Te joilla on oikeasti surua ja huolta elämässä

täällä Suomessakin. Toisilla on millä mällätä ja toisilla ei juuri mitään. Minustakin olisi kiva keskittyä pikku joutavuuksiin ja marisisin paljon mieluummin katkenneesta kynnestä kuin siitä, että rahaa ei kertakaikkiaan ole edes ruokaan kunnolla.



Ja mua ärsyttää ihmiset jotka syyttää muita vääristä valinnoista vaikka ihan hyvin tietävät, ettei kaikkea saada vain valitsemalla.



Mun suhtautumiseni terveyteen ja elämään on sikäli muuttunut, että melkeimpä toivon jo kuolevani pois sillä alan olla kurkkuani myöten täynnä tätä paskaa elämää!

välillä nää "vouhotukset" saa mun ajatukset toisaalle...

Kuule, älä koskaan kuvittele tietäväsi mitä muut kokevat, ovat kokeneet, mitä heidän "mittariinsa on kertynyt".

Tähän ikään mennessä jo ymmärrän, että ihmisluontoon kuuluu tietynlainen ainainen tyytymättömyys, olipa tilanne hyvä tai huono. Olen itsekin huomannut, että kun olen pahassa tilanteessa, olen taipuvainen vannomaan ja lupaamaan, että jos tästä selviän, en todellakaan enää valita pikkuasioista vaan nautin pelkästä terveydestä ja elossaolosta, mutta niin se on nähty että ei se kestä. Sitten kun tavallisesta olosta on tullut taas normi, tulee ne vanhat "pinnalliset" ulkonäkömurheet ja muut vastaavat kumminkin.



En siis mitenkään tuomitse tai päivittele ihmisiä siitä että valittavat "turhanpäiväisistä" asioista. Sellaista elämä on, kai se on ihmisluonnossa pyrkiä täydellisyyteen, ja jos täydellisyyteen on pitkä matka (tyyliin henkeä uhkaava syöpä päällä) niin on tyytyväinen pieneenkin muutokseen sitä kohti eikä välitä esim. ulkomuodon yksityiskohdista, mutta taas jos asiat on hyvin ja täydellisyyteen on lyhyt matka, niitä pieniäkin asioita sitten murehtii.

itkettää kun jonkun huolen aihe on se että brasilialaisesta vahauksesta tulee näppyjä tai kampaaja laittoi väärän sävyn hiuksiin.

Oikeasti.



Lapset surevat rikkoutunutta lelua, aikuisia kismittää kun tulee ensimmäinen naarmu parkettiin. Niin se vain menee.



Mutta, jokainen myös ymmärtää, että on olemassa paljon suurempia huolia ja murheita. Kun ne ei kosketa itseä, niin ei niitä voikaan murehtia, onhan sekin tietynlainen suoja.



Minua ottaa kaaleen tällä hetkellä se, ettei saa siivottua koskaan koko taloa, kun jo toinen pää on sotkettu. Pikkujuttu loppujen lopuksi.

Että ei ole rahaa ja sitten kuitenkin on varaa kahteen autoon ja omakotitaloon ja yhteen ulkomaanmatkaan vuodessa. Jos sitten vielä valitetaan rahan puutteesta niin ärsyttää ihan hemmetisti.

mulla oli tosi, tosi rankkaa aikaa ja kaverilla periaatteessa kaikki hyvin. Kaveri valitti ja itki jostain "pikku jutusta", sanoin suunniilleen jtn sellaista lohduttaakseni(mutta myös ehkä hiukan ärsytti), että eihän oti mtn mullehan käy noin jatkuvasti ja vielä pahemmin, siihen tokaisi " no joo, mutta sä olet jo niin tottunut semmoiseen mä en, nyyyh, byääh, mulla on niin rankkaa.."



Okei kun nyt sain tuon kirjoitettua mitä olen kantanut sisimmässäni monta vuotta se kuulostaa ärsyttävältä(omaltakin osaltani), mutta ei se nyt ihan noin mennyt, siinä se idea vain niinkuin sen osaan nyt kirjoittaa.. totuus on tarua ihmeellisempää..

