Uhmaikäinen 2v

kaipailisin nyt muiden äitien (miksei isienkin) näkemystä asioihin. Meillä on uhmaikään tullut kaksivuotias joka vetää kauheita pultteja monta kertaa päivässä ja hoidamme ne omalla tavallamme. Meillä ei ole lähipiirissä muita samanikäisiä lapsia joten olisi mielenkiintoista kuulla miten muut ovat hoitaneet esimerkiksi seuraavat tilanteet:

-Lapsi ei suostu puettavaksi, mutta ei myöskään osaa pukea itse. Joka kerta kun pitäisi lähteä puistoon/asioille alkaa puettaessa huutamaan aivan suoraa kurkkua, itkee, rimpuilee, joskus saattaa puraistakin ja vetää veltoksi. Mitä teet?

-Ruokaillessa lapsi alkaa leikkimään ruualla (lappamaan ruokaa vesilasiin) ja jos kieltää, lautanen lentää seinään. Mitä teet?

-Puistossa lapsi karkaa kielloista huolimatta ulos puistoalueelta, jos yrität estää / menet hakemaan takaisin, lapsi vetää taas veltoksi ja alkaa kiljumaan. Mitä teet?

Toivoisin että kertoisitte esimerkiksi että kuinka monesti/millä äänenpainolla kiellätte, kuinka monta kertaa ja millaisista "rikkeistä" lähtee esimerkiksi jo ruokalautanen automaattisesti pois tai puistosta kotiin.

Olisin kiitollinen vastauksista!

-Lapsi ei suostu puettavaksi, mutta ei myöskään osaa pukea itse. Joka kerta kun pitäisi lähteä puistoon/asioille alkaa puettaessa huutamaan aivan suoraa kurkkua, itkee, rimpuilee, joskus saattaa puraistakin ja vetää veltoksi. Mitä teet?

--- Lasken mielessäni sataan ja pysyn kylmän rauhallisena. Puen lapselle päälle showsta huolimatta. Omani ei tosin ole koskaan purrut, joten en tiedä mitä pitäisi tehdä sen suhteen.

-Puistossa lapsi karkaa kielloista huolimatta ulos puistoalueelta, jos yrität estää / menet hakemaan takaisin, lapsi vetää taas veltoksi ja alkaa kiljumaan. Mitä teet?

--- Haen lapsen takaisin, kiellän kerran tai kaksi, ja jos karkaa vielä niin sitten lapsi rattaisiin ja kotia kohti.

-Ruokaillessa lapsi alkaa leikkimään ruualla (lappamaan ruokaa vesilasiin) ja jos kieltää, lautanen lentää seinään. Mitä teet?

-- Koitan pysyä rauhallisena, mutta ruokailu loppuu siihen paikkaan. Ilmeisesti ei ole nälkä jos lautanen lentää. ;) Seuraava ruoka tarjoillaan klo n.n.

Yritän olla tiukka säännöissä, mutta siinä mielessä koitan pysyä rauhallisena näissä tilanteissa (ja hengittää syvään ja lasken vaikka sataan;), että en ala itse riehua ja huutaa ja laskeudu lapsen "tasolle". Olen kuitenkin aikuinen.

Kiitos vastauksesta! Aika samoilla linjoilla on menty meilläkin, tosin tuo pukeminen on nyt erityisesti viime aikoina alkanut mietityttämään kun tuntuu että tuo meidän 2v on niin vahvaksi tullut jo että joskus tuntuu että ei niitä vaatteita vain saa puettua päälle kun lapsi kiemurtelee ja sätkii ja yrittää riisua sitä mukaa kuin puet. Pakko sitten ottaa napakammin kiinni, mutta ei nyt huvittaisi kovin toista riuhtoakaan kun niin pieni vielä mutta pakko siellä kodin ulkopuolellakin on joskus käydä..



Myös tuota olen miettinyt että kuinka monesti sitten on järkevää kieltää ennenkuin lautanen lähtee/puistosta mennään kotiin, hyvä kai siinäkin olisi olla joku johdonmukaisuus, oli kyse sitten mistä asiasta vain.



Tuohon puremiseen myös jos jollain olisi toimivia vinkkejä. Aiemmin kun sitä ilmeni huusin aina oikein kovaäänisesti ja näytin kaikilla ilmeillä ja eleillä että nyt kävi äidillä kipeää ja lähdin pois tilanteesta. Se toimi vähän aikaa, mutta nyt alkanut uudestaan.

en ala itse riehua ja huutaa ja laskeudu lapsen "tasolle". Olen kuitenkin aikuinen.

on hyvä yrittää ennakoida niitä pultteja. Eli kun huomaat että lapsen tai oma pinna alkaa kiristyä yritä harhauttaa tai olla huomioimatta pientä kiukuttelua ja keksiä äkkiä jotain muuta ajateltavaa.

