MIten tottuu uuteen sukunimeen? Jakakaa kokemuksia, pyydän!

Automaattisesti vain tuli se sanottua tai kirjoitettua :)

Harjoittelin allekirjoitusta jo ennen häitä :D





Ja tälle ihmeelliselle vänkääjälle, mitä hittoa muiden syyt sulle kuuluu ja mikä on syy minkä hyväksyt? :D

Menin viikko sitten naimisiin ja hämäsi hiukan kun piti allekirjoittaa eräs paperi ja pistin vanhasta tottumuksesta vanhan sukunimeni:D Itse vaihdoin harvinaisen suomalaisen sukunimeni yleiseen ruotsinkieliseen sukunimeen (miehen), koska oma nimeni oli niin ruma:/ Nyt on parempi ja äidillä on sama sukunimi kuin lapsilla.

että tästä alkaa vain heti se vänkääminen että 'miksi vaihdatte sukunimenne, ei se ole mikään vanha perinne'. Sitäkö ap kysyi? Ei kysynyt.

Täällä sitten vain vingutaan, että voi voi, kun on vaikeaa muistaa uutta sukunimeä. Tai kierrellään ja kaarrellaan, että tottakai minä pidän erossakin sen ex-miehen nimen ja uudestaan avioituessanikin, kun lapsilla on se nimi jne...

Eli ne selityksethän ovat:

1. Perinteet - Ei ole perinne. Perinteikkäin vaihtoehto on se, että nainen pitää oman sukunimensä avioituessaan. Tähän tuli runsaan viidenkymmenen vuoden katkos 1920-luvulta 1980-luvulle lainsäädännöllä.

2. Yhtä perhettä - Epämääräistä, miksi olisi nimestä kiinni? Eivätkö muka isovanhempamme ole asuneet perheissä? Entä espanjalaiset?

3. Lapset ihmettelevät kahta nimeä - Lapset eivät ihmettele yhtään mitään, koska eivät yleensä kiinnitä vanhempiensa nimiin mitään erityistä huomiota vaan ajattelevat näitä äitinä ja isänä, vielä vähemmän kavereidensa vanhempien.

4. Muuten ihmiset eivät tiedä, että ollaan naimisissa - Jotkut tuntemattomat yhdentekevät ihmiset? Kai ne läheiset tietää ja muistaa, että häät on vietetty?

omien kokemuksieni mukaan juuri ne epävarmat ottavat mielellään miehen nimen, kai se vahvistaa jotain - ja vastaavasti itsevarmat ymmärtävät, ettei miehen nimen ottaminen mitenkään vahvista avioliittoa ja miehen sitoutumista.

Eli on aivan sama, onko sukunimenä miehen nimi vai pitääkö oman nimen! Eivätkä mieti, mitä muut sanovat ratkaisusta, oli se sitten mikä tahansa :)



Ainakin itselleni on aivan sama, mitä esim. av-palstalla sanotaan siitä, että otin mieheni sukunimen :D

Eli on aivan sama, onko sukunimenä miehen nimi vai pitääkö oman nimen! Eivätkä mieti, mitä muut sanovat ratkaisusta, oli se sitten mikä tahansa :)

Ainakin itselleni on aivan sama, mitä esim. av-palstalla sanotaan siitä, että otin mieheni sukunimen :D

Epävarmuutta säteilee tarve tulla palstalle vakuuttelemaan oman ratkaisun paremmuutta ja arvostelemaan niitä, jotka ovat valinneet toisin, ihan kummassakin porukassa. Itsevarma on tyytyväinen omaan ratkaisuunsa ja antaa muiden tehdä omansa.

Huomasin tässä juuri, että nyt kun vietimme kaksivuotishääpäiväämme, olen muuttanut identiteettini uudelle sukunimelle. Ensimmäinen vuosi meni siinä, kun kirjoitin vanhan nimeni kassakuitteihin ja vastasin puhelimeen ties miten. Nyt, kahden vuoden jälkeen, vanha nimeni tuntuisi tosi kummalliselta. Jos jäisin leskeksi, pitäisin tämän uuden nimeni, en osaisi kuvitella itseäni enää vanhalla nimellä.



Ja mitä tulee 1800-lukuun, tavallisilla ihmisillä ei ollut sukunimiä. Vain aatelisilla, pitkälle koulutetuilla, varakkailla talollisilla tms. saattoi olla jokin sukunimi, mutta muut olivat vain "Matinpoikia" tai "Raakelintyttäriä". Sukunimilaki tuli voimaan vasta 1920-luvulla, jolloin ihmisten oli pakko keksiä itselleen jokin sukunimi.

Ja kertaakaan en kirjoittanut tai sanonut "väärää" nimeä.

Syy oli yksinkertaisesti se, että olin niin onnellinen kun pääsin eroon kummallisesta tyttönimestäni ja sain tilalle lyhyen ja kauniin sukunimen.

On se mukavaa kun koko perheellä on sama sukunimi.

