Millainen sisarusten välinen suhde lapsillanne on jos toinen on erityislapsi?

Erityisesti kaksi vuotta nuorempi sisarus on aina suhtautunut mahtavasti. Kolmatta lasta hämmentävät erityisesti raivarit mutta nuorin on yllättävän rohkea ottamaan kontaktia isoveljeen hankalassakin tilanteessa. Kaikki puolustavat veljeä jos joku kiusaa ja osaavat antaa pienen tietoiskun autismista. Uskon että erityinen sisarus on heille rikkaus ja samaten autisti on kehittynyt paljon paremmin kuin luultavasti ainoana lapsena olisi.

nykyään tulee kertomaan jos isoveljeä kiusataan.

Esikoisella lievä kehitysvamma ja ikää 11v- ja pikkuveli on 8v.

Meillä se riitelevä osapuoli on meidän terve kuopus.

Meiltä muuten lentää ulos jos meidän esikoista kiusataan.

Muistakaa ettette hyväksy erityislapsenne kiusaamista.

Kaikki helvetin serkut ja lapsienne kaverit voi heittää pihalle, jos kiusaavat erityislastanne.

Oppivat muuten yleensä kerrasta.

Ainakin omassa kodissaan voi meidän kehitysvammainen lapsi olla rauhassa.

Sisarusten välejä ollaan tuettu aina ja vamman hyväksymistä.

vaikea-asteinen adhd ja SI-häiriö. Nuorempaan ikäeroa 4 vuotta, ja ovat olleet todella läheisiä! Olivat ennen jopa parhaita kavereita, mutta nyt esikoinen on murrosiässä ja omat kaverit on ajaneet pikkuveljen edelle..



Mutta siis tämä addu on vauva-ajasta alkaen hoitanut veljeään mielellään, ja pikkuveli on varmaan hänen elämänsä tärkeimpiä asioita.



Pikkuveli taas... No hän ihailee kovasti jännää ja mielikuvitusrikasta veljeään, mutta kantaa huolta tohelon kouluongelmista ja yrittää pehmittää isoveljen tietä. Saattaa esim valehdella vanhemmille salaltakseen isomman hölmöilyt.

Miten huomioidaan ns. terveitä lapsia perheessä, jossa on erityislapsia? Keskustellaanko muiden lasten kanssa, miksi joku sisaruksista on erilainen ja miksi hän vaatii enemmän huomiota kuin muut lapset?



Saako erityislapsi kiusata muita lapsia? Saako erityislapsi erityiskohtelua?



Minulla on kehitysvammainen sisko ja koin lapsena epäoikeudenmukaisena sen, että sisko sai anteeksi paljon asioita kun hän ei kehitysvammaisena "pystynyt ymmärtämään tekojaan". Osa näistä tuntui kohtuuttomalta "ymmärtämiseltä". Eihän tuo mitään ymmärrä, kun on vammainen, mitä häneltä voisi edes vaatiakaan.



Esimerkiksi minä jouduin lapsena viemään takaisin purkan kauppaan ja pyytämään anteeksi, kun olin "varastanut" sen. Myyjä ei ollut reagoinut siihen, vaikka moneen kertaan olin sanonut, että ostan tämän, kun äiti laittoi tavaroita hihnalle.

Niinpä odotin mielenkiinnolla, millaisen koulutuksen sisko saa varastamisesta, kun nappasi kioskilla pari irtokarkkia äidin ja myyjän silmien alla. Ei sitten mitään. Kaikki katselivat muualle yrittäen olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei tapahtunut mitään, vaikka äidilleni sanoin, että eikös nyt kuulu nuo karkit maksaa, kun sisko ilman lupaa otti. Itsellä oli olo, että silittäkää vielä päätä, että hyvä hyvä. Siis miksei kehitysvammaiselle voi yhtä lailla opettaa, miten kuuluu käyttäytyä?



Vastaavasti minä olin alle kouluikäisenä pari viikkoa karanteenissa sairaalassa, kun ei tiedetty mikä minulla oli. Minua kävi joka päivä katsomassa eräs sukulainen, äiti kävi kerran. Siinä oli ehkä ajatusta takana, ettei minulle tule ikävä äitiä, jos hän käy harvoin. Mutta kun sisko joutui sairaalaan kolmeksi päiväksi, äiti oli mukana yötä päivää. Se tuntui lapsesta aika eriarvoiselta. Toisaalta minä olin kiltti lapsi, en vaatinut jatkuvaa huomiota. Toisin kuin siskoni joka ei osannut olla paikalla hetkeäkään.



Mutta lapsena toisen saama ylimääräinen huomio tuntuu epäoikeudenmukaiselta, jos aina tuntuu jäävän "toiseksi". Vaikka sen lapsenakin ymmärtäisi, että toinen vain vaatii enemmän huomiota. Ehkä tähän enemmän nykyään kiinnitetään huomiota. Toivottavasti.

Isoveljensa, pian 18 v. oireilee pahasti, ns. terveen lapsen syndrooma kai. Huumeita, itsemurhajuttuja, jne.

eli itse olen 30 ja veljeni 37. Ei kauheasti olla tekemisissä, mutta kun ollaan niin ollaan kyllä läheisiä. Aina voi toiselle soittaa ja toinen yleensä auttaa... ollaan perhettä ja läheisiä vaikka ei kyllä kauheasti nähdä.



