Onko masentuneilla ihmisillä

Ovat epäitsekkäitä. Periaatteessa kaikki se mitä masentumaton tekee on itsekästä, oman hyvinvoinnin lisäämiseen pyrkivää

mutta se on silti todella itsekästä, koska koko maailma pyörii vain oman navan ympärillä, kukaan muu tai mikään muu ei kiinnosta. Tietysti se johtuu siitä, että masentuneen energia ei riitä eikä henkinen kapasiteetti siinä sairauden vallitessa riitä kenenkään muun mielialojen tai tilanteiden luotaamiseen, mutta itsekästähän seKIN on.

Masenunut pyrkii pysymään syrjässä pois ihmisten tieltä

Toiset masentuneet eivät halua, että kenelläkään on kivaa, koska heillä ei ole. Tällaiset pitävät suurta meteliä siitä, että he ovat saikulla ja masentuneita ja paheksuvat niitä, jotka haluavat tehdä jotain elämässään ja vapaa-ajallaan. Mollaavat suureen ääneen toisten ajatuksia ja tekemisiä. Näitäkin on.

Masentuneet - kuten muutkin ihmiset - ovat yksilöitä.

Yhteistä heille kaikille on kuitenkin keskittyminen 100-prosenttisesti itseensä.

Tietysti se johtuu siitä, että masentuneen energia ei riitä eikä henkinen kapasiteetti siinä sairauden vallitessa riitä kenenkään muun mielialojen tai tilanteiden luotaamiseen, mutta itsekästähän seKIN on.

hengenvaarassa ja kovissa tuskissa olevia ihmisiä? Odotatteko heiltä kovinkin paljon muiden mielialojen ja tilanteiden luotaamista? Jos jotain muuta sairautta sairastava tuskainen ihminen ei siihen pysty, määrittelettekö sen itsekkyydeksi? Solumyrkkyhoidon järjiltä oksenteleva ihminen on itsekäs, jos ei jaksa luodata muiden ihmisten mielialoja tai tilanteita?

ja vaikka se itsekkyys johtuukin sairaudesta ja sen aiheuttamasta uppoamisesta itseensä ja omaan pahaan oloonsa, se ei muuta seikkaa helpommaksi lähipiirille.

Masentuneen hengenvaara on täysin itseluotua sekin.

Masennusta on hyvin erilaista. Osalla se on hormonaalista - vrt. baby blues. Toisilla on kyse serotoniniongelmista, jotka korjaantuvat lääkityksellä. Toisilla kyse on elämäntapahtumista, joihin masennus on luonnollinen ja aikaa myöten ohi menevä reaktio. Toisilla kyse on syvästä traumatisoitumisesta, johon asenteella on hyvin vaikea vaikuttaa, ennenkjin traumat on purettu. En ymmärrä mitä tästä haukkumisesta saavat ihmiset, jotka eivät asioista mitään ymmärrä.

päättelen, että hän mietiskelee ovatko masennukseen sairastuneet alun alkaen itsekeskeisempiä omaan napaan tuijottajia. Tunnen masentuneita ihmisiä (itse en ole) ja voin sanoa, että masennukseen vi sairastua itsekeskeinen tyyppi ja ei-itsekeskeinen tyyppi. Masennuksen oireina on sitten se, että kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja se ehkä vaikuttaa ulkopuolisesta masennukselta.



Ja pitää muistaa myös erottaa ne oikeasti masentuneet ja ne, jotka vain sanovat, etttä kyllä nyt niin paljon masentaa. Aivan kuin ne, joilla on mielestään migreeni, jos pää on jostain syystä hieman kipeä (voi johtua vaikka mistä)ja ne

joilla on todettu migreeni.



Tunnen myös monta minäminä-tyyppiä, jotka eivä tole todellakaan masentuneita, mutta ajatukset pyörivät koko ajan vain oman navan ympärillä.

Masentuneen hengenvaara on täysin itseluotua sekin.

että psykoottisen harhaisuus on itseluotua? Kaksisuuntainen mielialahäiriö on myös hyvin selkeästi genettinen aivotoiminna ongelma, onko mania mielestäsi itse luotua? Vähän nyt maalaisjärkeä, vaikka tietysti on tosi kiva purkaa jotain omia ongelmia haukkumalla ventovieraita netissä.

Masentuneen hengenvaara on täysin itseluotua sekin.

