Miehen riippuvuus pleikkaripeleihin ja yhteinen aika

Mieheni on muuten hyvä isä ja turvallinen puoliso, suhteessa on paljon hyvää ja rakastan häntä, mutta tämä on tosi iso ongelma. Ei tämän vuoksi haluaisi erota, mutta mitä tälle voi tehdä kun toinen ei halua muuttua? : (

Sen sijaan kannattaa tehdä kuten minä: ottaa vaimo joka pelaa myös. Vähänkö on (ne vähäiset) kaverit kateellisia jolkotellessaan sunnuntaikävelyllä eukkoineen, kun vilkutan monitorin takaa ikkunasta.

Pikku vinkki kumminkin: kuten muissakin riippuvuuksissa, miehen on itse tajuttava, mitä siitä seuraa, muuten muutosta ei tule. Sinä et hänelle höpöttämällä asiaa saa muuksi muutettua. Voit kumminkin nopeuttaa miehen paranemisprosessia esim. ojentamalla avioeropaperin allekirjoitettavaksi. Ehkä seuraavassa suhteessa/elämässä hän pelaa sitten vähemmän.

Miksi sitä pitäisi kadehtia että joku haaskaa koko elämänsä tietokonepeleihin, ja jonain päivänä herää tyhjässä asunnossa josta lapset kasvoivat aikuisiksi ja väsynyt vaimo lähti toisen miehen matkaan?

tutulta. Välillä voi olla päivä, ettei koske pleikkariin, mutta silloin olen tod.näk nostanut metelin pelaamisesta. Saattaa pelata useamman tunnin pleikkaria ja kun olen aikani sähissyt siitä niin siirtyy tietokoneelle pelaamaan. Itse ei näe siinä mitään ongelmaa. Yhteinen aika on jäänyt todella vähälle. Jos on sellainen päivä, etten kiellä pelaamista, niin tekee sitä vapaa-päivänä vaikka aamusta iltaan. Viimeksi eilen sain osoittaa tästä mieltäni, kun mies itse alkoi ehdotella kuuden jälkeen illalla että tehdään jotakin. (pelasi samalla) Kello lähenteli seitsemää kun sanoin että nyt voitaisiin lähteä käymään jossakin, kun parinkymmenen minuutin päästä vastasi että vielä pari erää. Niin jäi yhteinen tekeminen...Ja sain itsekseni lähteä iltakävelylle. Sitten illemmalla ihmetteli, että minkähän takia sitä ollaan niin kireällä päällä.

niin melkein aina saa maanitella miestä moneen otteeseen tulemaan pois koneelta. Sitten kun viimein tulee, on oma iloni ja tunnelma täysin lässähtänyt ja olen pahalla tuulella. Mies ihmettelee, että mikäs nyt taas vaivaa, kun hänhän kuitenkin suvaitsi raahautua paikalle (vaikkakin vasta monen huomauttelun jälkeen).

Eli minun pitäisi suudella hänen jalkojaan kiitollisena. Miten tyhmä voi mies olla?

Muutenkin ärsyttää olla aina se ikävä akka ja nalkuttaja, jonka pitää määrätä aikuista miestä tekemään jotain tai lopettamaan pelaaminen jne.

Saattaa joskus pelata tunninkin kerrallaan. Ja aina kun minä katon BB:tä tai Tanssii Tähtien Kanssa, niin mies vaan menee tietokoneelle pelaamaan jotain lapsellista valtiosimulaatiota. Siis miten voi aikuinen ihminen jaksaa koneen ääressä jotain peliä. :D

Monet kerrat on asiasta keskusteltu ja aina mies vastaa, että sitten pelaaminen vähenee kun lapsi syntyy. On sitä mieltä että voihan hän pelata sitten silloin kun vauva on nukkumassa..... Nojoo, pelaaminen olisi ok, jos sitä olsi parina päivänä viikossa joku tunnin pari. Mutta kun mies ei edes kuselle tajua mennä koko päivänä kun pleikkakapula on kuin liimattu sen näppiin kiinni.

