Lue keskustelun säännöt.
Onko mieheni käytöksessä jotain korjattavaa, vai olenko vain itse liian herkkä? ov
16.10.2012 |
Minua alkaa jo hermostuttaa suhteemme puolesta. Hänen koko empatia- ja sympatiakykynsä tuntuvat kadonneen! Toisaalta minua huolettaa, että minä olen tässä se joka reagoi suhteen kannalta epäedullisella tavalla.
Muutama viikko sitten sain pitkäaikaissairauteeni liittyvän kohtauksen. Tämä sisälsi - ikävä kyllä - mm. älyllistä kyvyttömyyttä ja ruumiineritteiden hallitsemattomuutta. Mieheni on monet kerrat sanonut, että hän on ihan OK sairauteni kanssa, ja että haluaa tukea minua ja olla läsnä, mutta kuitenkin joka kerta kun saan kohtauksen, jälkeenpäin hän käyttäytyy minua kohtaan kylmästi ja joskus jopa vihaisesti. Viime kerralla hän alkoi jo toettuani pakkaamaan välttämättömimpiä tavaroitaan, hädin tuskin sain hänet pöydän ääreen puhumaan aikuisten tapaan ja harkitsemaan lähtöään! Hän ei lähtenyt, ja aikansa valitettuaan ja haukuttuaan minua hän leppyi pyytämään anteeksi ja käyttäytymään normaalilla, ihanalla ja ystävällisellä tavallaan.
Toinen kerta oli nyt muutama päivä sitten. Keräsin kaiken rohkeuteni, ja kerroin hänelle pitkään vaivanneesta seksuaalisesta haluttomuudestani ja seksin epämiellyttävyydestä. Painotin moneen kertaan, että hänessä ei ole ollut mitään, mikä laukaisisi tällaista, ja yritin saada hänestä apua selvittämään ja ratkomaan tilannetta. Siitä lähtien hän on puhunut pelkin masentunein urahduksin, ja ainoat kunnon keskustelut ovat koostuneet siitä, kun yritän vakuuttaa hänelle, että hän ei ole fyysiseltä olemukseltaan luotaantyöntävä, aivan päinvastoin. Hän vain suhtautuu asiaan asenteella "huoh, emme harrasta enää ikinä seksiä". Tänään, kesken asiasta puhumiseni, hän käski minun vain olla hiljaa ja antaa hänen keskittyä tärkeämpiin asioihin. Tiedän kyllä, että ne hänen asiansa ovat oikeasti tärkeitä, mutta silti.. Hän sanoi, ettei halua kuunnella minua.
Mieheni on sitä tyyppiä, ettei yleensä halua puhua omista ongelmistaan, ja uskon, että tämä korostaa hänelle sitä, miten minä puhun omistani. Ymmärrän myös täysin sen, että olen hankala elämänkumppani, jo pelkästään itsestäni riippumattomista syistä, ja se on varmasti raskasta. Mutta pelkällä ymmärtämisellä emme pääse eteenpäin, mitä voin tehdä?
Kommentit (28)
Se ongelma kuitenkin on sinun kokemasi eikä mies oikein pysty aloittamaan ongelman ratkaisun käsittelyä, kun ei pysty tietämään mitä mielessäsi ja kropassasi tapahtuu, joten siksi ehkä se aloite ratkaisutasolla asian käsittelyyn pitäisi tulla ongelman kokijalta.
No näinhän minä juuri olenkin tehnyt. Olen yrittänyt etsiä netistä ratkaisuja haluttomuuteen, ja ehdottanut niitä miehelleni. Hän ei vastaa niihin mitään, joko lopettaa keskustelun tai jatkaa "olen ruma"-yksinpuheluaan. En ymmärrä, mitä voin enää tehdä asialle.
Koti on perheen sydän,sitä ei pidä rikkoa.Piste.
ei saa lyödä lyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin sairas jo suhteemme alettua (ja tästä muuten on jo aikaa). Mieheni käyttäytyi alussa hyvin ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi sairauttani kohtaan. Edelleen, kun akuuttia tilannetta ei ole, hän sanoo ymmärtävänsä ja haluavansa tukea minua, kuten jo kerroinkin. Mielestäni et nyt vastaa varsinaisesti kysymykseen, vaikka toki ymmärrän kantasi siitä, että terve ihminen harvoin haluaa sairasta kumppania.
Rakastumisvaiheessa hän uskotteli sinulle olevansa hyvä ja normaali mies ja nyt kun suhteenne on vaipunut arjen tasolle, hän ei kestäkään sitä. Halveksittava otus.
