"Arki on parasta" - joopa joo

että koska arkea on elämässä eniten, täytyy madaltaa odotuksia. Jos ajattelee, että olisipa kiva kun olisi joka päivä vapaata ja juhlapäiviä ja saisi nukkua pitkään eikä tartvitsisi koskaan siivotakaan, niin on varmaan raskasta jatkuvasti joutua toteamaan, että eipä taaskaan onnistunut.



Jos madallat odotuksia, ja ajattelet vaikka että onpa hienoa, kun on pesukone joka tämän kahvimukin tiskaa (tai hanasta tulee kuumaa vettä ja tiskiainettakin on, että saan näppärästi pestyä itse), ja onpa hienoa kun voin mennä ruokakauppaan ja siellä on hyllyillä tuoreita ruoka-aineksia joita ostaa, ja onpa hienoa kun aurinko paistaa, ja onpa kiva kun sain kuusikin tuntia nukuttua tänä yönä ikiomassa sängyssäni, niin helpottaa huomattavasti. Tai jos ei mikään näistä päde, niin madaltaa lisää odotuksia, onpa kiva kun en tänäänkään kuollut pommi-iskussa, onpa kiva kun kotitaloni on vielä pystyssä, onpa kiva etten ole psykoosissa tms.



Toisaalta, ne vapaapäivät ja juhlapäivät tuntuu sitä paremmilta, mitä harvemmin niitä on. Ihan oikeesti.

Arki on liian kiireistä. Ehkä se on silloin kivaa, kun toinen vanhempi on kotona lasten kanssa la lapset ei vielä harrasta. Mutta kun molemmat käy töissä ja joka ilta on jollakin treenit tai peli tai tanssitunti, niin ei oo kivaa ei. Koko ajan on kiire jonnekin tai jostakin pois. Jossain välissä pyykkihuoltoa, ruoanlaittoa, pikasiivousta.

Pienten lasten vanhemmat ei siis tiedä oikeasta paskasta arjesta mitään :D

Ihan oikeasti.

Lapsia ei ole mikään pakko kuskata harrastuksiin. Meillä ainakin harrastusten ehtona oli että lasten pitää itse hommata kyydit niihin. Me maksamme jo kuitenkin välineet ja itse harrastukset, joten heidän on itse oltava vastuussa niihin harkkoihin menosta. Ja joo, joskus viemme heidät harjoituksiin, mutta harvoin. Olen kuitenkin sitä mieltä että jos lapsi haluaa harrastaa on hänen vastuullaan se että hän menee sinne ja oikeasti harrastaakin.

Jos lapset ovat tarpeeksi isoja harrastamaan, he voivat myös osallistua kodinhoitoon.

Meillä on kodinhoito organisoitu niin, että jokainen tekee jotain. Jokaiselle on pyykkivuorot (pienimmälle niin että hänen ei tarvitse tehdä muutakuin painaa nappia että kone käynnistyy), tiskikoneen tyhjennys ja täyttö vuorot, imurointivuorot jne. Ja kyllä, tuo systeemi toimii. Lapset vaihtelevat välillä vuoroja keskenään, mutta pääpointtina onkin se, että kaikki tekevät oman osuutensa.

Ei ole mikään järki että pelkästään äiti tai isä hoitavat koko kodin yksin. Enkä yhtään ihmettele että niin monet naiset palavat loppuun pelkästään arjen pyörittämisessä kun pienellä vaivalla saisi arjen toimivammaksi.

Meillä on tuo vuorojako toiminut hyvin siitä asti kun esikoinen alkoi olemaan sen verran iso että pystyi osallistumaan kotitöihin.

Ja ihan tosissani olen sitä mieltä että elämä on juuri niin kiireistä kuin siitä tekee. Oma elämäni olisi paljon "kiireisempää" jos emme olisi järjestäneet asioita näin ja meillä se arjesta nauttiminen onnistuu paremmin kuin hyvin.

että koska arkea on elämässä eniten, täytyy madaltaa odotuksia. Jos ajattelee, että olisipa kiva kun olisi joka päivä vapaata ja juhlapäiviä ja saisi nukkua pitkään eikä tartvitsisi koskaan siivotakaan, niin on varmaan raskasta jatkuvasti joutua toteamaan, että eipä taaskaan onnistunut.

