mä en ole oikein koskaan tajunnut mitä oikein toimistotyöläiset tekee?
Kommentit (15)
jotka ei ole sihteereitä, jotain tutkijoita, koodaajia tai ojtain vakuutus/matkatoimisto/tmv. myyntivirkailijoita?
on monenlaisia:ylemmän on korkeakoulututkinon suorittaneita suunnitelijoita, virkamiehiä jne. Sitten on esim. eri virastojen virkalijoita (esim. Kela), on firmojen sihteerietä (vaikkapa vientisihteeri). Hyvin erilainen toimenkuva taitaa olla esim. yllämainituilla.
Itse olen projektipäällikkö. Osallistun kehittämishankkeisiin ja vedän nitä: kokouksia, suunnitelmien laadintaa, yhteydenpitoa sähköpostilla, uusien ihmisten kontaktointia, raportteja, ideointisessioita, koulutuksiin osallistumista (ja joskus niiden pitämistä), esimiestyötä (kehityskeskusteluja, henkilöstön ohjaamista). Vaihtelevaa työtä jonka aikataulut ja sisällötkin voi pitkälti itse määritellä.
Maatilalla kasvaneet lapseni ihmettelivät samaa aikanaan, kun olivat tottuneet siihen, että vain ruumiillinen työ on oikeaa työtä. Toimistossa äitikin vain istui!
Mutta tässä esimerkkiä suunnittelutyöstä: ensin täytyy selvittää joku perusasia, esim. rahoitushakemuksen ehdot. Sen jälkeen ryhdytään laatimaan hakemusta kokoamalla edellä mainittujen ehtojen mukaiset tiedot. Edelleen kehitellään perusteet, miksi juuri tälle hakemukselle pitäisi myöntää rahoitus. Käytännössä siis istutaan, luetaan, ajatellaan, kirjoitetaan ja tarpeen mukaan viestitellään tai keskustellaan muiden yhteistyökumppanien kanssa mahdollisimman hyvä lopputuloksen saamiseksi.
Suunnittelutyössä yhden A4:n kirjoittamiseen voi mennä useampi työpäivä nimenomaan siitä syystä, että tietojen hankkimisessa ja valmistelussa menee aikaa. Jos työ on pelkkää kirjoittamista, niitä sivuja tulee tunnissa aika paljon.
Esimerkiksi kunnanviraston kokousasiat. Niiden valmistelussa voi mennä aikaa hyvinkin päivä/pykälä. Sitten koko pöytäkirjan kirjoittaminen kokouksen jälkeen voi hoitua tunnissa, se kun on vain pelkkää mekaanista kirjoittamista.
Sitten on niitä töitä, joissa täytyy tiedot kirjata, nykyään tietokoneella: tilauksen / varauksen / ilmoittautumisen tiedot, niiden yhteenvedot ja toimenpiteet. Esimerkiksi ilmoitetaan varastolle tavaratilaus lähetystä varten, varataan tila kokousta/kurssia varten + puheenvuorot ym.
Tutkijan työstä suuri osa on suunnittelua, tiedonhankintaa ja analysointia, joko koneiden avulla tai ilman niitä. Ihan kaikkea tutkimusta ei voi tehdä toimistossa eikä laboratoriossa, vaan on ms. jalkauduttava kentälle.
juoruaa.
jos ei ole toimistotyöntekijöitä niin kukaan ei tiedä maailman asioista mitään.
mikä kysymys... Esimerkiksi maksan sun sähkö- ja vuokralaskun kun tuot ne sossuun maksettavaksi...
mikä kysymys... Esimerkiksi maksan sun sähkö- ja vuokralaskun kun tuot ne sossuun maksettavaksi...
Jos työntekijät tekevät itse tuotteet, niin "toimistoväki" sitten tekee nämä:
- hankki raaka-aineet niihin
- ohjaa tuotantoa (koska valmistetaan mitä)
- hankkii osaavia ihmisiä tekemään työt
- hoitaa palkanmaksun ja firman laskut
- mainostaa ja markkinoi tehtaan tuotteita, jotta niitä ylipäätään joku tietää ostaa
- hoitaa tavaroiden kuljetukset asiakkaille
- laatii vientidokumentit ulkomaille meneviin tavaroihin
- kehittää itse työtä ja tuotteita
- jne. jne.