Esim. puistossa vaihda leikkiä tai ala juttelemaan ihan muista jutuista. Kehu paljon aina kuin voit jos homma edes melkein onnistuu.

Ennakiminen on erityisen vaikeaa mutta paras keino, ja siinä tulee itsekin paremmaksi kun harjoittelee.

Toivoisin että kertoisitte esimerkiksi että kuinka monesti/millä äänenpainolla kiellätte, kuinka monta kertaa ja millaisista "rikkeistä" lähtee esimerkiksi jo ruokalautanen automaattisesti pois tai puistosta kotiin.



Olisin kiitollinen vastauksista!

[/quote]

tuo touhu. Meilläkin on uhmailtu mutta ei ihan tuollaista. Näin minä tekisin: Pukemisasiassa pukisin lapsen "väkisin", eli pidä lasta sylissä ja pue rauhallisesti mutta rivakasti. Älä kiinnitä mitään huomiota kiukutteluun. Kun lapsi on valmis, laske lattialle, hoidat oman pukemisesti ja lähdette ulos. Jos huutaa lattialla niin anna huutaa, älä kiinnitä mitään huomiota. Tuon ikäistä on vielä helppo kannella ja kyllä se jossain vaiheessa hoksaa että huutamisesta ei ole mitään hyötyä. Tärkeintä on osoittaa lapselle, että huutamisella ei saa mitään eikä sillä voi välttää mitään. Aikuisen on kuitenkin pysyttävä rauhallisena, välillä voi torua lasta huonota käytöksestä esim. ei saa huutaa. Puremiseen puuttuisin vähän kovemmin keinoin eli lapsen kanssa kasvotusten ja tuima ilme kasvoille. Kiellä asiasta. Pidä huoli pukemisvaiheessa ettei pääse edes pukemaan niin tuollaiseen keskusteluun ei tule tarvetta.



Ruokapöydässä kieltäisin pari-kolme kertaa jonka jälkeen lapsi käpälämäkeen. Kyllä se ruoka ensi kerralla maistuu kun on nälkä. Tuon ikäinen tietää jo, ettei ruokaa laiteta maitolasin varsinkin kun siitä useaan otteeseen kielletään. Viimeistään siinä vaiheessa lapsi pois pöydästä kun lautanen siellä seinässä. Tästä pitää jo keskustella ankarammin.



Jos lapsi karkaa puistossa koko ajan niin tee niin, että lähdette ensimmäisestä karkaamisesta/temppuilusta pois. Selitä lapselle että on ollut tuhma kun karkaa ja nyt lähdetään pois. Jonkun kerran joudut ehkä tätä tekemään mutta ymmärtää jossain vaiheessa. Tietenkin jo puisto on sellainen paikka missä lapsi ei viihdy. Karkaileeko muuten ulkona/kävelyllä omille teilleen?



Tuon ikäinen tajuaa paljon enemmän kuin antaa aikuisen ymmärtää. Lapselle on tärkeää selittää mahdollisimmän yksinkertaisesti asiat, miksi on tuhmaa tehdä jotain ja miksi asioista seuraa sitä ja tätä. Meillä yleensä kielletään/kehoitetaan pari-kolme kertaa jonka jälkeen nousee desibelit ja äänensävy muuttuu. Yleensä siinä vaiheessa totellaan, mutta esim. huoneen siivous on niin hankalaa että joskus pitää uhkailla lelujen poisottamisella jos ei ala tapahtua. Joskus olen jonkun lelun ottanutkin pois ja muutamien päivien kuluttua kysynyt, osaako lapsi sillä leikkiä/siivoaako huoneensa jatkossa ilman tappelua.

uhmis, tosin vähän pienempi kuin sun. Samat on vinkeet silti. ;)



Minä laitan tähän joka vastaukseen kaksi esimerkkiä, ensimmäinen on se, mitä teen jos ja kun olen virkeä ja hyväntuulinen, ja toinen, mitä teen jos olen kiukkuinen ja lyhytpinnainen.



Pukeminen; yritän noin ylipäänsä pukea lapselle vaatteet joko heti kun hän on herännyt ja on vielä unenpöpperössä, tai sitten niin että hän katsoo terlkkarista piirrettyjä, jolloin lapsi on rauhallinen. Ainahan nämäkään ei auta, ja silloin

1: kivaäiti pukee lapsen rauhallisesti ja jämäkästi ja juttelee samalla mukavia. Joka kerran, kun käsi putkahtaa hihasta tai jalka lahkeesta, ihastellaan ja ihmetellään "mikäs täältä tulla tupsahti? Kenen jalka se on? OHHOH, Eliaksen jalka! " Jos lapsi potkii tai huitoo, otan jalasta tai kädestä kiinni ja pöristelen siihen "soosoosoo, eiieieiei, tuhmatuhmatuhma". Lapsen vastarinta usein laantuu nauruun niin että pukeminen sujuu jotenkuten.



