miksei hyvinkoulutetut ystävysty vähemmän koulutettujen kanssa?

Sekin johtunee siitä, että kyseessä on kovin ei-tyypillinen keittäjä, eli harrastaa samanlaisia asioita kuin useimmat muut ystäväpiirissäni (joka siis koostuu pääasiassa yliopistoporukasta) ja on kiinnostunut muustakin kuin Seiskasta ja BB:sta (voihan niistäkin välillä puhua, mutta elämässä pitää olla muutakin). Tämän ihmisen kanssa vietän kohtalaisen paljon aikaa, eikä koulutus tai sen puute ole koskaan ollut mikään ongelma.



Tärkeintä on se, että persoonallisuudet, kiinnostuksen kohteet ja yleinen elämänkatsomus kohtaavat. Silloin ei koulutuksella ole mitään merkitystä. Usein kuitenkin eri sosioekonomisissa luokissa yllämainitut ovat jo valmiiksi niin erilaisia, ettei voi kuvitellakaan mitään ystävyyttä.

Itse olen ihka duunari, mutta kavereita kyllä löytyy ihan ylä-, keski- kuin alaluokistakin jos saanen näin 3.n kastiin ihmiset asettaa.

jossa monet tuntuu elävän. Mä tulen itse, samoin kuin mieheni, duunarisuvusta, joiden nuoremmasta polvesta osa on korkeasti koulutettuja (kuten mekin). Kokemusta on monenlaisista ihmisistä, eikä mulla ole tapana vetää mitään tiukkoja rajoja. Kaverini ovat pääosin korkeasti koulutettuja, sillä olen tutustunut heihin opiskellessa. Muutamat lapsuudesta pysyneet ystävät ovat suurimmaksi osaksi myös kouluttautuneet, eivät kaikki tosin. Ei tulisi mieleenkään snobbata jotain sen takia, että hän ei ole opiskellut yliopistossa.



Sitäpaitsi, ei sitä läheskään aina keskustelun tasosta kuule, onko joku korkeasti koulutettu vai ei.

laidasta laitaan. Itse en titteleistä välitä. Ainakin lääkäriseura tuppaa välillä tympimään. Jossakin vaiheessa kun puhe menee väkisin työasioihin.

Minulla on parhaimmat ystävyyssuhteet lapsuudesta saakka, ja elämä on kuljettanut meitä osin eri suuntiin. Silti ollaan yhteyksissä enkä edes suurimmaksi osaksi muista, mikä heidän ammattinsa on. Se ei todellakaan ole tärkeää.

Mutta yksi kirjoittaja mainitsi tärkeän seikan. Kun itse on korkeasti koulutettu, se voi hiertää kummasti sellaista, joka itse ei ole. Tämän vuoksi ei omaa ammattia tule kauhean helposti mainittua tuntemattomille.

Sitä ei kouluja käymällä saa.

Ja jollekin, joka kategorisoi täällä alempi koulutetut, että he lukevat seiskaa. Häpeäkseni myönnän, että luen sitä itsekin. Suomen Kuvalehteä en ole kuin silmäillyt joskus.

Yleissivistys voi olla tosi kova ilman koulujakin!

Minulle oli suuri muutos tulla äidiksi. Sen jälkeen minulla on yhtä paljon yhteistä duunariäidin kuin akateemisen lapsettoman kanssa. Toisen kanssa jotain ja toisen kanssa jotain muuta yhteistä. Molempien kanssa tulee toimeen. Mutta: ystävyys on enemmän, ystävyys on sielujen sympatiaa.



Lapsuudenystävät on asia erikseen, heidän kanssa on niin paljon yhteistä historiaa ettei haittaa enää politiikka, raha eikä koulutus.

Vierailija:

Minulla on parhaimmat ystävyyssuhteet lapsuudesta saakka, ja elämä on kuljettanut meitä osin eri suuntiin. Silti ollaan yhteyksissä enkä edes suurimmaksi osaksi muista, mikä heidän ammattinsa on. Se ei todellakaan ole tärkeää.

Tuo on kyllä totta, että huonommin koulutettuja näyttää toisen korkea koulutus hiertävän. Joku ihme asenteellisuus siinä painaa.

Hyvin ollaan ystävystytty...

tarkoitti, että hänen vähemmän koulutetut kaverinsa lukevat seiskaa ja ovat kiinnostuneita muistakin samantyyppisistä asioista. Ystävät taas (jotka siis ovat korkekoulun käyneitä) eivät sellaisiin koske.



Sinä 30 (?) et siis kelpaisi ystäväkseni, oli koulutuksesi mikä hyvänsä. Kaveriksi ehkä kyllä. :)

Mulla oli yläasteella yksi kaveri, joka kävi erikoulua kuin minä. Me liikuttiin samassa kaveriporukassa vuosia ja vasta joskus kun saatiin 9.luokan kevättodistukset tuli arvosanat puheeksi. " Ystäväni" oli kauhistunut kun minun arvosanat oli 7-8 luokkaa ja kaikilla muilla samassa kaveriporukassa numerot oli 9-10. " Ystäväni" sanoi: " jos tämän olisin tiennyt, niin tuskin olisin sun kanssa samassa porukassa kulkenut" . Todistusarvosanat ei siis kuitenkaan kerro ihmisestä kaikkea. No hänen kansssaan ystävyys kuihtui kasaan, mutta muuten kyllä ystävä piiriini kuuluu akateemisia ja duunareita ihan yhtälailla. Kieltämättä jos joku ekana ilmoittaa olevansa esim. ekonomi, niin kyllä karvat nousee pystyy. tai jos jutustelun lomassa kysyy, missä olet töissä ja vaivautuneena joku vastaa " no mä oon vaan lähihoitaja" , on musta tosi typerää, koska ihan samalla tavalla hän on mielenkiintoinen ja tärkeä ihminen, eikä ammattiaan saisi vähätellä. Kaikilla on kuitenkin omat kiinnostuksen kohteet. Toiset tykkää tehdä töitä käsillään, toiset mielummin naputtelevat tietokonetta. Minusta on merkillistä, että nykyään ajatellaan ihmistä niin paljon koulutuksen kautta.

