Painajaismainen suurperhe kylässä taas. Kyllä mieli lepää kun vieraat lähti
Omat lapsetkin ihan itkuisia kaikesta huudosta ja älämölöstä. Oma 3-vuotiaani vetäytyi sitä melskettä pakoon, katseli ihmeissään menoa.
Miten kukaan voi jaksaa tuollaista päivästä toiseen, huhhuh.
Kommentit (34)
Me emme paljon koko perheenä kyläile, mutta meillä käy vieraita kyllä. Omia lapsia on neljä. Kun on vieraita, he ovat tavallistakin eloisampia. Tavallisena koti-iltana meillä voi kuitenkin olla hyvinkin rauhallista.
henkisesti raskaita,kolme pientä lasta tappelee,painelee kaikkea,sotkee,syö sohvilla.. vanhemmat ei millään ehdi kieltää kaikkea. kaipa siihenkin elämäntyyliin tottuu kun sitä se lasten kanssa yleensä on.
Meillä on lapsista huolimatta kaunis ja siisti koti, mutta tämän perheen lähdettyä tuhoja korjaillaan pitkään. Yritän komentaa että vain keittiössä syödään, mutta vaeltavat suklaakekseineen ympäriinsä, yksi upotti kätensä kermavaahtoon ja konttasi sitten jostain syystä ympäriinsä jne. Viisivuotias siis. Kauhea tappelu koko ajan, kaksi vanhinta hakkaavat toisiaan, toiseksi nuorin kävi tuuppaamassa omani kumoon niin että hän kaatui avonaisen tiskikoneen päälle. Onneksi ei ollut mitään veitsiä pystyssä. Ihan kauhea sotku ja hermot riekaleina. En pystyisi elämään noin. Vanhempansa eivät ehdi torjua kaikkia tuhoja ja ovat tottuneet tuohon menoon. Aika vapaata olemista on. Mieheni on aivan erityisen kypsä, ei jaksa tuollaista yhtään. Mun nuorimmalla kesti nukahtaa kaksi tuntia tänään, itki vaan äitiä. Tsiisus. Huomenna täytyy pestä lattiat, peilit ja pari ikkunaa. Ja kaikki lelut järjestää, koska yksikään ei varmaan ole paikoillaan koko talossa.
Ap
henkisesti raskaita,kolme pientä lasta tappelee,painelee kaikkea,sotkee,syö sohvilla.. vanhemmat ei millään ehdi kieltää kaikkea. kaipa siihenkin elämäntyyliin tottuu kun sitä se lasten kanssa yleensä on.
Ja kaikki lelut järjestää, koska yksikään ei varmaan ole paikoillaan koko talossa.
Ap
henkisesti raskaita,kolme pientä lasta tappelee,painelee kaikkea,sotkee,syö sohvilla.. vanhemmat ei millään ehdi kieltää kaikkea. kaipa siihenkin elämäntyyliin tottuu kun sitä se lasten kanssa yleensä on.
teilläkö ei saa edes leluilla leikkiä?
ei suklaata eikä mitään muuta millä voi tahmata. Helpottaa ainakin vähän.
Kun kerran lapset saa tehdä mitä tahansa? Vai eivätkö jaksa komentaa? Itse ainakin komennan kylässä vielä enemmän kuin kotona, en todellakaan halua maksaa esim. rikkoutunutta kupla-valaisinta!
Ilmainen vihje: Jos ne on "pakko" kutsua joskus uudelleen, niin tehkää se kesäaikaan ja ulos, esim. jonnekin pirun isolle niitylle, missä ne vekarat voivat juosta kaikkien ulottumattomissa ja melskata miten huvittaa. "Ei enää koskaan meille kotiin"-periaatteella. Telonevat korkeintaan itsensä ja toisensa. Ronski ensiapupakkaus mukaan kans...
Ja kaikki lelut järjestää, koska yksikään ei varmaan ole paikoillaan koko talossa.
Ap
henkisesti raskaita,kolme pientä lasta tappelee,painelee kaikkea,sotkee,syö sohvilla.. vanhemmat ei millään ehdi kieltää kaikkea. kaipa siihenkin elämäntyyliin tottuu kun sitä se lasten kanssa yleensä on.
teilläkö ei saa edes leluilla leikkiä?
