Lue keskustelun säännöt.
Mies ei tajua kuinka paljon kotiäitiys minulta vaatii!
11.10.2012 |
Meillä on lapset 12, 11, 8, 3 ja 1v.2kk ja olen siis kotiäitinä. Mulla on paljon hommaa, kotityöt, ruoka, lasten koulut ja harrastukset, pienempien ulkoilut jne.jne.
Mies ei tunnu tajuavan kuinka paljon tämä kaikki minulta vie, tähän päälle tietysti oma liikkuminen, itsestä huolehtiminen ja oma aika sekä miehen kanssa vietetty (iltaisin siis lasten mentyä nukkumaan on aikaa miehelle ja itsekseen lukea tai katsoa joku leffa)
Aamulla herään 6.30-7.30 riippuen miten koulut alkaa, vien 8vuotiaani ja lähetän isommat, sitten kotiin laittamaan ruokaa, pyykit ym.ja sitten 10n jälkeen menen pienten kans ulos jollei ole kerhoilua ohjelmassa. Sitten otan koululaisia vastaan ja vietän heidän kanssa aikaa ja toki pikkuistenkin.
Päivällisen jälkeen on harjoituksiin viemistä (8v.on vain yksi harrastusilta ja 11 ja 12 vuotiailla kahdet, onneksi ovat samassa ryhmässä!) Harrastusten aikana teen kauppaostokset ja ehkä hetken puistossa pienten kanssa. Illat menee läksyissä, kotihommia, tätä normaalia olemista ja 21.30 on talo hiljentynyt. :)
Olen niin onnellinen lapsistani ja tästä elämästä ,mutta harmittaa kun mieheni mielestä minulla on aikaa, eikä ole haasteista tms.
Kommentit (46)
Miksi suuri osa vastaajista tekee tästä jonkun kilpailun, kenellä on rankempaa?! Kysehän on ap:n täysin aiheellisesta murheesta siitä, ettei mies osaa antaa arvoa hänen kotona tekemälle työlleen.
Voin hyvin kuvitella, että ap:n arki on täynnä tekemistä. Ei ole täysin vaivatonta lähteä viemään lapsia kouluun/kerhoon/harrastuksiin, koska samalla pitää tietenkin pakata mukaan pienimmät lapset, huolehtia sitä ennen heidän syömiset/päiväunet/mukaan otettavat tarvikkeet. Se EI siis todellakaan ole mitään löysää "heitänpä autolla 11-vuotiaan tuohon lähimusiikkiopiston ovelle"-touhua.
5 lapsen kanssa pelkkään pyykkihuoltoon, ruuanlaittoon ja tiskeihin menee oma aikansa.
Yksi unohdettu ja miesten aliarvostama asia, jonka yleensä jokaisen perheen äiti (oli sitten töissä tai kotona) tekee "siinä sivussa", on lasten VAATE- JA JALKINERUMBA. Tällä tarkoitan jatkuvaa seurantaa, mitkä vaatteet/kengät ovat jäämässä pieneksi, mitä isompia vaatteita ja minkä kokoisia pitää hankkia tilalle vai onko jäänyt vanhemmilta sisaruksilta, onko tarpeeksi välikausi/talvi/kesä-vaatteita ja -jalkineita, kaikkien näiden vaatteiden hankkiminen tai esiinottaminen, säilöönlaittaminen kauden ja koon mukaan, ylipäänsä sen huolehtiminen että joka aamu jokaisella lapsella on asianmukaiset ja sopivan kokoisen vaatteet päälle puettavaksi. Miehille se on yleensä vain helppo "otan tosta naulakosta ton haalarin tolle lapselle, vai kumman näistä lapsista tää on hei" -liike.
Viiden lapsen kanssa varmaan aika rumbaa todellakin.
Itsekin koen samaa arvostuksen puutetta. Töihin mennessäni huomasin kaikkien kotiin ja lapsiin liittyvien hommien kuin salaa jääneen edelleen minun kontolleni. Jokainen uudelleen jaettu tehtävä sai aikaan mielettömän marttyyri-ilmiön miehessäni. Nyt olen taas kolmannen lapsen synnyttyä kotona, joten olen helpottunut ettei kaiken tämän lisäksi tarvitse vielä töissäkin ehtiä käydä. 24h sitä silti tuntee olevansa töissä nytkin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja ilmoitat itses avoimen yliopiston jollekin kurssille, joka kestää klo 17-20.15 kerran viikossa.
