Lue keskustelun säännöt.
Oltiin viikko sitten miehen kanssa todella hienoissa ja täydellisen oloisissa häissä
04.10.2012 |
Miehen hyvä miespuolinen ystävä siis meni naimisiin. Häissä oli todella mukava tunnelma, tyylikäs juhlapaikka, hyvää live-musiikkia ja iloisia, sivistyneesti käyttäytyviä ihmisiä, ja hääparin rakkautta ja onnea kehuttiin monissa puheissa vuolaasti. Näyttivätkin ihanan onnellisilta.
Jälkikäteen mainitsin miehelle, että olipa harvinaisen aidon oloiset häät - yleensä en oikein tykkää häistä kun meno on niin teennäisen teatterimaista. Mies oli hetken hieman hiljaisena, ja kertoi sitten salaisuuden sulhasesta. Hänelle avioliitto oli kuulemma enemmän järkiratkaisu; ei erityisemmin pidä morsiamensa ulkonäöstä eikä tunne tätä kohtaan muuta kuin kaverillista kiintymystä. Ilmeisesti juuri tuo ulkonäkö vaikuttaa asiaan, kun kuulemma tämä sulhanen on aika ulkonäkökeskeinen vaikka ei itsekään ole mikään prinssi vaan ihan sellainen tavis. Morsian ei ole tosiaankaan mikään ruma, vaan ihan tavallisen nätti nainen. Ei vain siitäkään huolimatta täytä sulhasen ulkonäkökriteerejä.
Tämä sulhanen ei kuitenkaan ole koskaan onnistunut saamaan niitä naisia, joiden ulkonäköön hän on ihastunut, joten oli arvioinut että kannattaa nyt tarttua sitten siihen mitä voi saada. Asiaa oli käsitelty poikaporukalla illanistujaisissa useaan otteeseen.
Täytyy myöntää, että tuli kyllä aika karu fiilis tästä paljastuksesta. Jäin miettimään, kuinka yleistä tällainen mahtaa olla. Varmasti yleisempää kuin tiedetään, kun tällaisista ei varmaan kauhean julkisesti yleensä huudella.
Itse olen ulkonäöltäni suunnilleen tuota morsianta vastaava, ja en uskaltanut kysyä mieheltäni, ajatteleeko hänkin kenties samoin.
Kommentit (52)
tunnusti joskus aikoinaan, kun yllätin hänet pettämästä avopuolisoaan, että on avopuolisonsa kanssa vain siksi, ettei löytäisi koskaan tätä fiksumpaa ja paremman näköistä naista. Ei siis luonteen tai arvojen vuoksi tms. Arveli myös, että nainen rikastuu ja aikoi elää siinä siivellä. Niin tekikin, mutta onneksi tämä nainen otti myös tästä miehestä. Nyt sillä miehellä on ihan tavallisen näköinen persjalkainen vaimo ja vastaavasti tällä naisella on aivan käsittämättömän hyvännäköinen ja fiksu mies. Käsittääkseni kummatkin pariskunnat ovat ihan onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lisänä vielä, että mies on hyvin menestynyt.
Mun tosi komea eksä kuulemma petti minua ja sitten petti seuraajaani minun kanssa.
Joka tunnusti,että kaikki hänen exänsä ovat olleet erittäin hyvännäköisiä ja nykyinen aviomies (jonka kanssa hänellä on lapsia) on ulkonäöllisesti tosi mitätön. Sanoi vielä, että helpompaa olla oman ukkonsa kanssa, sillä hänen ei tarvitse stressata ulkonäöstään. Hänen ei myöskään tarvitse pelätä, että miehen vie joku toinen.
Summasummarum. Uskon täysin, että mies on voinut kaveriporukassa avautua asiasta. Tosi ikävää naisen kannalta..
Mentiin naimisiin ja meillä oli todella TÄYDELLISET häät. Ihanat! Kaikki kiitelleet vuolaasti ja itsekin viihdyin. Ei mitään perinteisiä hääleikkejä tms. Nekin vieraat, jotka yleensä lähtee juhlista kuin juhlista viimeistään klo 22, kemuilivat pitkälle aamuyöhön, se kertonee jotain.
Eniveis, olemme kyllä ihan rakastuneita. Sulhanen varsinkin. Minulle tämä oli osaksi järkiratkaisu kuitenkin. Parasta ei nyt tullut vastaan, päätin, että sitoudun tähän. Tosissani aion liittoon panostaa, pitää miehestä ja suhteesta huolta, jne. Olen hyväksynyt sen, että unelmien prinssiä ei tullut vastaan. Ehkei sellaista olekaan?
Yksi ystäväni sanoi, että olisi pitänyt odottaa sitä oikeaa. Mielestäni ei olisi. Tämä tuli kohdalle, ei ole hulluin poikaystävistäni, mukava, meillä on yhteisiä juttuja, hyvä sängyssä, hyvä työ, käsistään kätevä. Rakastaa minua. Ja hän kosi. Hänessä on monia hyviä puolia. Niitä negatiivisia en aio enää niin ajatella, keskityn positiivisiin asioihin.
