Antakaa hyviäperusteluita miksi tehdä enemmän kuin yksi lapsi?!

hyviä perusteluita ole. Jos siis järkisyitä tarkoitat. En kyllä ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi perustella lapsilukuaan suuntaan tai toiseenkaan.

lähes kaikilla tuntemillani ainoiden lasten perheillä on ongelmanan lapsen piloille passaaminen. Kun on mahdollisuus antaa lapselle kaikki mahdollinen, vanhempi ei pysty olemaan aikuinen ja laittamaan rajoja vaan lapsi lähes itsestään (varsinkin jos on se kiltti ja ihana äidin elämän pääsisältö) jää kasvattamatta. Kun on niin kurjaa rajoittaa ja sietää kiukkua. kahden lapsen kanssa jo tulee pakosta tilanteita että toinen joutuu odottamaan, petyymään, kestämään, jakamaan vanhempien huomion. Ainoaa lasta taas tuijottaa kaksi palvelualtista vanhempaa jotka oikein janoaa saada sitä lapsen iloa ja huomiota osakseen. Ja lapsihan on iloinen kun hän saa mitä haluaa.

En ole itsekään täydellinen kasvattaja, mutta muutaman ainokaisen (eri ikäisen) tuntevana täytyy sanoa että heidän läheisyydessään saa todella hillitä itseään kuin myös siinä ettei avaudu heidän vanhemmilleen siitä mitä mieltä on heidän lapsensa käytöksestä ja kasvatuksesta. noin kauniisti sanottuna. Ja lapsellehan on suurta haittaa sitten siitä että ihmissuhdetaidot on surkeat.

Lapsuus oli ihan mukavaa ja ok, vaikkakin välillä tappavan tylsää kun kotona ei ollut ketään jonka kanssa leikkiä tai tapella.



Tulevaisuus pelottaa. Mä olen yksin vastuussa vanhenevista vanhemmistani, kukaan ei jaa asiaa kanssani samalla tasolla. Olisi muutenkin mukavaa näin aikuisena, että olisi lähisukulaisia muutkin kuin omat vanhemmat. Kateellisena katson esim. mun serkkujeni, joita on neljä sisarusta, keskinäisiä juttuja ja sitä yhteyttä mikä heillä perheenä on. On mutkin kyllä otettu välillä mukaan, mut silti...



Myös mieheni on ainoa lapsi, meidän lapsilla ei ole eikä tule olemaan serkkuja :-(

lähes kaikilla tuntemillani ainoiden lasten perheillä on ongelmanan lapsen piloille passaaminen. Kun on mahdollisuus antaa lapselle kaikki mahdollinen, vanhempi ei pysty olemaan aikuinen ja laittamaan rajoja vaan lapsi lähes itsestään (varsinkin jos on se kiltti ja ihana äidin elämän pääsisältö) jää kasvattamatta. Kun on niin kurjaa rajoittaa ja sietää kiukkua. kahden lapsen kanssa jo tulee pakosta tilanteita että toinen joutuu odottamaan, petyymään, kestämään, jakamaan vanhempien huomion. Ainoaa lasta taas tuijottaa kaksi palvelualtista vanhempaa jotka oikein janoaa saada sitä lapsen iloa ja huomiota osakseen. Ja lapsihan on iloinen kun hän saa mitä haluaa. En ole itsekään täydellinen kasvattaja, mutta muutaman ainokaisen (eri ikäisen) tuntevana täytyy sanoa että heidän läheisyydessään saa todella hillitä itseään kuin myös siinä ettei avaudu heidän vanhemmilleen siitä mitä mieltä on heidän lapsensa käytöksestä ja kasvatuksesta. noin kauniisti sanottuna. Ja lapsellehan on suurta haittaa sitten siitä että ihmissuhdetaidot on surkeat.

näin ei kyllä ole mun kohdalla ollut, harmi... Ja vielä vähemmän mieheni kohdalla. Tai siis mä olen kasvanut kurissa ja järjestyksessä aineellinen puoli kunnossa, ja mun mies on kasvanut pellossa, hyvä kun kumisaappaat oli...

parasta mitä voit lapsellesi antaa, on sisarus.



Omien lasteni kautta voisin sanoa, ettei paremmin voisi sanoa! ;)



Terv. Neljättä odottava väsynyt, mutta äärettömän onnellinen äiti

Me emme saa lapsia luomusti, ja oli jo pienoinen ihme, kun esikoinen sai alkunsa. Silti satsasimme vielä kalliisiin hoitoihin, koska molemmat koimme, että lapsemme tarvitsee tukea ja apua esim. vanhenevien vanhempiensa hoitamiseen. Toivomme tietysti myös, että ovat aikuisinakin toisilleen läheisiä ja tukevat toisiaan niin kuin nyt lapsena.



