Yllätin mieheni runkkaamasta
Meillä oli eilen kova riita ja illalla hän palasi myöhään kotiin ja olin jo "nukkumassa". Hän huikkasi mulle tosi kovaa "MOI" makkariin ja kun en vastannut, meni olkkariin ja pisti oven kiinni. Mietin, että se varmaan katsoo vielä sen sähköpostit ja tulee sitten nukkumaan. Nukahdin sitten, mutta nukuin jotenkin huonosti, kun valo paistoi olkkarista ja tv:kin oli päällä. Tuli jotenkin kauhean ahdistava olo, kun hän ei vieläkään tullut nukkumaan, vaikka kello oli jo yömyöhä ja yleensä on "niin iltauninen", ettei jaksa ikinä nussiakaan iltaisin.
Päätin sitten mennä olkkariin kysymään, että mitä se hommaa ja tuleeko nukkumaan millon. Niin siellä se oli housut alas vedettynä läppärin äärellä. Hommat oli ilmeisesti hoidettu jo ja telkkarista tuli jotain jalkapalloa. Tajusin kyllä heti, mitä hän oli puuhaillut koko ajan. Hän katsoi minua koiransilmillään "en mä mitään tee, katon vaan telkkaria". (Joo housut puoliksi riisuttuna.) Mulle tuli tästä jotenkin tosi ällöttävä olo, vaikka tiedän, että masturbointi on normaalia ja tiedän, että hänkin varmaan joskus vetelee käteen, jos on kassit täynnä.
Mitä en tajua on se, että yleensä nukuttaa kyllä niin mukavasti iltaisin, ettei jaksa mitään puuhailla ja nyt oli muka "tylsää" ja oli pakko vetää puol yötä käteen ja katsoa pornoa. Vaikka hän tiesi, että mulla oli paha mieli siitä riidasta vieläkin.
Onko normaalia, että mulle tuli tästä paha mieli? En saanut koko yönä unta, kun mielessä pyöri vain se kuva miehestäni runkkaamassa joillekin pornonäyttelijöille ja se ilme, kun "yllätin" hänet. Mietin tänäänkin vielä tätä juttua ja ollaan juteltukin siitä. Tuli myös ilmi, että hän tekee tätä useamminkin.
Kommentit (53)
masturbointi parisuhteessa on henkistä väkivaltaa. Naista alistetaan henkisesti kun häntä ei nähdä viehättävänä tai haluttavana. Miettisin monta kertaa että katselisinko runkkaavaa hikistä ukkoa. yök.
moni mies katsoo pornoa js runkkaa kun oma nainen ei anna tai ei tee niitä perus suihin ottoa tai anaali sexiä se on harmi et toinen osa puoli on niin nirso hyi hyi se harmittaa kun ei saa mut parempi sekin kun käydä vieraissa ja pettää.
kariutui juuri yöllisten masturbointisessioiden takia. Monasti yllätin hänet vessasta öisin ällöttävän pornolehden kanssa. Monet itkut siinä itkettiin kun masturboinnista ei tullu loppua. Ero oli lopulta ainut vaihtoehto. Muutettiin lasten kanssa mahdollisimman kauaksi exästä. en halua et lapset joutuu katselemaan vemputtaja isäänsä koskaan. nykyisin olen uusissa naimisissa komean ja kyvykkään miehen kanssa. ei tarvitse pelätä vemputtamista yösin.
jaana vm67
Porvoon juttu :D
kariutui juuri yöllisten masturbointisessioiden takia. Monasti yllätin hänet vessasta öisin ällöttävän pornolehden kanssa. Monet itkut siinä itkettiin kun masturboinnista ei tullu loppua. Ero oli lopulta ainut vaihtoehto. Muutettiin lasten kanssa mahdollisimman kauaksi exästä. en halua et lapset joutuu katselemaan vemputtaja isäänsä koskaan. nykyisin olen uusissa naimisissa komean ja kyvykkään miehen kanssa. ei tarvitse pelätä vemputtamista yösin. jaana vm67
masturbointi parisuhteessa on henkistä väkivaltaa. Naista alistetaan henkisesti kun häntä ei nähdä viehättävänä tai haluttavana.
Voi ristus mitä paskaa. Jos tuo vaimo tuossa innostuisi edes kerran kuussa seksistä, niin eipä tarvitsisi runkkailla. Eikös pihtaaminen sitten ole henkistä väkivaltaa?
Ja jos vielä runkkaaminenkin kiellettäisiin, niin meikäläinen lähtisi ihan vapaaehtoisesti ja lujaa pois tästä parisuhteesta.
masturbointi parisuhteessa on henkistä väkivaltaa. Naista alistetaan henkisesti kun häntä ei nähdä viehättävänä tai haluttavana.
