Lue keskustelun säännöt.
mistä voimia jaksaa haastavan lapsen kanssa?
21.10.2012 |
meillä on haastava, nyt 2 v tytär.
Edelleenkään ei saada nukuttua täysiä unia, mikä vielä lisää molempien väsynystä tilanteeseen. Nukutaan vuoroöin tytön janssa, että molemmat saa nukkua joskus.
Kotielämä on yhtä huutoa, lapsi haluaa tehdä kaiken itse, päättää kuka hoitaa, mitä syödään ym ym. ja sitten kun ei saa, tulee huuto. Aina. Minulta menee aika nopeasti hermo, mutta mies jaksaa hyvin useimmiten. Tänään sekin huusi lapselle.
On meillä usein kivaakin ym, mutta usein tuntuu että sinnitellään äärirajoilla jaksamisen kanssa.
Esikoinen on, ja näillä näkymin ainoaksi jää, ei ole voimia tähän taisteluun ryhtyä uudelleen.
Lapsi ei ole sairas, hänellä on vain haastava temperamentti (lääkärien mukaan). Koko ikänsä on ollut hyvin huonouninen ja huutava.
Mistä voimia?
Kommentit (35)
Naurattaa tämä nykyajan muotisana HAASTAVA :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuka vaan huutaisi jos nukkuisi huonosti. Unikoulu on varmasti kokeiltu?
Unikoulu on varmasti kokeiltu?
unikoulu on kokeiltu, useampaan kertaan, ei ole auttanut. Nyt ei olla puoleen vuoteen yritetty muuta kuin ohjailla rauhallisempaan yöhön, tassutella ym, joskus auttaa, joskus taas mennään 2h välein karjumalla yöt (siis lapsi karjuu, me tosi harvoin öisin kuitenkin onneksi)
Juu meidänkin lapsi oli tempperamenttinen, huutava ja huonouninen kunnes me vanhemmat itse huomattiin että lapsi (silloin 10 kk) onkin laajasti allerginen esimerkiksi maidolle, porkkanalle jne. Kun sopiva ruokavalio löytyi ruvettiin meillä nukkumaan ja päivisinkin meillä asusteli helppo ja mukautuva lapsi.
Toinen tyypillisesti lasta herättelevä ja itkettävä vaiva on refluksi.
Meilläkin on ollut pienestä pitäen tosi tempperamenttinen ja haastava lapsi. Tarha ollut usein helisemässä myös sen kanssa - siis ammattilaisetkin. Mutta jos yhtään lohduttaa niin iän myötä ja kärsivällisyydellä niin lapsi kehittyy. Nyt on paljon helpompaa jo, ikää on kertynyt jo 5 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että "lapsi päättää" jne.
Ei lapset nyt vaan päätä. Huutakoon niin kauan että tajuaa, kuka on pomo!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä loukkaannu mutta onko teillä vanhemmuus ihan hanskassa? Kuulostaa että lapsi määrää teillä tahdin.
todettiin myöhemmin aistiyliherkkyydet ja asperger-piirteitä.
Jos teillä on vanhemmuus hyppysissä, googlaa sensorisen integraation häiriö ja/tai lue Keltikangas-Järvisen temperamenttikirjat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että "lapsi päättää" jne.
Ei lapset nyt vaan päätä. Huutakoon niin kauan että tajuaa, kuka on pomo!
Lapsi ei päätä meillä. Taisin muotoilla tuohon huonosti, mutta tyttö haluaisi päättää kuka hoitaa, haluaisi päättää mitä syödään ym. Ei hän saa huutamalla tahtoaan läpi, mutta silti huutaa. Eikä se ettei periksi anna ole huutoraivareita yhtään vähentänyt. Ja tosiaan koko ikänsä on huutanut paljon.
2-vuotiaana lapsi on haastavimmillaan - ainakin ennen murrosikää. Sen vaan pitää saada haluamisen takia haluta - päättää se ei kuitenkaan halua. Antaa huutaa vaan, jos lapsi on eri mieltä. Eikä se lapsi rikki mene, vaikka sille joskus huutaa takaisin. Hyvä vaan osoittaa, että aikuisenkin kärsivällisyydellä on raja jolloin vanhempi huutaa takaisin (sanoo muuten myös Jari Sinkkonen).
Yli puolivuotiaan valvomisissa en ole ollenkaan asiantuntija.
Voimia teille, puolen vuoden päästä on varmaan jo helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siinä on avain. Lapsi on turvaton, koska aistii että teiltä on ote ihan hukassa.
ja voin sanoa, että lapsissa on tosiaan paljon eroja. Ei vanhemmuus ole kaikkien lasten kohdalla ollenkaan haastavaa. Meillä on esikoinen helppo lapsi, hänen kanssaan on tosi ihana elää.