Kyllä meilläkin leluilla leikitään, mutta ne kyllä järjestetään paikoilleen iltaisin ;)
Ja fiksu vierailija kysyy, voiko auttaa.....kuuluu hyviin käytöstapoihin
ei suklaata eikä mitään muuta millä voi tahmata. Helpottaa ainakin vähän.
meillä 6 lasta ja osaavat käyttäytyä niin kylässä kuin kotonakin. Sen sijaan ne joittenki ainokaiset tai kaksi lasta osaa pitää älämölöä meidän kuuden lapsenki edestä =)
meillä 6 lasta ja osaavat käyttäytyä niin kylässä kuin kotonakin. Sen sijaan ne joittenki ainokaiset tai kaksi lasta osaa pitää älämölöä meidän kuuden lapsenki edestä =)
Miksi kutsut niitä kylään?
kerran pari vuoteen tämä tuholaisjoukko tulee. Toivon vaan, että jossain vaiheessa helpottaa, kun lapset kasvaa.
ap
Ja haluavat nimenomaan tulla kylään. Laittavat kummilapsen soittamaan, että koska saavat tulla. Kerran pari vuodessa tätä on luvassa, seuraavan kerran varmaan keväällä (viimeistään). Lisäksi tavataan hoplopeissa, heillä, puistoissa jne., mikä onkin ihan ok. En saa sanottua, että he ovat kauheita vieraita, kun heistä kaikki on aina ihan hauskaa.
ap
Ilmainen vihje: Jos ne on "pakko" kutsua joskus uudelleen, niin tehkää se kesäaikaan ja ulos, esim. jonnekin pirun isolle niitylle, missä ne vekarat voivat juosta kaikkien ulottumattomissa ja melskata miten huvittaa. "Ei enää koskaan meille kotiin"-periaatteella. Telonevat korkeintaan itsensä ja toisensa. Ronski ensiapupakkaus mukaan kans...
uudestaan. Menkää vaikka puistoon tmv. jos haluatte nähdä heitä tai heille kylään.
Toiset eivät osaa opettaa lapsille tapoja, miten kyläillessä käyttäydytään. Tiukalla ja johdonmukaisella kasvatuksella se onnistuisi, mutta en mä viitsi...
Miksi kutsut niitä kylään?
Kompit tälle.
Ystäväni kävi lapseni syntymäpäivillä muutama vuosi sitten. Tiesi, että ovat ensimmäisiä, että muut tulevat sitten myöhemmin illalla (ei olisi mahtunut yhtäaikaa). Hän ei ollut koskaan ennen käynyt koko katraansa ja miehensä kera meillä kylässä. Minä olin aina se, joka heillä kyläili muutenkin.
Lapsia oli viisi, iältään 3-12. Katettuun juhlapöytään änkesivät vanhempiensa välistä, söivät kaksin käsin keksejä, kuivakakkua, piirakoita ja pähkinöitä. Posket pullollaan ahmivat, ihan kuin ikinä olisi ruokaa saaneet. Katselin ihan hölmistyneenä sitä... Sanoinkin, että jokohan jo riittää, mutta vanhemmat eivät mitenkään rajoittaneet siinäkään kohtaa lapsiaan. Pöytä kirjaimellisesti notkui, kun lapset ottivat oikein tukea, että ylettyivät paremmin pöydän perälläkin oleviin hyvyyksiin. Siinä kohtaa sitten sanoin tiukkaan sävyyn, että lapset voi mennä sitten leikkimään vaikka.
Yritin koko ajan viedä keskustelua siihen suuntaan, että pitäisi uusia vieraita kohta ottaa vastaan jne... Että ystäväni tajuaisi lähteä. Tuntui älyttömältä, että joutuisi suoraan sanomaan, että menkää nyt jo pois.
Noh, lapset ehtivät sinä aikana ottaa esille lähes kaikki lelut ja myöskin omat koriste-esineeni... Niitä sitten viskoivat toisiaan päin ja huusivat ja kiljuivat... Vaikka isä oli vieressä. Kun lapset ottivat käsiinsä lasimaljakon (ja satuin näkemään sen sivusilmällä keittiöstä) riensin olohuoneeseen ja otin sen nassikan käsistä itse.
Sitten sanoinkin suoremmin, että nyt kyllä teidän täytyy lähteä, että ehdin siivoomaan ennen toisia vieraita. Alkoivat sitten tekemään lähtöä, mutta kyllä sekin kesti! Puettiin rauhallisesti, ei ollut mitään kiirettä.
Lopuksi perheen isä heitti eteisessä olleeseen muovikippoon kakkavaipan (luuli kai sitä roskikseksi). Tämän huomasin vasta, kun menin avaamaan ovea toisille vieraille...