Jos madallat odotuksia, ja ajattelet vaikka että onpa hienoa, kun on pesukone joka tämän kahvimukin tiskaa (tai hanasta tulee kuumaa vettä ja tiskiainettakin on, että saan näppärästi pestyä itse), ja onpa hienoa kun voin mennä ruokakauppaan ja siellä on hyllyillä tuoreita ruoka-aineksia joita ostaa, ja onpa hienoa kun aurinko paistaa, ja onpa kiva kun sain kuusikin tuntia nukuttua tänä yönä ikiomassa sängyssäni, niin helpottaa huomattavasti. Tai jos ei mikään näistä päde, niin madaltaa lisää odotuksia, onpa kiva kun en tänäänkään kuollut pommi-iskussa, onpa kiva kun kotitaloni on vielä pystyssä, onpa kiva etten ole psykoosissa tms.

Toisaalta, ne vapaapäivät ja juhlapäivät tuntuu sitä paremmilta, mitä harvemmin niitä on. Ihan oikeesti.

Tämä on juuri syy, miksi en arkea kestä. Onneksi en hankkinut koskaan lapsia.

Arki on liian kiireistä. Ehkä se on silloin kivaa, kun toinen vanhempi on kotona lasten kanssa la lapset ei vielä harrasta. Mutta kun molemmat käy töissä ja joka ilta on jollakin treenit tai peli tai tanssitunti, niin ei oo kivaa ei. Koko ajan on kiire jonnekin tai jostakin pois. Jossain välissä pyykkihuoltoa, ruoanlaittoa, pikasiivousta. Pienten lasten vanhemmat ei siis tiedä oikeasta paskasta arjesta mitään :D

Ihan oikeasti. Lapsia ei ole mikään pakko kuskata harrastuksiin. Meillä ainakin harrastusten ehtona oli että lasten pitää itse hommata kyydit niihin. Me maksamme jo kuitenkin välineet ja itse harrastukset, joten heidän on itse oltava vastuussa niihin harkkoihin menosta. Ja joo, joskus viemme heidät harjoituksiin, mutta harvoin. Olen kuitenkin sitä mieltä että jos lapsi haluaa harrastaa on hänen vastuullaan se että hän menee sinne ja oikeasti harrastaakin. Jos lapset ovat tarpeeksi isoja harrastamaan, he voivat myös osallistua kodinhoitoon. Meillä on kodinhoito organisoitu niin, että jokainen tekee jotain. Jokaiselle on pyykkivuorot (pienimmälle niin että hänen ei tarvitse tehdä muutakuin painaa nappia että kone käynnistyy), tiskikoneen tyhjennys ja täyttö vuorot, imurointivuorot jne. Ja kyllä, tuo systeemi toimii. Lapset vaihtelevat välillä vuoroja keskenään, mutta pääpointtina onkin se, että kaikki tekevät oman osuutensa. Ei ole mikään järki että pelkästään äiti tai isä hoitavat koko kodin yksin. Enkä yhtään ihmettele että niin monet naiset palavat loppuun pelkästään arjen pyörittämisessä kun pienellä vaivalla saisi arjen toimivammaksi. Meillä on tuo vuorojako toiminut hyvin siitä asti kun esikoinen alkoi olemaan sen verran iso että pystyi osallistumaan kotitöihin. Ja ihan tosissani olen sitä mieltä että elämä on juuri niin kiireistä kuin siitä tekee. Oma elämäni olisi paljon "kiireisempää" jos emme olisi järjestäneet asioita näin ja meillä se arjesta nauttiminen onnistuu paremmin kuin hyvin.