Jos ei ole mitään isompaa niin voi valittaa pienistä asioista. - Ja toisaalta, koskaan ei voi tietää, mitä kamalaa nämä pienistä valittavat ovat kokeneet. Ne pienet asiat on vaan ehkä helpompi sanoa ääneen.

Meillä lapsi kuoli äkillisesti 2 vuotta sitten ja vielä tässä koitetaan selvitä.



Me eletään eteenpäin, siis tämä on vaan automaatti sille joka elää, uusi päivä kun tulee niin elämä jatkuu. Eri asia on saada elämä mielekkääksi ja nauttia siitä ajasta joka meillä on.



Minusta jokaisella saa olla omat huolet ja murheet. Koska ei elämä ole mikään kisa kenellä menee huonoiten.

Tottakai elämä ja terveys on tärkeitä mutta kyllä sitä sopii värittää ja saa pienestäkin vastoinkäymisestä tulla surulliseksi ja huolistaan voi kertoa.



Minua harmittaa jos joku alkaisi omia asioitaan pitämään sisällään vaan koska minä olen kohdannut tämän kamalan. Siitä tulee kamalan yksinäinen olo ja jos joku ei voi tunteitaan jakaa niin onko sekään oikein?



Itse teen työtä että jaksaisin olla pinnallinen. Menetin lapsen kuoltua niin paljon ihan tavallista hössöttämistä ja siitä voikin tuntea itse häpeää että voisi edes kaivata jotain niinkin turhaa kuin rakennekynnet tai etsiä kivoja talvivaatteita.



Pitemmänpäälle ap teet itsellesi hallaa koska sinunkin pitää elää ja sinäkin saat valittaa pienistäkin asioista kuin pitää kaiken sisällä ihan vaan koska joku on kuollut. Kaikki me täältä kuollaan aivan varmasti joskus pois.

Vaikka on todella rankkoja asioita tapahtunut elämässä niin silti ajattelen aina on joku jolla on asiat huonommin. Meidän perheestä kukaan ei esim ole kuollut. Olen aika pieneen tyytyväinen eli sikäli olen ehkä nykyhetkessä onnellisempi kuin se joka itkee sitä katkennutta kynttä yms.

Minusta on aivan sama, vaikka ihmiset valittavatkin pikkuasioista, ei se minua häiritse ollenkaan. Kaikilla on omat murheensa, toisilla isommat ja toisilla pienemmät. Valitan itsekin pikkuasioista silloin tällöin.

En ymmässä, miksi ihmisen erikseen pitäisi opetella valittamaan tyhjästä.



Eikö elämä ole annettu kuitenkin nautittavaksi. Jokainen päivä illalla on poiseletty päivä ja sitä ei saa takaisin. Miksi tuhlata tämä yksi elämä valittamiseen. 100 vuoden päästä me kaikki olemme mädäntyneet tuonne matojen syötäväksi. Kuka enää välittää silloin, millaiset pillunkarvat sinulla oli.



Minä mieluummin nykyisin opettelen elämään valittamatta. Ei näitä päiviä enää niin paljoa jäljellä ole, että tuhlaisin ne johonkin tyhjän marisemiseen.

Joskus, 15-20 vuotta sitten kun sitä itse mässäili oman elämänsä katastrofeilla, sitä vähätteli jonkun toisen murheita. Että mitä tuo mistään tietää, masentua ja maata nyt jostain koiran kuolemasta. Osta uusi.



Minua elämä potki päähän lisää ja vielä vähän enemmän.



Kerran juttelin ystäväni kanssa. Hän kertoili vanhemmistaan ym ja sitten yhtäkkiä kauhistui: tässä hän vaan puhuu omista vanhemmistaan, vaikka minulla ei ole omia, vaan he ovat kuolleet. Tosin parikymmentä vuotta aikaisemmin,e li asia oli ikivanha.



