Oltiin viikko sitten miehen kanssa todella hienoissa ja täydellisen oloisissa häissä
Miehen hyvä miespuolinen ystävä siis meni naimisiin. Häissä oli todella mukava tunnelma, tyylikäs juhlapaikka, hyvää live-musiikkia ja iloisia, sivistyneesti käyttäytyviä ihmisiä, ja hääparin rakkautta ja onnea kehuttiin monissa puheissa vuolaasti. Näyttivätkin ihanan onnellisilta.
Jälkikäteen mainitsin miehelle, että olipa harvinaisen aidon oloiset häät - yleensä en oikein tykkää häistä kun meno on niin teennäisen teatterimaista. Mies oli hetken hieman hiljaisena, ja kertoi sitten salaisuuden sulhasesta. Hänelle avioliitto oli kuulemma enemmän järkiratkaisu; ei erityisemmin pidä morsiamensa ulkonäöstä eikä tunne tätä kohtaan muuta kuin kaverillista kiintymystä. Ilmeisesti juuri tuo ulkonäkö vaikuttaa asiaan, kun kuulemma tämä sulhanen on aika ulkonäkökeskeinen vaikka ei itsekään ole mikään prinssi vaan ihan sellainen tavis. Morsian ei ole tosiaankaan mikään ruma, vaan ihan tavallisen nätti nainen. Ei vain siitäkään huolimatta täytä sulhasen ulkonäkökriteerejä.
Tämä sulhanen ei kuitenkaan ole koskaan onnistunut saamaan niitä naisia, joiden ulkonäköön hän on ihastunut, joten oli arvioinut että kannattaa nyt tarttua sitten siihen mitä voi saada. Asiaa oli käsitelty poikaporukalla illanistujaisissa useaan otteeseen.
Täytyy myöntää, että tuli kyllä aika karu fiilis tästä paljastuksesta. Jäin miettimään, kuinka yleistä tällainen mahtaa olla. Varmasti yleisempää kuin tiedetään, kun tällaisista ei varmaan kauhean julkisesti yleensä huudella.
Itse olen ulkonäöltäni suunnilleen tuota morsianta vastaava, ja en uskaltanut kysyä mieheltäni, ajatteleeko hänkin kenties samoin.
Kommentit (52)
elämästä ja parisuhteesta. Harvalla parilla lopulta todellista vilpitöntä rakkautta, monenlaisia syitä on naimisiin menoon.
Miksei miehetkin vois jutella luottamuksellisesti ihmissuhteistaan, seksistä ja tunteistaankin keskenään "poikien juttuja", kuten naisillakin on "tyttöjen juttuja". Hyvä et pystyvät keskustelemaan aidostikin, oli ne mitä tahansa sitten ne aiheet ja mukana voi olla tai olla olematta alkoholia. Ei se nyt mitenkään välttämättä kännäämiseen liity.
en ole ikinä kuullut, että joku olisi edes kaveriporukassa sanonut mitään noin junttia. Toki ihmiset ajattelevat yhtä jos toista mutta ei normaalisti tuollaisia sanota ääneen, ei ainakaan piireissä missä ei haluta tulla leimatuksi pinnalliseksi.
No kuinka monen miehen ydinkaveriporukkaan mahdat kuulua? Siis sellaiseen porukkaan, jossa puhutaan luottamuksellisesti kipeistäkin aiheista? Käytännössä kenelläkään yksittäisellä ihmisellä ei ole kovin hyvää näkyvyyttä siihen, mitä tällaisissa porukoissa puhutaan, ihan siksi että nuo porukat ovat pieniä.Joten et voi paljon päätellä siitä, että et ole itse tuollaisia juttuja kuullut.
Itse pääsin kerran salakuuntelemaan miestenvälisiä henkeviä, kun olin juoppokuskina ja kotiinviemässä, kun oli enää kaksi heppua takapenkillä, eivät humalatilassaan huomioineet, että kuskillakin on korvat!
mä en myöskään saata uskoa, että miesporukka oikein useaan otteeseen pohtisi tällaista asiaa (ja sulhanen alentaisi tulevan vaimonsa kaikkien kaveriensa silmissä)
yksikään mies ei tunnustaisi ettei saa tarpeeksi kaunista naista
Veikkaan, että ap on harvinaisen pahansuopa ihminen, joka haluaa pilata jonkun viikontakaisen satunnaismorsiamen mielen.
Mulle yksi miespuolinen kaveri on sanonut, että tulee luultavasti elämään elämänsä yksin, koska ei tunnu saavan sen näköistä naista, jonka haluaa. Hänellä on ollut joitakin kevyitä suhteita fiksuihin ja menestyneisiin naisiin, mielestäni kauniisiinkin, mutta miehen rima on todella korkealla.
