Anopilla epäsiisti koti, yöks

että toinen loukkaantuu.

... tarjoaisit vaikkapa siivousapua?

Tiskaisit aina käyntiesi jälkeen?



Vaikka hän varmaan vastustelisi "muodon vuoksi", hän tod. näk. pitäisi auttavista käsistä.

Aikaa myöden "oppisi", että teidän tullessanne kannattaa koti olla siisti!

Tämä olis voinut olla minun kirjottama aloitus! Sama ongelma, lisänä kuvioissa meidän ryömimisvaiheessa oleva vauva, joka yrittää laittaa kaiken löytämänsä suuhunsa. Ei sitä voi anoppilassa lattialle laittaa!



Mun anopille on tyttärensä nitkuttanut siivoamisesta, ja tarjoutunut myös siivousavuksi useasti, muttei kelpaa, hän siivoaa kuulemma itse. Eikä sitten kuitenkaan siivoa. Tyttären aviomiestä ei edes päästä asuntoon, kun häpeää sotkujaan.



Jos keksit hyvän tavan puhua asiasta ilman että välit menee poikki, niin kerro mullekin!

Mua inhottaa anoppilan sotkuisuus. Asunto on ensinnäkin sisustettu niin, että se on tungettu täyteen kaikkea mahdollista kamaa. Pöydät ja hyllyt on täynnä koriste-esineitä, niitä ei ikinä pyyhitä. Vessanpöntön pohja on musta. Keittiön pöytää peittää tahmakerros. Kun ovat meillä kylässä huomaan, että keittiössä kaappien kädensijat tuntuvat tahmeilta ja sormenjälkiä on pinnat täynnä. Lisäksi ruokien viimeinen käyttöpäivä ei ole "niin justiinsa" ja sama keittokattila nostetaan aina uudestaan hellalle. Leipäkorin pohjalta löysin kerran kuolleita toukkia. Astianpesukonettta heillä ei ole. Juomalasit ovat sameita. Tuntuu välillä tuskaiselta mennä kyläilemään, ruokavierailuja vältän viimeiseen asti. Onko mitään tapaa puhua asiasta niin, ettei välit mene samantien poikki?

Ja kun sen vielä yhdistää vanhan kansan ylpeyteen, ei asialle kauheasti voi mitään.

Tätä ongelmaa epäilen omalla anopillani. Jos asialle ei voi mitään, niin miten sille selitetään se, etten aio viedä vauvaa hänen luo kylään?



T: 5

Mua inhottaa anoppilan sotkuisuus. Asunto on ensinnäkin sisustettu niin, että se on tungettu täyteen kaikkea mahdollista kamaa. Pöydät ja hyllyt on täynnä koriste-esineitä, niitä ei ikinä pyyhitä. Vessanpöntön pohja on musta. Keittiön pöytää peittää tahmakerros. Kun ovat meillä kylässä huomaan, että keittiössä kaappien kädensijat tuntuvat tahmeilta ja sormenjälkiä on pinnat täynnä. Lisäksi ruokien viimeinen käyttöpäivä ei ole "niin justiinsa" ja sama keittokattila nostetaan aina uudestaan hellalle. Leipäkorin pohjalta löysin kerran kuolleita toukkia. Astianpesukonettta heillä ei ole. Juomalasit ovat sameita. Tuntuu välillä tuskaiselta mennä kyläilemään, ruokavierailuja vältän viimeiseen asti. Onko mitään tapaa puhua asiasta niin, ettei välit mene samantien poikki?

Ja kun sen vielä yhdistää vanhan kansan ylpeyteen, ei asialle kauheasti voi mitään.

Eikä masennuksesta tai jaksamisesta.

Elelevät aivan tyytyväisenä sotkunsa keskellä.

Ongelma on siis minun :/ Mieheni on tottunut minun kanssani ollessa siistiin kotiin ja on sanonut, että kyllä on kivempi elää näin.



Voi että mun tekisi mieli joskus ajaa kaikki pois siitä kämpästä, kuurata keittiö ja harjata kylppärin lattia kloriitilla.



Ap

Onneksi ei tarvitse enää käydä siellä.

Pieni asunto täynnä tavaraa. Kirjahylly notkuu esineistä ja lehtiä,laskuja jne.

Lattialla likaiset matot. Ja samoin niin paljon pölyä ja nukkaa lattialla, että hyvä, kunmatot erottaa.

Tiskipöytä notkuu likaisista astioista.

Kahvipannu on niin musta tyhjänään, että hui.

Ja kaiken kukkuraksi anopilla on kissa.

Silloin, kun siellä vielä kävin niin ensimmäisen vastaan lemahtaa voimakas kissanpissin haju.

Vessa niin likainen, kuin vaan voi.



Anoppi on muutoin kunnossa. On vaan niin laiska ja saamaton.

Niin siellä on ollut tosiaan niin likaista, että lapsemme ovat reagoineet näppylöillä.

En vaan jaksanut sitä enää.

Mies käy meistä enää äitinsä luona suunnilleen kerran vuodessa. Ja vain siksi, että on hänen äitinsä.



Niin sielläkin tuo ruoka on vähän niin ja näin.

Hyvä ettei ruoka ole kävellyt vastaan.

Eikä unohdeta niitä lukuisia roskapusseja nurkissa. Ei ole jaksanut viitsinyt viedä roskikseen.

Tavaraa on niin paljon että hyvä että mahtuu kulkemaan sellaisia pieniä käytäviä pitkin, joita asunto on täynnä. Tiskit aina siellätäällä, likaisia ja kaikkialla on paskaista + tahmeaa. Eläimiä on tietysti myös.

Ruokahygienia on ihan suht ok, en ole vanhaa ruokaa saanut ainakaan vielä. Tosin usein viemme ruoat mukanamme. Vessassa en siellä mielelläni käy, jos ei ole pakko. Talo on muutenkin vanha ja varmaan vähän homeessakin. Lapsia meillä ei vielä ole mutta vähän jo jännittää tulevaisuus, ja ajatus siitä, että pienet pitäisi sitten siihen huusholliin viedä. Niin ja kyse ei ole masennuksesta tms, samanlaista on ollut ilmeisesti aina, mieheni on suht hyvin oppinut siivottomuudesta pois vaikka välillä hänelläkin tavat lipsuu.

en aio viedä vastasyntynyttä vauvaani anoppilaan. tästä on mieheni jo vetänyt herneet nenäänsä, ei siellä kuulemma _niin_ likaista ole. mutta on siellä. mieheni ei vaan tätä näe, kun on niin tottunut sotkuun. kissojakin anoppilasta löytyy ja aina saa yskiä kissankarvoja suustaan kun siellä on..