Pitäisikö ensimmäisen sairauslomapäivän olla palkaton?
Kokoomus ajaa sairauslomiin yhden päivän karenssia. Puoluevaltuuston hyväksymässä aloitteessa esitetään, että ensimmäinen sairauspäivä olisi palkaton ja kahden seuraavan viikon ajan sairauslomalla oleva palkansaaja saisi vain 80 prosenttia palkastaan. Kannatatko tällaista jo Ruotsissa käytössä olevaa mallia? Muuttaisitko sitä vai ottaisitko sen käyttöön juuri tämän kaltaisena?
Kokoomuksen aloitetta on ehditty jo kritisoida. Esimerkiksi Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinteen mukaan sairauslomapäivät eivät ole mikään ongelma vaan pikemminkin se, että työntekijät sairastuvat yhä useammin jatkuvan kiireen ja ylimitoitettujen tulostavoitteiden vuoksi.
Myös SDP on tyrmännyt aloitteen. Puoluesihteeri Reijo Paananen ei usko, että tällaisella esityksellä saadaan pidennettyä työuria.
Mitkä siis ovat ehdotetun sairauslomamallin edut ja haitat? Vähentäisikö vai lisäisikö malli niiden määrää? Kannustaisiko sairauslomakorvausten vähentäminen sinua työntekoon ja auttaisiko se sinua jaksamaan töissä myös kipeänä? Entä ottavatko työntekijät nykyisin liian heppoisin perustein sairauslomaa?
http://yle.fi/uutiset/pitaisiko_ensimmaisen_sairauslomapaivan_olla_palk…
Mun työpaikalla tarvitaan lääkärintodistus jo ekasta päivästä
Kommentit (45)
mut jos jo ekasta saikkuäivästä on lääkärin todistus, se mkasettaisiin, mut jos omalla ilmoituksella saa olla veke, niin karennsia vaan.
Kustannuksia toki vähentää, mutta ei ehkä silti oikeudenmukaisesti. Joten ehkä vanha malli jatkuu, ja ehkä hyvä niin. Suurin osa ei saikkuile huvikseen, vahemmistöä ne on, jotka sluibailevat hommistaan.
meidän töissä on 3 päivää ja sit lekuriin, jotkut on ihan säännöllisesti saikulla 2 päivää, eniten ma-ti
sitä, että pitäisi olla sairauslomalla 3 päivää. Se eka jos menis omalla kustannuksella, olis kaksi muuta sitten korvaukseksi.
Nyt yleensä 2 päivässä perusflunssa ohi.
on kyllä ongelmana se, et sit mentäis sinne työpaikalle sairastuttamaan helpommin muita. Ja toisaalta ollaan helpommin kauemmin sakulla kuin yhden päivän. Jos on sen yhden päivän ollu saikulla niin kyllä sitä sitten palkallisesti jatkaa sairastelua ettei se päivä mene hukkaan.
pitäisi!
Kyllä ottaa aivoon aina tehdä niiden sairastelijoiden töitä!! Ja nimeen omaan näiden, jotka joka vuosi ovat sen maksimimäärän pois mitä omalla ilmoituksella saa olla.
Kyllä vähenisivät äkkiä TURHAT sairastelut!
Ne jotka oikeasti ovat kipeänä ovat kyllä tosiaan sitten niin sairaita etteivät töihin ilmesty vaikka palkka menisikin.
Vähenisi turhat maanantaisairaudet kummasti.
se tarkoittaisi palkan alennusta. En suostuisi ilman jonkinlaista kompensaatiota.
olisi kahdenlaista tyyliä. Toiset menis pää kainalossa sairastuttaan toisia töihin ja sit porukkaa vasta lakookin. Ja sit toinen tyyppi ois se, että sit oltas pois pidempään kuin yksi päivä, kuin korvaukseksi siitä palkattomasta.
Kannatan. Turhat krapulapäivät jäisi pois. T. Työnantaja
mut jos jo ekasta saikkuäivästä on lääkärin todistus, se mkasettaisiin, mut jos omalla ilmoituksella saa olla veke, niin karennsia vaan.