Sinä olet se joka sairastaa, ei miehesi. Sinun pitää hyväksyä, että sairautesi asettaa sinulle rajoitteita. Miehesi ei hihku riemusta niistä rajoitteista joita sairautesi hänelle aiheuttaa.
Sillä asialla ei ole tosielämässä kovin suurta merkitystä oletko syytön vai syyllinen sairauteesi.
Anteeksi jos tämä loukkaa. Jos on rakkautta on hyväksyntää ja tahtoa puolin ja toisin. Oikeassa olemisella ei paljon voiteta.
Rakastumisvaiheessa hän uskotteli sinulle olevansa hyvä ja normaali mies ja nyt kun suhteenne on vaipunut arjen tasolle, hän ei kestäkään sitä. Halveksittava otus.
Arkemme on pyörinyt yhtälaisena jo vuosia, arkemme ikään verrattuna tämä huoleni aihe on melko uusi asia. Ole hyvä, äläkä keksi tarinaani lisäosia omasta päästäsi.
Sinä olet se joka sairastaa, ei miehesi. Sinun pitää hyväksyä, että sairautesi asettaa sinulle rajoitteita. Miehesi ei hihku riemusta niistä rajoitteista joita sairautesi hänelle aiheuttaa.
Sillä asialla ei ole tosielämässä kovin suurta merkitystä oletko syytön vai syyllinen sairauteesi.
Anteeksi jos tämä loukkaa. Jos on rakkautta on hyväksyntää ja tahtoa puolin ja toisin. Oikeassa olemisella ei paljon voiteta.
Minä en pyri olemaan oikeassa, enkä pyri saamaan miestäni olemaan väärässä. Haluan asian ratkaistuksi, eikö se ole tullut viesteistäni selville? Tiedän kyllä, mitkä ovat elämämme väistämättömät tosiasiat, ja tiedän niistä vedettävät yhteenvedot. Tulin tänne etsimään apua ja vinkkejä tilanteeseen, en tosiasioiden toistamista.
miehelle on varmasti vaikea paikka kun kohtaus tulee, monille miehille avuttomuuden tunne ei ole mitenkään mieluisa ja se mielellään kielletään jyrkästi akkojen hömpötykseksi.
Jos miehesi ei halua kuunnella, älä puhu. Jos et halua seksiä, anna miehen keksiä mikä tahansa typerä syy mikä hänelle kelpaa, jos sinun sanomasi ei käy.
Turha jäädä jumiin sellaisiin ongelmakohtiin, joille ei voi mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kukaan ihastu ihmisen "vahvuuteen ja terveyteen", vaan sisimpään, ulkomuotokin tietysti vaikuttaa.
Ehkä jotkut ei tosiaan käytä järkeään, senkun ihastuvat johonkin tyyppiin ja sopeutuvat sitten vain ihan mihin tahansa. Me toiset taas ajattelemme omaakin jaksamistamme. Eivätkö sairaat voisi hakea seuraa toisistaan?
Ja niin, itse naisena ainakin haluan juuri terveen, vahvan, itsestään huolehtivan miehen.
Ehkä jotkut ei tosiaan käytä järkeään, senkun ihastuvat johonkin tyyppiin ja sopeutuvat sitten vain ihan mihin tahansa. Me toiset taas ajattelemme omaakin jaksamistamme. Eivätkö sairaat voisi hakea seuraa toisistaan?
Ja niin, itse naisena ainakin haluan juuri terveen, vahvan, itsestään huolehtivan miehen.
Okei, kiitos tästä. Mieheni on tehnyt tyhmästi tutustuessaan minuun, taidankin tästä lähteä etsimään muita kaltaisiani sairaita ihmisiä, joihin järkevä terve ihminen ei koskisi pitkällä tikullakaan. Toivottavasti mieheni pääsee terveisiin naimisiin.
Olin sairas jo suhteemme alettua (ja tästä muuten on jo aikaa). Mieheni käyttäytyi alussa hyvin ymmärtäväisesti ja hyväksyvästi sairauttani kohtaan. Edelleen, kun akuuttia tilannetta ei ole, hän sanoo ymmärtävänsä ja haluavansa tukea minua, kuten jo kerroinkin. Mielestäni et nyt vastaa varsinaisesti kysymykseen, vaikka toki ymmärrän kantasi siitä, että terve ihminen harvoin haluaa sairasta kumppania.