Voi ristus mitä paskaa. Jos tuo vaimo tuossa innostuisi edes kerran kuussa seksistä, niin eipä tarvitsisi runkkailla. Eikös pihtaaminen sitten ole henkistä väkivaltaa?Ja jos vielä runkkaaminenkin kiellettäisiin, niin meikäläinen lähtisi ihan vapaaehtoisesti ja lujaa pois tästä parisuhteesta.
on tainnut miehellä kaljakumpu kasvaa niin ettei edes pipuli näy. syytetään naista pihtaamisesta vaikka peilistä takaisin tuijottaa läskisika. tyypillistä miehistä väkivaltaa henkisellä tasolla. ei kuitenkaan uskalleta tehdä asialle mitään, kiukutellaan internetissä.
masturbointi parisuhteessa on henkistä väkivaltaa. Naista alistetaan henkisesti kun häntä ei nähdä viehättävänä tai haluttavana. Miettisin monta kertaa että katselisinko runkkaavaa hikistä ukkoa. yök.
entäs jos kumminkin panee vaimoa kuin punasilmäkani korvat luimussa ja sitten väliajoilla runkkaa? Sallitaanko se?
Samaa ongelmaa täälläkin. Ei saisi ilmeisesti edes runkata vaikka viiteen vuoteen ei ole seksiä enää ollut. Ahdistusta ja stressiä kertyy jos ei voi edes runkkaamalla paineita purkaa. Mutta kasaantuu ne jo tästä loputtomasta täydellisestä seksittömyydestäkin. Jos ei olisi lapsia, ongelma olisi pieni ja ero olisi tullut vuosia sitten. Mutta lapsilla on kohta ihmisrauniota muistuttava isä, onko se sitten eronnutta parempi. Tuskinpa.
Samaa ongelmaa täälläkin. Ei saisi ilmeisesti edes runkata vaikka viiteen vuoteen ei ole seksiä enää ollut. Ahdistusta ja stressiä kertyy jos ei voi edes runkkaamalla paineita purkaa. Mutta kasaantuu ne jo tästä loputtomasta täydellisestä seksittömyydestäkin. Jos ei olisi lapsia, ongelma olisi pieni ja ero olisi tullut vuosia sitten. Mutta lapsilla on kohta ihmisrauniota muistuttava isä, onko se sitten eronnutta parempi. Tuskinpa.
sinun vaimosi ei anna, mutta ahdistuu runkkaamisestasi?
sinun vaimosi ei anna, mutta ahdistuu runkkaamisestasi?
SSRI-lääkkeillä ollut melkein 15 vuotta, pieniä taukoja välissä (raskausaikana 4kk kohdalla annostuksen tasainen vähennys valmis eli loppuraskaus sitten ilman). Vie kaikki halut, ei ole tosin koskaan juuri haluja hänellä ollut. Ainoa toivo on tuossa, kun on selvinnyt että SSRI on aivan ilmeisesti täydellisen väärä lääkitys, eikä hänellä olekaan masennusta vaan muuta vikaa aivoissa. No asia selviää luultavasti loppuvuodesta, mutta en tiedä mitä uskallan toivoa osuvan lääkityksen tuloksista.
Ja ei vaimoni ahdistu runkkaamisestani vaan aikanaan kiukustui ja raivostui siitä valtavasti, päivien tai viikkojen ajaksi. Sittemmin paljon myöhemmin uskoi, kun tätä hänen paljon mutta selektiivisesti seuraamaansa palstaa luettuani ja hieman kommentteja kyseltyäni totesin hänen vaatimustensa olevan kohtuuttomia ja epänormaaleja. Uskoi sitten kyllä. Mutta ei hän käsitä, että minulla pitäisi olla oikeus seksiin kun häntä ei haluta. 5 vuotta ilman tällä hetkellä. Ikää alkaa itsellä tulla sen verran että kohta en kelpaa enää markkinoilla muillekaan (alle 40v sentään, mutta ei haittaisi ehkä saada terveen kanssa 1-2 kpl lapsia jos tämä ei ala tosiaan lopulta joskus toimia).
Aina ei ole miehessä vika jos naista ei haluta. Joskus vika voi olla aivoperäinen perinnöllinen ominaisuus, joka mahdollisesti on lääkittävissäkin normaalimmaksi. Aika näyttää, vielä odotellaan miten käy. Ja jos kyse olisi vain seksistä en ehkä ajattelisi näin, mutta kun vaikuttaa kymmeniin muihinkin asioihin ja niitä muitakin oireita piisaa.
Tilanteen karmeus paljastui minulle vasta hänen oireidensa pahennuttua kun lopulta löysin syyn tuohon koko valtavaan ongelmavyyhteen. Samalla taitaa selvitä hänen parin sisaruksensakin ongelmat, periytyvää kun on.
