Lue keskustelun säännöt.
Lastenkasvatuksesta, luonteen periytyvyydestä
17.10.2012 |
Millaisia lapsia teille eriluonteisille pariskunnille on tullut, jos toinen vanhemmista on rauhallinen, harkitseva ja joskus ujokin ja toinen on kunnon rämäpää, vilkas ja impulsiivinen?
Mieheni on siis se vilkas ja seurallinen, ja on ollut lapsena ja nuorena hirveän villi ja aina tekemässä jekkuja. Tuuria on ollut, että on edes enää hengissä... On mm. pudonnut neljännen kerroksen parvekkeelta leikkiessään sirkuksen elävää tykinkuulaa (jäi onneksi kiinni alemman kerroksen parvekkeeseen ja vain mursi solisluun ja sai niskanikaman murtuman, joka vaivaa tänäkin päivänä vielä...), varasti äitinsä ystävättären auton 8-vuotiaana ja ajellut sillä pitkin poikin kaupunkia vaikka hädin tuskin näki ulos, teini-ikäisenä keräsi rahaa pelaamalla saleilla biljardia ja pokeria (välillä siis huijatenkin ja pelaillen "vaarallisiakin" tyyppejä vastaan) ja myi myös kannabista...
Nyt on siis kyllä poliisi (!) ja ihan kunnon kansalainen, mutta on siis edelleen impulsiivinen, osaa valehdella uskottavammin kuin kukaan koskaan näkemäni henkilö (ei kylläkään minulle enää), osaa manipuloida kenet tahansa tekemään mitä tahansa ja edelleen keksii kaikenlaista käytännön jekkua koko ajan.
Mutta se kysymys siis kuuluu, että mahdankohan minä, se rauhallinen osapuoli, osata kasvattaa tuollaista lasta, jos meidän lapsemme sattuvat perimään tuollaisen villimmän luonteen? Kyllähän minä miestäni vallattoman luonteensa kanssa rakastan, mutta kun noita juttuja mieheni lapsuudesta kuuntelee, niin aika helisemässä on hänen äitinsä kyllä ollut.
En haluaisi ajatella, että tuleva lapsemme putoaisi parvekkeilta, varastelisi autoja ja tienaisi taskurahaa hämärissä bilissaleissa tai mihin hankaluuksiin tulevaisuuden teinit sitten ikinä voisivatkaan päätyä. Tiedän, että mieheni perheessä on ollut kova kuri ja erityisesti isä on ollut miehelleni se, jonka pelkästä tietystä katseesta mennään hiljaiseksi.
Vertaistukea? Onko teillä selvästi toisen vanhemman luonteen perineitä lapsia? Onko tullut hankaluuksia? Tulevatko tällaiset samanluonteiset vanhempi/lapsi -parit yleensä paremmin vai huonommin toimeen keskenään?
Kommentit (11)
lapsi isänsä tavoin täynnä virtaa, mutta onneksi hyväntahtoinen ja älykäs. Välillä on rankkaa yrittää pysyä perässä, mutta lapsi ei onneksi käytä tarmoaan typeryyksiin, jos vain järkevääkin tekemistä on tarjolla. Toisaalta itse olen kovempi luonne kuin lapsen isä ja siksi pärjään "riidoissa" paremmin lapsen kanssa, isänsä antaa herkemmin periksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsi isänsä tavoin täynnä virtaa, mutta onneksi hyväntahtoinen ja älykäs. Välillä on rankkaa yrittää pysyä perässä, mutta lapsi ei onneksi käytä tarmoaan typeryyksiin, jos vain järkevääkin tekemistä on tarjolla. Toisaalta itse olen kovempi luonne kuin lapsen isä ja siksi pärjään "riidoissa" paremmin lapsen kanssa, isänsä antaa herkemmin periksi.
Onko miehelläsi tarkkaavaisuuden ja ylivilkkauden kanssa vaikeuksia ja impulssikontrolli heikko? Tai ollut ainakin lapsena?
Tämä varmaan summasi tuon miehen luonteen (ainakin siis lapsena/nuorena). Lisäksi voisi lisätä sen, että raha ei pysy hyppysissä, ottaa helposti riskejä eikä murehdi huomisesta.
Luulen, että tiukka kuri kotona, erityisesti isän kunnioitus ja urheilu pelastivat mieheni ainakin jossain määrin ihan hukkateille joutumiselta. Hyvähän tuosta nyt sitten loppujen lopuksi tuli. :)
Mietityttää monen muun asian ohella, kun siis odotan parhaillani kaksosia, että tässä ollaan varmaan joka tapauksessa kahden kanssa helisemässä, saati sitten jos sieltä tulee kaksi tuollaista kauhukakaraa kuin mieheni oli!
