Millaisille asperger-naiset vaikuttavat ulkopuolisen silmin?

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 15:26"]

Saga Noren!!

[/quote]

Saga Noren on aika koomisella tavalla tehty karikatyyri assi-naisesta..

hm. Tässä on lueteltu paljon oireita ja mitä oon lukenu sairaudesta kaikki oikeita. Tästä kylläkin puuttuu ne muutamat oireet jolla sairaus diagnosoidaan. Kaikista ei myöskään huomaa että on arperger(läheiset huomaa oudon persoonan) ja toisista se taas loistaa kauas. Tosiaanki aspergerilla voi olla tosi hyvä moraali ja selkärankasuus, mutta jokku saattaa olla suorastaan sadisteja. Että on yksilöstä kiinni todellakin, on niilläkin persoona. Lisäksi aspergerilla voi olla myös muita vammaisuuksia/mielisaurauksia mikkä vaikuttaa persoonaan, ihan kuten kaikilla.

Kysytiin ulkopuolisen silmin, mutta vastaan silti. Minulla ei ole diagnoosia, mutta jos ajattelen itseäni lapsena, kyllähän minut diagnosoitaisiin, kun seison vain paikallani enkä koske mihinkään, olen niin ujo ja toisaalta sitten on kognitiivisia taitoja aika paljon keskitasoa edellä. Esimerkiksi neuvolassa en koskenut leluihin, ennen kuin terveydenhoitaja tuli antamaan luvan. Äiti ei koskaan kehottanut, koska ylpeili sillä miten tottelevainen olen. 

Minä en oikein saa ystäviä, vaikka toisaalta kaipaisin. Toisaalta en missään nimessä jaksaisi olla isoissa kaveriporukoissa edes kerran viikossa. Pojallani on aspergerdiagnoosi ja pidän meitä molempia aika huumorintajuisena ja moni ulkopuolinenkin sen tajuaa. Päinvastoin, olen tännekin tehnyt useita sarkastisia aloituksia, jotka todella moni ottaa tosissaan. Jos huumorintajuttomuus olisi aspergerin mittari, 70 % tämän palstan keskustelijoista olisi sillä perusteella aspergereja. Minä olen sellainen, että jos jotain asiaa ei voi ihmiselle sanoa, sitten se pitää jättää sanomatta. Olen aika suorapuheinen, mutta en mene kellekään sanomaan isosta nenästä tai siitä, että tämä haisee. Minä en pidä smalltalkista, mielestäni se on paskan jauhamista ja aina otetaan jenkit esimerkiksi. Miksi aina pitää ottaa mallia ihmisistä, jotka ovat tekotunteellisia paskanjauhajia? 

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="31.01.2014 klo 15:44"]

Jotkut yksinkertaiset asiat ja vitsit eivät mene perille. Sosiaalisesti kömpelö, eikä ymmärrä sellaisia pikku asioita, kuin että juhlissa ei voi yksinään syödä puolta koko täytekakusta, vaan muillekin pitäisi jättää. Toisaalta hallitsee erinomaisesti kaikenlaista nippelitietoa ja osaa asioita ulkoa.

Montako kertaa olet sitten nähnyt Asperger-henkilön syövän juhlissa puolet esim. täytekakusta? Kyllä minä ainakin ymmärrän tuon. Ärsyttää se, että täällä jatkuvasti haukutaan heitä. Sama kuin moittisi jotakin sokeaa siitä, ettei tämä näe eikä tämän vuoksi pysty eikä tietenkään saa ajaa autoa.

En tiedä oonko aspi, piirteitä löytyy. Juhlissa miettisin varmaan neuroottisesti sekä kakun määrää ja riittämistä kaikille että lukuisia sosiaalisia nyansseja eri tilanteissa. Ekat pari tuntia juhlissa menee hymyillessä ja omien sisäisten taistojen läpikäynnissä. Pitää olla sosiaalinen.

Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta tunnen itseni normiaikuisten seurassa LAPSEKSI. Tunnen, että "paljastun" pikkulapseksi nyt just heti jos sanon jotain väärää. Olen 30. Mikään määrä työvuosia, kouluttautumista, yrittämistä ei muuta sitä, että kadehtii jopa keskenään juoruavia siivoojia, jotka osaavat jotain mitä minä en osaa. Just joo.

Vierailija kirjoitti:

etten esimerkiksi ymmärrä tuota "miehet kyllä tiedetään"

Tiedostan, että sillä on varmaan joku monimielinen merkitys, mutta minun järki sanoo, että mitähän ap tuollakin tarkoittaa. Miten voi tietää, millaisia arpergermiehet ovat jos hän ei tunne kaikkia.