Pummivat ilmaisia kyytejä kavereidensa vanhemmilta ?

että koska arkea on elämässä eniten, täytyy madaltaa odotuksia. Jos ajattelee, että olisipa kiva kun olisi joka päivä vapaata ja juhlapäiviä ja saisi nukkua pitkään eikä tartvitsisi koskaan siivotakaan, niin on varmaan raskasta jatkuvasti joutua toteamaan, että eipä taaskaan onnistunut.

Jos madallat odotuksia, ja ajattelet vaikka että onpa hienoa, kun on pesukone joka tämän kahvimukin tiskaa (tai hanasta tulee kuumaa vettä ja tiskiainettakin on, että saan näppärästi pestyä itse), ja onpa hienoa kun voin mennä ruokakauppaan ja siellä on hyllyillä tuoreita ruoka-aineksia joita ostaa, ja onpa hienoa kun aurinko paistaa, ja onpa kiva kun sain kuusikin tuntia nukuttua tänä yönä ikiomassa sängyssäni, niin helpottaa huomattavasti. Tai jos ei mikään näistä päde, niin madaltaa lisää odotuksia, onpa kiva kun en tänäänkään kuollut pommi-iskussa, onpa kiva kun kotitaloni on vielä pystyssä, onpa kiva etten ole psykoosissa tms.

Toisaalta, ne vapaapäivät ja juhlapäivät tuntuu sitä paremmilta, mitä harvemmin niitä on. Ihan oikeesti.

Tämä on juuri syy, miksi en arkea kestä. Onneksi en hankkinut koskaan lapsia.

Ihan samalla tavalla joutuu kahvikupin tiskaamaan yksinasuva, ja kaupassa käymään jos aikoo syödä. Pointti oli, että turha masennuttaa itseään vertaamalla elämäänsä johonkin utopiaan. Jos elämä on pelkkiä juhlia ja hitaita aamuja, tuskin saa paljonkaan mitään aikaiseksi ja siltikin keksii ahdistua siitä, että kaikki ei mene niin kuin haluaisi. Niinkin voi tietysti päättää elää, mutta pitäisi tajuta että kaikkea ei voi saada. Ja arkirutiineissakin voi suunnittelulla tehdä yleensä paljonkin sellaisia muutoksia, jotka elämää helpottaa ja tuovat sitä aikaa, jos ihan oikeasti on kyse siitä, että voimat ja 24h/vrk ei riitä.

Siis silloin kun ei ole mitään tiettyä ohjelmaa, vaan ns rentoa yhdessäoloa. Lapset tappelee ja mies lepää. Koti on kaaoksessa ja ruokaa pitäisi laittaa koko ajan. Ihanaa kun on maanantai ja kaikki lähtee omille teilleen, kouluun, töihin.

Pummivat ilmaisia kyytejä kavereidensa vanhemmilta ?

Tai jos kulkevatkin kavereiden kyydeillä, he maksavat siitä. Katsos kun emme ole kasvattaneet lapsistamme pummeja, vaikka niin luulitkin.

Yleensä kesäisin menevät pyörällä ja talvisin bussilla.

Pummivat ilmaisia kyytejä kavereidensa vanhemmilta ?

Tai jos kulkevatkin kavereiden kyydeillä, he maksavat siitä.

varmaan, heh. Kerros, paljonko he maksavat? 5 km edestakaisin, 10 km edestakaisin, paljonko?

Teen 6 tunnin työpäivää ja jaksan paljon paremmin.

Lisäksi en suostu siihen, että lapsilla on joka illalle harrastuksia mihin heidät pitää viedä.

Voiko olla kamalampaa kuin opettaa jo lapsille, että normaali arki on juoksemista paikasta toiseen joka päivä aamusta iltaan? Ei, meillä lötkötellään ja pötkötellään, tehdään ruokaa ja vietetään sosiaalista elämää.

Kiiretön arki, se on tavoittelemisen arvoista sekä aikuisille että lapsille!!!

