän minuun."

Ja mistä muusta te keskustelette kuin lasten kasvatusasioista?

En oikein ymmärrä tuota luuloa, että jos on eri harrastukset ja kiinnostuksenkohteet, niin sitten ei voi keskustella yhtään mistään. Kyllä meillä oli jo heti tapaamisiltana ja on edelleen pitkiä, hyviä keskusteluja eri aiheista, kaikenlaisesta maan ja taivaan väliltä. Siinä on enemmänkin kyse henkilökemioista kuin siitä, onko yhteisiä harrastuksia. Vai väitätkö, ettet voisi uppoutua syvälliseen keskusteluun jonkun täysin toisesta maailman kolkasta, täysin eri oloista ja elämästä kotoisin olevan ihmisen kanssa? Vaikka hän oliskin esim. intohimoisen kiinnostunut vuohien paimentamisesta ja sinä golffaamisesta?

Väitän kyllä, että jos toisen kiinnostuksenkohteet tuntuvat äärimmäisen tylsiltä ja epäkiinnostavilta, niistä on vaikeaa saada kovinkaan syvällistä keskustelua aikaiseksi. Miten sä keskustelet sellaisesta, mistä et tiedä mitään, ja mikä ei edes kiinnosta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä, miksi suhteessa pitäisi olla yhteiset mielenkiinnon kohteet. Rakkautta on se, että kumpikin antaa olla toisen oma itsensä. Sisältää myös mielenkiinnon kohteet.

Minä taas en ymmärrä, miten ylipäänsä joutuu suhteeseen sellaisen kanssa, jonka kanssa ei ole yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Mistä se kiinnostus toiseen yleensä syntyy, jos ei yhteisistä keskusteluista? Mitä siinä jutellaan kun suhdetta aloitetaan, jos mikään sama ei kiinnosta?

Jos mä tapaan jonkun vieraan ihmisen, alan jutella sen kanssa, ja huomaan, ettei meitä kiinnosta mitkään samat asiat, ei mua huvita ainakaan jutella kovin kauaa sen kanssa. Miksi huvittaisi, mikä siinä kiinnostaisi? Kivoja keskusteluja tyyliin "Mä tykkään käydä salilla. Ai jaa, mä en. Mä tykkään lukea. Jaa, mä en lue koskaan. No okei, mennään naimisiin."

Me molemmat pystymme keskustelemaan mistä vain, emme pelkästään mielenkiinnon kohteista. Heitämme läppää yleisellä tasolla, maalailemme tulevaisuudensuunnitelmia, siis käytännön asioiden ohella. Keskustelemme maailmanmenosta, vaikka ei politiikka kumpaakaan oikein kiinnosta.

Mies on innostunut autoista ja näyttelee niitä minulle. Kommentoin ulkonäköä. Minä olen käyttäytymistieteilijä ja analysoin paljon. Mies kuuntelee huuri pyöreänä ja sanoo oppivansa minulta paljon.