Molemmilla meillä on sisaruksia ja olemme molemmat kokeneet sisaruussuhteen antoisana. En usko ainokaisten pilalle hemmottelu -teoriaan, tunnen monia todella hyväkäytöksisiä ja muut huomioon ottavia ainokaisia, mutta koen, että ainokaiset ovat pelottavan yksin niin lapsena kuin aikuisenakin. Jos puolisoa ei löydy eikä tule omia lapsia, kuka huolehtii vanhana. Kenestä on seuraa? kuka on jakanut samoja kokemuksia? Ystävilläkin kun on se oma elämä, omat perheet ja suvut, joiden parissa viettää joulut ja muut juhlat.



Ainokaisilta puuttuu myös aikuisina se kuuluisa turvaverkosto. Jos isovanhemmat ovat iäkkäitä tai kuolleita, ei ole ketään, joka auttaisi lastenhoidossa, opastaisi tai neuvoisi. Kaveriperheet ovat usein itse samassa tilanteessa, sukuyhteys on aivan erilaista.

Mä olen ainoana lapsena nyt siinä tilanteessa, että toinen vanhemmista on vakavasti sairas ja luultavimmin lähtö tulee piakkoin, ja enemmän kuin koskaan kaipaan jotain jakamaan tämän huolen ja tuskan. Okei, miehestä on toki apua, mutta ei se koskaan ole sama asia.



Tykkään kyllä muutenkin ihmisistä, tai siis olen seurallista tyyppiä, ja mielelläni olisin jakanut ilojakin sisarusten kanssa tässä matkan varrella.



Mun vanhemmat tosin ei saaneet valita, he vaan eivät pystyneet saamaan enempää lapsia, mutta kaikille niille joilla on mahdollisuus useampaan suosittelen lämpimästi niitä hankkimaan. Lapsilla on niin paljon seuraa toisistaan, omistani olen sen oppinut näkemään.

koska jostain syystä tällaisia on kohdalleni tullut. Mutta en ole tullut ajatelleeksikaan että tosiaan se ainut lapsi on aikuisenakin kaikki elämänaiheet yksin. Se lienee kyllä hyvä perustelu hankkia lisää lapsia jos vain saa. ja jos ei saa, niin on syytä luoda edes jonkinlainen läheisverkosto lapsen turvaksi.. Tulevaisuudessa läheisten turva varmaan myös korostuu kun tämä yhteiskunnan turaverkko heikkenee koko ajan.

Meillä on neljä lasta. En itse kauhistele kenenkään ratkaisuja näissä asioissa. Varmasti joku on kauhistellut sitä, että meillä lapsia on neljä. Missään tapauksessa en kannata lasten hankkimista, jos ei todella lapsia halua. On sen verran iso työ hoivata ja kasvattaa ihmisen jälkeläinen aikuiseksi. ;)

Niitä ainokaisia ehditään kasvattamaan ja heiltä myös monesti vaaditaan ja jaksetaan vaatia paljon enemmän kuin useamman lapsen perheessä.

lähes kaikilla tuntemillani ainoiden lasten perheillä on ongelmanan lapsen piloille passaaminen. Kun on mahdollisuus antaa lapselle kaikki mahdollinen, vanhempi ei pysty olemaan aikuinen ja laittamaan rajoja vaan lapsi lähes itsestään (varsinkin jos on se kiltti ja ihana äidin elämän pääsisältö) jää kasvattamatta. Kun on niin kurjaa rajoittaa ja sietää kiukkua. kahden lapsen kanssa jo tulee pakosta tilanteita että toinen joutuu odottamaan, petyymään, kestämään, jakamaan vanhempien huomion. Ainoaa lasta taas tuijottaa kaksi palvelualtista vanhempaa jotka oikein janoaa saada sitä lapsen iloa ja huomiota osakseen. Ja lapsihan on iloinen kun hän saa mitä haluaa.

En ole itsekään täydellinen kasvattaja, mutta muutaman ainokaisen (eri ikäisen) tuntevana täytyy sanoa että heidän läheisyydessään saa todella hillitä itseään kuin myös siinä ettei avaudu heidän vanhemmilleen siitä mitä mieltä on heidän lapsensa käytöksestä ja kasvatuksesta. noin kauniisti sanottuna. Ja lapsellehan on suurta haittaa sitten siitä että ihmissuhdetaidot on surkeat.

"Sisarukset tekevät perheen."



Minulla on todella paljon läheisemmät välit siskoihini kuin mitä vanhempiini tai yhteenkään ystävääni. Myös veli on minulle läheinen, mutta iltatähtenä ei ole muodostunut samanlaiseksi kuin siskot. Kun puhutaan hekilökohtaisista asioista tarvitsee vain harvoin sanoa lause loppuun, tunnetaan ja ymmärretään toisiamme todella hyvin.



Omista pojista on ihana nähdä sama "tiimiys".



En usko että ainukainen olisi välttämättä sen hemmotellumpi kuin vaikka kaksilapsisen perheen lapsi, mutta häneltä puuttuu jotain todella läheistä ja yhteenkuuluvaa (mikä voi kyllä puuttua sisarukselliseltakin, jos eivät jostain syystä ole kasvaneet läheisiksi). Eikä vanhemmalta minusta puuttuisi mitään yhden lapsen kanssa. Se on ihan se lapsi itse joka menettää.