Alakoulun läksyt, kun "omaa lomaa"
Ekaluokkalainen lapseni on ensi viikolla kaksi koulupäivää pois matkan takia. Kyselin opettajalta Wilmassa, pystyykö hän antamaan tehtäviä etukäteen vai selvitetäänkö jälkikäteen, mitä pitää tehdä saadakseen muut kiinni.
Opettaja ei ole vastannut viestiin eikä koulussakaan antanut lapselle tehtäviä. Lapsi ei ollut ottanut edes kaikkia tehtäväkirjoja koulusta mukaan, joten siitäkään ei ole apua, että kysyy kaverilta. Tämä tietysti on meidän oma vika, kun en huolehtinut, että kirjat tulevat mukaan.
Vähän tylsää laittaa lapsi loman jälkeen kouluun tehtävät tekemättä. Hetkeäkään en epäile, että tyttö kahden päivän poissaolon vuoksi jäisi oleellisesti jälkeen, mutta ihan periaatteesta olisin halunnut, että tehtävät tehdään. Ja jos opettaja ajattelee, ettei niitä tarvitse tehdä, olisi hän kai voinut viestiä sen meille?
Kommentit (24)
Anoin kyllä lomaa hyvissä ajoin, kohteliaasti, sekä Wilman kautta että varsinaisella lomakkeella. Kumpaankaan en saanut varsinaista kuittausta, että asia olisi ok, mutta lapselle ope oli sanonut, ettei lomaketta olisi edes tarvittu.
Ja oman viestini sävy oli todella nöyrä, kysyin, pystyykö opettaja antamaan läksyjä etukäteen vai selvitetäänkö jäljestä päin. Ajattelin juuri tuota, etten halua tuottaa opettajalle turhaa vaivaa. Jonkinlaista vastausta kuitenkin olisin odottanut.
Olen itse opettajana yläkoulun puolella, jossa käytäntönä on, että opettaja todellakin antaa etukäteen loma-ajan tehtävät. Tiedän kuitenkin, ettei alakoulussa välttämättä opettajalla ole niin tarkkoja suunnitelmia, että läksyjä olisi etukäteen edes mahdollista antaa.
Toisaalta itse kyllä pidän yhteyttä vanhempiin, jotka vaivautuvat asiasta kysymään.
että vanhemmat puhuvat oman loman aikaisista läksyistä, kun oikeasti on kyse korvaavist tehtävistä. Tehtävämäärä on tällöin paljon suurempi, kuin pelkät kahden päivän läksyt.
alkuperäisessä viestissä puhuin tehtävistä. Tarkoitin juuri sitä, että tyttö olisi tehnyt sen, mitä muut tekevät tunnilla ja läksyt päälle.
ap
Mun lapsi oli sairaana, ope ei laittanut tai kertonut läksyjä. En tiedä yhdenkään luokkakaverin vanhempien yhteystietoja, en osoitetta, lapsellani ei ole kännykkää. Oi kerro mistä ne läksyt selvitän? En tiedä edes luokkakavereiden sukunimiä.Lapsi on pienluokalla jonne lapset tulevat ympäri kaupunkia.
t. ohis
ja soita numerotiedusteluun ja pyydä yhdistämään kaupungin vaihteeseen. Pyydä vaihdetta yhdistämään lapsesi koulun opettajainhuoneeseen. Kun sieltä vastataan, pyydä lapsesi opettajaa puhelimeen tai jätä soittopyyntö. Kysy opettajalta, miten saat tietää läksyt.
Kai sentään tiedät, mikä lapsesi opettajan nimi on? Se kirjoitetaan vihkoon heti ensimmäisenä koulupäivänä, samoin opettajan yhteystiedot. Eikö lapsesi ole tehnyt tätä? Jos et tiedä opettajan nimeä, voit pyytää kaupungin vaihdetta yhdistämään lapsesi koulun koulusihteerille ja kysyä häneltä, kuka opettaa sinun lastasi. Kai tiedät, mitä koulua lapsesi käy? Kai tiedät lapsesi nimen?
Helvetti, miten noin yksinkertaiset ihmiset edes sikiävät?
että vanhemmat puhuvat oman loman aikaisista läksyistä, kun oikeasti on kyse korvaavist tehtävistä. Tehtävämäärä on tällöin paljon suurempi, kuin pelkät kahden päivän läksyt.