Arki on liian kiireistä. Ehkä se on silloin kivaa, kun toinen vanhempi on kotona lasten kanssa la lapset ei vielä harrasta. Mutta kun molemmat käy töissä ja joka ilta on jollakin treenit tai peli tai tanssitunti, niin ei oo kivaa ei. Koko ajan on kiire jonnekin tai jostakin pois. Jossain välissä pyykkihuoltoa, ruoanlaittoa, pikasiivousta.

Pienten lasten vanhemmat ei siis tiedä oikeasta paskasta arjesta mitään :D

Enkä pidä arkea mitenkään kiireisenä vaikka neljänä iltana viikossa, parhaimmillaa viitenä arkipäivänä on illalla meno johonkin.

Olen aina ihmetellyt näitä arjen ylistäjiä, joiden mantra on, että "arki on sitä parasta".

Minusta ei todellakaan ole, ja nyt sunnuntaina, kun odotan taas työviikkoa kuskaamisineen, jauhelihakastikkeineen, pyykkeineen ja kiireineen, tuntuu jopa jumppaan ehtiminen olevan ylivoimaisen mahdotonta, muusta ylimääräisestä puhumattakaan.

Olen sunnuntaisella protestimielialalla ja haluan, että listaatte minulle asioita, jotka siitä arjesta tekevät niin helvetin nautittavan, että se pitkäpiimäiseyydessään menee lomien, matkojen, juhlien ja kaiken muun kivan ohi.

Tällä hetkellä arki kiireydessään ja tylsyydessään on minun mielestäni vain erittäin suolesta.

Mitäs se hyvä elämä sun mielestäsi on? Shampanjan juomista suklaakylvyssä?? Omien tarpeidesi välitöntä tyydytystä? Muiden kateellista ihailua? Tuo on elämäntaidon puutetta ja sellaisena lapsellista. Olet aikuinen-ilmeisesti ja jos olet hankkinut lapsia niin sun velvollisuutesi on hankkia myös sellaiset elämäntaidot että se elämä on mielekästä. Kaltaisiasi turhanvinkujia on nykyään paljon kun loppujenlopuksi kaikki on itsestäänselvää ja helposti tullut. kaikki on siis suhteellista ja nykyään ei enää mikään riittä, miettikääs mitä seuraava sukupolvi tarvitsee saadakseen jotain kiksejä. Jos tajuaisit että suuri osa siitä mitä sä valitat, puuttuu siirelta osalta maailman inhimisä, saattaisit ymmärtää että lähtökohtaisesti elämäsi on luksusta. Sitten sulla on lapset.... lahjoja, aarteita, pieniä ihmeitä jotka elävät lapsuuttaan ja toivovat tulevansa rakasetuksi ja hyväksytyksi. Sä voit siis antaa heille lähes kaiken mitä he tarvitsevat... se on jo ihan mieletöntä. jne.

Istu alas ja mieti mitä sulla on ja opettele olemaan kiitollinen siitä. Mitä h*******ä sä olet hankkinut lapsia jos ei heistä ole sulle tuon enenmpää iloa, pelkkää pitkäpiimäistä arkea vaan?? Olet tyytymätön, omahyväinen nykyajan ääliö joka haluaa vaan jotain prisessakivaa, eli aikuiseksi jälkeenjäänyt. Lapsesi ansaitsevat parempaa. Jos sulla on niin kiire ettet ehdi elää niin LOPETA se kiire. Mieti mikä elämässä on tärkeää, kummasti alkaa tajuta kuinka huikeaa se on jo että siellä elelette suht terveinä ja keittelette mitä ruokaa lystäätte. Sun elämänarvosi ovat todennäköisesti suolesta, että tarkistele niitä, niin alat ehkä arvostaa kaikkea sitä hienoa mikä siinä arjessasi on. Jonakin päivänä voi olla toisin. tai kun lapset ovat isoja tajuat että missasit tuohon vinkumiseesi heidän lapsuuden ja ehkäpä jäi antamatta paljon sellaista iloa ja rakkautta mitä he olisivat tarvinneet. Eihän elämällä ole mitään arvoa jos odottelee jotain juhlia ja matkoja koko elämänsä.