Parempi mun mielestä niin, miksi tyytyä johonkin kompromissiin? Eikö se olisi pahimman laatuinen petos, jos sitä ei olisi heti alkuun tehty selväksi. Mitenköhän on ap:n mainitseman pariskunnan kanssa? Luuleeko nainen olevansa miehensä suuri rakkaus vai tietääkö hän tilanteen? Surullista. Kukaan ei jaksa kuitenkaan näytellä rakastunutta loppuikäänsä vaikka muutaman vuoden jaksaisikin.
heh, tulee mieleen oma ex (onneksi todellakin ex), joka kerran sanoi mulle, että jooo onhan tuo sun kaveris kauniimpi, mutta sulla on hyvempi sydän.:D
ap:n kertomuksen mies voi olla sellainen, ettei se siltä vaimolta varsinaisesti tarvitse hirveästi mitään noin niin kuin henkisesti, että siis ei ole parisuhteessa saadakseen tukea ja paijausta ja jatkuvaa seuraa, jolloin sitten ulkoiset ominaisuudet on tärkeämpiä kuin jollekin toiselle.
Itsekin olen aiemmin ajatellut, että henkistä kumppanuutta kaipaaville ulkonäöllä ei ole niin paljon väliä, ja ns. "tyhjäpäille", joiden elämässä ei ole muuta sisältöä, ulkoisten seikkojen merkitys korostuu. Siksi oli niin ikävä yllätys kuulla tuo juttu tästä miehestä, joka ei ole tosiaankaan mikään tyhjäpää. En nyt viitsi sen tarkemmin kuvailla, ettei vain paria tunnisteta, mutta suuren yliopiston humanistisessa tiedekunnassa jatko-opinnot varsin pitkällä, alalla jonne tyhjäpäät eivät pääse edes sisään.
ap
Itsekin olen aiemmin ajatellut, että henkistä kumppanuutta kaipaaville ulkonäöllä ei ole niin paljon väliä, ja ns. "tyhjäpäille", joiden elämässä ei ole muuta sisältöä, ulkoisten seikkojen merkitys korostuu. Siksi oli niin ikävä yllätys kuulla tuo juttu tästä miehestä, joka ei ole tosiaankaan mikään tyhjäpää. En nyt viitsi sen tarkemmin kuvailla, ettei vain paria tunnisteta, mutta suuren yliopiston humanistisessa tiedekunnassa jatko-opinnot varsin pitkällä, alalla jonne tyhjäpäät eivät pääse edes sisään.ap
aika harva ihminen nyt pelkästään on kiinnostunut ihan vain omasta ulkonäöstään, tai siis että jaottelu tyhjäpää-fiksu ei ole niin yksinkertaista. Vaikka ihminen olisi fysiikan tohtori niin voihan se silti olla kiinnostunut pelkästään isorintaisista blondeista, eihän sillä älyn kanssa ole mitään tekemistä, vaan enemmän seksuaalisuuden. Kai kaikilla jonkinlainen "rima" on kumppanin ulkonäön suhteen? Että kuka on sanomaan, milloin joku vaatii toiselta liikaa, kun itselläkin vaatimuksia taatusti on?
Miehet ovat rationaalisempia, muutama vuosi ihmissuhdemarkkinoilla määrittää aika hyvin paikan ja mahdollisuudet, sitten vain pitää yrittää pelata oma käsi parhaalla mahdollisella tavalla.
Että kuka on sanomaan, milloin joku vaatii toiselta liikaa, kun itselläkin vaatimuksia taatusti on?
...vaan se, että on menty yhteen ihmisen kanssa, joka ei niitä vaatimuksia täytä. Ja mies ei ole ollut asiasta naiselle rehellinen, tai näin oletan. Eli suhde on rakennettu valheelle.
ap
Miehet ovat rationaalisempia, muutama vuosi ihmissuhdemarkkinoilla määrittää aika hyvin paikan ja mahdollisuudet, sitten vain pitää yrittää pelata oma käsi parhaalla mahdollisella tavalla.
on kyllä jotenkin tullut vanhemmiten samanlainen, koska ei ole ikinä ollut yhtään hyvää parisuhdetta vaan pelkästään sellaisia, joissa on latistettu ja muutenkin saanut tuntea olevansa aika huono kaikinpuolin, niin ei ole kauheasti odotuksia parisuhteesta siltä osin, että miehestä olisi kovin paljon iloa henkisesti..joten sitten se ulkonäkö on paljon tärkeämpää, ja että olisi hauskaa, joskus. Kun ei niiltä näköjään muutakaan voi vaatia.
Siksi oli niin ikävä yllätys kuulla tuo juttu tästä miehestä, joka ei ole tosiaankaan mikään tyhjäpää. En nyt viitsi sen tarkemmin kuvailla, ettei vain paria tunnisteta, mutta suuren yliopiston humanistisessa tiedekunnassa jatko-opinnot varsin pitkällä, alalla jonne tyhjäpäät eivät pääse edes sisään.ap
Eiköhän se morsein jo tunnista itsensä, jos sattuu tätä lukemaan. Ensin kuvailit morsiamen ulkonäköä, sitten sulhasen koulutuksen ja kun tähän vielä ynnää päivämäärän, niin valmista on.