Kustannuksia toki vähentää, mutta ei ehkä silti oikeudenmukaisesti. Joten ehkä vanha malli jatkuu, ja ehkä hyvä niin. Suurin osa ei saikkuile huvikseen, vahemmistöä ne on, jotka sluibailevat hommistaan.
Tossa 80 prosentin korvauksessa on lisäksi sellainen ongelma, että ihan todella sairaskin henkilö todennäköisesti kiirehtii töihin paluuta, eikä malta toipua ja parantua kunnolla. Tartuttaa siis muutkin ja ehkä joutuu itsekin uudestaan sairauslomalle, jos tauti uusii. Seurauksena voikin siis olla sairauspoissaolojen lisääntyminen.
Olisi todella epäreilua jos se täytyisi tehdä palkatta
Jos on sairaana, niin sitten on. Minkäs sille voi.
T: Työntekijä joka ei ole ikinä lintsannut töistä
olen lähihoitaja ja kierrän vanhusten luona heidän kotonaan. Jos olen sairas joudun hakemaan lääkärintodistuksen ekasta päivästä jos haluan jäädä kotiin. Jos päivä on palkaton niin luuletko kuka kärsii eniten, minä vai asiakkaat?
Työntekijöiden sairauspoissaolot eivät ole vähentyneet Ruotsissa sen jälkeen, kun ensimmäinen sairauslomapäivä muutettiin maassa maksulliseksi vuonna 1993. Asiasta kertovat 3T-lehden haastattelemat ruotsalaiset asiantuntijat.
Ruotsin mallia on aikaisemmin esitetty myös Suomeen, kun hallitus ja työnantajat ovat pohtineet keinoja vähentää sairauspoissaoloja.
3T:n mukaan sairauspäivien määrä oli laskenut Ruotsissa 7 vuoden ajan jo ennen, kuin ensimmäinen sairauslomapäivä muutettiin palkattomaksi. Sen jälkeen määrät ovat nousseet ja laskeneet sykleittäin.
3T:n haastatteleman Uppsalan yliopiston professori Peter Westerholmin mukaan sairauspoissaolojen vähentyminen ei liity karenssipäivän käyttöönottoon.
EK:n jäsenyritysten työntekijöiden sairauslomat vähentävät Suomessa säännöllisestä työajasta reilut 4 %.
Ruotsissa vähennys, erilaisen lainsäädännön jälkeen, on 3 %.
nykyinen malli suorastaan kannustaa lintsaamaan
Varmasti lisäisi sairaslomien pituutta tuollainen malli. Eli jos yleensä on ollut vain sen yhden päivän pois niin tuolla mallilla olisi varmasti sen kolme salittua päivää ihan vaan siksi, että palkanmenetys kismittää.
jos palkaton päivä pitäsi olla niin mieluummin se olisi se toinen tai kolmas sairaspäivä.
ylilojaali, joka osaa sairastaa max yhden päivän ja sitten ryntää puolikuntoisena työpaikalle.
Jos eka päivä muuttuisi palkattomaksi, alkaisin ehdottamasti käyttämään kaikki 3 päivää hyväkseni.
Ruotsissa on nykyään käytöntönä, että tullaan kipeänä töihin ja kaikki hyväksyy, että kipeänä ei tietenkään voi töitä tehdä. Eli makoillaam sohvalla kipeänä ja sairastetaan siellä, mutta töitä ei tehdä.
Sama tulisi Suomeenkin. Minä ainakin olen niin pienipalkkainen hoitaja, että en sen jälkeen olisi ikinä saikulla. Hoitaisin ihmisiä kipeänä ja jos en pystyisi tekemään töitä, menisin silti työpaikalle. Työnantaja ei voi käskeä pois työpailkalta, vaikka selkäni olisi niin kipeä, että en pystyisi tekemään töitäni tai olisin influenssassa ja räkisin hoidettavien päälle.
Nimim. edellinen saikkupäivä v. 2007.
Kannatan. Turhat krapulapäivät jäisi pois. T. Työnantaja
jos teillä vain kankkusia harrastetaan...
Turhat poissaolot karsiutuisi pois