Olen aina ihmetellyt näitä arjen ylistäjiä, joiden mantra on, että "arki on sitä parasta".

Minusta ei todellakaan ole, ja nyt sunnuntaina, kun odotan taas työviikkoa kuskaamisineen, jauhelihakastikkeineen, pyykkeineen ja kiireineen, tuntuu jopa jumppaan ehtiminen olevan ylivoimaisen mahdotonta, muusta ylimääräisestä puhumattakaan.

Olen sunnuntaisella protestimielialalla ja haluan, että listaatte minulle asioita, jotka siitä arjesta tekevät niin helvetin nautittavan, että se pitkäpiimäiseyydessään menee lomien, matkojen, juhlien ja kaiken muun kivan ohi.

Tällä hetkellä arki kiireydessään ja tylsyydessään on minun mielestäni vain erittäin suolesta.

Mitäs se hyvä elämä sun mielestäsi on? Shampanjan juomista suklaakylvyssä?? Omien tarpeidesi välitöntä tyydytystä? Muiden kateellista ihailua? Tuo on elämäntaidon puutetta ja sellaisena lapsellista. Olet aikuinen-ilmeisesti ja jos olet hankkinut lapsia niin sun velvollisuutesi on hankkia myös sellaiset elämäntaidot että se elämä on mielekästä. Kaltaisiasi turhanvinkujia on nykyään paljon kun loppujenlopuksi kaikki on itsestäänselvää ja helposti tullut. kaikki on siis suhteellista ja nykyään ei enää mikään riittä, miettikääs mitä seuraava sukupolvi tarvitsee saadakseen jotain kiksejä. Jos tajuaisit että suuri osa siitä mitä sä valitat, puuttuu siirelta osalta maailman inhimisä, saattaisit ymmärtää että lähtökohtaisesti elämäsi on luksusta. Sitten sulla on lapset.... lahjoja, aarteita, pieniä ihmeitä jotka elävät lapsuuttaan ja toivovat tulevansa rakasetuksi ja hyväksytyksi. Sä voit siis antaa heille lähes kaiken mitä he tarvitsevat... se on jo ihan mieletöntä. jne.

Istu alas ja mieti mitä sulla on ja opettele olemaan kiitollinen siitä. Mitä h*******ä sä olet hankkinut lapsia jos ei heistä ole sulle tuon enenmpää iloa, pelkkää pitkäpiimäistä arkea vaan?? Olet tyytymätön, omahyväinen nykyajan ääliö joka haluaa vaan jotain prisessakivaa, eli aikuiseksi jälkeenjäänyt. Lapsesi ansaitsevat parempaa. Jos sulla on niin kiire ettet ehdi elää niin LOPETA se kiire. Mieti mikä elämässä on tärkeää, kummasti alkaa tajuta kuinka huikeaa se on jo että siellä elelette suht terveinä ja keittelette mitä ruokaa lystäätte. Sun elämänarvosi ovat todennäköisesti suolesta, että tarkistele niitä, niin alat ehkä arvostaa kaikkea sitä hienoa mikä siinä arjessasi on. Jonakin päivänä voi olla toisin. tai kun lapset ovat isoja tajuat että missasit tuohon vinkumiseesi heidän lapsuuden ja ehkäpä jäi antamatta paljon sellaista iloa ja rakkautta mitä he olisivat tarvinneet. Eihän elämällä ole mitään arvoa jos odottelee jotain juhlia ja matkoja koko elämänsä.

Todellakin onnistut vakuuttamaan tuolla rähjäämiselläsi, että itse olet erittäin tasapainoinen ja sinut elämäsi kanssa. Not.

Olen aina ihmetellyt näitä arjen ylistäjiä, joiden mantra on, että "arki on sitä parasta".

Minusta ei todellakaan ole, ja nyt sunnuntaina, kun odotan taas työviikkoa kuskaamisineen, jauhelihakastikkeineen, pyykkeineen ja kiireineen, tuntuu jopa jumppaan ehtiminen olevan ylivoimaisen mahdotonta, muusta ylimääräisestä puhumattakaan.