Antaakaa sitä pillua ukoillenne, niin sen ei tarvi runkata eikä teidän katsoa!
Voihan se olla, että miehesi runkkasi jalkapalloilijoille. Onhan heillä upeat jalat ja perse. Aika kiimaisen näköistä touhua näillä palloilijoilla välillä, kun toistensa munia kaivelevat kentällä. Kyllä siinä väkisinkin mies kiihottuu. Pääasia ettei mies runkannut naisille. Joten ole huoleti beibe <3
Ei jaksa ees lukea kaikkea, mutta jokaisella lienee syynsä itsetyydytykseen. Ite runkkaan silloin, kun vaimoa ei haluta ja joskus teen sen sängyssä avoimesti hänen makaessa siinä mun vierelläni. Haluaa kuulemma katsella, tai paremminkin kunnella, kun hengitys kiihtyy, muttei kuitenkaan ole vielä tähän mennessä hypännyt ratsaille. Hieman paskan fiiliksen saan siitä, etten ole koskaan nähnyt miten hän itsetyydyttää itsensä, muttei hän välttämättä edes halua olla maailman paras rakastaja.
Entäs sitten? Vaimo runkkaa itteensä kun on kattonu netistä tuplapanoja ja mä runkkaan kun oon kattonu 18-vuotiaiden paneskelua. Joskus runkataan toisiamme pornon kattelun jälkeen.
[quote author="Vierailija" time="14.09.2013 klo 19:36"]
Kuukauteen ei tehnyt mieli seksiä miehen kanssa.[/quote]
Arvaapas miksi miehesi runkkaa? Vastaus löytyy lainauksesta.
[quote author="Vierailija" time="04.10.2012 klo 01:49"]
En voisi kyllä kuvitella tuntematta itseäni siaksi jos kunnon riidan päätteeksi ilman sovittelua rupeaisin ehdottelemaan tyttöystävälleni seksiä. Koska sanallisesti aikaisempaa riitaa ei oltu vielä soviteltu, ei myöskään seksin ehdottaminen ole soveliasta.
[/quote]
Joo, totta. Siksi miehen olisikin kannattanut ennen käteen vetämistä mennä sovittelemaan riitaa ja harrastaa sitten naisensa kanssa kuuluisaa sovintoseksiä. ;)
Joka tapauksessa, ap, kyllä muakin olisi vituttanut sun tilanteessa aivan pirusti. Kaikki runkkaus (minun tai hänen) mikä on pois yhteisestä kivasta on iso ei-ei. Ja jos mies jopa pihtaa seksiä sun kanssa, ja kehtaa sitten vetää yksinään käteen (kirjoittamastasi pääteltynä toistuvaa puuhaa sekä pihtaus että omakiva yksin), on jotain kyllä pielessä. ota asia puheeksi, miksi naiset tietokoneella kiinnostaa/kiihottaa enemmän kuin oma nainen sängyllä jota saisi katsoa ja koskettaa??
Mä ehdottaisin, että seuraavan kerran kun havaitset tälläistä kauheutta olevan tapahtumaisillaan, otat hierontaöljypullon esiin ja koulutat miestäsi vähän. Voit ehdollistaa sen kokemaan, että sulta saa omaa hanskaa paremman käsittelyn, kun annat kunnon kostean hoidon liukkailla käsillä samalla, kun porno pyörii ruudulla.
Seuraavan kerran, kun se erehtyy katsomaan likaista pornoa, se kitisee väistämättä makkarin ovella liukkaripullo kädessä sun apua.
N31
Aika kohtuutonta vaatia, että nainen päättää täysi-ikäisen miehen seksuaalisuuden olemassaolosta, tavasta ja ajankohdasta. Mitäs jos naista ei huvita oikeastaan koskaan? Mitä miehen pitää tehdä? Mitä hän saa tehdä?
Kuinka pitkä pihtaamisjakso tarkoittaa, että mies saa hoitaa seksintarpeensa haluamallaan tavalla?
Tuntui pahalta, kun yllätin mieheni taas runkkaamasta työhuoneessaan. Hän oikein suuttui, että miksi tulen koputtamatta sisään enkä anna hänen olla hetkeäkään rauhassa. Penis seisoi rasvattuna ja mies hinkkasi sitä koko kämmenellä kiihkeästi housut nilkoissa. Monitorissa pyöri pornovideo.
Pyysin hämilläni anteeksi ja suljin oven. Tuntui tosi pahalta. Miksi hän ei pyytänyt minua hieromaan penistään tai ottamaan suihin? Olisin tehnyt sen ilomielin. Aamulla kyllä naitiin, mutta jotenkin tuo tapaus jäi kaivetamaan mieltäni.
Sä olet sairas!