Kyllä sitä ainoaa oikeaa sitten odotella saa, jos odottelemaan alkaa. Ystäväni mielestä ihan sama, vaikka tulisi vastaan vasta sitten, kun on 50vee. Minä ainakin haluan jakaa elämäni jonkun kanssa, hankkia lapsia, jne. ENkä vaan odotella sitä ainoaa oikeaa.
Ja mistäs sitä tietää, vaikka tämä mies olisi sitten se ainoa oikea kuitenkin?
Entiset mieheni ovat olleet paljon paremman näköisiä kuin tämä, jonka kanssa olen viettänyt viimeiset 15 vuotta. Oma mieheni ei vastaa lainkaan ulkonäkövaatimuksiani, ei ole n.s minun tyyppiäni (yksi kavereistani on kylläkin sanonut kadehtivansa minua, koska mieheni on HÄNEN tyyppiään). Olen varsin visualisti. En katsele miestäni mielellään vähäpukeisena - keskityn koskettamiseen ja kuuntelemiseen.
En ole sanonut tätä kertaakaan ääneen, en kenellekään koskaan, en miehelle tietenkään, mutten myöskään parhaalle ystävälle.
En mielestäni elä mitenkään valheessa. Olen ottanut hänet tietoisesti hänen muiden, ihanien ominaisuuksiensa takia. Naimisiin mennessämme olin syvästi rakastunut, ja tuo vaihe kesti yli kymmenen vuotta. Vasta aivan viime aikoina lumo on heikentynyt.
Mielestäni minun ei olisi mitään järkeä loukata miestäni kertomalla, että saisin mielestäni paremmankin näköisen. Paremmin itselleni sopivaa kaikkien muiden ominaisuuksien suhteen en voi kuvitella.
Minulle tämä oli osaksi järkiratkaisu kuitenkin. Parasta ei nyt tullut vastaan, päätin, että sitoudun tähän. Tosissani aion liittoon panostaa, pitää miehestä ja suhteesta huolta, jne. Olen hyväksynyt sen, että unelmien prinssiä ei tullut vastaan. Ehkei sellaista olekaan?
Yksi ystäväni sanoi, että olisi pitänyt odottaa sitä oikeaa. Mielestäni ei olisi. Tämä tuli kohdalle, ei ole hulluin poikaystävistäni, mukava, meillä on yhteisiä juttuja, hyvä sängyssä, hyvä työ, käsistään kätevä. Rakastaa minua. Ja hän kosi. Hänessä on monia hyviä puolia. Niitä negatiivisia en aio enää niin ajatella, keskityn positiivisiin asioihin.
Kyllä sitä ainoaa oikeaa sitten odotella saa, jos odottelemaan alkaa. Ystäväni mielestä ihan sama, vaikka tulisi vastaan vasta sitten, kun on 50vee. Minä ainakin haluan jakaa elämäni jonkun kanssa, hankkia lapsia, jne. ENkä vaan odotella sitä ainoaa oikeaa.
Ja mistäs sitä tietää, vaikka tämä mies olisi sitten se ainoa oikea kuitenkin?
Luulenpa, että pinnallisuudesta, ulkonäkökeskeisyydestä, visuaalisuudesta tms. kärsivät eniten ne, jotka sellaisia ovat. Miehet yleensä tajuavat tukahduttaa sen puolen itsessään saadakseen pesää ja puolison, vaikkeivät itse olisi mitään unelmien prinssejä. Sitten kännissä kavereiden kesken haikailevat sen maailman kauneimman naisen perään, jota oikeasti rakastavat enemmän kuin ketään muuta. Sääliksi käy.
Enemmän käy kuitenkin sääliksi yhtä pinnallisia naisia (tosin ominaisuus ymmärtääkseni ei ole naisilla yhtä yleinen). Kaveripiiriini kuuluu muutama tällainen tapaus. Toisilla heistä ei ole vaikeuksia saada komeita miehiä, mutta ne, joilla ei ole ulkonäön ym. puolesta mahiksia niihin kuolaamiinsa kalenteripoikiin, ovat vakaasti päättäneet olla sitten koko elämänsä ilman miestä. Kun sitä rimaa ei voi yhtään laskea. SE on surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kauneus on katoavaista. Kukaan ei näytä 20/30/40/50 vuoden kuluttua yhtä nuorelta ja kauniilta kuin tänä päivänä.
Katsokaas kun pitää olla toisen kanssa yhdessä kauan.
Ulkonäköön perustavat liitot hajoavat aina.
Olen ollut naimisissa 18v. ja ei tässä enään toisen ulkonnäköä huomioi, vaan sitä millainen ihminen hän on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan ok:ltahan tuo meininkisi kuulostaa, varsinkin jos olet tosiaan tilanteen hyväksynyt ja olet miehesi kanssa onnellinen. Olisiko kaikki edelleen ok, jos selviäisi että olet itsekin miehellesi samantapainen kompromissi?