Olisiko lisää kommentteja?
t. AP
Minä olen pohdiskeleva, suorastaan hidas ja rauhallinen; varovainen ja vetäytyvä, suorastaan epäluuloinen. Mieheni on (ollut ja on jossain määrin vieläkin) rämäpää, ilmpulsiivinen ja "vaikeuksiin joutuvaa sorttia" vaikka onkin samalla myös äärimmäisen kiltti, empaattinen ja vastuuntuntoinen. (ja on totta, että jos olisin seurusteluvaiheessa kuullut mitä kaikkea mieheni on nuorempana puuhannut - je veljensä - olisin ehkä harkinnut pitempään parisuhdetta. Ja todennäköisesti silti päätynyt häneen, sillä on hänessä aika paljon hyviäkin puolia)
Meidän pojalla on adhd ja asperger-diagnoosit. On totta, että on vaikea kasvattaa lasta, joka on aivan erilanen kuin itse on. Mutta siihen oppii. Oman lapsensa kuitenkin tuntee läpikotaisin, vielä sittenkin kun hän on teini-iässä, ja siksi hänen ajatuksiinsa ja tunteisiinsa voi eläytyä. Siksi tietää, mitä hän tarvitsee. Siksi häntä osaa kasvattaa silti ja ehkä myös siksi, että itse on erilainen.
Mä en myöskään sanoisi, että joko minä tai lapsen isä tulemme paremmin hänen kanssaa toimeen: molemmilla on haasteensa ja molemmilla on vahvuutensa.
Minun lapseni on muuten jo niin vanha, että uskallan sanoa, että hän ei varastele autoja eikä myy huumeita.
ja tulen toimeen hänen kanssaan todella hyvin, poika on tullut muhun, ja yhteenottoja on paljon. Samankaltaisuus on ärsyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen rämäpää, vilkas, nopea, temperamenttinen, ja tytär on aivan samanlainen. Poika taas on tullut täysin isäänsä, joka on aika hidas ja rauhallinen.
Täytyy myöntää, että vaikka poika on periaatteessa ollut paljonkin helpompi lapsi rauhallisuuttaan, niin minun on häntä olltu vaikea ymmärtää ja olen ymmärtänyt "vaikeaa" tytärtä paremmin koska olen itse samanluontoinen. Pojan rauhallisuus on tuntunut välillä jopa ärsyttävältä flegmaattisuudelta ja hitaus ja kaikkeen tyytyväisyys siltä että on "vähän yksinkertainen". Samalla tavalla kyllä tunsin isästään kun alkuaikoja tunnettiin, kunnes tajusin että ollaan vaan erilaisia temperamenteiltamme, eikä niin että mies on vähän tyhmä ja hidasälyinen.
Mutta toki kummankin lapsen kanssa on toimeen hyvin tultu, varsinkin minä - miehen joka on hyvin rauhallinen oli joskus lasten ollessa pienempiä kyllä hyvin vaikea ymmärtää ja edes kestää tyttären äänekkyyttä, vaativuutta ja nopeutta tehdä kaikenlaista jos ei valvo (esim. heittää hiekkaa pikkuveljen silmiin, kiivetä puuhun ja pudota sieltä, mennä vetämään koiraa hännästä ja saada purema).
Minä olen rämäpää, vilkas, nopea, temperamenttinen, ja tytär on aivan samanlainen. Poika taas on tullut täysin isäänsä, joka on aika hidas ja rauhallinen.
Täytyy myöntää, että vaikka poika on periaatteessa ollut paljonkin helpompi lapsi rauhallisuuttaan, niin minun on häntä olltu vaikea ymmärtää ja olen ymmärtänyt "vaikeaa" tytärtä paremmin koska olen itse samanluontoinen. Pojan rauhallisuus on tuntunut välillä jopa ärsyttävältä flegmaattisuudelta ja hitaus ja kaikkeen tyytyväisyys siltä että on "vähän yksinkertainen". Samalla tavalla kyllä tunsin isästään kun alkuaikoja tunnettiin, kunnes tajusin että ollaan vaan erilaisia temperamenteiltamme, eikä niin että mies on vähän tyhmä ja hidasälyinen.
Mutta toki kummankin lapsen kanssa on toimeen hyvin tultu, varsinkin minä - miehen joka on hyvin rauhallinen oli joskus lasten ollessa pienempiä kyllä hyvin vaikea ymmärtää ja edes kestää tyttären äänekkyyttä, vaativuutta ja nopeutta tehdä kaikenlaista jos ei valvo (esim. heittää hiekkaa pikkuveljen silmiin, kiivetä puuhun ja pudota sieltä, mennä vetämään koiraa hännästä ja saada purema).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi lasta, joiden isä suunnilleen adhd, varmaan olikin mutta ei siihen aikaan diagnooseja tehty.