Eli ulkopuolisen silmin olen ehkä hiukan huumorintajuton ja tylsä ihminen, koska esim. työyhetisössä en jaksa toisten haukkumista ja ivallisia vitsejä. En ymmärrä, mikä niissä on hauskaa. En sovi sosiaalisiin kuvioihin ja en ole sopinut lapsenakaan, koska en ymmärtänyt sitä selän takana haukkumista ja niitä merkityksiä ja vihjailuja ja kolmanne hylkäämistä.

Minun järjen mukaan jos ollaan kavereita, sitten ollaan uskollisia kavereita. Ei mennä haukkumaan heti kolmannelle. Samoin töissä en näitä juttuja ymmärrä.

Siksi pidän nykyään suuni kiinni ja olen kasvattanut teflonkuoren ja ulkoistanut itseni näistä tunteista, koska niistä ja paskanpuhumisesta ja kiusaamisesta yms tulee niin paha olo.

Eli minut tunnetaan kai liian tosikkona, joka ei ole hauska ja sosiaalinen ja olen kai vähän omituinen kun en viihdy kahvihuoneessa juoruamassa (juuri siksi, että minulle tulee ristiriitainen ja paha olo).

Yleisesti en osaa sanoa, mutta olen saanut opiskelijoilta ja sijaisilta hyvää palautetta, että olen ystävällinen ja perinpohjainen opastaja ja luotettava.

Kiitos kuvauksestasi :)))

Vierailija kirjoitti:

Minulla on asperger ja yleensä odotan maailman tappiin asti, että joku tulee juttelemaan minulle, mutta kukaan ei tule. Minulla ei ole ollut parisuhdetta, joten ei siinä muu auta kun tyydyttää itseään joka päivä. Niin ja jokaisesta asiasta voi keskustella joko tylsästi tai kiinnostavasti, jos joku kertoo minulle imuroineensa se on tosi tylsää, jos joku kertoo mitä kaikkea voi puhdistaa ruokasoodalla se on kiinnostavaa. Lisäksi minulle ei tule mieleen esittää ihmisille kysymyksiä, koska sitä olettaa ihmisten itse kertovan ne asia jotka se haluaa kertoa.

Ruokasooda käy täyteaineeksi silloin kun liimataan pikaliimalla rakoja joita pikaliima ei yksin kykene täyttämään.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 18:22"]Missä kaksi aspergeria voi tavata?

Missä vain. Mutta kaksi Asperger-tyyppistä ihmistä ei yleensä voi pariutua. He tekevät arjesta erittäin kaavamaista ja kahden assin kaavat ovat aniharvoin yhteensopivat. Yleensä Asperger-tyyppisten ihmisten (ei välttämättä diagnosoituja, mutta sellaisia, joilla on paljon niitä ominaisuuksia) kumppanit ovat jonkinlaisia vässyköitä joo joo -ihmisiä, jotka taipuvat toisen kaavoihin.

Aspergernaisille sopii ennustettava ja helppo vässykkämies, joita on markkinoilla rajattomasti, joten naisten pariutuminen on vain omasta valinnasta kiinni. Jotkut pariutuvat, jotkut eivät. Aspergermiehet eivät yleensä kelpaa kenellekään, jos oireet ovat vähänkin selvemmät. Mutta jos pariutuvat, niin nollaitsetuntoisten kynnysmattonaisten kanssa. Mutta noille naisille on muitakin ottajia, ainakin seksiseuraksi, ja he jyräävät yleensä iskuvaiheessa kömpelöt assit.

:( onko totta :(((

Poninhäntä, armotonta nillitystä niin kollegoiden kuin asiakkaidenkin suhteen, työssä kirjastossa, nimi yleensä Tiina tai Maija. Mulkoilua, ei meikkiä, tai jos on niin näyttää pesukarhulta.

Sofi Oksanen

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei tiedä että olen voimakkaasti assi. Olen sosiaalinen ja minusta pidetään. Osaan vitsailla ja heittää vähän small talkia. Olen kielellisesti lahjakas. En sano ääneen mitä oikeasti ajattelen.

Se mikä on rasittavaa on ihmisten "kaksinaamaisuus". Siis minun mielestäni. Heistä se on varmaan jotain normaalia ja ihan luontevaa, että ollaan yksi päivä kovasti tuohtuneita jostain ihmisestä ja seuraavana päivänä kuljetaan sen ihmisen kanssa käsikynkkää parhaina kavereina.