Siinä on sopivasti laitettava sinä aikana päivällinen ja iltapala + kaikki ne sen päivän harrastukset joihin lapset pitää kuskata.
Ukko kulta hoitakoot sen illan viikosta lapsosia, niin vähän raottuu verho ja pääsee näkemään mitä sun elämä on. Jos ei auta, niin eikun lisää kurssia kehiin. Luet itses vaikka lääkäriksi kun ensin otat tarpeeks monta kurssia ja toivon mukaan pääset erillisvalinnoissa sisään, jos niitä lääkikseen on.
Siinä on sulle uusi elämä ja pääsee vähitellen mies ottamaan vastuun perheen iltatöistä. Ja pakkohan sen on kun ei muitakaan vanhempia kotona illalla ole.
Miksi suuri osa vastaajista tekee tästä jonkun kilpailun, kenellä on rankempaa?! Kysehän on ap:n täysin aiheellisesta murheesta siitä, ettei mies osaa antaa arvoa hänen kotona tekemälle työlleen.
Voin hyvin kuvitella, että ap:n arki on täynnä tekemistä. Ei ole täysin vaivatonta lähteä viemään lapsia kouluun/kerhoon/harrastuksiin, koska samalla pitää tietenkin pakata mukaan pienimmät lapset, huolehtia sitä ennen heidän syömiset/päiväunet/mukaan otettavat tarvikkeet. Se EI siis todellakaan ole mitään löysää "heitänpä autolla 11-vuotiaan tuohon lähimusiikkiopiston ovelle"-touhua.
5 lapsen kanssa pelkkään pyykkihuoltoon, ruuanlaittoon ja tiskeihin menee oma aikansa.
Yksi unohdettu ja miesten aliarvostama asia, jonka yleensä jokaisen perheen äiti (oli sitten töissä tai kotona) tekee "siinä sivussa", on lasten VAATE- JA JALKINERUMBA. Tällä tarkoitan jatkuvaa seurantaa, mitkä vaatteet/kengät ovat jäämässä pieneksi, mitä isompia vaatteita ja minkä kokoisia pitää hankkia tilalle vai onko jäänyt vanhemmilta sisaruksilta, onko tarpeeksi välikausi/talvi/kesä-vaatteita ja -jalkineita, kaikkien näiden vaatteiden hankkiminen tai esiinottaminen, säilöönlaittaminen kauden ja koon mukaan, ylipäänsä sen huolehtiminen että joka aamu jokaisella lapsella on asianmukaiset ja sopivan kokoisen vaatteet päälle puettavaksi. Miehille se on yleensä vain helppo "otan tosta naulakosta ton haalarin tolle lapselle, vai kumman näistä lapsista tää on hei" -liike.
Viiden lapsen kanssa varmaan aika rumbaa todellakin.Itsekin koen samaa arvostuksen puutetta. Töihin mennessäni huomasin kaikkien kotiin ja lapsiin liittyvien hommien kuin salaa jääneen edelleen minun kontolleni. Jokainen uudelleen jaettu tehtävä sai aikaan mielettömän marttyyri-ilmiön miehessäni. Nyt olen taas kolmannen lapsen synnyttyä kotona, joten olen helpottunut ettei kaiken tämän lisäksi tarvitse vielä töissäkin ehtiä käydä. 24h sitä silti tuntee olevansa töissä nytkin :)
"Päivät kyllä täyttyvät tekemisistä aivan eri tavalla kuin jos olisin töissä, jossa saan rauhassa olla tietokoneen ääressä 8h, mitä nyt käyn rauhassa syömässä ruuan ja rauhassa juomassa kahvin ;)"
Työssäkäyvänä sinä heräisit huomattavasti ennen seiskaa jotta ehtisit laittaa itsesi valmiiksi ja juoda kupillisen kahvia ennenkuin herätät lapset. Sitten lasten hereille-maanittelua, aamupalaa, pukemista ja päiväkotiin viemistä.
