Mihin elokuvaan tai kirjaan petyit pahiten?

Meni vähän aiheen vierestä, mutta pakko silti kommentoida. :)

Ja toinen on sitten Tuuleen viemää. Kirja on ihana, luin sen eka kerran joskus seiskalla vai kasilla. Mutta leffa.

Mä en oo vieläkään nähnyt sen loppua :D Nukahdan AINA puolessa välissä. Pitäis vissiin alkaa katsoa kyseistä leffaa siitä puoli välistä.

Mulla just toisin päin; elokuva ihana, kirja lukemattomana kirjahyllyssä.

Myös Hohto oli minusta välillä turhan pitkitetty. Juostiin vain paikasta toiseen, pitkin käytäviä.

Sen sijaan Rosemaryn painajainen on hyvä. Sen olen katsonut monta kertaa. Jotenkin se on vain parantunut, kun olen saanut lapsia. Olkoonkin, että loppu on kieltämättä hölmö, mutta ei se silti haittaa.

Odotin monta vuotta, että näkisin elokuvan jossakin, kun se on klassikko ja sitä aina joka paikassa niin kamalasti hehkutettiin.

Visuaalisesti elokuvassa on tietysti upeat puitteet, mutta elokuvan juoni ei musta vaan ollut mitenkään kauhean kiinnostava. Ei todellakaan mikään huono elokuva, mutta olisin odottanut puheiden perusteella jotakin vielä upeampaa ja ihmeellisempää.

Ärsyttävä loppuratkaisu, tekemällä tehty. Olin tosi pettynyt. Sisareni jaksoi hehkuttaa elokuvaa, mutta minulle se ei auennut.

Titanic ja Manaaja. Molemmilta odotin paljon,kun niitä oli niin kehuttu.



Jos johonkin kirjaan olen pettynyt,se on jäänyt lukematta loppuun..

oli hyvä samoin Suden vuosi mutta muut tosiaan ihan hirveää kiireessä kyhättyä huttua...

Sitä on niin hehkutettu, mutta ei se mun mielestä ollut erityisen hyvä eikä kiinnostava. Ehkä mulla oli liian suuret odotukset.

P.S.Rakastan sinua-elokuva. Kirja on todella kaunis irkkuteos,liikuttaa oikein kyyneliin. Leffa oli jenkkipaskaa,jolla oli kirjan kanssa yhteistä vain nimi,oli ainoa kerta kun olen lähtenyt leffasta kesken pois :D Twilight-elokuvat ovat myös todella surkeita kirjoihin verrattuna,mutta niissä sentään juonta ei ole menty muuttelemaan.

en kerta kaikkiaan ole saanut luettua sitä kymmentä ensimmäistä sivua pidemmälle... Elokuva oli ihan ok, keskinkertaisen hyvä. Mutta kirjan kerrontatapa ei vain kolahtanut.

Kirjallisuutta harrastava ystäväni kehui sitä mulle, mutta sehän ihan täyttä p:aa!!! Pelkkiä kliseklönttejä, en olisi jaksanut lukea loppuun, mutta ajattelin, ettei kaverini VOI olla väärässä.

Kirja on koskettava, moniulotteinen, hauska ja riipaiseva, elokuva on typistetty mitättömäksi teiniromanssiksi. Jos olisin nähnyt elokuvan ensin. en olisi ikipäivänä lukenut romaania. Gage ja Cruz näyttelevät kehnommin kuin koskaan ja vääntävät vielä tankeroenglantia. Juonesta on lyhennetty yli puolet ja Carlosin koskettava tarina jäi leffasta pois. Hirviömäisestä Mandrasista on tehty sankari. Elokuva loukkaa alkuperäistä niin, ettei kirjaa meinaa tunnistaa leffasta.

ne kirjat silti koukutti, vaikka oli huonosti kirjoitettuja, mutta sit ne elokuvat, ensiksikin sen Edwardin piti olla jumalaisen kaunis...

kirjana oli surkea eikä leffana ainakaan kirjaa parempi. Harry Potteritkin tuottivat pettymyksen suuren suitsutuksen jälkeen.



Ernest Hemingwaysta en pidä hehkutuksista huolimatta, mutta lienee liian outoa/vanhaa luettavaa täkäläiselle porukalle?