Masennusta on hyvin erilaista. Osalla se on hormonaalista - vrt. baby blues. Toisilla on kyse serotoniniongelmista, jotka korjaantuvat lääkityksellä. Toisilla kyse on elämäntapahtumista, joihin masennus on luonnollinen ja aikaa myöten ohi menevä reaktio. Toisilla kyse on syvästä traumatisoitumisesta, johon asenteella on hyvin vaikea vaikuttaa, ennenkjin traumat on purettu. En ymmärrä mitä tästä haukkumisesta saavat ihmiset, jotka eivät asioista mitään ymmärrä.

Totta kai masennus on usein fysiologista, mutta tässä oli puhe hengenvaarasta eli itsemurhariskistä. Ei se kenenkään muunkaan aiheuttamaa ole.

Masentuneen hengenvaara on täysin itseluotua sekin.

että psykoottisen harhaisuus on itseluotua? Kaksisuuntainen mielialahäiriö on myös hyvin selkeästi genettinen aivotoiminna ongelma, onko mania mielestäsi itse luotua? Vähän nyt maalaisjärkeä, vaikka tietysti on tosi kiva purkaa jotain omia ongelmia haukkumalla ventovieraita netissä.

yli 10 v kestäneen masennukseni aikana en koskaan valittanut omia murheitani muille, näytin hymyilevää naamaa, tein kaiken mitä odotettiin ja vielä vähän enemmän, kuuntelin muiden murheet, ja sain kuulla kavereilta, kuinka vahva ihminen olin. (Heidän mielestään olimme ystäviä, mutta minun mielestäni he eivät olleet minun ystäviäni, kun heitä ei kiinn Kun olin yksin, itkin lähes koko ajan, aamuisin en meinannut päästä sängystä ylös. Mietin vain, mitä oikein teen väärin, kun aina on niin paha olla. En tiennyt olevani masentunut, ennen kuin niinä viimeisinä vuosina. Sitten ryhdyin itsekkääksi, miettimään, mitä minä haluan, opettelin sanomaan ei jne. Edelleenkin jaksan kuunnella muiden murheita, mutta en enää yksipuolisesti.

tekstistä oli jostain syystä hävinnyt pätkä. Lause jatkuu: kun heitä ei kiinnostanut, kuinka minä voin.

En näe itsessäni mitään hyvää niin äitinä, puolisona, ystävänä, työntekijanä kuin ihmisenäkään.

Ketään muuta en syytä; sehän olisi suorastaan helpotus, jos voisi jotakuta muuta syyttää! Syytän itseäni kaikesta mahdollisesta.



Ulospäin elämäni näyttää tavalliselta, sillä en halua puhua näistä asioista kenellekään.

sitä on niin monta eri lajia, ja ilmenemismuotoja. Kaikki masennuksesta kärsivät eivät ollenkaan näytä masentuneilta, tai näytä kärsivilt' tai valittele tai ole negatiivisuuden ympäröimiä.



Ja lääkitystä ei todellaakaan tarvitse aina jatkaa lopuelämänsä. Lääkitus "korjaa mielen tapaa ajatella" ja sen voi lopettaa usein menestyksekkäästi tietyn ajan kuluttua.

Nro 26 kommentoi tuota aiemmin esitettyä väittämää: Yhteistä heille kaikille on kuitenkin keskittyminen 100-prosenttisesti itseensä.



Tämä ei ole totta. Meitä masentuneita, jotka pidämme huolen lapsistamme, töistämme ja kodistamme ja autamme kanssaihmisiä murheissaan, löytyy myös.

sitä on niin monta eri lajia, ja ilmenemismuotoja. Kaikki masennuksesta kärsivät eivät ollenkaan näytä masentuneilta, tai näytä kärsivilt' tai valittele tai ole negatiivisuuden ympäröimiä. Ja lääkitystä ei todellaakaan tarvitse aina jatkaa lopuelämänsä. Lääkitus "korjaa mielen tapaa ajatella" ja sen voi lopettaa usein menestyksekkäästi tietyn ajan kuluttua.

Ihan kauheeta: itseinho on palannut jytinällä. Tiedän sen kuuluvan vieroitusoireisiin, joten nyt vaan mennään hammasta purren ja itkua pidätellen ja toivotaan, että vieroitusoireiden päätyttyä voisin elää ilman lääkkeitä ja ilman itsetuhoajatuksia. Helvetti, mä olen sentään kahden lapsen äiti! Periksi ei voi antaa!

Terv. 26

En vain jaksa puhua, olen väsynyt puhumiseen. Olen kehittänyt kasvoilleni tyhjän hymyn ja moni kuvittelee, että kuuntelen mielelläni. Koska en puhu omista asioistani.