Minä olen taas rauhallisempi, minulla on ns. normaali keskittymiskyky jne. mutta en mikään flegmaatikko, vaikka tuon suvun mielestä olinkin, kun koko suku oli täynnä keskittymiskyvyttömiä jotka puhuu taukoamatta.
Semmoinen oli ja on esikoinenkin.
Olihan se haastavaa, raskasta.
Suurin ristiriita kasvatuksessa oli ehkä ulkopuolisten moitteet minua kohtaan ja ulkopuolisten moitteet myös lasta kohtaan. Hän oli vauhdikas, mutta kiltti ja ystävällinen, ei ilkeä.
Täytyi olla tiukat, jopa ehdottomat säännöt aivan mitöttömissä asioissa, mutta niiden tiukkojen raamien sisällä täytyi antaa tilaa olla oma itsensä. Ettei kajoa persoonaan.
Nuorempi oli sitten rauhallisempi.
Nyt on taas lapsia, heidän isänsä on ääärimmilleen rauhallinen, jopa flegmaattinen ja saamaton.
Kuopuksessa on samaa itsepäisyyttä ja vauhtia kuin minussa ja esikoisessa samaa pidättyvyyttä ja rauhallisuutta aina epäsosiaaliseen saamattomuuteen asti kuin isässään.
Yritän pukkia esikoista omatoimisemmaksi, saada puhumaan asioista ym., jotten tule samanlaista tolloa kuin isästään.
Sellainen tuollainen lapsi on muuten haastavampi, vaikeampi, kun ei tahdo saada kontaktia lapseen eikä lapsella ole kontaktia omiin tunteisiinsa tai ajatuksiinsa vaan kaikki on "en tiedä" "en muista". Joudun sanottamaan hänelle paljon asioita ja tunnetiloja, sieltä hän nyppii ne oikeat osumat tai sitten "en tiedä".
Impulsiivinen, osaa valehdella uskottavammin kuin kukaan koskaan näkemäni henkilö (ei k, osaa manipuloida kenet tahansa tekemään mitä tahansa ja edelleen keksii kaikenlaista käytännön jekkua koko ajan. Raha ei pysy hyppysissä, ottaa helposti riskejä eikä murehdi huomisesta
No en mä ihan hyväksi tuollaista laskisi. No kukin tyytyy mihin haluaa,mä en katselis tuollaista miestä saatika tekis noin vastuuttoman miehen kanssa lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pojan rauhallisuus on tuntunut välillä jopa ärsyttävältä flegmaattisuudelta ja hitaus ja kaikkeen tyytyväisyys siltä että on "vähän yksinkertainen".
tunnistin tämän itsessäni. Meillä uusperhe. Luonteeni on on vähän samankaltainen kuin sinun, tosin lievempänä. Minun lapsistani esikoinen on aika tavallinen ja kuopus vilkkaampi ja haastavampi, molemmat kovin älykkäitä. Miehen lapsi taas on kovin mukautuvainen ja erittäin rauhallinen.
Hänkin on kyllä ainakin keskitasoa älykkyydeltään, mutta mulla on usein tullut tunne niin kuin hän olisi vähän hölmö tai hidasälyinen. Poika ei koskaan tunnu haluavan mitään, ja odottaa että muut sanovat mitä leikitään tai tehdään. Hän tekee kaiken hyvin hitaasti, siis ihan syöminen, pukeminen, omien ajatusten ilmaisu (lähinnä kysyttäessä). On vaatinut multa jonkin verran omien tunteiden ja ajatusten kanssa työskentelyä tajuta, että lapsi ei ole hidasälyinen eikä millään muullakaan tapaa yhtään "huonompi".
Oma-aloitteisuutta ja omien toiveiden ilmaisua olemme pojan kanssa ihan harjoitelleet, ja se on jonkin verran tuottanutkin tulosta. Hän on nyt ekaluokkalainen, eikä ole onneksi ajautunut koulukavereiden porukassa sellaiseen kynnysmaton rooliin kuin vähän pelkäsin.
AP:n kannalta ajattelisin, että hänen luonteellaan olisi hyvä kasvattaa luonteeltaan isänsä kaltaista lasta. Sen sijaan isällä voi olla ongelmia suhtautua omanlaiseensa tai hyvin rauhalliseen lapseen.
vaikeuksia ja impulssikontrolli heikko? Tai ollut ainakin lapsena?
Toki voitte saada haastavan temperamentin lapsen, jonkA kasvattaminen vaatii enemmän pinnaan ja vaivaa kuin helpomman. Sitä ei kukaan tiedä etukäteen, millainen lapsi tulee, sillä raskausaikaiset virustartunnat tai komplikaatiot voivat nekin vaikuttaa lapsen temperamenttiin ja hermoston kehitykseen, perimän ohella.