Prinsessapäiväkirjat-leffaa haukuttiin myös leffan jälkeen kirjoitetuissa kirjoissa! Eli se "prinsessa" kirjoitti, että leffa oli hänestä huono, ilmeisesti oli siis kirjailijalla ja ohjaajalla mennyt sukset ristiin :)

Varhaisteininä rakastin Prinsessapäiväkirjat-kirjasarjaa. Sit kun kirjoista tehtiin elokuva, niin se oli ihan pakko nähdä, mutta pettymykseksi elokuva olikin järkyttävää kuraa! Aivan liian siloteltu Disney-versio niihin kirjoihin verrattuna.

Aikuisemmalla iällä Pussikaljaromaani oli pettymys. Odotin jotakin tosi hersyvän hauskaa huumorikirjaa, mutta tuskin sain lukiessa nauraa kertaakaan. Tapahtumatkin etenivät ihan liian verkkaisesti minun makuuni. Jostakin syystä menin vielä katsomaan Pussikaljaelokuvan, joka osoittautui aivan yhtä huonoksi kuin kirjakin.

olisi ollut hauska hömppäkomedia, jos olisi keskitytty lava- ja bäkkärimeininkiin.

Ystäväni joka harrastaa kirjallisuutta ja jota arvostan ylipäänsä ihmisenä paljon tykkäsi tuosta kirjasta, joten luin sen vaikka se oli niin typerä kuin oli. Eikä vain typerä vaan asenteeltaan tosi vastenmielinen: mitä vähemmän ihminen yrittää, sitä varmemmin hänelle tippuu koko ajan maallista omaisuutta. Yööök.

Paulo Coelhon Alkemisti

Kirjallisuutta harrastava ystäväni kehui sitä mulle, mutta sehän ihan täyttä p:aa!!! Pelkkiä kliseklönttejä, en olisi jaksanut lukea loppuun, mutta ajattelin, ettei kaverini VOI olla väärässä.

filmatisoinnit Pottereista ja Sorumsten herrasta tuntuivat jumalanpilkalta yksisilmäisessä fanitushuumassani teininä. Ai sitä pettymystä kun juuri parhaat palat oli jätetty elokuvista pois :D



Myöhemmin Rouva bovary toisaalta yllätti, toisaalta petti odotukseni. Odotin ehkä enemmän sitä paheellisuutta ja vähemmän sen rasittavan Emman vikinää ja itsesäälissä pyöriskelyä.



Coelhot tuottivat myös pettymyksen, useampaa olen aloittanut mutta jäävät aina kesken.



Anna Kareninan ylitsevuotava kuvailu alkoi pikkuhiljaa kyllästyttää, muuten kyllä pidin.



Barkerin Abarat-sarjan viimeisin kolmas osa oli pettymys. Ihan luettava, mutta jotakin puuttui. Ensimmäiset kaksi osaa luin yläasteella ja lukiossa, ja ne kolahtivat lujaa. Ehkä seitsemän vuotta kolmannen osan odotusta pinosi liikaa odotuksia... Tai sitten kasvoin niistä ulos.



Zafonin Enkelipeli oli pettymys Tuulen varjon jälkeen. Tuulen varjon olen lukenut viisi kertaa, ja se ei vain tunnu kuluvan lainkaan. Muutenkin kyseiseen kirjaan liittyy rakkaita muistoja :) Enkelipelin kieli oli yhtä ihanaa kuin Tuulen varjossa, mutta se ei vain jotenkin yltänyt samalle tasolle kokemuksena. Taivasten vanki odottelee hyllyssä sopivaa hetkeä, jos vaikka yllättyisin :)

eli Piiat, kirja oli tosi ihana ja suuret oli odotukseni elokuvalle. Se oli pettymys, niin lattea!

Tarantinon kulttimainetta en vaan käsitä.

Sascha Baron Cohenin Diktaattoriin. Ne ainoat edes vähän hauskat kohtaukset olin nähnyt jo trailerissa. Borat oli hyvä elokuva, mutta Bruno ja Diktaattori surkeita ja huumori ällöttävää.

Evita köyhien kuningatar, kirjoittanut Alicia Dujovne Ortiz. Olen tahkonut tuota alle 400 sivuista teosta nyt kolmatta kuukautta. Yleensä luen 300-sivuisia kirjoja parissa viikossa. Kirjailija haahuilee milloin toisessa maailmansodassa, milloin kasvitieteessä. Eikä kirja tunnu kertovan mitään faktoja, vaan arvailuja ja kirjailijan omia kuvitelmia. Toimisi ehkä paremmin alkuperäiskielellä.