 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on asperger ja yleensä odotan maailman tappiin asti, että joku tulee juttelemaan minulle, mutta kukaan ei tule. -- jos joku kertoo mitä kaikkea voi puhdistaa ruokasoodalla se on kiinnostavaa. Lisäksi minulle ei tule mieleen esittää ihmisille kysymyksiä, koska sitä olettaa ihmisten itse kertovan ne asia jotka se haluaa kertoa.

Olen huomannut itsessänikin samanlaisia piirteitä. Jos mieheni alkaa kertoa minulle jostakin videopelistä pitkää juttua, vaivun herkästi omiin ajatuksiin, ellei kyse ole jostakin samasta pelistä, mitä olen itsekin pelannut. Toisaalta huomaan tätä tapahtuvan lähinnä puolisoni kanssa. Ja puhumme me toki muustakin. En mielestäni ole kovin sosiaalinen, mutta juttelen kyllä, jos minulle joku juttelee. Riidellessä minun on usein vaikea pyytää anteeksi ja myöntää omia virheitäni. Olen huomannut samaa myös hieman työelämässä. Silti kuitenkin osaan ja pärjään ja pystyn huolehtimaan asioistani. Olen hyvä kielissä (koulussa aina 9-10), ja kehno matikassa (koulussa aina 6). Syön samaa aamiaista joka aamu, mutta terveyssyistä, en koe sitä aspi-piirteenä. Minulla on sisaruksia, joista kahdellla aspi ja yhdellä keskittymishäiriö. Itsenikään on vaikea keskittyä kovassa metelissä, mutta toisaalta pystyn hyvinkin katsomaan esim telkkaria jos puolisoni on puhelimessa vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="16.01.2014 klo 18:22"]Missä kaksi aspergeria voi tavata?

Missä vain. Mutta kaksi Asperger-tyyppistä ihmistä ei yleensä voi pariutua. He tekevät arjesta erittäin kaavamaista ja kahden assin kaavat ovat aniharvoin yhteensopivat. Yleensä Asperger-tyyppisten ihmisten (ei välttämättä diagnosoituja, mutta sellaisia, joilla on paljon niitä ominaisuuksia) kumppanit ovat jonkinlaisia vässyköitä joo joo -ihmisiä, jotka taipuvat toisen kaavoihin.

Aspergernaisille sopii ennustettava ja helppo vässykkämies, joita on markkinoilla rajattomasti, joten naisten pariutuminen on vain omasta valinnasta kiinni. Jotkut pariutuvat, jotkut eivät. Aspergermiehet eivät yleensä kelpaa kenellekään, jos oireet ovat vähänkin selvemmät. Mutta jos pariutuvat, niin nollaitsetuntoisten kynnysmattonaisten kanssa. Mutta noille naisille on muitakin ottajia, ainakin seksiseuraksi, ja he jyräävät yleensä iskuvaiheessa kömpelöt assit.

:( onko totta :(((

No ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Ekat pari tuntia juhlissa menee hymyillessä ja omien sisäisten taistojen läpikäynnissä. Pitää olla sosiaalinen.

Mä en tiedä mistä se johtuu, mutta tunnen itseni normiaikuisten seurassa LAPSEKSI. Tunnen, että "paljastun" pikkulapseksi nyt just heti jos sanon jotain väärää. Olen 30. Mikään määrä työvuosia, kouluttautumista, yrittämistä ei muuta sitä, että kadehtii jopa keskenään juoruavia siivoojia, jotka osaavat jotain mitä minä en osaa. Just joo.

Kuulostaa pelottavan tutulta. Mä olen huomannut itsessäni myös tuon, että vaikka itsekin oon saman ikänen kuin sinä niin tunnen itseni esim työyhteisössäni junioriksi vaikka olen porukan vanhimpia 😨.

Meidän perheen tytöillä se näkyy rutiineista joustamattomuutena, ahdistuminen hälinästä ja paljosta aktiviteeteistä, liikaa ohjelmaa ja etenkin yllättävät menot. Muuten sulautuu jotenkuten valtavirtaan.

Itsellä eli reilu 30 vuotiaalla, en osaa small talkkia, puoli tuttujen kanssa jutustelu on aina tuskaa, sanat ja lauseet ei vaan osu kohdilleen. Ystäviä ei ole kertynyt yhtään aikuisiällä, enkä ihmettele koska vähänkään ylikuormittuneena tavallinenkin keskustelu ei onnistu, en muista yhtään mitä toinen sanoi, töksäyttelen, puhun päälle, enkä osaa lopettaa keskustelua. Ahdistun myös metelistä, ja yllätyksistä enkä koskaan sovi mihinkään porukkaan. Joskus toivoisin olevani normaali, mutta eihän tästä mihinkään muutu...

Up