Tokihan meillä on paljon hyviäkin päiviä ja suostuu tekemään kotitöitä aina pyydettäessä ja käymään tosiaan mun kanssa esim. lenkillä silloin tällöin. Mutta aina kun on tehnyt jotakin yhdessä/jotakin mun pyytämiä kotitöitä, niin se oikeuttaa hänet istumaan olkkariin pleikan eteen ties taas kuinka kauaksi aikaa.

Eli hieman on ristiriitaiset tunteet, kun tuntuu että mulla olisi jo yksi lapsi kotona. ja toisen olisi tarkoitus syntyä lähipäivinä.

Saattaa joskus pelata tunninkin kerrallaan. Ja aina kun minä katon BB:tä tai Tanssii Tähtien Kanssa, niin mies vaan menee tietokoneelle pelaamaan jotain lapsellista valtiosimulaatiota. Siis miten voi aikuinen ihminen jaksaa koneen ääressä jotain peliä. :D

tästä ongelmasta joka siis on ihan oikea ongelma. Jos meilläkin mies pelaisi tunnin, pari päivässä ja lasten mentyä nukkumaan niin asia olisi ihan toinen.

Mutta kun se menee niin, että viikonloppuaamuna kun herää, menee kone päälle, syö aamiaisen koneen ääressä ja istuu tosiaan siinä sitten koko päivän, pieniä taukoja voi olla jos minä KÄSKEN tekemään jotain tai saattaa käydä nurmikon leikkaamassa. Siinä sitten istuu jopa aamukolmeen joskus. Minä olen yksin. Yksin ulkona lasten kanssa. Yksin olkkarissa lasten kanssa. Illalla ypöyksin olkkarissa katsomassa tv:tä.

Tässä pelaamisessa kun ei tunneta sanaa kohtuus.

Monet kerrat on asiasta keskusteltu ja aina mies vastaa, että sitten pelaaminen vähenee kun lapsi syntyy. On sitä mieltä että voihan hän pelata sitten silloin kun vauva on nukkumassa..... Nojoo, pelaaminen olisi ok, jos sitä olsi parina päivänä viikossa joku tunnin pari. Mutta kun mies ei edes kuselle tajua mennä koko päivänä kun pleikkakapula on kuin liimattu sen näppiin kiinni.

Tokihan meillä on paljon hyviäkin päiviä ja suostuu tekemään kotitöitä aina pyydettäessä ja käymään tosiaan mun kanssa esim. lenkillä silloin tällöin. Mutta aina kun on tehnyt jotakin yhdessä/jotakin mun pyytämiä kotitöitä, niin se oikeuttaa hänet istumaan olkkariin pleikan eteen ties taas kuinka kauaksi aikaa.

Eli hieman on ristiriitaiset tunteet, kun tuntuu että mulla olisi jo yksi lapsi kotona. ja toisen olisi tarkoitus syntyä lähipäivinä.

ikäviä isän velvollisuuksia ja sinua, josta on hänen mielestään tullut rasittava nalkuttaja, kun vaadit miestä osallistumaan perheensä elämään.

Been there, seen that...

Monet kerrat on asiasta keskusteltu ja aina mies vastaa, että sitten pelaaminen vähenee kun lapsi syntyy. On sitä mieltä että voihan hän pelata sitten silloin kun vauva on nukkumassa..... Nojoo, pelaaminen olisi ok, jos sitä olsi parina päivänä viikossa joku tunnin pari. Mutta kun mies ei edes kuselle tajua mennä koko päivänä kun pleikkakapula on kuin liimattu sen näppiin kiinni.

Tokihan meillä on paljon hyviäkin päiviä ja suostuu tekemään kotitöitä aina pyydettäessä ja käymään tosiaan mun kanssa esim. lenkillä silloin tällöin. Mutta aina kun on tehnyt jotakin yhdessä/jotakin mun pyytämiä kotitöitä, niin se oikeuttaa hänet istumaan olkkariin pleikan eteen ties taas kuinka kauaksi aikaa.