Jos tulisi joskus ero niin pitäisin tämän miehen sukunimen jo lastenkin takia mutta tämä sukunimi on ollut minulla jo 16v. niin en voisi kuvitellakaan ottavani tyttönimeä takaisin...se ei ole enää "minä".

Mulla vaihtuu kans sukunimi suomalaisesta ruotsinkieliseen. En ajatellut uusia nimikirjoitusta, kun uus sukunimi alkaa samalla kirjaimella kun vanhakin ja se nimmari on semmonen söhellys, josta ei saa selvää.. Mut onhan se outoa, yhtäkkiä oma nimi vaihtuu :D miten siihen ikinä tottuu?

omien kokemuksieni mukaan juuri ne epävarmat ottavat mielellään miehen nimen, kai se vahvistaa jotain - ja vastaavasti itsevarmat ymmärtävät, ettei miehen nimen ottaminen mitenkään vahvista avioliittoa ja miehen sitoutumista.

Joo, uuden nimen ottaminen tosiaan vahvistaa jotain: uutta elämänkäännettä, uutta perhettä, uutta yhteistä tulevaisuutta. Niinpä minä ja mieheni otimme naimisiin mennessämme uuden yhteisen sukunimen, joka ei ole kummankaan vanha sukunimi. Se on meidän perheemme nimi - ja vahvistaa meidän yhteenkuuluvuuttamme. Meidän yhteiset lapsemme, jos niitä tulee, ovat myös samannimisiä kuin me. Me olemme oikein tyytyväisiä valintaamme, mutta meitä ei voisi vähempää kiinnostaa, millä perusteilla joku muu valitsee itselleen sukunimen.

on tärkeä osa identiteettiäni. Olen aina ollut tämän niminen, ja tämän nimisenä tulen aikanaan kuolemaankin. En ymmärrä miksi oma nimi pitäisi vaihtaa pois, omassa suvussani on naisetkin omat sukunimensä pitäneet. Tätini ei mennyt naimisiin vanhan sukunimilain aikana, koska ei halunnut vaihtaa sukunimeään. Serkkuni ovat äitinsä sukunimellä. Lain muututtua tätini meni naimisiin (täti ja miehensä pitivät omat nimensä).



Sukunimeä en vaihda, enkä ymmärrä heitä jotka niin tekevät. Perhe ei ole sama asia kun yhteinen sukunimi...! Ja omien havaintojeni mukaan, moni jolla kamala sukunimi (tyyliä Sikiö) vaihtaa mielellään nimensä, samoin jos oma nimi on perus Virtanen. Harva vaihtaa sukunimensä jos se on kaunis/erikoinen, eli eiköhän osalle (ei toki kaikille) yksi syy vaihtoon ole se, että perus Möttösestä tulee hienomman niminen. Ja usein nimellä on merkitystä, usein työpaikkahaastatteluissa ym. jää paremmin mieleen, jos nimi ei ole Maija Virtanen, vaan nimessä on jotain mikä jää mieleen.

on tärkeä osa identiteettiäni. Olen aina ollut tämän niminen, ja tämän nimisenä tulen aikanaan kuolemaankin. En ymmärrä miksi oma nimi pitäisi vaihtaa pois, omassa suvussani on naisetkin omat sukunimensä pitäneet. Tätini ei mennyt naimisiin vanhan sukunimilain aikana, koska ei halunnut vaihtaa sukunimeään. Serkkuni ovat äitinsä sukunimellä. Lain muututtua tätini meni naimisiin (täti ja miehensä pitivät omat nimensä).

Sukunimeä en vaihda, enkä ymmärrä heitä jotka niin tekevät. Perhe ei ole sama asia kun yhteinen sukunimi...! Ja omien havaintojeni mukaan, moni jolla kamala sukunimi (tyyliä Sikiö) vaihtaa mielellään nimensä, samoin jos oma nimi on perus Virtanen. Harva vaihtaa sukunimensä jos se on kaunis/erikoinen, eli eiköhän osalle (ei toki kaikille) yksi syy vaihtoon ole se, että perus Möttösestä tulee hienomman niminen. Ja usein nimellä on merkitystä, usein työpaikkahaastatteluissa ym. jää paremmin mieleen, jos nimi ei ole Maija Virtanen, vaan nimessä on jotain mikä jää mieleen.

Tietoisku! Sinun ei tarvitsekaan ymmärtää!

Jokainen osaa tehdä omat päätöksensä, sinä et halua vaihtaa nimeä, joku muu taas haluaa :)

Mutta minusta asiasta hyvä puhua.



Vertaisin asiaa siihen, että suomalaisista moni kuuluu kirkkoon vain siksi "että niin on tapana". Eivät ole uskossa, eivät käy koskaan kirkossa (satunnaiset häät/hautajaiset poislukien) ja tärkeimpänä eivät edes allekirjoita kirkon oppeja. Sitten tulee joku A2:n homoilta ja moni tajuaa vasta silloin erota (turhaan maksanut veroja laitokselle johon ei koe mitään yhteyttä) kirkosta.