MInua se ärsytti. Miksi hän ei saisi puhua ja iloita tästä tai tuosta, vaikkei minulla sitä olekaan.

Pitäisikö meidän joka kerta istua ja parkua minun menetyksiäni.



Mutta:

Silloin kun minulla ei ole isoja murheita, valitan pienistä . Silloin, kun isot murheet meinaa kaataa, iloitsen pienistä asioista, siitä, että meillä on koti, ruokaa on kaapissa, olemme kaikki terveitä ja elossa, tässä ja olemassa.

lukea turhanpäiväisistä vouhotuksista ja valituksista! Saa nauraa ja ajatella ihan jotain muuta hömppää kuin syöpä tai homevauriot. Ei ne murehtimalla parane kuitenkaan, joten miksi synkistellä turhia! Ei siitä saa kuin ryppyjä naamaan.



En todellakaan kehota ketään miettimään ikäviä asioita jatkuvasti, päinvastoin.

Jonain päivänä on suurinpiirtein maailmanloppu jos sattuu astumaan koirankakkaan, tai ei löydä juuri niitä rintsikoita jotka oli ajatellut pukea päälle. Ne on niitä päiviä, jolloin ei vaan kestä minkäänlaista pientäkään vastoinkäymistä, niiden isojen vastoinkäymisten päälle.



Yleensä kuitenkin pikkuasiat pysyy pikkuasioina, eivätkä ne hetkauta suuntaan eivätkä toiseen.

ja ymmärtämiseen sitä. Elämä on matka. Matkaan sisältyy eri vaiheita ja erilaisia asioita, jotka ovat pinnalla.



On ihmisiä, jotka valittavat ihan mistä vaan. Ja ihmisiä, jotka eivät valita juuri koskaan, vaikka taivas putoaisi niskaan. Ratkaisukeskeisenä ihmisenä ärsyynnyin ennen ihmisten marinasta ja valittamisesta - sellaisesta joka ei johtanut mihinkään - mutta nykyisin olen oppinut hyväksymään sen, vaikka olen itse erilainen. En juuri valita, vaan toimin.

Meillä lapsi kuoli äkillisesti 2 vuotta sitten ja vielä tässä koitetaan selvitä.

Jonain päivänä on suurinpiirtein maailmanloppu jos sattuu astumaan koirankakkaan, tai ei löydä juuri niitä rintsikoita jotka oli ajatellut pukea päälle. Ne on niitä päiviä, jolloin ei vaan kestä minkäänlaista pientäkään vastoinkäymistä, niiden isojen vastoinkäymisten päälle. Yleensä kuitenkin pikkuasiat pysyy pikkuasioina, eivätkä ne hetkauta suuntaan eivätkä toiseen.

Koska itsekin valitan välillä ties mistä ja ymmärrän että sen valituksen takana saattaa olla joku isompi murhe, jota ei vaan haluta sanoa ääneen. Siksi jaksan suhtautua ymmärtäväisesti monenlaisiin murheisiin, vaikka siihen että kynsilakan sävy ei ollutkaan oikea.

Aina ei kuitenkaan jaksa. Jos itsellä on kovin huono päivä, niin silloin oma energia menee siitä päivästä selviämiseen. Ei silloin mitään valituksia jaksa kuunnella.

Itse olen ystävän vakavan sairauden ja tulevan pois menon takia alkanut suhtautua ihan eri tavalla

että hittoako siinä valitat, kun et itse ole sairas ja kuolemassa, eikä tarvitse miettiä esim. lastesi tulevaisuutta siltä kannalta..

Noin yleisesti, jokaisen omat surut/ongelmat ovat suuria, koska ne ovat omia. Enpä lähde arvottamaan omia ongelmiani toisten ongelmia tärkeämmiksi, ellei sitten valitus ole tasoa "ärsyttää, että lattialla on roska, mutten jaksa vaivautua viemään sitä roskiin".