Olin henkisesti ihan loppu tämän vierailun jälkeen. Sen jälkeen ystäväni ei ollut tervetullut kotiini lastensa kanssa. Kylmää ehkä, mutta ei sitä aina voi ajatella vain toisia. Minun kotini kyseessä kuitenkin.
Eikä suhde ystävääni ollut tuon jälkeen enää entisellään muutenkaan. Tai sanottakoon tuon olleen viimeinen piste. Kyläillessä heillä kotona sama meininki aina. Kuin viidakon lait olisivat voimassa, eläintarhaa muistuttaen. Kyläilyn jälkeen itsellä aina hermot ihan kireänä, kun mitään ei kuitenkaan voi toiselle sanoa, kun kaikki otetaan "kolmannen asteen kuulusteluna" tms.
Ei sellaista jaksa. Ei ystävyys ole sitä, että tunnet toisen perheineen imevän sinusta kaikki voimat. :(
Jos kerta tunnet ja tiedät perheen niin MIKSI tarjoat kermavaahtoa ja suklaakeksejä ym. sotkevaa ?
Toisekseen suosittelen laittamaan herkimmin rikkoutuvat tai pahinta vahinkoa aiheuttavat jutut esim. teidän makkariin ja ovi lukkoon tarvittaessa.
Meillä lapsetkin osaavat itse siivota tärkeimmät, herkimmin rikkoutuvat lelut jne korkealle jos tulee vilkkaita lapsia kylään.
Sitten jos sinulla on tarjolla vielä jotain jännää mutta vaaratonta touhua näille lapsille niin voisi sujua paljon helpommin. Esim. kylmästi kiva lasten video pyörimään jos edes osa lapsista rauhoittuisi katsomaan sitä.
Ennakointia suosittelisin. Ja yksi vinkki voisi olla että kun kummilapsenne soittaa niin kerrot että voisit hakea lapsen teille päiväksi. Eli hoida osa kummihommista niin että haetkin vain tuon yhden lapsen teille niin ei tartte välttämättä niin usein olla koko perheen kanssa.
lukemassa näitä juttuja?
Jos minusta ja perheestäni kirjoitettaisiin tuohon sävyyn loppuisi ystävyys lyhyeen.
Asiat pitää puhua kasvokkain myös ne ikävät asiat.
Olen kyllä omani kasvattanut tavoille ja osaavat olla vierailuilla fiksusti, lapsia on kolme.
Toivon että tuon perheen äiti lukee ketjun ja tekee omat johtopäätöksensä sinusta ja miehestäsi.
että tämänkaltaisista perheistä ne kouluhäiriköt tulee. Oma perhe on turtunut huonoon käyttäytymiseen tai pitää sitä jopa normaalina. Lapsia ei osata eikä ymmäretä kasvattaa.
Jossain vaiheessa yhteiskunnan taholta rajoja tullaan asettamaan, päiväkoti, koulu jne. Opinpolku ei tule olemaan helppo kun ei osata edes normaaleja käytöstapoja.
Mullakin on 3v lapsi mutta rauhallinen ja osaa siivota lelunsa, ei muutenkaan sikaile. Pesee kädet sisälletullessa ja ottaa kengät pois heti eteisessä, syö vain ruokapöydän ääressä jnejne. Koska näin on aina vaadittu. Meillä on aina suht siistiä.
Ja sitten meille tulee naapurin 3 lapsinen perhe. Tulivat vaan (pimpottivat ja änkesivät sisään). 2 tuntia siinä pyörivät ja kerkesivät pistää koko kämpän ihan mullin mallin. Siis oikeesti, 8v tyttö esim kaiveli keittiön kaaperista "herkkuja", toinen otti oma-alotteisesti mehua jääkaapista ja hupsis se kaatui olkkarin matolle. Kaikki lelut oli kaivettu esiin (siis KAIKKI), ikkunat lähmitty, yksi verho revitty irti jnejne. Ihan KAMALAA. Kun lähtivät ja sain oven kiinni niin meinas itku tulla. Meidän ihana kotimme.. Nyyh…
Niin ja äitinsä ei komentanut tätä laumaansa kertaakaan vaan jutteli kaikessa rauhassa minun kanssani. Itse hieman paniikissa vilkuilin sivusilmällä mitä tuholaisjoukko puuhaa ja yritiin vähän rajoittaa. Mutta eihän minua kukaan kuunnellut.
Ei enää koskaan...
Hyi hemmetti