2: kiukkuäiti pukee lapsen rauhallisesti ja jämäkästi. Hyvinä hetkinä kiukkuäiti kiroilee vain mielessään, huonoina mäkisee loputonta litaniaa; voi että on hankalaa, älä nyt aloita, voitko olla hetken hiljaa, en kestä, voi hemmetti, NYT se myssy pysyy päässää rkl.



Ruokailu; tuo on ihan normaali reaktio uhmikselle. Siihen on esimerkiksi hoidossa usein patenttiratkaisu se, että ensin tarjotaan ruoka ja sitten vasta juoma. Jos lapsi on kovin väsynyt tai kipeä, yritän syöttää pari lusikallista ja ruokailu on sitten siinä. Mutta normaalisti meillä



1) kivaäiti ottaa lasin pois ilman suurempaa numeroa, opastaa lusikan taan lapsen käteen ja kannustaa syömään (katsoppas, sulla on tässä lautasella vielä kurkkua. Maistappa sitä. Noiiin menee kurkku suuhun, namanam). Tiputetut asiat nosta kerran ylös, ja jos ne heitetään vielä annan niiden olla lattialla kunnes ollaan kaikki syöty. Meillä tosin on koira pöydän alla vahdissa, ja lapsi oppi hyvin nopeasti, ettei mitään pois heitettyä ruokaa saa enää ikinä takaisin. Se ei silti estä häntä heittelemästä ruokaa. ;)



2) kiukkuäiti ähkii; koeta nyt herranjumala syödä kunnolla. EI, et laita sitä siihen. Nyt loppui. No niin, ei vissiin ole nälkä? Syönnit oli sitten siinä, KIITOS JA HEI. Otan lapselta ruuan pois, pyyhin kädet ja annan pastillin suuhun.



Puistosta; usein lapsen mielestä pyörätie on kivempi paikka kuin puisto, joten varaan menomatkalle ja tulomatkalle sen verran aikaa, että ehdimme tarkastella jokaisen koirankakan matkan varrelta. Jos lapsi kuitenkin karkailee, niin



kivaäitä menee lapsen perään rauhallisesti. Menen seisomaan lapsen eteen, estän lapsen eteenpäin menon ja ohjaan lapsen kulkemaan takaisin puistoon (mielellään niin etten koske lapseen koska se provosoi lapsen aina kiukkuun). " No niin, mennäänpä takaisin. Tekisikö äiti sun kanssa autotien? Tehdäänpä riippusilta! Katsoppas löytyykö tässä keppejä siltaan. Missä on keppejä? Missä? Siellä, hieno keppi, otetaan se! Juostaan puistoon, juostaan, tehdään silta, nopeasti juostaan näin!". Mun lapsen saa siis helposti harhautettua kunhan sen suunnan saa ensin käännettyä ja huomion ohjattua muualle.



kiukkuäiti ärisee; et mene sinne, et! Ei mulla ole aikaa juosta sun perässä! Sitten menen lapsen luokse, nostan hänet syliin ja tuon takaisin. Ja tiedän jo tuon tehdessäni, että hän karkaa heti kun laitan hänet maahan, koska lapsi on juminut siihen kiukkuunsa eikä hänellä ole mitään syytä olla karkaamattakaan. Siinä sitten kiukutellaan molemmat, kunnes pistän hänet rattaisiin kolmannen karkaamisreissun päätteeksi.

Meno on kyllä villiä, olen siitä tietoinen. Tämä uhmaikä alkoi mennä aika puskista parisen viikkoa sitten ja nyt yritetään sitten pärjätä parhaamme mukaan.



Lapsi puree sekä "leikillään" että vihaisena, ja vaikka kuinka otan tuiman ilmeen ja kiellän sanomalla tiukasti että "EI" ja perään sanon että "äitiä ei saa purra", ei tunnu menevän perille. Alkaa vain nauramaan/itkemään entistä enemmän ja yrittää uudestaan.



On kyllä varsin omapäinen eli ollaan missä vain (kaupassa, muskarissa, puistossa..) niin yrittää karata omille teilleen. Viimeksi tänä aamuna yritti karata puistosta autotielle ja piti kantaa sätkivä ja rääkyvä lapsi sylissä autoon ja lähteä kotiin kun ei mennyt käskyt perille.