Olen samaa mieltä muutamien kanssa, jotka ovat sanoneet, että vähemmän koulutetut arastelevat/häpeilevät tai jopa kadehtivat korkeammin koulutettuja. Siinä on vaikea ryhtyä ystävyyttä rakentamaan, jos suhde ei ole tasavertainen. Käytin aiemmin esimerkkinä ex-anoppiani. Ketään korkeasti koulutettua ja hyvää palkkaa saavaa tuttavaani ei ole minun palkkani kiinnostanut yhtä paljon kuin häntä! Ei sellaisesta tarvi puhua, se ei ole kiinnostavaa. Sen sijaan voisin keskustella Suomen verostusjärjestelmästä, kaikkein köyhiempien asemasta tms.

ihme yleistystä.



mutta toki on niitä jotka pitää itseään koulutuksen takia parempina ihmisinä ja niitä jotka inhoaa koulutettuja ja on kateellisia.

on ystävinäni sekä akateemisia että ei-akateemisia. Olen huomannut, että esim. kauppatieteilijät ja insinöörit voivat olla täysin sivistymättömiä ihmisä, jotka eivät lue lehtiä, kirjoja eivätkä tiedä mistään mitään. Töllläävät telkkarista pelkkää tosi-tv:tä. Sitten tunnen esim. sairaanhoitajia tai täysin kouluttamattomia, jotka seuraavat aikaansa, harrastavat kulttuuria jne... Heidän kanssaan löytyy keskusteltavaa paremmin. Koulutus ei siis merkitse itsessään minulle mitään, vaikka fil.maist. itse olenkin.

Hyviäkin ystäviä, mutta heitä kaikkia yhdistää se, että ovat vanhoja ystäviäni. Nykyään minun olisi vaikea kuvitella tutustuvani esim. kaupan kassaan, eikä se johdu hänen koulutuksestaan, vaan siitä, että elämänpiirimme eivät kohtaa. Juttelen varmasti puistossa äitien kanssa riippumatta heidän koulutuksestaan tai muusta statuksestaan, mutta ystäviä en heistä saa. Hiekkalaatikon ulkopuolella meillä tuntuu olevan todella vähän yhteistä. Vanhojen ystävien kanssa on yhteinen tausta, uusien kanssa pitäisi luoda uusia yhteisiä asioita, eikä se ole helppoa se.

että en olisi sun kaveri jos... tai en kyllä koskaan arvannut, että olisin sun kaveri.. Taidan olla hyvin herkkä ennakkoluuloille yleensäkin, mutta nämä ystävät ovat jääneet aika nopeasti taka-alalle.. kyllähän toi aikamoisesta asennevammasta kertoo

minun tuntemat di:t eivät ole koskaan käyneet kirjastossa, siis kaupunginkirjastossa ja viimeksi sitten varmaan yliopiston kirjastossa opiskeluaikanaan. Eivätkä nämä ole muutenkaan kiinnostuneita yhteiskunnan asioista.



Sitten taas miehen ystäväpiiri on hyvin talouspainotteista ja siten myös keskustelut, mutta hyvin minä yhteisnkuntatieteellisellä taustalla olen mukana pysynyt, kun olen niin halunnut ja kun on ollut pakko..

kaikilta koulutustasoilta. sairaanhoitajista tekniikantohtoriin. Parhaimmat ystäväni ovat minua vähemmän koulutettuja. Kyllä minulla ihmisen luonne ratkaisee ystävyyssuhteet, ei koulutustaso...

Mutta toki se menee toisinkinpain, jotkut koulutetut ovat snobeja. Siis OSA.

Ovatko korkeasti koulutettuja vain yliopisto-opiskelijat, vai lasketaanko ammattikorkean käyneet samaan kastiin? Missä menee kastien rajat?



Palkkaus muuten ei aina kulje käsi kädessä koulutuksen kanssa.



Itse en ole kiinnostunut tuttavieni koulutuksesta. En aina edes tiedä, mitä kouluja he ovat käyneet. Enemmän ystävyyteen ovat vaikuttaneet muut asiat.

Myönnän kyllä, että suurin osa ystävistäni, mieheni mukaanlukien ovat yliopiston käyneitä. Tämä johtuu ihan vain siitä, että muutin uuteen kaupunkiin opiskelujeni perässä ja opiskelupiireistä sain ystäväni. Ihmisiin on yllättävän vaikea tutustua.



Ei ystäviä valita. Heitä saadaan, jos ollaan onnekaita. Ystävyyssuhdetta täytyy vaalia, tai se lakastuu, taustaan katsomatta.





Se on kyllä totta, että jos yhteisiä puheenaiheita ei ole, on keskustelu vähempää.

mutta kieltämättä sitten joidenkin lähihoitajien kanssa ei oikein syvällisesti voi keskustella mistään tieteellisestä. Heidän kanssa enemmän biletetään. ;)