Itse en oikein tiedä mitä sellaisessa tilanteessa ajattelisin. Mutta voipi olla, että kypsintä olisi hyväksyä tilanne ja olla iloinen omasta kumppanista siitäkin huolimatta.
Onnea ihanista häistänne!
ap
Ihan ok:ltahan tuo meininkisi kuulostaa, varsinkin jos olet tosiaan tilanteen hyväksynyt ja olet miehesi kanssa onnellinen. Olisiko kaikki edelleen ok, jos selviäisi että olet itsekin miehellesi samantapainen kompromissi?
Itse en oikein tiedä mitä sellaisessa tilanteessa ajattelisin. Mutta voipi olla, että kypsintä olisi hyväksyä tilanne ja olla iloinen omasta kumppanista siitäkin huolimatta.
Onnea ihanista häistänne!
ap
Kun oikein mietin, niin ei se tuntuisi pahalta. Hän kuitenkin TAHTOI minut. Hän teki sitten tietoisen ratkaisun kompromissista. Se oli sitten molempien päätös. Ei ajatutumista tai tunteiden vietävissä olemista vaan harkiten tehty päätös.
Tärkeintä ei ole se, oliko päätös avioliitosta kummaltakin kompromissi vai mikä. Tärkeintä on se, mitä teemme sen päätöksen jälkeen. Päätämmekö olla toisillemme niin hyviä elinkumppaneita, kuin pystymme. Millaisen päätämme elämästämme tehdä?
Vanhempani tiesivät ajatuksistani. He sanoivat, että voit vielä alttarilla päättää, että jos sinusta tuntuukin, ettei tämä ole oikea ratkaisu, niin sitten et vaan sano tahdon. Kerrankos sitä joku alttarilla kieltäytyy. Mutta alttarille kävellessäni tiesin joka solullani, että tahdon!
Ja äitini sanoi jälkeenpäin, että kun hän näki sulhaseni tunti ennen vihkimistä tämän kasvoilta paistoi ilo ja onni. Ja niin kuulemma vihkimisen jälkeen minunkin kasvoiltani, sanoi yksi ystävistäni. Joten ehkä ratkaisu ei sitten ollut pelkästään kylmää rationalismia. :)
Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ulkonäkö on katoavaista ja huuma haihtuvaista. Valitettavasti. Olen yli nelikymppinen ja tässä iässä alkaa valitettavasti rapistuminen yhä kiihtyvällä vauhdilla. Miehille tulee painoa ja naisilla alkaa naama roikkua, muista paikoista puhumattakaan.
Itse nain unelmieni prinssin, mutta en ollenkaan tuomitse tuota yhtä joka sanoi menneensä naimisiin miehen kanssa joka on hyvä, vaikkei unelmien prinssi. Päinvastoin! Avioliiton kannalta keskeiset alueet ovat heillä kunnossa. Ehkä useamminkin kannattaisi pohtia järkiperusteita, huuma kun haihtuu ja ulkonäkö rapistuu. Siinä vaiheessa on kiva kun mies on luotettava, positiivinen, huumorintajuinen, hyvä sängyssä, hyvä duunissaan, hyvä vanhempi jne.
Ulkonäkö on katoavaista ja huuma haihtuvaista. Valitettavasti. Olen yli nelikymppinen ja tässä iässä alkaa valitettavasti rapistuminen yhä kiihtyvällä vauhdilla. Miehille tulee painoa ja naisilla alkaa naama roikkua, muista paikoista puhumattakaan.
Itse nain unelmieni prinssin, mutta en ollenkaan tuomitse tuota yhtä joka sanoi menneensä naimisiin miehen kanssa joka on hyvä, vaikkei unelmien prinssi. Päinvastoin! Avioliiton kannalta keskeiset alueet ovat heillä kunnossa. Ehkä useamminkin kannattaisi pohtia järkiperusteita, huuma kun haihtuu ja ulkonäkö rapistuu. Siinä vaiheessa on kiva kun mies on luotettava, positiivinen, huumorintajuinen, hyvä sängyssä, hyvä duunissaan, hyvä vanhempi jne.
Sanotaanko nyt näin, että mies, jonka sitten otin, ei nyt ole mikään prinssi uljas joidenkin muidenkaan ominaisuuksiensa osalta kuin tuo ulkonäkö... Mutta plussia oli mielestäni silti enemmän kuin miinuksia.
Ja jos hänellä on tahtoa muuttua - ja minullakin - niin meillä on ihan hyvät mahdollisuudet onnistua tässä suhteessa. Luulisin, että paremmat kuin monissa huuma-liitoissa.
Joka tunnusti,että kaikki hänen exänsä ovat olleet erittäin hyvännäköisiä ja nykyinen aviomies (jonka kanssa hänellä on lapsia) on ulkonäöllisesti tosi mitätön. Sanoi vielä, että helpompaa olla oman ukkonsa kanssa, sillä hänen ei tarvitse stressata ulkonäöstään. Hänen ei myöskään tarvitse pelätä, että miehen vie joku toinen.
Summasummarum. Uskon täysin, että mies on voinut kaveriporukassa avautua asiasta. Tosi ikävää naisen kannalta..