Halla-Aholta loistava lakialoite
Tuo on kyllä sellainen aloite, jota itse kannatan myös ja onhan tuo jo monessa maassa noin, Suomi kulkee jälkijunassa rikollisten karkoittamisessa kuten tuo Tigerinkin tapaus osoitti. 10 vuotte kaveri oli karkoitettu.
Ennakkotieto tänään julkistettavasta lakialoitteesta:
Jätän eduskunnassa lakialoitteen ulkomaalaislain 149 §:n muuttamiseksi. Lain nykyinen 149 § mahdollistaa mutta ei edellytä millään perusteilla ulkomaalaisen maasta karkottamista. Kansalaisten turvallisuuden parantamiseksi, ja jotta käytännöt vastaisivat yleistä oikeustajua, lakia tulee muuttaa siten, että karkotus on automaattinen seuraus vakavista tai toistuvista rikoksista. Tällöin viranomaisten ja hallinto-oikeuksien harkintavalta yksittäisissä tapauksissa vähenee.
Edelliseen liittyen ehdotan muutettavaksi ulkomaalaislain 51 §:ää siten, että tilapäistä oleskelulupaa ei enää myönnetä vakavien tai toistuvien rikosten vuoksi karkotettavalle, vaikka maasta poistaminen ei olisi välittömästi mahdollista. Lain 149 §:än ehdotetaan lisättäväksi uusi kohta rikosten perusteella karkotettavan talteenotosta, mikäli mikään maa ei suostu tätä vastaanottamaan. Tilanne vertautuu kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen, vastaanottokeskuksessa käännyttämistä odottavan henkilön tilanteeseen. Tällöinkin talteenoton tarkoituksena on varmistaa lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpano
Kommentit (42)
Sanot että kulttuuri vaikuttaa siihen että ihminen hyväksyy rikollisuuden/on rikollinen joten nimeäisitkö ystävällisesti ne maat joiden kulttuurissa kasvaa rikolliseksi? Ihan lista eikä mitään epämääräistä kaikkihan sen tietää -mutinaa. Kerronpa miten te ihanat, ei-rasistiset ja vain isänmaalliset persut toimitte: Etelä-Eurooppalainen mies(ei muslimi eikä edes romani) ja hänen 4- vuotias tyttärensä odottavat vuoroaan pankkiautomaatille kun edessä olevan naisen sormikkaat unohtuvat siihen. Mies huikkaa naiselle että: Anteeksi, rouva, teidän hanskat jäi ja ojentaa sormikkaita naista kohti. Nainen on valveutunut ja rehellinen suomalaisnainen ja reippaasti potkaisee pientä tyttöä vatsaan ja alkaa huutamaan suoraa huutoa. Tyttö oppi heti kerrasta että hän EI ole minkään arvoinen persuille. En tiedä yhtään persua jonka mielestä nainen teki mitään väärin.
Ehkä "hieman" liioiteltua?
Mitä rasismia on siinä, että rikolliset laitetaan maitojunalla kotiin? Mitä rasistista on siinä kun ei haluta omia resursseja ja voimavaroja kuluttaa siihen pohjasakkaan? Ja nyt todellakin puhun niistä rikollisista mamuista, EN työssäkäyvistä, Suomen lakeja noudattavista kunnollisista mamuista.
Silloinkaan Suomen velvollisuus ei ole ottaa rikollista omakseen. Jätetään vain kylmästi oleskelulupa myöntämättä. Tyyppi sitten menee minne menee. Jos löytyy vielä Suomesta pyörimästä, niin on paperiton siirtolainen eli rikollinen, jolloin passitetaan takaisin linnaan. Mahdollisuus siis toki on, ettei rikollista saada tämänkään lain myötä ulos Suomesta, mutta eipä ole enää myöskään oikeutettu Suomen sosiaaliturvaan tai mihinkään muuhunkaan.