Eli hieman on ristiriitaiset tunteet, kun tuntuu että mulla olisi jo yksi lapsi kotona. ja toisen olisi tarkoitus syntyä lähipäivinä.

hän esimerkiksi imuroi, se sitten tarkoittaa että loppupäivän hänellä on OIKEUS istua rauhassa peliensä ääressä. Ihan kuin minulla olisi mahdollisuus vastaavaan...

No minusta asia ei ole noin yksinkertainen.

kun ihmiset eivät ymmärrä tällaista ongelmaa. Tätä riippuvuutta kun ei pidetä pahana verrattuna alkoholismiin ja huumeriippuvuuteen. Välillä vaan tuntuu että tämäkin rikkoo suhteen toisen osapuolen sisältä.

en välittäisi ihmisten puheista. Olen sitä mieltä että ihmisen pitää olla itsekäs. Meille on annettu yksi ainoa, ainutlaatuinen tilaisuus elää, jokainen päivä on tärkeä, ikinä ei saa enää tätä tilaisuutta uudelleen. Tuhlaisinko minä tämän ainutkertaisen asian, oman elämäni, johonkin tylsään ja ongelmalliseen? En, minulla on oikeus ja mahdollisuus elää onnellisena. Ei ole mitään pakkoa roikkua huonossa parisuhteessa, lapset ei eroon kuole. Eihän nekään tuollaisesta parisuhteesta saa muuta kuin paskan mallin, luulevat että tuo on oikein ja normaalia ja hyväksyttävää puolisoa kohtaan.

Ensinnäkin, suhteessa on välillä hyviäkin aikoja, ainakin meillä. Toisekseen, rakkaasta ihmisestä eroaminen ei ole ihan noin vain helppoa. Lapset eivät varmaan eroon kuole, mutta kärsisivät siitä varmasti. Varmasti eroaisin jos en enää miestä rakastaisi ja koko elämä olisi pelkkää kärsimystä, mutta kun niin ei kuitenkaan ole...

Välillä vaan on pakko tehdä vaikeitakin asioita saadakseen jotain muutosta. Sehän on itsestä kiinni kuinka paljon sitä muutosta haluaa ja mitä on valmis tekemään sen eteen. Jos esimerkiksi peliriippuvaisuus häiritsee, pelaajaa ei saa puheella kuriin, parisuhde kärsii, en näe muuta vaihtoehtoa kuin eron. Mieluumin kärsisin hetken aikaa eroamisen tuskaa kuin loppuikäni yksinäisyyttä ja surua puolison menettämisestä pelille. Erotessa mulle ainakin tulisi mahdollisuus johonkin parempaan.

Asia on oikeasti yksinkertainen. Hyväksy tai eroa, jos muuttaa et voi.

Minulla on todella aikaa vievä työ, ja olisin valmis luopumaan lapsista kokonaan voidakseni keskittyä uraani. Miehellä sama tilanne ja lisäksi lähes jokainen vapaahetki menee pelatessa. Ja pinna kiristyy nopeasti, jos pelaamaan ei pääsekään.



Olen kysellyt, ymmärtääkö mies, että jos vauva tulee niin pelaamiset loppuvat kuin seinään, eikä pinna SAA kiristyä vauvan kanssa yhtään. Selkeää vastausta en ole saanut. Pitäsikö tässä kieltäytyä lapsen hankkimisesta? Saan takuulla sekä miehen että anopin vihat niskaani, jos niin teen. Anopin varmaan saisin ymmärtämään, jos paljastaisin hänelle tuon miehen peliharrastuksen, mutta en toisaalta haluaisi toimia niin petturimaisesti miestä kohtaan.