Tuosta lautasen lentämisestä onkin aina loppunut syöminen siihen paikkaan ja osaa sen kyllä nykyään jo ennakoidakin niin että ei se kerkeä lentää sinne seinään asti kun saan napattua kiinni. Ja vesilasi lähtee aina pois kun sinne aletaan ruokaa lappamaan mutta silti se pitää aina yrittää.. huoh.

Kuulostaa niin tutulta tuo kiltti äiti / kiukkuäiti ;) Niiin monesti olen mutissut itsekseni jotain samalla kun puen rääkyvää jälkikasvua.

niinhän sitä sanotaan että villeistä varsoista tulee parhaimmat hevoset. :)



Uhmaiät, ja muutkin ikäkaudet, tulee aina vähän puskista, eikä niihin voi oikein etukäteen valmistautua. Vanhempana kasvetaan lapsen myötä, ja on ihan ok jos alussa ei oikein tiedä mitä tehdä. Ne keinot löytyy ajan kanssa, yrityksen ja erehdyksen kautta. Ei kannata hirveästi stressata sitä, jos ei koe koko ajan olevansa mikään superkasvattaja. Pääasia, että pystyy pitämään kodissa pääosin myönteisen ja rennon ilmapiirin eikä ota lapsen temppuja liian vakavasti.



Jos yhtään lohduttaa, niin uhmaikä menee myös ohitse, ihan siitä riippumatta osasiko sen hoitaa optimaalisesti vai vähemmän täydellisesti. ;)

En edes lue muiden vastauksia, tässä vain omani.

Pääperiaate meillä on, että kerran kielletään, toisella kerralla varoitetaan mitä tapahtuu, jos ei homma lopu ja kolmannella kerralla toteutetaan varoitus. Pyrkimys on sanoa asia tiukasti lapsen tasolla silmiin katsoen korottamatta itse ääntään. Tämä ei aina luonnollisesti toteudu, vaan välillä äidilläkin menee hermot.



"Lapsi ei suostu puettavaksi, mutta ei myöskään osaa pukea itse. Joka kerta kun pitäisi lähteä puistoon/asioille alkaa puettaessa huutamaan aivan suoraa kurkkua, itkee, rimpuilee, joskus saattaa puraistakin ja vetää veltoksi. Mitä teet?"



Jos ollaan menossa puistoon tms. lasta varten ulos, niin varoitus kuuluu, että jos ei lapsi tee yhteistyötä niin sitten ei lähdetä - eikä sitten muuten tehdä vähään aikaan sisälläkään mitään kivaa. Muuten ratkaisu sitten hieman säätilan ja matkan mukaan: Voisin hyvin lämpimällä kelillä viedä lapsen autolla neuvolaan/mummulaan tms. vaikka yöpuvussa tai puoliksi nakupellenä. Vähän viileämmällä kietausta jonkun viltin ympärille tai rattailla kuljettaessa lämpöpussiin ja pipo vain päähän. Tai sitten jos on pakko mennä esim. kauppaan ihmisten ilmoille, eikä toinen aikuinen voi jäädä lasta vahtimaan, niin ilmoitetaan yksinkertaisesti, että nyt puetaan ja sitten vain päättäväisesti puetaan ne vaatteet yksi kerrallaan (ja omat vaatteet vasta lopuksi tai tulee hiki).





-Ruokaillessa lapsi alkaa leikkimään ruualla (lappamaan ruokaa vesilasiin) ja jos kieltää, lautanen lentää seinään. Mitä teet?



1. "ruualla ei leikitä, syö nätisti" 2. Ruualla ei leikitä, jos vielä jatkat joudut pois pöydästä ja seuraavan kerran ruokaa tulee vasta päiväunien jälkeen välipalaa". 3. "kiitos (otan lautasen pois ja nostan lapsen pois pöydästä. Jatkan itse ruokailua kuin mitään ei olisi tapahtunut, estän lapsen yritykset mennä itse jääkaapille/keksikaapille).



-Puistossa lapsi karkaa kielloista huolimatta ulos puistoalueelta, jos yrität estää / menet hakemaan takaisin, lapsi vetää taas veltoksi ja alkaa kiljumaan. Mitä teet?



1. "Puistosta ei saa lähteä yksin pois, tule, mennään keinumaan" 2. "Ymmärsitkö, puistosta ei saa lähteä yksin pois. Jos vielä lähdet/jatkat kiukuttelua niin lähdemme kotiin. 3. Selvä, lähdettiin (nostan lapsen rattaisiin, valjaat kiinni ja kuuntelen huutoa kotiin saakka)



Eli meillä ei varoitella kymmentä kertaa - se on se tehottomin keino. Kyllä se lapsi oppii, pari kertaa kun jää puistoilut väliin tai ruoka saamatta, niin johan rupeaa käyttäytymään - ainakin hetkeksi.