Moni vain puhuu itsestään. Masentuneena huomasin olevan turhaa puhua minun asioistani, en jaksanut enää puhua. Annan mennä puheiden toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En jaksa kieltää toista puhumasta. Helpommalla pääsee kun on hiljaa.

sitä on niin monta eri lajia, ja ilmenemismuotoja. Kaikki masennuksesta kärsivät eivät ollenkaan näytä masentuneilta, tai näytä kärsivilt' tai valittele tai ole negatiivisuuden ympäröimiä.

Tietysti ne negatiiviset tapaukset erottuu parhaiten. Jotenkin tunnen myötähäpeää näitä netin kyökkipsykologeja kohtaan, jotka viisastelee asioita joista ei ole kokemusta tai tietoa tai ylipäänsä mitään käsitystä. Pitää vain päästä sanomaan ja lyödä lyötyä. Kumma juttu, mutta vaikka mä olen ollut aikanani tällainen negatiivinen masentuntut, niin mulla on silti AINA ollut se periaate että en lyö lyötyä.

sitä on niin monta eri lajia, ja ilmenemismuotoja. Kaikki masennuksesta kärsivät eivät ollenkaan näytä masentuneilta, tai näytä kärsivilt' tai valittele tai ole negatiivisuuden ympäröimiä.

Tietysti ne negatiiviset tapaukset erottuu parhaiten. Jotenkin tunnen myötähäpeää näitä netin kyökkipsykologeja kohtaan, jotka viisastelee asioita joista ei ole kokemusta tai tietoa tai ylipäänsä mitään käsitystä. Pitää vain päästä sanomaan ja lyödä lyötyä. Kumma juttu, mutta vaikka mä olen ollut aikanani tällainen negatiivinen masentuntut, niin mulla on silti AINA ollut se periaate että en lyö lyötyä.

Ap kysyy, ja tässä on kerrottu aivan omakohtaisia kokemuksia ja havaintoja.

Masentuneelle - voimakkaasti masentuneet tuskin nettailevat av:lla - tietysti on kurjaa myöntää, että sairaus saa käpertymään itseensä.

Mutta mitä muutakaan esim. 26 kuvaa kuin juuri sellaista itseensä käpertymistä, sairaalloista sellaista. Jos jokin ei suju, se johtuu tietysti itsestä... ei kyse ole siis siinä mielessä normaalista itsekkyydestä, että siinä ahnedittaisiin itselle hyvää, vaan sellaisesta itsekkyydestä, joka johtaa kaiken ympäristössä olevan takaisin omaan persoonaan. SIIS MYÖS JA ENNEN KAIKKEA KAIKEN NEGATIIVISEN. Esim. kun on kurja, lokakuinen harmaa keli: terve katsoo ulos ja ajattelee, että hyh mikä ilma, mahtoikohan mies kastua kun meni pyörällä töihin, panenpa sille tekstarin; onneksi eilen paistoi aurinko; laitanpa kynttilät palamaan, niin kaikilla on täällä mukava fiilis.

Masentunut katsoo ulos ja murehtii, miten tuntuu kurjalta ja menenpä takaisin maata, kun en jaksa mitään ja helvetti kun en ikinä jaksa mitään ja lapsienkaan kanssa en nyt jaksa lähteä uimaan ja kyllä se tuntuu kamalalta ja kamala toi mun mies kun se ei älyä, miltä musta tuntuu, vaatii vaan... jne.

TOTTA kai se on yksilöllistä, mutta masennuksen olennainen piirre on mielen lamaantuminen ja sulkeutuminen ja voimattomuus.

sitä on niin monta eri lajia, ja ilmenemismuotoja. Kaikki masennuksesta kärsivät eivät ollenkaan näytä masentuneilta, tai näytä kärsivilt' tai valittele tai ole negatiivisuuden ympäröimiä.

Tietysti ne negatiiviset tapaukset erottuu parhaiten. Jotenkin tunnen myötähäpeää näitä netin kyökkipsykologeja kohtaan, jotka viisastelee asioita joista ei ole kokemusta tai tietoa tai ylipäänsä mitään käsitystä. Pitää vain päästä sanomaan ja lyödä lyötyä. Kumma juttu, mutta vaikka mä olen ollut aikanani tällainen negatiivinen masentuntut, niin mulla on silti AINA ollut se periaate että en lyö lyötyä.

