Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En uskalla lähteä enää ulos kämpästänikään ilman, että joku muu pakottaa ja tulee mukaan
11.10.2012 |
Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja tämä on pahentunut tässä viimeisen kolmen kuukauden sisällä niin, etten enää uskalla tehdä juuri mitään. En uskalla soittaa mihinkään, en uskalla mennä mihinkään tärkeään tapaamiseen, en uskalla mennä edes luennolle yliopistolle. Lääkäriin on turha käskeä, kun en uskalla. Ainoastaan poikaystävän kanssa uskallan lähteä pihalle tästä kämpästä ja silloinkin yleensä vain kauppaan tai jos hän pakottaa minut lähtemään johonkin, jonne mun on pakko mennä. :( Mistähän hitosta saan apua...
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joten pyydä sitä raahaamaan sinut lääkäriin.
https://www.nyyti.fi/
Tutustu sivustoon. Missään nimessä ei kannata jäädä kotiin murehtimaan asiaa omassa päässään. Vertaisryhmät auttavat.
Itsellä sama tilanne. Yksin en kulje, ainoastaan jonkun toisen kanssa tai kaveriporukassa. Jos jostain syystä jään yksin, on paniikki valmiina... Nyt menossa juttelemaan psykiatriselle. Haittaa elämää jonkin verran, koti ainoa "turvavyöhyke" :-(
Syy on luultavasti siinä, että alan vaihto ei onnistunut ja masennuin siitä todella pahasti. Minulla ei ollut ennenkään juuri ystäviä, mutta nyt kun joudun väkisin jatkamaan tuolla "väärällä" alalla, en jaksa enää tehdä mitään asialle. Parille ensimmäiselle luennolle vielä jaksoin mennä, vaikka kesällä olinkin TODELLA masentunut. Sitten jäi yksi luento välistä ja nyt en ole jaksanut käydä enää ollenkaan koululla, kun pelottaa niin paljon ne ihmismassat ja kun ei tunne ketään, eikä kelleen voi puhua. Motivaatiotkaan ei ole. Päässä vain pyörii ensi vuoden pääsykokeet ja pakko päästä täältä pois. Olisin päässyt luultavasti töihinkin, mutta en uskaltanut mennä työhaastatteluun. En uskalla soittaa edes lääkäriin ja varata aikaa. En tiedä, mikä muhun on mennyt, mutta kaikki tuntuu niin turhalta.
Googlailin vähän ja taidan kärsiä epätyypillisestä masennuksesta. Siihen kuuluu just tällanen tunne, että kädet ja jalat on lyijyä, eikä pääse mihinkään liikkeelle, vaikka pääkoppa sanoo, että nyt lähdet ja jalat taas sanoo, että jäät tähän istumaan. Myös ruokahalu on suorastaan parempi kuin ennen ja voisin koko ajan vain syödä ja nukkuakin voisin yli 12 h päivässä. Kaiken lisäksi tohon kuuluu vielä jonkinlainen "eroahdistus" ja hylätyksi tulemisen pelko ja mulla on myös ne. Aina kun mieheni lähtee jonnekin omiin harrastuksiinsa, saan kauhean ahdistuskohtauksen ja tulee sellanen paska olo "taasko mut hylätään yksin tänne kotiin".
Pitäisi mennä todellakin tohtorin puheille, mutta en vaan saa aikaiseksi. Olen ihan jumissa kotona. Netistä olen onneksi saanut vähän apua tukinetistä, mutta eihän siitäkään ole lääkäriä korvaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä, pahenee vuosi vuodelta. 10v hoitoa ja terapia takana.
Yksi syy on se että herätän niin paljon huomiota kun meen ulos. Minulla on paksu ruskea tukka ja käytän täysin normaaleja vaatteita. Joku sanoi joskus että minussa on jotain epäilyttävää, toinen että olen pelottavaa ja kolmas häiritsi kun käyttäydyn niin hyvin. Jäi niin pahasti mieleen.