Onhan se ärsyttävä... :/ mutta mun veli :)

ei olla tekemisissä oikeastaan ollenkaan. Sitten mun tuttavapiirissä on isosisko 27 v ja erityislapsi pikkuveli 18 v ja ovat erittäin läheiset ja rakkaat toisilleen.

On täysin tapauskohtaista miten vammaisen sisaruksen kanssa tulee toimeen. Siinä on niin monta osatekijää että mitään kaavioita on mahdotonta piirtää. Vamman taso vaikuttaa myös paljon,

isoveli suhtautuu ohjaavasti ja suojelevasti vammaista pikkusiskoaan kohtaan ja tulkkaa tarvittaessa hänen puhettaan vieraammille ihmisille.



Aikaisemmin ärsyyntyi pikkusiskonsa jatkuvasta metelöinnistä ja vilkkaudesta, mutta kun vetäytyi hetkeksi omiin oloihinsa, jaksoi taas.

joista 2 vanhinta (16v ja 16v) ovat ns. "normaaleja" lapsia ja nuorin (6v) on erityislapsi. Hänellä on ainakin lievä älyllinen kehitysvamma, autistisia oireita ja lievä cp-vamma. Välit näiden kahden vanhimman pojan ja tämän nuorimman välillä ovat todella huonot, tätä nuorinta ei voi jättää yleensä hetkeksikään kaksin jommankumman veljen kanssa eikä myöskään siten, että pojat ovat kaikki yhdessä, sillä isoveljet alkavat heti kiusaamaan tätä veljeään, joka tietenkin provosoituu siitä alkaen esim. itkeä ja huutaa, mikä huvittaa hänen veljiään suuresti.



En millään tajua, että miksi nuo vanhimmat pojat eivät suostu uskomaan, että pikkuveljeä ei saa kiusata ja että tämä ei voi mitään sille, että tämä on mikä on. Erityisen ärsyttävää on se, että tämän erityslapsen kiusaaminen tuntuu olevan myös tämän serkkujen suosikkihuveja. Jos meille tulee kylään pojan serkut (2v, 4v, 5v, 6v, 11v, 14v, 15v, 15v ja 16v), niin nämä heti alkavat kiusaamaan poikaa yhdessä pojan veljien kanssa. Esim. muutama viikko sitten eräässä sukujuhlassa pojan veljet ja serkut yhdessä sulkivat tämän leikkimökkiin ja kiusasivat tätä siellä.

ja siellä vieraana ollut meille entuudestaan tuntematon 5v poika keksi heti, miten saa meidän 11v kehitysvammaisen pojan itkemään. Oikein nautti eri keinoista. Ihmellistä miten jotkut saa siitä kiusaamisesta nautintoa. Esim otti tavaran toisen kädestä ja heitti jonnekin sohvan taa huusi sitten tekoitkua!

joista 2 vanhinta (16v ja 16v) ovat ns. "normaaleja" lapsia ja nuorin (6v) on erityislapsi. Hänellä on ainakin lievä älyllinen kehitysvamma, autistisia oireita ja lievä cp-vamma. Välit näiden kahden vanhimman pojan ja tämän nuorimman välillä ovat todella huonot, tätä nuorinta ei voi jättää yleensä hetkeksikään kaksin jommankumman veljen kanssa eikä myöskään siten, että pojat ovat kaikki yhdessä, sillä isoveljet alkavat heti kiusaamaan tätä veljeään, joka tietenkin provosoituu siitä alkaen esim. itkeä ja huutaa, mikä huvittaa hänen veljiään suuresti.

En millään tajua, että miksi nuo vanhimmat pojat eivät suostu uskomaan, että pikkuveljeä ei saa kiusata ja että tämä ei voi mitään sille, että tämä on mikä on. Erityisen ärsyttävää on se, että tämän erityslapsen kiusaaminen tuntuu olevan myös tämän serkkujen suosikkihuveja. Jos meille tulee kylään pojan serkut (2v, 4v, 5v, 6v, 11v, 14v, 15v, 15v ja 16v), niin nämä heti alkavat kiusaamaan poikaa yhdessä pojan veljien kanssa. Esim. muutama viikko sitten eräässä sukujuhlassa pojan veljet ja serkut yhdessä sulkivat tämän leikkimökkiin ja kiusasivat tätä siellä.

Mutta aika lapselliset huvit 16 vuotiailla. Jos olisin sinun tilanteessasi laittaisin ne töihin niin kasvaisivat miehiksi. Sääliksi käy 6 vuotiasta.

nuorempi on erityislapsi ja välit ovat olleet aina erittäin hyvät ja lämpöiset, kunnes tämä vanhempi tuli murkkuikään, ei oikein jaksais kiinnostaa nuoremman erityismurheet. Ja nuorempi ihan hoomoilasena ihmettelee, miksi isompi ei enää leiki sen kaa... Tappelevat erittäin paljon nykyään.



Mutta hyvää seesteistä elämää meni lähemmäs 10v, joka tuntuu olevan ihan poikkeuksellista ns tavislasten keskenkin :)



Toivottavasti vielä löytyy se yhteinen sävel joskus, jos ei, niin sille ei voi mitään.

Ap_n lapset lie molemmat erkkoja?

Ap_n lapset lie molemmat erkkoja?