Ei todellakaan pidä stereotypiat paikkaansa. Jos helpolla haluaa päästä, niin sitten pitää valikoida se toimisto huolella. Muuten on olo kuin B. Virtasella. Oikeasti.
mä en ole oikein koskaan tajunnut mitä oikein toimistotyöläiset tekee?
voisko joku fiksumpi valaista...
samaa luokkaa kuin "mitä duunarit tekee, voisko joku valaista"
mä en ole oikein koskaan tajunnut mitä oikein toimistotyöläiset tekee?
voisko joku fiksumpi valaista...samaa luokkaa kuin "mitä duunarit tekee, voisko joku valaista"
Juuri näin ;)
Esimerkiksi asiakaspalvelija:
- perustaa uudet sopimukset järjestelmään, eli laittaa sinne asiakkaan ja sopimuksen tiedot, jotta alkaa laskutus pyöriä jne
- vastaa asiakkaiden puheluihin: kysymyksiä, sopimusmuutoksia, asiakirjapyyntöjä, tiedusteluja, ne pitää toteuttaa myös
- käsittelee faksit ja sähköpostit
Sitten perintätoimihenkilö
- irtisanoo sopimukset
- tekee käräjäoikeuteen hakemuksia velkomustuomioista
- tekee poishakutoimeksiantoja ajoneuvoista
- tekee ulosottoon tilityspyyntöjä, virka-apupyyntöjä ja toimeksiantoja
- vastaa asiakkaiden puheluihin, sähköposteihin ja fakseihin jne..
Aika monipuolista kuitenkin!
Luen sähköpostit ja vastailen niihin, sitten alan suunnittelemaan jäjestelmämme softan laadunvarmistusta, suunnittelen siihen sopivia keinoja, ohjailen externaalien tekemisiä samaan asiaan (tällä hetkellä) ja vastailen muutenkin teknisiin kysymyksiin, koska muut eivät paljon osaa :)
ja sisäänotan ja hyllytän (varastokirjanpitoa) asiakkaiden tavaroita, vastailen sähköposteihin, teen tilaukset eli keräyslistat varaston työntekijöille ja lähetteet asiakkaiden asiakkaille.
Sitten kun tavarat on kerätty ja laitettu matkaan, niin kuittaan ne saldoilta, jotta kirjanpito säilyy ajan tasalla. Työni on muuten ihanaa ja mielenkiintoista, mutta kiireessä erittäin stressaavaakin.
- kirjanpitäjänä hoidin ison kansainvälisen yrityksen kirjanpitoa ja ulkomaisen tytäryhtiön kirjanpitoa - kk täsmäytykset, viennit, laskujen kirjaukset, tilinpäätökset jne.
- travel managerina loin isoon kansainväliseen yritykseen matkahallinta- ja matkalaskujärjestelmät jotka pilotoitiin Suomessa ja yhdessä euroopan maassa ensin. Sen rinnalla hoidin normaalit assarintehtävät (palaverit, matkat, esimiehen matkalaskut, presot jne)
- assarina laidasta laitaan: myynnin puolella hoidin myynnistä kirjanpitoon pk-yrityksessä. Isossa globaalissa olin esimieheni oikea käsi eli luin ja hoidin osan hänen sähköpostistaan ja tehtävistään, huolehdin kalenterista, matkoista, palavereista, tein minuuttiaikataulut matkoille jne. Tilaisuuksia 2-160 hengellekin tullut järjestettyä ympäri maailmaa
- markkinoinnissa tulee hoidettua materiaalia, asiakassuhteita, eventtejä jne.
- mies puolestaan johtaa erästä raaka-aineisiin keksittyntyttä yritystä, myy em ainetta teollisuuteen, tutkii uusia käyttötarkoituksia ja tukee asiakkaita. Ja paljon muuta.....
esim. sihteeri maksaa laskut, laskuttaa, seuraa rahan käyttöä muutenkin, hankkii pomoille ym:lle matkat, katsoo kalenterit, järjestää kokoukset ja tapaamiset, kirjoittaa kokousmuistiot, päivittää nettisivut, kielitaitoinen sihteeri myös kääntää tekstejä, täyttää kopiokoneet ja hankkii niiden huollon, keittää kahvit, neuvoo atk-ongelmissa, selvittää lomat, pitää kaikki langat käsissään yms. yms. jokainen päivä on erilainen ja kiireinen.