Ajattele jos kadulla vastaan kävelee joku SKITSOfreeniKKO, Huiiiiiiiiiiiiiiiiiii
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten näillä sos.pelkoisilla jotka eivät uskalla liikkua kotinsa ulkopuolella on poikkeuksetta puoliso? Helpottaako se fobia aina kun pitää lähteä miesjahtiin ja sitten onkin hyvä heittäytyä avuttomaksi ja miehen talutettavaksi 24/7?
Pienin askelin kannattaa edetä. Nettiterapiaa on myös saatavilla ja mielenterveyttä tukevia sivustoja. Kaikilla ihmisillä on epävarmuuksia, toiset vain osaavat peittää, hallita ne eri tavoilla. Jokainen on arvokas ja kukaan ei ole täydellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia, minulla on ollu sama vaiva yli 20 vuotta, nuorena oli niin pahana 3 vuotta, etten poistunut ulos kolmeen vuoteen, sitten oli pakko kun muutimme, asuin sillon vielä äidin luona. Muistan minkälaisen ponnistuksen se siirtyminen vaati.
Nykyään pystyn jo käymään asioilla, mutta aina mun on ensin varmistettava ikkunasta ettei pihalla ole ketään, ja katsottava ovisilmästä ettei rapussa ole ketään. On tää kyllä perseestä tämmönen, mutta en tiedä enää millasta olisi elää ilmankaan tällasta piirrettä. On ollu mulla niin kauan, etten muusta edes tiedä.
Voimia, kyllä pystyt vielä lähtemään yksinkin taas joku päivä. ♥
Minä asun maalla omakotitalossa muttaen uskalla mennä postia hakemaan tai viedä roskia. Pelkään että törmään naapureihin. En osaa jutella. He ovat vielä muuttaneet vasta enkä tiedä miten pitäisi toimia. Olen introvertti ja sos.tilanteiden pelko ja masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä asun maalla omakotitalossa muttaen uskalla mennä postia hakemaan tai viedä roskia. Pelkään että törmään naapureihin. En osaa jutella. He ovat vielä muuttaneet vasta enkä tiedä miten pitäisi toimia. Olen introvertti ja sos.tilanteiden pelko ja masennus.
No hiimaile yöllä. Itse tykkään lähteä kävelylle aina kovalla sateella (seteenvarjolla/sadetakilla suojattuna), silloin on todella vähän ihmisiä liikkeellä ja todennäköisyys törmätä kehenkään pieni.
Kuinkahan paljon tämä palsta tuottaa ihmisille sos pelkoja ja kotiin linnottautumisia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä asun maalla omakotitalossa muttaen uskalla mennä postia hakemaan tai viedä roskia. Pelkään että törmään naapureihin. En osaa jutella. He ovat vielä muuttaneet vasta enkä tiedä miten pitäisi toimia. Olen introvertti ja sos.tilanteiden pelko ja masennus.
No hiimaile yöllä. Itse tykkään lähteä kävelylle aina kovalla sateella (seteenvarjolla/sadetakilla suojattuna), silloin on todella vähän ihmisiä liikkeellä ja todennäköisyys törmätä kehenkään pieni.
No tämä toimiikin. Tykkään myös aurinkoisesta koska voi piiloutua aurinkolasien ja hatun taakse..Mutta häpeän itseäni:(
Itseäni ahdistaa juorutuppukylä nimeltään Ylöjärvi. Kaikki on hirveästi tietävinään muitten asiat vaikkei tiedä yhtään mistään yhtään mitään.
Saitte mitä tilasitte. Ahdinkoisia vuosia pskanjauhajille. Buahahhaa.
Omakotitalo kelpaisi jossain vähän syrjässä. Olisi oma onni. Ilman kyyliä ja väkinäistä yhteisöllistä asumista.
Mä en pääse tästä eroon. Kirjoitin tämän silloin 2012. 12 vuotta on mennyt enkä ole mihinkään suuntaan edistynyt.
Alue: Aihe vapaa
Tiedän erään pojan jolla tuo vähitellen paheni ja nyt on ollut jo monta vuotta pelkästään kotona. Edes kotipihalle harvoin menee.