Hänen pelaamisensa ei toistaiseksi minua hirveästi haittaa, paitsi silloin kun sovimme että teemme jotain yhdessä klo X alkaen, ja joudunkin odottamaan tunnin tai puolitoista, että mies saa pelinsä sellaiseen kohtaan, että sen voi keskeyttää.. Nuo tilanteet on aika hyvin saatu hallintaan keskustelemalla niistä. Mutta voinko siltikään luottaa siihen, että mahdollinen vauva (jota itse en edes hirveän paljon haluaisi) ei jää kokonaan minun vastuulleni?

Mutta voinko siltikään luottaa siihen, että mahdollinen vauva (jota itse en edes hirveän paljon haluaisi) ei jää kokonaan minun vastuulleni?

Et voi. Jos ongelmia on jo ennen lasta, ne eivät suinkaan tule vähenemään lapsen myötä. Älä tee tuota samaa virhettä kuin monet täällä.

Anopin varmaan saisin ymmärtämään, jos paljastaisin hänelle tuon miehen peliharrastuksen,

Tuon varaan muuten ei kannata laskea.

hän esimerkiksi imuroi, se sitten tarkoittaa että loppupäivän hänellä on OIKEUS istua rauhassa peliensä ääressä. Ihan kuin minulla olisi mahdollisuus vastaavaan...

Mitä? Eikö äijä kyykisty kun käsketään? Vaihtoon.

No tuskin kukaan aikuinen mies tuollaista kadehtii.

...kun jo nyt pelaajien keskim. ikä on n. 35 vuotta. Sitten kun lapsenne alkaa olla aikuisia, voi heidän olla aika vaikea selittää omille lapsilleen, miten tuo teidän pappanne on lapsellinen kun pelaa pelejä. Eikä yhtään aikuinen, edes henkisesti.

Siellä taas tiedetään, mitä miehet haluavat, mutta heiltä itseltään ei koskaan kysytä.

Jos taas viittasit kadehtimiseen yleensä, niin sitä kyllä esiintyy aikuisillakin tulkintatavasta riippumatta.

Pahimmassa tapauksessa teidän kohdallanne se lapsiparka jää täysin vaille hoitoa ja rakkautta kun on molemmille vanhemmilleen vain tiellä. Häiritsee raukka toisen uraa ja toisen pelaamista : (.

Kun mies HALUUUUUU lapsia! Olen yrittänyt kysyä, minkä verran hän on miettinyt tuon halunsa järkevyyttä ja sitä, mitä lasten hankkimisesta seuraa. Ei vaikutusta, hän nyt vain haluaa.

Mies tulee loppuelämäni ajan syyllistämään minua hirvittävästä itsekkyydestä, jos jätän hänet lapsettomaksi. Miten saisin hänet ymmärtämään, että hän on itse ihan yhtä itsekäs edellyttäessään että minä toimisin oman elämäni kustannuksella hänen lapsihautomonaan ja sen jälkeen lastenhoitajanaan?

Ei kylläkään pelannut kuin harvoin mutta teki tietokoneella omia juttujaan, harrasti omiaan ja söi itselleen tekemiään ruokia. Kun meille tuli lapsi, ongelma vain paheni. Lapsen ollessa vuoden ikäinen, tein ison ratkaisun ja lähdin suhteesta, enkä ole katunut kertaakaan.



Nyt minulla on ihan tavallinen mies seurustelukumppanina, jonka kanssa teemme asioita yhdessä. Laitamme ruokaa, käymme konserteissa ja tapaamassa ystäviä, vietämme aikaa yhdessä ja myös erikseen. Olen onneni kukkuloilla kun oli ehtinyt tottua siihen että arki on sitä että ollaan yhdessä mutta yksinäisenä.

Saattaa joskus pelata tunninkin kerrallaan. Ja aina kun minä katon BB:tä tai Tanssii Tähtien Kanssa, niin mies vaan menee tietokoneelle pelaamaan jotain lapsellista valtiosimulaatiota. Siis miten voi aikuinen ihminen jaksaa koneen ääressä jotain peliä. :D

lol