Inhoan liikuntaa, mutta pitäsi liikkua ja laidutttaakin.. (ov)
Siis mikään laji ei kíinnosta, mistään en saa sitä paljon puhuttua liikkumisen riemua. Ei tunnu siltä että tätä lisää.. Olen kyllä monta kertaa aloittanut ja jonkun aikaa tehnyt jotain, mutta koska se itse suoritus on aina pakkopullaa ja katson vain kelloa että joko olen treenannut tarpeeksi kauan että voin lopettaa, niin homma loppuu pian kokonaan. Hyvä olo on toki sen jälkeen kun on treenannut.. Mikä neuvoksi, tahtoisin kuitenkin pitää itsestäni huolta ja liikkua, mutta mutta..
Kommentit (49)
joissa liikkuu huomaamatta. Esim. tanssi, keilaus tms. Ja omasta kokemuksesta voin sen kertoa, että aluksi kuntoilemaan lähteminen tuntuu pakkopullalta, mutta muutaman kerran jälkeen siihen on tullut jo himo ja on pakko päästä, etenkin silloin kun muutoksia kropassa on alkanut jo näkyä. Ja se mielettömän hyvä olo sen suorituksen jälkeen on myös yksi porkkanoista, minkä vuoksi jaksan lähteä liikkumaan.
ei ole olemassa lajia johon heti tulee intohimo, jos siis pohjakunto on surkea ja ylipainoa paljon. niin se vain on, ja jos sen takia toteaa että en sitten liiku lainkaan niin metsään menee.
miten olisi seuraava:
pudota sitä painoa nyt määrätietoisesti (ja nopeasti) niin että on kevyempi lähteä liikkeelle. toki harrastat sitä kävelyä samalla kun kerran olet alkuun päässyt.
sen jälkeen otat liikuntakuurin, vaikka miltä tuntuisi: vapaavalintaista hikiliikuntaa kaksi kertaa viikko (siis sykettä nostavaa) ja kaksi lihaskuntoa nostavaa. tätä kuukausi. ei keskeytyksiä! liikunnan ei tässä vaiheessa ole tarkoitus olla välttämättä edes kivaa, se vain on tehtävä.
tämän jälkeen on mahdollisuus tunnustella olisiko mahdollisuuksia intohimon, tai edes vahvan tahdon syttymiseen siihen, että tätä on kiva jatkaa eikä missään tapauksessa halua lopettaa.
tämä toimi mulla, nyt liikunta on osa elämää. edelleenkään ei välttämättä aina ole suuri into lähteä liikkumaan, mutta tulos palkitsee aina!

Mutta mistä löytäisin sellaisen tanssikoulun, jossa sisällöltään sama tunti toistuisi vaikka 3-4x/vko? Niin, ettei olisi aina sidottu siihen samaan iltaan joka viikko, vaan voisi mennä, kun itselle sopii.
Kasvattaako keilaus oikeasti kuntoa ja laihduttaa? Kun olen ollut kavereiden kanssa keilaamassa, niin vähän on kättä heiluteltu, syölty hodareita ja juotu limpparia tai siideriä. EI ole tullut hiki tai hengästyttänyt.
Oikeasti, keilaus on musta aika tylsää. Tennistä voisin ajatella, jos löytäisin pelikaverin.
ei ole olemassa lajia johon heti tulee intohimo, jos siis pohjakunto on surkea ja ylipainoa paljon. niin se vain on, ja jos sen takia toteaa että en sitten liiku lainkaan niin metsään menee.
miten olisi seuraava:
pudota sitä painoa nyt määrätietoisesti (ja nopeasti) niin että on kevyempi lähteä liikkeelle. toki harrastat sitä kävelyä samalla kun kerran olet alkuun päässyt.
sen jälkeen otat liikuntakuurin, vaikka miltä tuntuisi: vapaavalintaista hikiliikuntaa kaksi kertaa viikko (siis sykettä nostavaa) ja kaksi lihaskuntoa nostavaa. tätä kuukausi. ei keskeytyksiä! liikunnan ei tässä vaiheessa ole tarkoitus olla välttämättä edes kivaa, se vain on tehtävä.
tämän jälkeen on mahdollisuus tunnustella olisiko mahdollisuuksia intohimon, tai edes vahvan tahdon syttymiseen siihen, että tätä on kiva jatkaa eikä missään tapauksessa halua lopettaa.
tämä toimi mulla, nyt liikunta on osa elämää. edelleenkään ei välttämättä aina ole suuri into lähteä liikkumaan, mutta tulos palkitsee aina!