Töissä + työmatka ehkä yhteensä 10 tuntia?
Kumpi on hakenut lapset ja kumpi käy kaupassa? Juoksetko päiväkotiin hakemaan lapset vai kauppaan?
Kotona viiden maissa? Lapsille ruokaa (lämmität eilistä tai einestä), pikkukakkonen, kylvyt ja melkeinpä heti iltasadut ja nukkumaan.
Sitten lasten nukahdettua vaatteet heille + itselle valmiiksi aamua varten, mieti mitä ruokaa huomiseksi.
Istutko sohvalle vai alatko pyykätä? Astianpesukonekin pitäisi tyhjentää ja taas täyttää. Asuntokin on siivoton. Ei voi imuroida kun lapset jo nukkuvat. Keräätkö lelut vai menetkö nukkumaan?
Entä itse suihkuun? Meniskö lenkille? Kello onkin klo 22.30...tosiaankin töissä saa käydä rauhassa. Eri asia miten se siviilielämä siinä hoituu.
Hassua, että satuin viel lukemaan tätä. Vastaan siis.
Työmatkani on autolla 5min. Päiväkotiin koukkaus tekee toiset 5min. Lapset syövät aamupalan päiväkodissa. Mies voi käydä kaupassa, käymme muutenkin siellä vain kaksi kertaa viikossa joten onpa kamalaa!
Kuten nytkin ollessani kotona, pyykkikone pesee pyykit. Kuivausrumpu kuivaa pyykit. Voin mennä lenkille ja mies hoitaa ruoat ja astianpesukoneen täyttämisen. Seuraavana päivänä mies menee lenkille ja minä teen ruuan.
Kotona olemme kaikki puoli viiden aikaan, lapset menevät nukkumaan kahdeksalta, itse kymmeneltä. Kyllä siinä kuule kerkeää vaikka mitä! Yhdessä tehdään, sumplitaan ja ollaan tehokkaita.
Eli kun palaan töihin, arki helpottuu.
huomiota, hoivaa ja yhdessäoloa henkilöltä, joka rakastaa ja on kiinnostunut heistä. Pklapsilla se on vähän niin ja näin. Sä olet läsnä siinä kun on tarve äitinä et vieraana ihmisenä.
Ja kyllä sulla on hommaa, totta totisesti. Olet varmasti taitavaksi oppinut ja hommat luistaa. Juuri organisaatiokykysi takia sulla on pikkasen aikaa itsellesikin, joten nauti siitä! Tossavaiset ei selviytyisikään.
Älä vaan rupee selitteleen mitään ajan käytöstäsi ukollesi vaan kysy vaihdettaisko viikkoja. Sä meet kokopäivätyöhön viikoksi ja ukkosi jää kotiin viikoksi. Hahah kyllä saa opetuksen!
Terv. ent. kotiäiti
Tietenkin on harmi jos miehesi ei arvosta panostasi ja uhrauksiasikin, mutta ehkä keskustelu auttaa.
Mä olisin niin onnellinen jos saisin olla mun 9 vuotiaan tytön käytettävissä enemmän. Olis aivan mahtavaa kun ehtis olemaan kotona kun tyttö tulee koulusta, syömään välipalaa, käymään kirjastossa ja olis mahtavaa kun ehtis tekemään enemmän asioita yhdessä ja pitämään hänestä huolta. mun sydäntä kouraisee kun mietin tyttöä yksikseen kaiken hoitamassa ja huolehtimassa. ja vaikka onkin jo itsenäinen, niin uskon, että vanhemman läsnäolo ja mukana olo on kehitykselle vaan hyvä eikä huono.
joten miksi 12 vuotiasta ei saisi kuskata harrastuksiin? miksi ei voi olla toiminnassa mukana? itse kuulun tytön urheiluseuran vanhempain osastoon, olen aina treenit hallilla (tosin treenaan samalla siellä itse, mutta kuitenkin), aina lähden kuskiksi turnauksiin, yms. mulle mun lapsi on maailman tärkein ihminen. miksi ihmiset eivät saisi pitää omista jo isoistakin lapsista huolta? pitäisikö kaikkien opettaa lapsensa yli-itsenäiseksi vain siksi kun muutkin tekee niin?