...vaan se, että on menty yhteen ihmisen kanssa, joka ei niitä vaatimuksia täytä. Ja mies ei ole ollut asiasta naiselle rehellinen, tai näin oletan. Eli suhde on rakennettu valheelle.ap
on toki totta. Kauanko pari on ollut yhdessä? Kuinkahan pitkään mies sitten luulee kykenevänsä pitämään ajatukset omana tietonaan, ja epäilemättä pettämistäkin on luvassa jos joskus joku kaunis hempukka lankeaa.
Eiköhän se morsein jo tunnista itsensä, jos sattuu tätä lukemaan. Ensin kuvailit morsiamen ulkonäköä, sitten sulhasen koulutuksen ja kun tähän vielä ynnää päivämäärän, niin valmista on.
jos lukeekin, niin saapahan tietää asioiden oikean laidan ja pystyy etsimään paremman miehen itselleen.
ainkaan sen enempää kuin muillakaan. Useimmat ihmiset menee naimisiin sen kanssa, jonka saavat. Siis tyytyvät omaan tasoonsa, vaikka mielellään olisivat ottaneet sen kaupungin kauneimman naisen tai menestyneimmän miehen. Outoa se, että sulhanen halusi alentaa naisensa arvon haukkumalla kavereille. Usein omaa arvoaan kohotetaan kehumalla kumppaniaan.
Ja jos osuu oikeaan, niin olen kyllä järkyttynyt, koska pari vaikuttaa ihan onnelliselta, mies myöskin. :(
että miehet yllättävän paljon katsoo ulkonäköä. minunkin mieheni :(
vannoo toki että olen hänen silmissään kaunis ja seksikäs enkä ole ainakaan saanut kiinni silmäilemästä muita naisia :D mutta mollasi yhden kaverin vaimokkeen maharöllykkää siiderikessiksi jne. ja hmm..en minäkään mikään hento ruusu ole.
että voihan se olla, hieman kaljapäissään voi avautua että haaveilee ehkä jostain foxista mutta järki sanoo not gonna happen joten tyytyy siihen mitä saa.
lohtuna todettakoon että nämä kaunottaret on paljolti tehty meikillä ja silikonilla joten hiirulainen voi joskus yllättää!
Ja jos osuu oikeaan, niin olen kyllä järkyttynyt, koska pari vaikuttaa ihan onnelliselta, mies myöskin. :(
Tapauksen kaikki yksityiskohdat eivät ole täsmälleen siten kuin olen sanonut, joten jos jokainen kohta täsmää, kyseessä ei ole tarkoittamani pari.
Mutta tokihan myös noilla tutuillasi periaatteessa voi olla samanlainen tilanne. Ja sekin on mahdollista, että mies ei ole kertonut kavereilleen mutta silti ajattelee näin. Siksi tämän ketjun aloitinkin, kun alkoi ahdistaa kuinka moni mies oikeasti ajattelee noin. Tai miksei nainen yhtä hyvin.
ap
Tiedän etten ole miehestäni maailman viehättävin vaan ihan siedettävän näköinen ja oikein tälläydyttyään jopa nätti. wau.
Hän on kanssani koska arvomaailmamme kohtaavat, meillä on samat tavoitteet elämässä ja yhdessä meillä on mahdollisuus toteuttaa unelmiamme elintasossa. (Emme ole akateemisia tai rikkaita, vaan perusduunareita, joilla asiat oikein hyvin).
Näin kirjoitettuna tämä kuulostaa hyvin karulta ja saa minut epäilemään kestääkö tämä viittä vuotta pidempään? Tuskin ap:n kuvailema liittokaan tulee ikuisesti kestämään..
Siinä luulossa, että kelpaa toiselle.. tai paremmin sanottuna luulossa, että toinen rakastaa sinua juuri sellaisena kuin ole, on hyvä elää, niin kauan kunnes kulissit romahtavat.
Kauniisti sanottuna visuaalisempia. Ja myös vähemmän empaattisia ja pinnallisempia monessa asiassa, noin keskimäärin.
Jokainen mies haluaa kauniin naisen vaikka olisi itse millainen suohirviö tahansa. Mies voikin saada kauniimman kumppanin, koska miehen arvon määrittelee raha ja valta, ei ulkonäkö. Vähemmän menestyneet sitten vain kostavat toteutumattomat haaveensa kumppaneilleen kohtelemalla näitä huonosti ja pettämällä satunnaisesti saadessaan hetkeksi parempaa lihaa.
Tuttavapiirissäni ei ole kovin suuressa huudossa mennä naimisiin, ja ne jotka menevät, eivät useimmiten järjestä perinteisiä hääjuhlia.
Kyllä se varmaan silti kertoo minustakin jotain, että hyvin helposti tulkitsen prinsessapäivää viettävien ilon ja onnen olevan jossain määrin teeskentelyä. En oikein osaa sanoa, mitä se kertoo. On kuitenkin myös paljon tilanteita, joissa koen, että ihmisten ilo ja onni ovat aitoja. Yleensä nämä ovat arkisempia, jokapäiväisiä tilanteita.
ap