Tosin kuukausi on just se aika, jonka jaksan käydä säännöllisesti esim. salilla. Sitten alkaa kyllästyttää. Samaa ohjelmaa tahkot kerta toisensa jälkeen. EI mitään virikkeitä. Lasket vaan niitä toistoja. Ja tuijotat kelloa, että meneekö vielä kauan. TYLSÄÄ. Mulla meni salilla aina kaksi tuntia suihkutteluineen, kun tein koko ohjelman. Siihen vielä matkat, puoli tuntia suuntaansa, Ja siinähän se ilta sitten oli.
Miksi kuntosalit on niin tylsiä? Betoniseinää, kuluneita laitteita, hikisiä ukkoja? Missä olisi kuntosali, jossa olisi isot ikkunat luontoon, kauniit maisemat, kaunis tila, jotain virikkeitä? Kauniisti sisustettu?
Paino ei putoa enää ilman liikunnan lisäämistä. Tuo kävely ei nyt vaan enää riitä. Ostin jonkin Ylen jumpista tehdyn jumppadvdnkin, mutta ne ohjelmat on liian raskaita. Ja olohuoneen nurkassa hyppely tympii.
siellä nostetaan rautaa, mielellään joka kerta itsensä haastaen, kilpaillen edellisen suorituksen voittamisen kanssa. siinä se virike! kelloon ei kerkeä vilkuilla kun hiki virtaa. sulla on aivan väärä asenne, jos pikkupainoilla teet lukemattomia toistoja, se on tylsää eikä kehitä. vaihda ohjelma!
tai, mene bodypumpiin, jossa on musiikki kovalla ja ohjaaja pistää tekemään eikä miettimään.
ja ennen kaikkea, lakkaa kitisemästä ja liiku!
Jos ei tykkää liikunnasta niin ei kannata hampaat irvessä harrastaa. Eli jotain kevyttä. Tai sitten juoksulenkki joka päivä satoi taikka paistoi. Varttikin,nja lisäksi venyttely, on enemmän kuin ei mitään.
Esim. Nintendo Wii tai Playstation 3 ja siihen jotain pelejä missä pitää liikkua. Tai sitten niitä jumppavideoita tai Zumbaa tms. ja voit harjoitella kotona millon haluat.
mikään ei käy kun se on liian kevyttä tahi raskasta. Jokainen sohvanpohjalta poissa vietetty minuutti on hyvä juttu ja kunto kasvaa kaikenlaisella liikunnalla, myös kevyellä, tietäkää se!
Itse olen ihan keskitasoinen maratoonari ja polvivaivaisena teen yli puolet peruskuntolenkeistä kävellen -- ainakin minun kuntoni kasvaa aina peruskuntokaudella myös kävellen, mutta ehkä te olette sitten niin kauhean paljon kovakuntoisempia kuin minä... Tässäpä vertailukohdaksi oma liikuntaohjelmani:
2 x viikossa ns. peruslenkki eli reipasta maratonvauhtia 40-45 minuuttia (noin 8 km minulla) harjoitus ei ole kovin rasittava, vaan mukava eikä siitä tarvitse juuri palautua.
2 x viikossa peruskuntoharjoitus. 120 min reipasta kävelyä (7 km+/h) taikka pyöräilyä. Harjoitus ei tunnu rankalta, mutta on sitä kestonsa vuoksi, kyllä siitä pitää vähän palautella eikä oikein voi kahtena päivänä peräkkäin tehdä... Joskus toki myös hölkkään nuo 2 tuntia hiljalleen, mutta useimmin kävelen, koska haluan säästää polviani.
1 x viikossa lihashuoltoa eli 90 minuuttia varsin dynaamista joogaa
1 x viikossa joko vauhtileikittelylenkki tai tiukka kuntopiiri. noin 30 -45 minuuttia ja sykkeet kaakkoon tavalla taikka toisella!
Lisäksi huollan lihaksiani päivittäin parilla aurinkotervehdyksellä, muutamalla punnerruksella (10-20) ja vatsarutistuksella (20-30) sekä noin 5-10 min venyttelyllä telkkaria katsellessa. ja juoksen siis maratonin kerran tai kaksi vuodessa noin 3.50-4.05 - aikoihin.
MInä siis olen urheiluhullu ja liikun joka minuuttia rakastaen, mutta eipä ole vielä tullut mieleen, ettei kävely kehittäisi minun kuntoani. Ihan urheilulta tuntuu ja palautuspäivänkin vaatii... Mutta ehkä te vaan olette niin superkuntoisia, ettei kävelylenkeistä ole mihinkään :)
Minusta taas ei tunnu siltä.