Ap kysyy, ja tässä on kerrottu aivan omakohtaisia kokemuksia ja havaintoja. Masentuneelle - voimakkaasti masentuneet tuskin nettailevat av:lla - tietysti on kurjaa myöntää, että sairaus saa käpertymään itseensä. Mutta mitä muutakaan esim. 26 kuvaa kuin juuri sellaista itseensä käpertymistä, sairaalloista sellaista. Jos jokin ei suju, se johtuu tietysti itsestä... ei kyse ole siis siinä mielessä normaalista itsekkyydestä, että siinä ahnedittaisiin itselle hyvää, vaan sellaisesta itsekkyydestä, joka johtaa kaiken ympäristössä olevan takaisin omaan persoonaan. SIIS MYÖS JA ENNEN KAIKKEA KAIKEN NEGATIIVISEN. Esim. kun on kurja, lokakuinen harmaa keli: terve katsoo ulos ja ajattelee, että hyh mikä ilma, mahtoikohan mies kastua kun meni pyörällä töihin, panenpa sille tekstarin; onneksi eilen paistoi aurinko; laitanpa kynttilät palamaan, niin kaikilla on täällä mukava fiilis. Masentunut katsoo ulos ja murehtii, miten tuntuu kurjalta ja menenpä takaisin maata, kun en jaksa mitään ja helvetti kun en ikinä jaksa mitään ja lapsienkaan kanssa en nyt jaksa lähteä uimaan ja kyllä se tuntuu kamalalta ja kamala toi mun mies kun se ei älyä, miltä musta tuntuu, vaatii vaan... jne. TOTTA kai se on yksilöllistä, mutta masennuksen olennainen piirre on mielen lamaantuminen ja sulkeutuminen ja voimattomuus.

Kiitos analyysista (josta alan lääkärit tosin eri mieltä) ,tämähän on helppoa!

Terv. 26

En näe itsessäni mitään hyvää niin äitinä, puolisona, ystävänä, työntekijanä kuin ihmisenäkään. Ketään muuta en syytä; sehän olisi suorastaan helpotus, jos voisi jotakuta muuta syyttää! Syytän itseäni kaikesta mahdollisesta. Ulospäin elämäni näyttää tavalliselta, sillä en halua puhua näistä asioista kenellekään.

Tunnistan kuitenkin itsekeskeisyyden itsessäni. Ajattelen koko ajan sitä miten onneton olen, myös silloin kun hymyilen lapsille ja katson niiden tekemää näytelmää. Eilen lapseni kysyi illalla, mikä on ollut minusta koko päivän paras hetki, ja ainoa mitä pystyin ajattelemaan oli että koko päivä oli ollut aivan kauhea. Sanoin tietysti jotain muuta, mutta aidosti en saa iloa kenestäkään tässä tilassa.

Ihan sama töissä - teen ne niin hyvin kuin pystyn, koska oletan että olisin vielä onnettomampi jos en menestyisi työssäni, mutta en välitä firmasta muuten oikeastaan yhtään. Kaikki mitä teen töissä, oli se sitten tavoitteiden eteen raatamista tai työpaikan sosiaalikuvioita, teen vain etten olisi vieläkin onnettomampi kuin olen nyt.

Oman kokemukseni mukaan suurin osa tapaamistani masentuneista asiakkaista tuntevat suurta itseinhoa ja syyllisyyttä kaikesta, eli eivät lainkaan syytä muita juuri mistään. Epäkelpouden ja häpeän tunteet ovat erittäin yleisiä.



Näihin on aika hyvin tehonnut kognitiivinen terapia, jossa opittuja ajatus- ja toimintamalleja aletaan muuttamaan toimivimmiksi. Esimerkiksi: Asiakas tuntee olevansa huono ja epäonnistunut ihminen ja tätä syvälle juurtunutta ajatusmallia aletaan purkamaan, analysoimaan kriittisesti ja realistisesti ja miettimään toisenlaista ajattelumallia vanhan tilalle.



Muutos on usein hyvinkin vaikeaa, sillä ihminen on sillä tavalla mielenkiintoinen olento, että me jäämme kiini mihin tahansa tuttuun asiaan, vaikka se olisikin epätervettä. Jos on tottunut puolet elämästään "tietämään" olevansa huono ja tyhmä ihminen, e tuntuu erilainen ajattelutapa ensin täysin väärältä. Uusi pelottaa aluksi ja tuntuu vieraalta, oli kyse mistä tahansa. Harjoittelu tekee mestarin tässäkin asiassa. : )



Moni tarvitsee myös lääkehoitoa tueksi parantumiseen. Läheisten tuki on myös tärkeää, esimerkiksi synnytyksen jälkeisessä masennuksessa on usein ollut helpottavaa, jos joku muu tekee kotihommat ja äiti keskittyy pelkästään paranemiseen, nukkumiseen ja vauvaansa mahdollisimman paljon.

Kaikki, mitä tapahtuu johtuu tavalla tai toisella hänestä. Ja muut ovat syypäitä hänen huonoon oloonsa, tietenkin.



Tuo johtuu siis taudista, mutta se ei kamalasti helpota sen sietämistä lähipiirin ihmisille.