Tai vastaava käänteisesti: ei kuuluta kirkkoon eikä olla uskossa, mutta halutaan häät kirkossa ja liitytään vuodeksi jotta saadaan kirkkohäät.



Ihmisille on hyvä kertoa että aina ei tarvitse tehdä niinkuin kaikki muut tekevät. Omilla aivoilla ajattelu on mahdollista (itse asiassa erittäin suotavaa) sen sijaan että menee valtavirran mukana ajattelematta yhtään asiaa sen enempää.



Moni tässäkin ketjussa kertoo ettei ole uuteen nimeen tottunut, moni jopa ottanut tyttönimensä takaisin. Miksi siis edes vaihtaa nimi? Kyllä, osa myös sanoo hetkessä tottuneensa, mutta koska AP tälläisen aloituksen on tehnyt, niin hän lienee epäilee ettei uuteen nimeen totu. Joten siksi suosittelen ettei vaihda sukunimeään.



32.

ei tuottanut mitään vaikeuksia tottua uuteen sukunimeen. Kertaakaan naimisiinmenoni jälkeen en esim. puhelimeen vastannut tyttönimelläni. Eikä identiteettini ollut kiinni nimessä eikä ole nytkään, se on minun sisälläni, persoonassani, ja se on sama kuin on aina ollut.



Jos hiuksia ruvetaan halkomaan, tyttönimenikään ei ollut minun nimeni vaan isäni nimi, jos uusi nimeni nyt sitten kerran on mieheni nimi eikä omani.

Sukunimeä en vaihda, enkä ymmärrä heitä jotka niin tekevät.

Kyllä joillain voi olla vaikeaa, kun eivät ymmärrä miksi kaikki muut eivät tee kuten he itse tekevät. Sinuna en kuitenkaan kuluttaisi tämän pohtimiseen ihan liiaksi energiaa.

että halusimme olla kaikki samansukunimisiä. Meillä mietittiin minun ja miehen sukunimeä, ja mies olisi kyllä ottanut minun nimeni, jos olisi siihen päädytty.

Mutta miksi sinulle tuntuu olevan ongelma, että muut vaihtavat sukunimeä? Miksi haluaisit heidän tekevän toisin?

Siksi, että minulta vie jonkun aikaan tottua puhuttelemaan esimiestäni - ei kun siis -naista - Virtasen sijasta eräänä päivänä Korhoseksi.

Ja kun kaikki yhteystiedot pitää muuttaa joka paikkaan. Sehän ei toki ole minun tehtäväni, mutta näyttää toisinaan olevan vielä vaativampaa kuin nimen muistaminen.

Ja siksi, kun yllättäen ei olekaan Eeva Virtasta olemassa, vaan Eeva Korhonen, ja sitten taas kuvioihin ilmestyy Eeva Virtanen, joka onkin eri henkilö kuin se edellinen E...

Kiusallista.

Sekään ei ole kivaa, ettei vanhoja tuttuja enää tavoite, kun nimi on tiesmikä.

Nimenvaihto on naista alistava tapa. Etsipä koulukaverisi Anna Virtanen. Ööö, ei löydy sitten millään. Meni naimisiin ja katosi koko ihminen kun et tiedä hänen uutta sukunimeään. Vaihtaisvatko miehet vaimonsa sukunimeen -95 prosenttisesti vastaus on että eivät vaihtaisi.

[quote author="Vierailija" time="09.03.2014 klo 16:02"]

Nimenvaihto on naista alistava tapa. Etsipä koulukaverisi Anna Virtanen. Ööö, ei löydy sitten millään. Meni naimisiin ja katosi koko ihminen kun et tiedä hänen uutta sukunimeään. Vaihtaisvatko miehet vaimonsa sukunimeen -95 prosenttisesti vastaus on että eivät vaihtaisi.

[/quote]

Minä aion ottaa avovaimoni sukunimen, kun menemme naimisiin. Kyllä minua nyt alistetaan!:D

Totuin nopeasti, en vastannut puhelimeen väärällä nimellä tai raapustanut väärää nimmaria. Harjoittelin nimmaria pari kk etukäteen. Miehellä oli sen sijaan enemmän ongelmia, meni pari vuotta ennen kuin "muisti", että myös minä olen hänen kanssaan nykyään samanniminen. Saattoi esim. avata vahingossa postejani, koska katsoi kirjeen vastaanottajasta vain sukunimen. Nyt on kyllä jo tottunut, kun häistä on kohta 4 vuotta.

Se oli kaikkein oudointa, kun pankissa piti käydä vaihtamassa nimi yhteiseen tiliin, ja minua pyydettiin allekirjoittamaan nimenmuutoshakemus sekä tyttönimellä että nykyisellä nimelläni (siis kaksi nimmaria allekkain). Kyllähän se tyttöniminimmarikin vielä onnistui, mutta tuntui hämmentävältä.