Olen sunnuntaisella protestimielialalla ja haluan, että listaatte minulle asioita, jotka siitä arjesta tekevät niin helvetin nautittavan, että se pitkäpiimäiseyydessään menee lomien, matkojen, juhlien ja kaiken muun kivan ohi.

Tällä hetkellä arki kiireydessään ja tylsyydessään on minun mielestäni vain erittäin suolesta.

Mitäs se hyvä elämä sun mielestäsi on? Shampanjan juomista suklaakylvyssä?? Omien tarpeidesi välitöntä tyydytystä? Muiden kateellista ihailua? Tuo on elämäntaidon puutetta ja sellaisena lapsellista. Olet aikuinen-ilmeisesti ja jos olet hankkinut lapsia niin sun velvollisuutesi on hankkia myös sellaiset elämäntaidot että se elämä on mielekästä. Kaltaisiasi turhanvinkujia on nykyään paljon kun loppujenlopuksi kaikki on itsestäänselvää ja helposti tullut. kaikki on siis suhteellista ja nykyään ei enää mikään riittä, miettikääs mitä seuraava sukupolvi tarvitsee saadakseen jotain kiksejä. Jos tajuaisit että suuri osa siitä mitä sä valitat, puuttuu siirelta osalta maailman inhimisä, saattaisit ymmärtää että lähtökohtaisesti elämäsi on luksusta. Sitten sulla on lapset.... lahjoja, aarteita, pieniä ihmeitä jotka elävät lapsuuttaan ja toivovat tulevansa rakasetuksi ja hyväksytyksi. Sä voit siis antaa heille lähes kaiken mitä he tarvitsevat... se on jo ihan mieletöntä. jne.

Istu alas ja mieti mitä sulla on ja opettele olemaan kiitollinen siitä. Mitä h*******ä sä olet hankkinut lapsia jos ei heistä ole sulle tuon enenmpää iloa, pelkkää pitkäpiimäistä arkea vaan?? Olet tyytymätön, omahyväinen nykyajan ääliö joka haluaa vaan jotain prisessakivaa, eli aikuiseksi jälkeenjäänyt. Lapsesi ansaitsevat parempaa. Jos sulla on niin kiire ettet ehdi elää niin LOPETA se kiire. Mieti mikä elämässä on tärkeää, kummasti alkaa tajuta kuinka huikeaa se on jo että siellä elelette suht terveinä ja keittelette mitä ruokaa lystäätte. Sun elämänarvosi ovat todennäköisesti suolesta, että tarkistele niitä, niin alat ehkä arvostaa kaikkea sitä hienoa mikä siinä arjessasi on. Jonakin päivänä voi olla toisin. tai kun lapset ovat isoja tajuat että missasit tuohon vinkumiseesi heidän lapsuuden ja ehkäpä jäi antamatta paljon sellaista iloa ja rakkautta mitä he olisivat tarvinneet. Eihän elämällä ole mitään arvoa jos odottelee jotain juhlia ja matkoja koko elämänsä.

Todellakin onnistut vakuuttamaan tuolla rähjäämiselläsi, että itse olet erittäin tasapainoinen ja sinut elämäsi kanssa. Not.

sinut elämäni kanssa, siitä on ihan turha väitellä- vaikkei sillä tämän asian suhteen mitään merkitystä ole, ap:n asiaahan tässä nyt pohditaan:) MIkäs siinä on niin epätasapainoista sanoa suoraan mitä ajattelee? Päätäkö pitäisi silitellä? MInun mielestä ap:lla ja monella muullakin on asennevamma, kaikki on tullut elämässä liian helposti, ei osata olla kiitollisia, ei osata arvostaa vaan aina pitää olla jotain enemmän. MInusta se on elämäntaitojen puutetta ja huonoja arvovalintoja ja siitä seuraa tuleville sukupolville paljon huonoja asioita. Uskoit tai et.

Hyvät naposteltavat.