On tämä toinenkin rakas, tietenkin, mutta vasta hänen myötään olen tajunnut, kuinka raskasta on joskus olla vanhempi. Lapsi on nyt 1,5-vuotias ja tähän mennessä nukkunut hyvin tasan kaksi viikkoa (tän lokakuun alusta,) kunnes sairastelut sekoittivat senkin saavutuksen. On erittäin helposti ärtyvä, kovääninen, voimakastahtoinen ja ylipäänsä sellainen, että vie kaiken tilan ollessaan hereillä. Joka asia on yhtä vääntöä. Tosi usein on houkutus antaa joku asia periksi ihan vaan että se hemmetin huuto loppuisi, mutta sehän vaan merkitsisi että seuraavalla kerralla lapsi huutaisi kauemmin. Yleensä vain rauhoitan itseni, etten ala itse hermostumaan, ja jätän sen huudon huomiotta. Toisaiseksi en ole huomannut, että tällä olisi ollut mitään huutoja vähentävää vaikutusta.
Minun lapseni ainakin on kuitenkin ihan normaali, ja itse asiassa äitiinsä tullut. :-/ Itse olen ollut ekat kolme vuotta samanlainen. Vanhempani kertovat vieläkin tukka pystyssä kaikesta siitä, mitä olen hajottanut, ja mun huuto on todistettavasti kuulunut satojen metrien päähän kun olen herpannut. Aikuisena olen kuitenkin tosi rauhallinen. Mä toivon, että tästä meidän pienemmästäkin aika tekee vähän iisimän kaverin ja päähän tulee jotain tolkkua. Enempää lapsia meille ei tule, ei voi ottaa riskiä että saataisiin toinenkin parkulainen. Ihan valehtelematta tällä toiseen lapseen menevällä psyykkisellä energialla hoitais lauman esikoisen kaltaisia, rauhallisia ja myönteisiä lapsia.
Tsemppiä ap. Eihän sitä tiedä vaikka näistä tulisi oikeita kullanmuruja ajan kanssa. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikka niitä päiväjärjestyskuvia. Voisi sitä vuorokautta yrittää luovia niin, että kaikkia raivareita ei tarvitse käydä läpi vaan tapellaan ne tärkeimmät taistelut. Jos lapsi haluaa laittaa keltaisen paidan vaikka itse olet laittanut oranssin siihen mitä tänään olit suunnitellut pukea, asiassa voidaan antaa periksi. Jos taas lapsi ei halua laittaa autossa turvavyötä, taistelu käydään ja vanhemman on voitettava.
Huonoon nukkumiseen pyytäisin lääkäriltä melatoniinit.
Aika auttaa, oma lapseni pääsi päiväkodin erityisryhmään ja on saanut siellä hyvää ohjausta ammattitaitoisilta hoitajilta, enkä enää muista milloin olis ollu raivareita tai ainakaan ne ei kestä megakauan vaan muutaman minuutin.
että lapsesi on vielä pieni, hän vasta harjoittelee itsesääteytaitoja. Hän ei halua tehdä asioita ilkeyttään, eikä hän voi mitään sille, että hänen tempperamenttinsa on mikä on eivätkä hänen itsesäätelytaitonsa ole vielä kehittyneet. Minua surettaa nämä jutut, missä neuvotaan näyttämään lapselle kuka on "pomo". Kaksivuotias ei ole vielä paljon vauvaa kummempi, aivan pieni. Hän kaipaa lohduttavaa syliä tunnekuohuissaan eikä mitään koirakoulua.
Minusta tilanteenne kuulostaa siltä, että teillä on vanhemmuus hukassa. Älä loukkaannu. Hae kasvatusvinkkejä esim. perheneuvolasta tai lastensuojelusta
jos sen tunnekuohut vievät koko perhettä.
Juuri siksi sillä lapsella on vanhemmat - tai pitäisi olla. Antamassa ne rajat ja tarjoamassa niistä tulevan turvan.
Nythän sen lapset säätelemättömät tunnekuohut vie koko perhettä - ja se on todella, todella pelottavaa sille lapselle! 2-vuotias on pantu vastuuseen kaikesta. EI HYVÄ.
että lapselle täytyisi antaa periksi. Ei lapselle huutaminen tai "antaa huutaa" -meininki kuitenkaan lasta auta. Itseäni ainakin oman tempperamenttisen lapseni kanssa auttaa ajatus siitä, miten pulassa se lapsi niiden tunnekuohujensa kanssa on. Ajattelin, jos se ajatus auttaisi myös ap:ta suhtautumaan lapseen empaattisemmin sen sijaan, että menettää hermonsa ja huutaa lapselle.
18
on ennen ollut sosiaalitäti, tehnyt mm. huostaanottoja jne.
Sanoin kun lapseni täytti vuoden alkoivat ongelmat, ystäväni yritti kauniisti esittää että lapseni voisi olla ns erityislapsi. Koska ystävyytemme on vahva ja tiesin hänen asiantuntevuuden, aloin ottamaan apua vastaan.
Pääsimme integroituun päiväkotiryhmään, ei ole helppoa, lisäksi on saanut diagnosin Lastenlinnasta, on nyt virallisesti erityislapsi.
Kun ymmärrät itse että lapsesi on haastava tai jopa hyvin haastava, kysy apua päiväkodista. He osaavat neuvoa apua parhaiten, missä päin Suomea asutkaan.
Se kannattaa muistaa että mitä nopeammin lapsesi saa apua, sitä nopeammin parantuminen alkaa.
Sen verran vielä jatkan, että lapsi on päivähoidossa ja me töissä, ja tämä järjestely on jonkin verran helpottanut arkea. yritämme kuitenkin pitää hoitopäviät alle 8 tunnissa, ja se tekee stressiä töissä.